Lue keskustelun säännöt.
Olen luovuttanut miesten suhteen
10.01.2017 |
Olen aina halunnut elämääni miehen. Olen ihan fiksu, kauniiksikin sanottu (esim. yleensä normaalipainoinen, pitkähiuksinen, liikunnallinen) nainen. Pidän miehistä ja no... seksiä rakastan. Ystäviä ja harrastuksia on, mutta kaipaisin miesseuraa.
Tai olen siis aina kaivannut. Olen käynyt monissa paikoissa, ei ole vaikeaa jutella ja tutustua ihmisiin yleensä ja olen ihan ystävällinen tuntemattomillekin. Miehiä olen tavannut esim. baarissa ja netin kautta. Muualla ei heitä oikein elämässäni valitettavasti ole, ellei lasketa täysin eri ikäisiä ja varattuja. Olen elämässäni seurustellutkin, mutta yksi kumppaneista paljastui vähitellen kovaksi valehtelemaan ja pahasti väkivaltaiseksi, seuraava petti ja lähti, seuraava joi liikaa ja käytti huumeita, seuraava ei puhunut eikä pussannut, kuten sanotaan: elin muutaman vuoden parisuhteessa täydessä selibaatissa ja ilman miehen kosketusta ja melkein katsettakin. Omat aloitteeni tyrmättiin, kunnes luovutin. Yöelämässä saan äkkiä seuraani varattuja ja muita yhdenyön seuran etisijiä kuten aina nuorempanakin. Vähän sama nettitreffeillä, lisäksi ne ikuisesti kirjoittelijat jostain maan toiselta puolelta.
Luovutin, mutta harmittaa. Erotiikka, hellyys, läheisyys ja seksi olisi ihanaa. On suuri puute joutua elämään ilman. En välitä yhdenyön jutuista tai mistään pelkästä jyystämisestä, josta en ehkä saa mitään. On parempi pysyä kotona. Hommasin vihdoin dildon, se helpottaa pahimpaan pulaan.
Käyn töissä, harrastan monenlaista, tapaan ystäviä ja vietän illat, pyhät ja yöt yksin, vaikka oikeasti haluaisin jotain ihan muuta. En enää keksi vaihtoehtoja, joten luovutin ja olen jo jotenkin tyytynyt osaani ja unohtanut muun. Kun ei muita huveja ole juuri ollut eikä ole ketään, jota miellyttää, olen syönyt suruuni ja läheisyydenkaipuuseeni (lohturuokaa) ja lihonutkin. Tuskin enää edes kelpaisin niille varatuille ym., tuntuu, että miesten vaatimukset ovat aivan mahdottomia.
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä näkisin, että hyvän kumppanin löytäminen on myös tuurista kiinni. Ei siinä hirveet itsesyytökset auta, jos kaikki kuitenkin perus ok. Et ole vain kohdannut sitä ihmistä, jonka kanssa natsaa. Kyllä se tulee eteen, jos on tullakseen. Ihmisillä on kaikilla omat taakkansa elämässä kannettavanaan. Joku syntyy sairaana, joku menettää vanhempansa aikaisin, joku kuolee itse aikaisin tai joku ei löydä elämänkumppania. Ei siitä pidä ainakaan katkeroitua, kuten et ole tehnytkään :) Pitäisi enemmän keskittyä miettimään, mitkä asiat ovat elämässä hyvin kuin huonosti. Jos esim. nyt mietit kolmea asiaa, jotka sulla on hyvin. Vaihtaisitko ne pois hyvän miehen takia?
Mitähän minulla olisi sellaista, mitä kukaan antaisi pois miehen takia, edes hyvä? Yksinäisyyttä. Ei minulla ole ollut helppo elämä muutenkaan ja hyvä parisuhde on elämänmittainen täyttymätön toive. Sen toteutumattomuuteen liittyy monta asiaa, joita minulla ei ole. Totta on, ettei kaikilla ole kaikkea. Mutta liian moni tuntuu jäävän tässä yhteiskunnassa ulkopuolelle ja ilman kaipaamaansa. Kuinka moni ihan turhaan?
ap
Kiitos!
Olen kyllä odotellut aika pitkään, en ole enää nuori. Nyt alkaa olla se vika ainakin :)
Pitäisin itseäni melkoisen valoisana luonteena, olen selvinnyt katkeroitumatta em. rankoista suhteista enkä menettänyt uskoani ihmisiin, miehiinkään. Tietysti luovuttaminen on vähän negatiivista, mutta ajattelen, että on parempi elää toivomatta turhia, tyytyväisenä siihen mitä on eikä tyytymättömänä elämäänsä kaikkien puuttuvien asioiden takia. Yksin pärjään miten pärjään, koska on pakko! Ei minulla ole oikein muuta kuin naispuolisia ystäviä. Toivoisin todella tukiverkkoja ja kumppania ihan henkiseenkin elämään, mutta en edellyttäisi mieheltä kaiken jakamista tai mitään terapiaa. Itseriittoinen ja omavarainen en ole ollenkaan sen enempää kuin kukaan muukaan.
Kai minussa on sitten joku vika, pitää miettiä. Tai sitten jatkan elämääni vikoineni niin kuin ennenkin. Myöhästelijä en ole ja kuuntelen mielelläni muita ja keskustelen itsekin, vika on jossain muualla :)
Ulkonäkökin on omasta mielestä ihan perus eikä sillä kuitenkaan pitkälle pötkitä ihmissuhteissa, vaikka se helpottaisikin asioita. Totta on myös varmasti se, mitä joku vastaaja on kertonut miesten suhtautumisesta kauniisiin naisiin. Sama kokemus on nettitreffeistä: lähdin helposti treffeille, meni hyvin, miehet oli ihan myytyjä, halusivat seksiä heti tai pian, vaikkei juuri tunnettu eikä ollut mitään muuta yhteyttä. Yhtä miestä tapailin jonkin aikaa, mutta häntä tuntui minussa kiinnostavan pelkkä ulkonäkö. Tunsin itseni yksinäisemmäksi kuin nykyään.
Joko pitää tyytyä sellaiseen suhteeseen paremman puutteessa?