Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Teini kapinoi, en jaksa enää

Vierailija
10.01.2017 |

Yläasteelle mentyään ennen kivasta, rehellisestä ja kunnollisesta lapsesta on tullut kamala uppiniskainen teini. Ollaan miehen kanssa aivan loppu ja nuoremmat sisarukset pelkäävät isosiskoaan. Esimerkkejä käytöksestä:

1. On kärähtänyt tupakasta muutaman kerran viime syksynä

2. Ei tottele arestia, olen joutunut tekemään turhia etäpäiviä hakeakseni arestissa olevan teinin koulusta ja vahtiakseni että kanssa pysyy kotona

3. Karkaa usein öisin ulos kavereiden kanssa

4. Ei suostu kertomaan kenen kanssa hengailee, tulee hooveetä jos kysyy

5. Koulu mennyt häränpyllyä, ennen kasin-ysin oppilaasta on tullut kutosen oppilas. Luvattomia poissaoloja kertyy koko ajan.

Lapsi on vanhimmainen eikä tällaista käytöstä ole koskaan ennen ollut, lapsena oli tasapainoinen ja meillä oli lämpimät välit, ei tarvinnut paimentaa ja iso perusluottamus oli. Nyt kuitenkin viime syksystä asti on ollut ihan kamalaa, lapsi muuttunut täysin. Lapsen luokka muuttui ja vanhat kaverit jäivät rinnakkaisluokalle, onko tyttö vain eksynyt väärään seuraan? Terapiaan ei halua ja kuraattorille ei pukahda sanaakaan, luokanvalvojan mukaan ei kiusata, päin vastoin tyttö sorsii muita.

Mikään ei tunnu toimivan. Ei aresti, ei huuto, ei tavaroiden takavarikointi, ei keskustelu, ei itku, ei palkitseminen. Joululomalla raahattiin teini väkipakolla mummolaan koko lomaksi ja käytös tasaaantui nopeasti ainakin jotenkuten normaaliksi, kiroilu jäi ja lapsi keskusteli jopa neutraalisti. Kaikkiin kyselyihin syksyn menosta vastasi kuitenkin tuttuun, yrmeään haistav*ttu -tyyliin.

Onko kyse tosiaan huonosta seurasta? Pitäisikö tehdä lasu omasta lapsesta? Mielenterveyden ongelmia? Olen huolissani, stressaantunut ja aivan puhki. En tiedä mitä tehdä kun tosiaan meillä aina on ollut kaikkiin lapsiin hyvät välit eikä suurempia kapinoita joista ei järkevällä keskustelulla selviä ole ollut.

Auttakaa, otan kaikki ehdotukset vastaan kiitollisena.

Kommentit (71)

Vierailija
61/71 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on turha keskittyä miettimään, missä seurassa lapsi viettää aikaansa. Vaikka tietäisit, et pysty estämään. Ja mitä enemmän yrittäisit, sitä enemmän tyttö kiintyisi kamuihinsa. Ja jos kamut ovat oikeasti pahaa porukkaa, niihin koteihin on turha soitella. Lisäksi pitää muistaa, että vaikka me vanhemmat aina haluamme ajatella, että oma kullannuppu on vain joutunut huonoon seuraan, totuus saattaa olla, että hän on itse asiassa itse se huono seura.

Parhaat ohjeet ovat tässä ketjussa: yritä jaksaa jatkaa, teet paljon oikein, ja lisäksi kerro lapselle valikoitu viipale tunteistasi. Älä sano, ettet jaksa, koska sinun jaksamisesi varassa hän elää, mutta kerro, että olet hirveän huolissasi. Jos et itse huuda ja hauku, voit yrittää aloittaa pelisääntöjen kertauksen vaikka siitä, että rakkaita ihmisiä ei nimitellä. Kysy, mitä hän toivoisi sinun tekevän. Voit johdatella häntä tilanteen salliessa pohtimaan, haluaisiko hän oikeasti jäädä luokalle tai joutua jatkokoulutuksen ulkopuolelle. Tai haluaisiko hän oikeasti, ettet yhtään välittäisi, missä hän on koska tulee. Kerro, että sinä aiot pitää hänestä huolta. Toki hetken pitää olla oikea, jotta voisit nähdä vilauksen entisestä tytöstä.

Jos teillä oikeasti on ollut hyvät välit ja lapsella on perusturva, voit luottaa siihen, että kyllä se tuttu tyttö siellä jossain on. Joillakuilla on rankempi murrosikä kuin toisilla. Jatka äitinä olemista. Se on joskus epäkiitollista hommaa. Itse jaksan, kun ajattelen Sami Yaffaa, joka kertoi haastattelussa, että pyytää vielä nyt viisikymppisenä äidiltään anteeksi kerran vuodessa sitä, mitä pani hänet kestämään remuvuosinaan...

Jos tilanne etenee hallitsemattomaan suuntaan, ota yhteyttä lastensuojeluun ja mene itse juttelemaan vaikka perheneuvolaan tms.

Vierailija
62/71 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä tulee mietittyä, että onko meillä kasvatus tehty sitten ihan päin helvettiä. Kun esikoinen syntyi, päätettiin miehen kanssa että meidän lapset kasvatetaan kommunikaatiolla. Säännöt perustellaan aina, tunteista puhutaan. Muistan kuinka lapsi tuli joskus aikoinaan kolmos-nelosluokkalaisena koulusta, toi tuolin työpöytäni viereen ja kertoi syvästä harmistuksestaan, koska kaveri koulussa sanoi, että hänellä on samanlainen paita kuin uusi paita, jonka tyttö oli innolla laittanut kouluun. Tuntuu niin kaukaiselta ajalta ja melkein itkettää ajatella miten hyvät välit meillä on olleet. Ehkä ollaan oltu liian auktoriteetittömiä kun valtataisteluita ei ole koskaan ollut, lapset ovat hyväksyneet ja noudattaneet meidän aikuisten asettamia sääntöjä kun ne on perusteltu. Onko sama edessä kahdella nuoremmalla koska ollaan sössitty kasvatus kokonaan? Ja juuri nyt kaikki energia menee esikoiseen, toki koitetaan epätoivoisesti järjestää kahdenkeskistä aikaa nuorempien kanssa mutta tuntuu että he ovat jääneet täysin heitteille.

Ap

Höpö höpö, ette te mitään kasvattamista ole sössineet. Itse olin koko yläasteen aivan hirveä kakara. En ryypännyt, käyttänyt huumeita tai karkaillut yöaikaan, mutta lintsasin jatkuvasti ja olin vanhemmilleni (varsinkin äidilleni) aivan hirveä. En minäkään siellä kauheasti mitään puhunut, mutta oli siitä jota Muutin 16-vuotiaana toiselle paikkakunnalle lukio-opintojen takia  ja siitä se riemu vasta repesi, kun kukaan ei ollut valvomassa. Puolisen vuotta väärinkäytin lääkkeitä, poltin kannabista ja ryyppäsin, eikä varmaan tarvitsisi sanoa erikseen, että siitä lukiostahan ei tullut mitään. Elin hunningolla reilun vuoden ajan, kunnes tajusin ettei pelkkä hengailu ja dokaus olekaan pidemmän päälle kauhean hauskaa.

Ajoin omalla käytökselläni toisen vanhemmista liki itsemurhan partaalle, koska hän syytti itseään minun pilalle menneestä elämästäni. Noista ajoista on nyt vajaa kymmenisen vuotta ja opiskelin itselleni ammatin luokan parhain arvosanoin, opiskelen korkeakoulussa ja haen nyt keväällä opiskelemaan toista tutkintoa. Lisäksi minulla on tauoton työhistoria hyvissä työpaikoissa siitä alkaen, kun päätin ryhdistäytyä. Tänä päivänä välit molempien vanhempien kanssa ovat paremmat kuin koskaan :) Toivoa siis on, älä heitä vielä kirvestä kaivoon. Tee lapsestasi lasu tai kärrää väkisin psykiatrille, mutta älä ole toimetta. Se oli ehkä pahin virhe, jonka omat vanhempani tekivät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/71 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

62 vielä, ekaan kappaleeseen oli lipsahtanut moka. Tuo "En minäkään siellä kauheasti mitään puhunut, mutta oli siitä jota". Minun piti siis kirjoittaa, että kävin kyllä psykiatrilla kauhukakara-aikoinani, mutta en tosiaan itsekään juurikaan siellä puhunut. Oli siitä varmasti kuitenkin jotakin apua kun jälkikäteen ajattelee, joten ei se hukkaan mene vaikka tyttö olisikin hiljaa.

Vierailija
64/71 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi vaihtoi luokkaa? Jos on nyt huonossa seurassa

Vierailija
65/71 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri itse pahimmista vuosista oman teinin kanssa selvinneenä, annan muutaman neuvon. 1. ota yhteys luokanvalvojaan ja kysy onko koulussa kaikki ok ja kerro kotitilanteesta. koululla on myös psykologi jonka kanssa voit jutella. 2. tutustu lapsen kavereihin. pyydä ne teille vaikka leffailtaan tms. varaa herkkuja yms. on tärkeää että tiedät kenen kanssa lapsesi liikkuu. samalla ehkä tutustut  heidänkin vanhempiin. Vanhempien on syytä tutustua ja vaihtaa puhelinnumeroita. aina lapset eivät meinaan ole siellä missä sanovat. tämä keino vähensi ainakin oman lapsen valehtelua ja hän huomasi että hänestä välitetään. 3. viikorahat pois jos koululäksyt laiminlyödään ja vanhempia ei kunnioiteta. 4. itse soitin sosiaalipäivystykseen ja juttelin ammattilaisen kanssa. oli helpottavaa kuulla etten ole yksin. sovittiin että varaamme sinne ajan jos kotona käytös ei muutu. meillä pahimmat ongelmat oli rahan käytössä. 5. varasin pahimpana aikana itselleni käynnin psykologilla joka oli erikoistunut nuoriin. sain tosi paljon hyviä vinkkejä omaan käyttäytymiseen hankalan teinin kanssa. se oli minulle voimavara. 

Nyt tuosta kaikesta kohta vuosi aikaa ja nyt minulla on maailman kultaisin nuori kotona. kaveripiiri on joltain osin vaihtunut. paras palkinto vuosiin oli se kun oma lapsi pyysi minua leffaan seurakseen. leffan jälkeen sanoi että voidaanko käydä joskus toistekin. toivottavasti tästä oli jotain apua sinulle. voimia!

Vierailija
66/71 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

2. tutustu lapsen kavereihin. pyydä ne teille vaikka leffailtaan tms. varaa herkkuja yms.

Onnea vaan yritykseen. Tupakkaa poltteleva siideripissis ei tasan varmasti pyydä pahiskavereitaan ja autoiluikäisiä miesystäviään äiskän järjestämään leffailtaan syömään sipsejä. Paitsi jos kotona ei ole vanhempia.

3. viikorahat pois jos koululäksyt laiminlyödään ja vanhempia ei kunnioiteta.

Sitten lainaillaan, varastellaan ja huorataan. Todennäköisesti varastellaankin jo, eiköhän siellä meikkipussissa ole niitä taskualennuksella hankittuja tuotteita ja moni niistä "lainasin kaverilta" vaatteista on kylläkin lainattu ihan uutena kaupasta vailla aikeita maksaa taikka palauttaa. Hyvin yleistä teinityttöjen keskuudessa.

Vanhemmilla jätkillä / reppanamiehillä maksatetaan sitten ryyppäilyt ja saadaan kyyditystä ympäri kyliä. Niille saatetaan sitten antaa tai ihan vaan on opittu käyttämään hyväksi. Se kaverin isä jonka kanssa puhut puhelimessa kun tyttö kertoo jäävänsä yökylään on yksi näistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/71 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi vaihtoi luokkaa? Jos on nyt huonossa seurassa

Halusi pois erityspainotusluokalta. Suostuimme, sillä teini halusi käyttää valinnaisia, jotka muuten olisivat menneet erityispainotukseen, muihin mieleisiinsä aineisiin.

Ap

Vierailija
68/71 |
14.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä pidin kans tiukkoja rajoja, aresteja jne. Sitten oma jaksaminen loppui kapinointiin. Menin itse psykologille. Hän kuunteli asiani vaikeuksista saada teini 15v. tottelemaan. Hän antoi ohjeeksi, että kuule taidat pitää liian tiukkaa kuria ja liian tiukkoja sääntöjä. Anna teinille luottoa ja löysää jo vähän köyttä. Tein niin. En enää vouhkannut kaikesta. En antanut arestia tai valittanut kaikesta ja nipottanut. Ja teini rauhoittui. Se siis kannatti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/71 |
14.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

mistähän nämä teinit saavat rahansa ryyppäämiseen, kännyn käyttöön yms. Entä jos koittas vaikuttaa esimerkiksi näihin rahavirtoihin ja "saavutettuihin etuihin". Aika monesti niihin voi vanhemmat vaikuttaa (esim maksamalla viikkorahaa / kännylaskut)

Vierailija
70/71 |
14.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Normiteini, ei auta kuin kestää. Typerästä käytöksestä on tietenkin rangaistava. Tuohon haistatteluun voi vastata samalla tavalla silloin kun nuorimmat eivät ole paikalla. Yleensä järkyttyvät kun oma äiti haistattaa vitut lapsellaan.

Palvelun voi toki myös lopettaa, ei pestä pyykkejä, ei kutsuta syömään, ei herätetä, ei viikkorahaa ym. Arestista karkaaminen pidentää arestia 1,5-kertaiseksi ja sitä rataa. Välillä voi sitten ääneen huokailla että kohta se lastensuojelu tulee hakemaan sinut pois, voivoi sentään kun minä niin sinua rakastan, mutta asia ei ole enää minun käsissäni.

Mikä ihmisiä vaivaa, kun pitää henkisesti pahoinpidellä omia lapsiaan? Koko keskustelussa on ollut muutenkin todella autoritäärinen sävy ja lapsesta ilmeisesti pidetään huolta vain jos se on tottelevainen. Lainauksen henkilö kuulostaa sadistiselta. Rakasta minua (=tottele minua) - tai muuten!

Kelkkaa on myöhäisessä vaiheessa vaikea kääntää, jos on kasvattanut lapsensa tietyllä tavalla (käskemällä - eikä rajoja asettamalla, mutta samalla selittämällä miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään). Teininä tulee kapina ja vanhemman mielipiteet ei kiinnosta tippaakaan, mutta ei ole taustalla psykologista kehystä, jonka pohjalta voi tehdä omat päätökset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/71 |
14.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko huumeet jo kuvioissa? Mä istuttaisin teinin pöydän ääreen, ja puhuisin vakavasti. Näin: "jos sinulle eivät kelpaa tämän talon säännöt, lennät täältä ulos. Se kenen leipää syöt, sen lauluja laulat " Sitten ladot muutamia elämän tosiasioita pöytään siitä, miten teidän torpassa eletään tai sitten teininä aletaan elättää itseään. Uhkaat sillä lasulla vielä.

Faija lähti vuonna 64 14-veenä töihin, kun oma faija kuoli,  eikä mitään varaa vittuilla äidilleen. Nykykakarat luulee, että kaikki tulee täällä annettuna, jääkaapin ovi, punkka, jolla maata ja paperi, jolla pyyhkiä perse.

Minä olen pojalle juuri noilla sanoilla puhunut. Mutta kun ei se poika kaipaa mitään, hän ei halua mitään. Eväsin jo luokkaretken, hän vain nauroi. Ei ole puhelintakaan vähään aikaan, eikä uskalla tällä hetkellä sitä pyytää. Eli lasu lienee ainoa vaihtoehto?

2

Istuta alas vielä kerran, ja sano että et muuta voi. Puhu tiukasti, äläkä kuuntele yhtään mitään selityksiä tai lässytyksiä, tai vastaan inttämisiä. Huuda ja karju ja joskus ei ole pahitteeksi vaikka haukkuakin tuon ikäistä muutamalla sanalla kuten idiootti, tyhmä, laiska!  Ei se siitä säry, jos ihan itse jo yrittää pilalle mennä tyhmyyttään.  Haistata takaisin, ja mene sinne haistattelijan huoneeseen. Ota vaikka punkkakamat pois. Sano että "makaat lattialla, jos kerran vittu on sinusta kaunis sana äidille sanottavaksi. Tollaista en sulle ole opettanut.  Makaat lattialla tai tulet pyytämään anteeksi.  Ja jos ei kiinnosta, ala tienata rahoja omaan kotiin ja omiin petivehkeisiin. Siellä voit sitten huutaa vittua miten huvittaa. Koulukodissa on muuten tosi kivoja kavereita. Pari raiskariakin voi osua kohdalle. "  Sä saat saada ihan kunnon kilarit sille kersalle. Nyt on lupa huutaa. Kaikki, mikä kuulostaa nyt rajulta, tehdään lapsen suojelun nimissä. Sun on säikyteltävä se nyt kunnolla.

Säikäytä, että rakkaus ei olekaan niin anteeksi antavaa ja ehdotonta, vaikka se olisikin.  Kun lapsi oppii, että mitä vaan saa tehdä mutta rakkaus ei lopu, hän ei opi kunnioittamaan toisia ihmisiä ja varjelemaan hyviä välejä, vaan käyttää sinua kynnysmattona. Otat yhteyttä ihan ensiksi sinne kasvatusneuvolaan eli nykyään perheterapiaan.  Apua te tarvitsette.

Itse olen ADHD-teinipojan äiti. Meillä ei silti ole moisia ongelmia. Tiedätkö sä edes keitä ne pojan nykykaverit on? Mä tiedän. Myös vanhemmat. Menepäs kattomaan, missä se poika pyörii, kun karkaa. Seuraa sitä.

Mitä. Vittua.

Millaisissa kodeissa ihmiset on kasvatettu, kun tulee edes mieleen, että lapsen pelottelun tai jonkinlaisen psykologisen murtamisen ja turvattomuuden tunteen avulla saavutettaisiin jotain positiivista. Ymmärrän, että autoritaarisella kasvatuksella jää vinksahtanut ajatus, että rakkaus = tottelevaisuus, mutta jotain rajaa....