Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen luovuttanut miesten suhteen

Vierailija
10.01.2017 |

Olen aina halunnut elämääni miehen. Olen ihan fiksu, kauniiksikin sanottu (esim. yleensä normaalipainoinen, pitkähiuksinen, liikunnallinen) nainen. Pidän miehistä ja no... seksiä rakastan. Ystäviä ja harrastuksia on, mutta kaipaisin miesseuraa.

Tai olen siis aina kaivannut. Olen käynyt monissa paikoissa, ei ole vaikeaa jutella ja tutustua ihmisiin yleensä ja olen ihan ystävällinen tuntemattomillekin. Miehiä olen tavannut esim. baarissa ja netin kautta. Muualla ei heitä oikein elämässäni valitettavasti ole, ellei lasketa täysin eri ikäisiä ja varattuja. Olen elämässäni seurustellutkin, mutta yksi kumppaneista paljastui vähitellen kovaksi valehtelemaan ja pahasti väkivaltaiseksi, seuraava petti ja lähti, seuraava joi liikaa ja käytti huumeita, seuraava ei puhunut eikä pussannut, kuten sanotaan: elin muutaman vuoden parisuhteessa täydessä selibaatissa ja ilman miehen kosketusta ja melkein katsettakin. Omat aloitteeni tyrmättiin, kunnes luovutin. Yöelämässä saan äkkiä seuraani varattuja ja muita yhdenyön seuran etisijiä kuten aina nuorempanakin. Vähän sama nettitreffeillä, lisäksi ne ikuisesti kirjoittelijat jostain maan toiselta puolelta.

Luovutin, mutta harmittaa. Erotiikka, hellyys, läheisyys ja seksi olisi ihanaa. On suuri puute joutua elämään ilman. En välitä yhdenyön jutuista tai mistään pelkästä jyystämisestä, josta en ehkä saa mitään. On parempi pysyä kotona. Hommasin vihdoin dildon, se helpottaa pahimpaan pulaan.

Käyn töissä, harrastan monenlaista, tapaan ystäviä ja vietän illat, pyhät ja yöt yksin, vaikka oikeasti haluaisin jotain ihan muuta. En enää keksi vaihtoehtoja, joten luovutin ja olen jo jotenkin tyytynyt osaani ja unohtanut muun. Kun ei muita huveja ole juuri ollut eikä ole ketään, jota miellyttää, olen syönyt suruuni ja läheisyydenkaipuuseeni (lohturuokaa) ja lihonutkin. Tuskin enää edes kelpaisin niille varatuille ym., tuntuu, että miesten vaatimukset ovat aivan mahdottomia.

Kommentit (24)

Vierailija
1/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missä mielessä miesten vaatimukset mahdottomia?

M31

Vierailija
2/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hassua, että tämä viesti tuli vain hetki sen jälkeen, kun palstalla näkyi "Olen luovuttanut naisten suhteen" :-D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totta, sain idean laittaa omia ajatuksiani tänne.

Miesten vaatimuksia pidän mahdottomina sen takia, etten löydä mitään edes kohtuullista miesseuraa! Siis ihan vakituista ja vakavissaan, esim. vapaata, ei-väkivaltaista, juoppoa jne. Kovin kranttu ei voi väittää minun olleen, mutta koitan ottaa opiksi virheistäni. Siksi olen mieluummin nykyään ilman kuin ihan kenen tahansa kanssa (kuten ennen).

Vierailija
4/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nuo vaatimukset täytän minä ja sinkkuna olevat kaverini helposti. En usko, että tuossa on kaikki vaatimukset. Tuskin itsekään olisin roikkunut jo toista vuotta parilla deittisivustolla, jos noin helpolla pääsisi.

M31

Vierailija
5/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No kai se on selvä, ettei kenen tahansa kanssa viihdy eikä kaikki sovi toisilleen? Pointti oli, että vaatimukset ei ole suuret, en edellytä mieheltä mitään ihmeellistä, vähemmän kuin itseltäni. Esim. edellinen miesystäväni oli reilusti ylipainoinen ja haluton. Joidenkin asioitten kannattaa käydä yksiin, että syntyy mitään suhdetta. Mutta minulla ei siis ole edes kokemusta miessuhteista, joissa mies ei olisi väkivaltainen, juoppo, haluton tai pettäisi. Todella moni on ollut myös kiinnostunut pettämään minun kanssani, mikä ei ole minun juttuni!

Vierailija
6/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luovutin n.10v sitten naisten suhteen, paras päätös minkä olen ikinä tehnyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No kai se on selvä, ettei kenen tahansa kanssa viihdy eikä kaikki sovi toisilleen? Pointti oli, että vaatimukset ei ole suuret, en edellytä mieheltä mitään ihmeellistä, vähemmän kuin itseltäni. Esim. edellinen miesystäväni oli reilusti ylipainoinen ja haluton. Joidenkin asioitten kannattaa käydä yksiin, että syntyy mitään suhdetta. Mutta minulla ei siis ole edes kokemusta miessuhteista, joissa mies ei olisi väkivaltainen, juoppo, haluton tai pettäisi. Todella moni on ollut myös kiinnostunut pettämään minun kanssani, mikä ei ole minun juttuni!

Vaikuttaa, että houkuttelet kuonaa luoksesi. Suurin osa miehistä ei ole tuollaisia, sanoo feministit mitä tahansa.

Vierailija
8/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

5 on siis ap ja tämä myös. En tullut tänne etismään seuraa vaan keskustelemaan. Kuten sanottu, olen luovuttanut jo jokin aika sitten ja tyytynyt osaani. Voin silti jakaa ajatuksia, esim. siksi, että en ole ainoa. Minulla on esim. yksi oikein kaunis ja mukava ystävä, jolla on sama ongelma: emme tapaa kunnollisia ja tutustumaan halukkaita miehiä, vaikka haluaisimme. Halusin kertoa, että täällä meitä on eikä tosiaan kukaan lähesty - paitsi ne varatut ja pelkän seksinvonkaajat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksihän vedän puoleeni sitä "kuonaa"? Voi olla, että minussa on jotain sellaista, siltähän näyttää. Mutta pärjään muuten ihan hyvin. Jos sillä nyt on merkitystä, voin kertoa itsestäni jotain, mikä siis vetää puoleensa kuonamiehiä: hyvä koulutus, hyvä itsetunto, reippaat, liikunnalliset elämäntavat, mutta osaan myös pitää hauskaa, naisellinen, mutta luonnollinen  ulkomuoto (meikkaan vähän, pukeudun tilanteen mukaan mekkoihin, urheiluvaatteisiin jne., ei tautointeja eikä lävistyksiä, tiimalasivartalo, rintsikat 75 D, pitkät hiukset, hygienia kunnossa yms.), en polta, hoidan omat asiani: osaan laittaa ruokaa, olen ihan kätevä, saan lampun kattoon, leikkaan ruohon, osaan käyttää jakoavainta, koti ei ole kaatopaikka,  ja maksan omat kuluni, viihdyn kotona, ulkoilen paljon, ystäväni pitävät minusta kyllä. Pärjään yksin, mutta kaipaan kumppania rinnalleni.

Miehiä ei kiinnosta!

Vierailija
10/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, olen ennenkin kommentoinut täällä, että me kauniit naiset vedämme puoleemme niitä pahimpia miestyyppejä. Häntäheikeillä on silmää naiskauneudelle ja alussa tekevät kaikkensa saadakseen kauniin naisen. Totuus paljastuu myöhemmin.

Mulla aivan samanlaisia psykoja ja viimeisin myös lähes 3 vuotta ilman seksiä ja ilman katsetta! Hullu tunne asua jonkun kanssa, joka ei edes katso päin! Muita kyllä katseli ja flirttaili kovastikin. Jonkinlaista henkistä väkivaltaa, yritti lannistaa minut.

N38

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin ja minulla myös eräs malliystävätär, joka on myös ihana luonteeltaan, mutta tapaa vain kamalia miehiä. Sama kuvio, alussa ovat ihania...

N38

Vierailija
12/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin ja minulla myös eräs malliystävätär, joka on myös ihana luonteeltaan, mutta tapaa vain kamalia miehiä. Sama kuvio, alussa ovat ihania...

N38

Vai annatteko vain mahdollisuuden niille sinnikkäille yrittäjille, jotka on sikoja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneks te naiset olette niin täydellisiä ja ihania joka ainut, että on varaa valittaa miehistä. Tekisi hyvää myös monille teistä katsella sinne kuuluisaan peiliin.

Vierailija
14/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kai se on selvä, ettei kenen tahansa kanssa viihdy eikä kaikki sovi toisilleen? Pointti oli, että vaatimukset ei ole suuret, en edellytä mieheltä mitään ihmeellistä, vähemmän kuin itseltäni. Esim. edellinen miesystäväni oli reilusti ylipainoinen ja haluton. Joidenkin asioitten kannattaa käydä yksiin, että syntyy mitään suhdetta. Mutta minulla ei siis ole edes kokemusta miessuhteista, joissa mies ei olisi väkivaltainen, juoppo, haluton tai pettäisi. Todella moni on ollut myös kiinnostunut pettämään minun kanssani, mikä ei ole minun juttuni!

Vaikuttaa, että houkuttelet kuonaa luoksesi. Suurin osa miehistä ei ole tuollaisia, sanoo feministit mitä tahansa.

Feminismipelko on laittanut pääsi sekaisin. Aika yleinen vaiva miehillä nykyään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/24 |

Feminismi on tehnyt naisista epäonnellisempia kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Ja naiset vetää Suomessakin pillereitä naamaan maailmanennätystahtia. Hieno saavutus.

Vierailija
16/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menette räkälöihin ja yllätytte kun löydätte sieltä väkivaltaisia alkoholisteja. Netti on täynnä hulluja ja yllätytte kun löydätte netistä hulluja.

Sitten ihmettelette missä ne tavalliset miehet oikein luuraa.

Menin eilen ostoskorini kanssa ohitsesi kaupassa.

Luin kirjastossa vieressäsi kirjaa.

Asensin kiertovesipumppusi.

Tyhjensin likakaivosi.

Tulin sinua vastaan lenkkipolulla.

Ainoa mitä en tee on tulla kutsumatta valkoisella orhilla pihaasi kaappaamaan sinua kainaloon.

M

Vierailija
17/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten sitten tutustut naisiin? Miten me tapaamme? Putkimiehelläkin oli sormus, valitettavasti... Pitääkö tulla hakemaan kotoa? Kaapata pizzalähetti? Voi kuule, monenlaista on koitettu ja käyty monissa paikoissa, lopulta ei vaan jaksa olla tyrkyllä, kun ei tunnu ketään kiinnostavan.

18/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

en voi neuvoa

itse elin ja olin, en harrastanut yöseksiä, mutta ajattin että on olemassa "mies minulle". Sitä en etsinyt vaan se tuli elämääni.

Seksi tuli vasta myöhemmin, kun olimme tutustuneet. Itse olen saanut eniten suhteista, jotka ovat alkaneet "flirtilla ja leikillä". 

Vierailija
19/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olikohan tuo aloitus ihan vakavissaan kirjoitettu?

Vierailija
20/24 |
10.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

en tiedä missä on ongelma. Itsekään en löydä miestä. Netissä ja baareissa olen kyllä tutustunut todella kivoihin miehiin. Harvemmin mitään sekopäisiä tulee vastaan. Yleensä vaan joko miehellä ei ole tunteita tai minulla tai sitten ei kummallakaan kun tutustutaan paremmin.

Ehkä "pelkäät" sellaisia parempia miehiä ja jotenkin alitajuisesti valitset huonoja kun kerroit itsestäsi niin tuli kuva sellaisesta itsenäisestä naisesta joka ei mitään miestä tarvitse kun osaa kyllä itsekin :D Jos haluat olla jotenkin parempi kuin se mies. miehet tykkää tehdä ns. miesten juttuja, remontteja ja auton rassaamista...Minä tapasin yhden miehen joka aina auttoi kaikessa tommosessa auto ja remontti jutuissa vaikka olisin itsekin osannut. Sekoi hänen tapansa näyttää että välittää minusta. Ja todella söpöä :) siitä jutusta ei vaan tullut mitään välimatkan takia.

Sitten minulla on kaveri joka valittaa että mistään ei löydy kunnon miestä. Mutta oikeasti hän ei halua tavata miestä netistä. Ei edes yritä. Se mies pitäisi tulla kadulla tai bussissa vastaan ja lähestyä häntä. Mielestäni ei pitäisi sanoa että ei netistä tai baarista löydy kunnollisia. No ehkä se on hankalaa mutta ei todellakaan mahdotonta.

Sinulla on ystäviä ja harrastuksia. Kuulostat muutenkin mukiin menevältä mutta vaikea tuntematta muuta kuin arvailla mistä kiikastaa. Kyllä sinä vielä hyvän miehen löydät kun tutkiskelet itse omaa käyttäytymistä ja mietit onko jotain missä se vika voisi olla... oletko vaikka pessimistinen tai jotain, onko sinulla joku ärsyttävä tapa esim. Myöhästely... liikaa itsestä puhuminen.. se voi ollajoku pikku juttu!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän neljä