kohtaaminen bussipysäkillä käsilaukkunaisen kanssa. Tarina.
Taivas oli synkkä ja harmaa. Kadulla kipittävät ihmiset näyttivät viluisilta hyisen tuulen puhaltaessa vaatteiden läpi. Tihi-hihi istui bussipysäkillä ja tarkasteli näkymää. Moni kai oli menossa töihin.
*
Tihi-hihi huomasin naisen, jonka pää oli painuksissa. Hänen koko olemuksensa viestitti jotain häpeää. Hän suuntasi bussipysäkkiä kohti, missä Tihi-hihi istui. Naisella oli tyylikkäät vaatteet ja hieno käsilaukku.
*
Vaistomaisesti Tihi-hihi nosti reppunsa penkiltä ja teki viereensä tilaa. Naisessa oli jotain sellaista, mitä Tihi-hihi ei voinut ohittaa. Naisella ei ollut kaikki hyvin.
*
"Onpa synkkä ja kylmä ilma", Tihi-hihi totesi ääneen. "Niin on", nainen vastasi lyhyesti. "Tuota, onko sulla kaikki hyvin?", Tihi-hihi kysäisi. Nainen yllättyi kysymyksestä. Hän ei kuitenkaan näyttänyt torjuvalta tai siltä, että kysymys olisi ollut liian tunkeileva. Hän näytti ehkä enemmänkin epätietoiselta, tulisiko kysymykseen kuitenkaan vastata. "Minua ahdistaa tämä maailma, pinnallisuus ja se, ettei mikään riitä", nainen totesi. Tihi-hihi oli hetken hiljaa. "Sellainen on harmillista", hän sitten vastasi. "
*
He istuivat hiljaa pysäkillä. Kumpikaan ei sanonut enää mitään. Tihi-hihin mieli putkahteli täyteen kysymyksiä. Hän piti suunsa kiinni, koska ei voinut vain alkaa kyselemään kaikkea. Se olisi ollut liian lähelle pyrkimistä, vieraalta ihmiseltä. Tihi-hihi mietti. Hän halusi keskustella tämän naisen kanssa. Täytyisi osata esittää asia yleisellä tasolla, niin, että siitä voisi keskustella vähän kevyemmin.
*
Tihi-hihi päätti olla itse vähän hupsu. Se oli monesti ihan toimiva tapa. Silloin ei herättänyt toisessa ihmisessä puolustusreaktiota. Kunhan oli silti tarpeeksi fiksu, että toinen koki merkitykselliseksi keskustella.
*
"Luin muuten tänään yhden kiinnostavan artikkelin, mikä liittyi psykologiaan ja riittämättömyyden tunteisiin. Siinä oli ehkä vähän samasta asiasta kyse, mistä äsken mainitsit.", Tihi-hihi sanoi. Oikeasti hän huijasi, sillä kyse oli hänen keksimästään teoriasta, ei oikeasta artikkelista. Siitä nyt kuitenkin oli helpompi keskustella tällä tavoin, kuin mainita, että ajatukset olivat hänen. Tämä herätti naisen kiinnostuksen. "Niinkö, mitä se artikkeli sisälsi?", nainen kysyi. "Siinä esitettiin hypoteesi, kuinka vapautua riittämättömyyden tunteista", Tihi-hihi sanoi. Samalla hän puraisi huultaan, se oli aika mahtipontisesti väitetty. Hänen täytyisi osata perustella ajatuksensa hyvin, jotta ne kuulostaisivat pätevältä. Sanoja ei voinut enää perua.
*
"Sen teorian mukaan ihmisen tapa ajatella muista ihmisistä ja maailmasta vaikuttaa siihen, kokeeko ihminen olevansa riittävä. Kyse ei ole vain siitä, saako ihminen hyväksyntää. Ihminen, joka pyrkii tuntemaan itsensä paremmaksi alentamalla muita, tekee hallaa itselleen. Näin käyttäytyessään hän ITSE luo rimaa sille, miten hyvä ihminen on riittävä. Koska hän näkee jotkut itseään riittämättömämpinä ja heikompina, hän voi kokea olevansa parempi kuin he. Tästä johtuen hän nostaa itsetuntoaan halveksimalla muita, et ole riittävä, koska olet köyhä, läski, mielenterveysongelmainen, pinnallinen jne. Hän siis ITSE on rajaamassa sitä, millainen ihminen on riittävä. Joka kerralla kun HÄN arvostelee muita, vie hän riittävyyden rimaa yhä kauemmaksi. Koska hän ei salli heikkoutta muille niin ei hän ITSEKÄÄN koe kelpaavansa heikkona. Ja sitten hän syyttää muita ihmisiä ja yhteiskuntaa siitä, että kaikkien pitäisi olla niin täydellisiä. HÄN itse ja HÄNEN KALTAISENSA näitä vaatimuksia tekevät. Jatkuu...
Kommentit (26)
Tässä oleen kanssasi erimieltä. Joskus on hyvä hieman huijata asian osaisia jos kuitenkin tiedät mitä teet ja aikeesi on hyvät. Eli jos vaikka joku tuupertuu kadulla maahan ja näet diabetes rannekkeen ja kukaan ei tee mitään. Olet sitten itse diabeetikko tai sellaisen lähiomainen tai vaikka lähihoitaja on hyvä huijata siinä että antakaa minä autan olen sairaanhoitaja. Kuitenkin tiedät täysin mitä tehdä ja pelastat henkilön. Olisiko sun annettu auttaa jos huutelisit että kummin kaimalla kävi sama anna kun vilaisen? Vähän huono vertaus toi sairaanhoitaja.. myönnän mutta menköön nyt näillä. Eli tihitii luotti omaan kokemukseensa niin paljon että koki olevansa sen kanssa avuksi. Haki hienovaraisimman lähestymistavan ja esitti sen tutkimustuloksena. Tämä vähentää ns turhaa vääntämistä ja penäämistä. Joskus se on ihan ok. Esim jos vaikka joku sammuttamassa rasvapaloa vedellä niin voit karjaista älä perkele kun tieteislehti kieltää koska. Teemme siis näin ja tukahdutamme tämän. Ei se välttämättä auta siinä hei eikös se voi olla vaarallista muistaisin minnan sanoneen. Tai vastaavasti kun sanot että toyota avensis autoon on helppo vaihtaa jarrupalat itse,ihan turha maksaa moista korjaamolla. Voi joku pena vängätä että mitäs sinä siitä akka tiedät. Voit vastata että koska mieheni on automekaanikko, vaikka todellisuudessa teit sen juuri viime keskiviikkona itse parkkiksella kun huoltopäiväkirjasta huomasit sen olevan seuraava tyyppivika.
Kiva tarina mielestäni. On parempi tukea muita kuin repiä alas. Epävarmuuden tunteen vallassa pienet virheet muissa ja itsessä pistävät silmään korostetusti - sitä ikään kuin hermoheikkona vain odottaa hetkeä, jolloin joku haukkuu lyttyyn. Onko ihmekään, jos on vaikea ottaa rennosti, ja valoa ei näy tunnelin päässä.
Siksi onkin tärkeää osata suhtautua itseen ja muihin armollisuudella. Näitä ajatuksia kertomus minussa herätti. :)
Mielestäni bussipysäkkikeskustelu tämän ajatelman esilletuonnin keinona ei ole huono. Joskus lyhyet ihmiskohtaamiset tuntemattomien kanssa voivat olla juuri niitä avainhetkiä valoisampaan elämään. Lyhytkin sananvaihto voi murtaa yksinäisyyden tunteen ja kannustaa ihmisyhteyteen. Monet prosessoivat asioita hiljaa, ja vaikka sosiaalisempi elämä ei kaikille olekaan se onnen tyyssija, kokemus yksin olemisesta ei varsinaisesti ole omiaan hyvinvointia tukemaan.