Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko muita joiden miehet eivät pysty antamaan suuseksiä?

Vierailija
07.01.2017 |

Vuosi vuodelta se on alkanut ärsyttää mua enemmän. Eikä auta, että tiedän, että montakymmentä prosenttia muistakaan miehistä ei asiasta suuremmin tykkää, mutta ovat kasvaneet sitä ensin sietämään ja sitten jopa tykkäämään sen takia,e ttä se vähän niin kuin kuuluu asiaan ja jotkut ovat sen luonteisia,e ttä nauttivat niin paljon, kun toinen nauttii, että tekevät sen tähden, vaikkeivat niin itse tykkäisikään. TAi sitten ihan siksi, että saavat itsekin...

Me kasvettiin seurakuntanuorissa ja perinteiseen malliin ei harrastettu seksiä sen 3 vuoden aikana kun seurusteltiin ennen naimisiin menoa, ja jotenkin kun oli niin nuori alta parikymppinen, ei tullut mieleen edes kysyä tuollaisia asioita, yritti vain vältellä tilanteita, ettei joudukaan kiusaukseen eikä jäänyt yöksi samassa talossa tai risteilyllä otti kaksi hyttiä jne. Sen jälkeen kyllä seksi on muuten vuosi vuodelta muuttunut ihanemmaksi, ja sitä on molempia tyydyttävä määrä ja laatu muuten hyvää, nyt ollaan nelikymppisiä ja oltu yhdessä reilu 20 vuotta. Seksiä on keskimäärin 2-3 kertaa viikossa edelleen.

Olen miehen kanssa asiasta viime vuosina usein puhunut ja miettinyt voisiko kokeilla saunassa tai suihkussa ja onko parempi posliini vai mikä, mutta sanoo vain, että ajatuksenakin ällöttää. Takapuolta pystyy pussailemana ja sieltä läheltä, mutta ei sillai itse pimpsaa nuolemaan tms. ITse kyllä otan häneltä suihin vaikkei mies koskaan ole kehdannut pyytäkään. Tosin ei hänen ole tarvinnutkaan, koska tykkään siitä itsekin. JOskus tosin vähän suuttuneena sanoin, etten mäkään enää anna hänelle, jos ei hän mulle. SIihen naurahti ja sanoi, ettei tarttekaan, kun ei ole koskaan pyytänytkään. Nauttii siitä kyllä ja sen myöntää.

Nyt kun olen asiasta muutaman kerran vuodessa puhunut, sanoo vain että ei tiedä pystyykö joskus, mutta ei ainakaan vielä. Muuten ei todellakaan ole mitenkään estoinen, vaikka molemmat neitsyinä naimisiin mentiinkin. HElposti voidaan rakastella vaikka missä, viimeksi lomamatkalla pysäytettiin moottoripyörä ja rakasteltiin yleiselllä rannallakin :) JOten sillai kemiat hyrrää vielä kovastikin.

Tietysti nyt on helppo sanoa miksi en ajatellut tätä ennen naimisiinmenoa, mutta tuntuisi tyhmältä viedä kolmelta lapselta aina läsnäoleva isä ja erota suuseksin takia, kun on muuten hyvä mies... MIetin vain, miten pääsisin tästä yli. Sormettaa ja muuten kyllä koskee ihanasti... Elmukelmuakin joskus jo ehdotin, mutta ei sekääna uttanut. Ja itse asiassa en tiedä pystyisinkö hirveästi nauttimaan, vaikka joskus suostuisikin, koska tiedän, ettei siitä ajatuksena nauti, kun on niin eritekammoinen...

Onko muita ja miten tulette asian kanssa toimeen? Meillähän oli joku vuosi sitten iso kriisikin kun tää asia ahdisti mua muutaman henkisen puolen jutun kanssa niin paljon, että petinkin miestä ja siinä iso juttu oli se ,että se toinen mies oli niin hyvä antaa suuseksiä... TUnnustin toki miehelle ja päästiin terapian ja muun avulla pettämisestä yli, mutta en voi sille mitään, että vieläkin sitä kaipaisin ihan hirveästi ja pelkään, petänkö taas heikkona hetken joskus jos muuten menisi huonuosti. Onneksi nyt menee ihan ok...

Onko yhtään kohtalotoveria? Ja pliis älkää kääntäkö veistä haavassa kertomalla, että teillä on miehet, jotka suorastaan rakastavat antaa suuseksiä...

Kommentit (57)

Vierailija
21/57 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

19: mikä osuus siinä on kamalaa kun eihän siitä puutu muu kuin naisen nuoleminen

Niin, NAISEN nuoleminen puuttuu.

Vierailija
22/57 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en ymmärrä tota pettämistä noin pikkuasian takia ollenkaan,muijalla on asiat hyvin ja hyvä mies niin silti jaksaa valittaa noin pikku asiasta.Itse sanoit että saat orkut muutenkin,ei se suuseksi orkku ole sen kummoisempi.Hommatkaa vaikka leikkikaluja ja vaikka mitä vempottimia piristämään seksi elämää mutta ei se saatana ole mikään eron syy saati pettämisen.Ole nyt edes reilu miestäs kohtaan ja ota se ero ensin senkin horo.Sittenhän voit tehdä mitä lystäät muttta tarttiskos sitä ensin loukata toista toistamiseen ennen kuin voi olla tyytyväinen seksielämäänsä eron jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/57 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän tässä ole kyse vain siitä, että uskovainen ei ole päässyt lutkuttamaan useampaa munaa, ja nyt kaduttaa. Mies ja kolme lasta ei näytä painavan vaakakupissa mitään,kun pitäisi päästä pillua nuolettamaan. Eiköhän se ole vaan parempi erota, mutta jätä ihmeessä lapset miehellesi, sinä et ole niitä ansainnut.

Vierailija
24/57 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

hanki rakastaja ja pidä tällä kertaa asia salassa!

Vierailija
25/57 |

Onko jokin syy miksi miehesi ei anna suuseksiä? Ajatteleeko hän, että se on likaista? pissaista? vai mitä? Mistä ja milloin on hän on saanut sellaisen ajatuksen? Joskus ongelma saattaa ratketa, jos onnistuu näkemään sen taustalle. 

Vierailija
26/57 |
07.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse kyllä naisena ihmettelen vastauksia. Jos asia kerta kaikkiaan miestä inhottaa, niin ei ole oikein painostaa asiaan. En minäkään naisena haluaisi tehdä asioita jotka iljettävät (esim antaa peppua). Itse olen niin yhdyntäkeskeinen, etten suuseksistä oikein saa sitä nautintoa mitä yhdynnästä. Jos miehen kanssa seksi pelaa, niin onko yksi osa noin tärkeä että sen takia pitää pettää/jättää? Puolisollehan voi tulla vaikka sairauskin, joka estää seksin KOKONAAN.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä tota pettämistä noin pikkuasian takia ollenkaan,muijalla on asiat hyvin ja hyvä mies niin silti jaksaa valittaa noin pikku asiasta.Itse sanoit että saat orkut muutenkin,ei se suuseksi orkku ole sen kummoisempi.Hommatkaa vaikka leikkikaluja ja vaikka mitä vempottimia piristämään seksi elämää mutta ei se saatana ole mikään eron syy saati pettämisen.Ole nyt edes reilu miestäs kohtaan ja ota se ero ensin senkin horo.Sittenhän voit tehdä mitä lystäät muttta tarttiskos sitä ensin loukata toista toistamiseen ennen kuin voi olla tyytyväinen seksielämäänsä eron jälkeen.

Niinpä. Jos mies kirjoittaisi tänne että petti vaimoaan koska vaimo ei suostunut ottamaan suihin, ketju olisi hyvin erilainen.

Ja sitten täältä puuttuu melkein kokonaan "ei saa pakottaa" viestejä, yhden nyt lopussa vaan.

AV:n naisilla on pitkä matka sukupuolitasa-arvoon omissa asenteissa, useampi sukupolvi varmaan menee.

Vierailija
28/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulle nainen sanoi että multa saa taivaallista suuseksiä ja kysyi että miten jaksan nuolla niin kauan :D

Kun olet huono nuolemaan niin se kestää naiselta ikuisuuden ennen kuin saa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tässä ole kyse vain siitä, että uskovainen ei ole päässyt lutkuttamaan useampaa munaa, ja nyt kaduttaa. Mies ja kolme lasta ei näytä painavan vaakakupissa mitään,kun pitäisi päästä pillua nuolettamaan. Eiköhän se ole vaan parempi erota, mutta jätä ihmeessä lapset miehellesi, sinä et ole niitä ansainnut.

Mitenhän mahtaa tuon uskovaisuuden laitakin olla, luulenpa että näin itsekkään ihmisen nimeä ei löydy taivaan suuresta kirjasta.

Entä sitten, kun avioliitossa tulee todellisia ongelmia, joista pitäisi yhdessä, toinen toista tukien selvitä. Sairauksia, talousvaikeuksia, ongelmia lasten kanssa. Entä jos mies halvaantuu niin, että ei pysty panemaan lainkaan. Roskakoppaan vain tämän naisen ajattelulla. Pillun nuolenta menee kaiken edelle. Paskaan on mies lyönyt valitettavasti kätensä ja syvälle.

Vierailija
30/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mitä ihmettä? Peseydyt kunnolla ja ajelet suurimmat karvat pois!! Ei sitä kieltä tartte sinne koloon työntää niin mitään eritteitä ei tuu suuhun! Sen kyllä ymmärrän jos nainen ei halua mieheltä ottaa suihin, siinä kuitenkin tulee kokoaika suuhun eritteitä..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä sen parenpaa kuin nuolla 2-3.orkkuaemänälle

Ei kunnonrämemajavaa voita mikään poslari on pikkutyötöillä

Vierailija
32/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menkää seksuaaliterapiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä ihmettä? Peseydyt kunnolla ja ajelet suurimmat karvat pois!! Ei sitä kieltä tartte sinne koloon työntää niin mitään eritteitä ei tuu suuhun! Sen kyllä ymmärrän jos nainen ei halua mieheltä ottaa suihin, siinä kuitenkin tulee kokoaika suuhun eritteitä..

Jos nuolee märkää pillua, niin on todella haasteellista välttyä pillunesteiltä.

Vierailija
34/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tule tänne kielimiehen hoitoon. Noin 300 naisen kokemuksella takuutyydytys. Rakastan pillun nuolemista ja sitä, että voin tuottaa toiselle nautintoa. Suurin osa naisista kehuu, että parasta suuseksiä mitä ovat saaneet. En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa joillekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisit onnellinen. Ottaisin heti noin säädyllisen ja hienon miehen!

Vierailija
36/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No mulla on se tilanne, etten saa nuolla pillua, koska vaimo sanoo, ettei pidä siitä. Itse nuolisin joka päivä jos vaan saisin. Joskus on suostunut esim. 69:iin ja se on ollut todella kiihoittava kokemus kun on päässyt nuolemaan märkää pildeä naaman edessä. 

Joskus mietin, että pitäiskö mennä huoriin että sais nuolla pimppiä.

Vierailija
37/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä naisena ihmettelen vastauksia. Jos asia kerta kaikkiaan miestä inhottaa, niin ei ole oikein painostaa asiaan. En minäkään naisena haluaisi tehdä asioita jotka iljettävät (esim antaa peppua). Itse olen niin yhdyntäkeskeinen, etten suuseksistä oikein saa sitä nautintoa mitä yhdynnästä. Jos miehen kanssa seksi pelaa, niin onko yksi osa noin tärkeä että sen takia pitää pettää/jättää? Puolisollehan voi tulla vaikka sairauskin, joka estää seksin KOKONAAN.

Komppaan täysin. Bully mentaliteetilla taas vastaillaan. Eihän se mies ällötykseltään asiaan pysty. Jos on joku tällainen blokki ei siitä yli pääse nalkuttamalla tai painostamalla. Visiitti seksuaaliterapeutille ensin pariskuntana ja myöhemmin mies yksin - jos se hänelle käy. Btw 100x reilumpaa, rakentavampaa ja synnittömämpää kuin pettäminen.

Vierailija
38/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei terve ihminen mitään terapiaa tarvitse. Vai onko mies, joka ei halua antaa suuseksiä jotenkin epänormaali. Hohhoijaa.

Vierailija
39/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taitaa se oikea ongelma olla, että mies pitää sua jollain tasolla vastenmielisenä.

En oikein jaksa uskoa noita eritekammojuttuja. Toki niitä joillain miehillä on, mutta useamman lapsen isällä ja (iän puolesta) aikuisella miehellä harvemmin. Tämä tietenkin vain sillä kokemuksella, mitä asiasta miesten kesken on ollut puhetta. Itse nautin suunnattomasti suuseksin antamisesta.

Vierailija
40/57 |
08.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi olen löytänyt miehen joka haluaa itse antaa suuseksiä, sitä ei todellakaan tarvitse pyytää. Olisin kyllä onneton jos mies ei suostuisi, se on itselleni ainoa keino toistaiseksi saada orgasmi miehen kanssa ja kyllä laskisi varmasti itsetuntoa ajatus että miestä ällöttäis mun alapää niin paljon. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kuusi neljä