Äiti pakottaa istumaan ruokapöydässä ilman mitään tekemistä vaikka olisin syönyt ajat sitten

Aika jännä ilmiö, että tässä ketjuss 50 vuotiaat on niitä, jotka ei tuollaista "istuttamista" ymmärrä :D

Omat vanhempani ovat samaa ikäluokkaa ja kyllä meidän piti istua pöydässä kunnes kaikki oli syöneet, se on kohteliasta. Isä tosin sai vajaa 50 vuotiaana vielä yhden lapsen (johon minulla ikäeroa 20 vuotta) ja hän on saanut huomattavasti vapaamman kasvatuksen, ei isä enää jaksa pitää kuria. Ei siinä, mutta voisi kyllä joistakin periaatteista pitää kiinni vaikka onkin vanha ja väsynyt eikä enää lapsenkasvatus kiinnosta.

Oli kerrankin vittumaista istua tämän pikkuveljen vieressä ravintolassa, pikkuveli motissa seinän ja minun välissä ja alkoi sitten ulisemaan että haluaa pois kun söi jo ruokansa, minulla vielä ruoka kesken. Isän mielestä minun olisi pitänyt nousta ylös ja siirtyä pois KESKEN SYÖMISENI koska se mussukkainen halusi muutenvain nousta ylös (ei siis ollut vessahätä tms. oikea syy, ei vain jaksanut sen vertaa odottaa). No en päästänyt pikkuveljeä pois, vaan jatkoin rauhassa syömistä.

Että kyllä mielestäni tuo älyttömän tärkeä oppia jo lapsena, miten toisia kunnoitetaan ja otetaan huomioon. Viisikymppisten on ihan turha tulla mitään mussuttamaan, kun oikeasti eivät vain jaksa enää pitää lapsilleen jöötä, niinkuin nuoremmat vanhemmat. Hemmottelevat kakaransa piloille ja saavat aikaan epäkohteliaita nirppanokkia joille oma etu menee aina kaiken edelle.

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä ilmiö, että tässä ketjuss 50 vuotiaat on niitä, jotka ei tuollaista "istuttamista" ymmärrä :D

Omat vanhempani ovat samaa ikäluokkaa ja kyllä meidän piti istua pöydässä kunnes kaikki oli syöneet, se on kohteliasta. Isä tosin sai vajaa 50 vuotiaana vielä yhden lapsen (johon minulla ikäeroa 20 vuotta) ja hän on saanut huomattavasti vapaamman kasvatuksen, ei isä enää jaksa pitää kuria. Ei siinä, mutta voisi kyllä joistakin periaatteista pitää kiinni vaikka onkin vanha ja väsynyt eikä enää lapsenkasvatus kiinnosta.

Oli kerrankin vittumaista istua tämän pikkuveljen vieressä ravintolassa, pikkuveli motissa seinän ja minun välissä ja alkoi sitten ulisemaan että haluaa pois kun söi jo ruokansa, minulla vielä ruoka kesken. Isän mielestä minun olisi pitänyt nousta ylös ja siirtyä pois KESKEN SYÖMISENI koska se mussukkainen halusi muutenvain nousta ylös (ei siis ollut vessahätä tms. oikea syy, ei vain jaksanut sen vertaa odottaa). No en päästänyt pikkuveljeä pois, vaan jatkoin rauhassa syömistä.

Että kyllä mielestäni tuo älyttömän tärkeä oppia jo lapsena, miten toisia kunnoitetaan ja otetaan huomioon. Viisikymppisten on ihan turha tulla mitään mussuttamaan, kun oikeasti eivät vain jaksa enää pitää lapsilleen jöötä, niinkuin nuoremmat vanhemmat. Hemmottelevat kakaransa piloille ja saavat aikaan epäkohteliaita nirppanokkia joille oma etu menee aina kaiken edelle.

Tää on hyvä.

T: 5-kymppinen vanhempi, joka meinaa välillä antaa periksi. Tai on joskus antanutkin. Aina ei voi jaksaa, antakee armoo.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kohdellaan kuin nelivuotiasta, koska käyttäydyt kuin nelivuotias?

Olen päiväkodissa töissä ja ne nelivuotiaat on juuri tuollaisia, että hotkivat ruuan 10-15 minuutissa ja sitten pitäisi heti päästä pois pöydästä. Odottelu tuntuu olevan vaikeaa, sen ymmärtää neljävuotiailta, heillä on vielä paljon opittavaa elämästä.

Minä usein haen lapseni päiväkodista juuri ruokailun jälkeen. Hän on ryhmän vanhin, siis melkein neljä. Muut ovat 2-4-vuotiaita, häntä nuorempia. Lapseni on hidas syöjä, ja hän on aina viimeinen pöydässä. Se johtunee siitä, että hän on hyvin vähäruokainen mutta päiväkodissa on pakko syödä isoja annoksia eikä ruokaa saa jättää. Niitä muita ei todellakaan istuteta pöydässä odottamassa, että lapseni söisi loppuun. Muut hääräävät leikeissään, kun lapseni vielä järsii leivänkyrsäänsä.

Kotona syömme ateriat yhdessä. Tabletteja ja puhelimia ei tuijotella vaan jutellaan. Pöydästä noustaan, kun kaikilla on maha täynnä (lautasta ei ole pakko syödä loppuun).

Olen se viiskymppinen,tai 57,joka uskalsi ihmetellä.

No on teillä sit jotain vanhoja arvoja kunniassa.Eihän nuoret kunnioita juhlapyhiä,ei tiedä niiden merkitystä,kaupoissa haahuillaan oli pyhä tai arki,joulu tai juhannus.Käyttäkää sitä laatuaikaa lapsiinne pyhäpäivinä,juhlapyhinä,älkääkä juosko persesuoli pitkällä tavaratalosta toiseen.

Opettakaa lapset kunnioittamaan maatamme,uskoamme,traditioitamme,opettakaa heille vuosisataista historiaa,etteivät ihmettele.oliko se nyt talvisota vai Suomen sota vai kapina,joka alkoi -39.

Opettakaa käytöstä vanhempia ihmisiä kohtaan.En nyt puhu itsestäni,olen parhaassa iässä vielä,mutta säälittää ysikymppiset mummot ja papat.Seisovat täpötäydessä bussissa henkensä kaupalla,nuoriso näplää kännyköitään,kaikilla täysin introvertti olemus.

Ennen jopa mies antoi paikkansa naiselle,no sellaista minunkaan mielestäni ei tarvitse.Ylistämällä alistamista.

Mutta huomioikaa nyt kuitenkin apua tarvitsevat.

Ihminen saa sairaskohtauksen kadulla,ketä kiinnostaa???LUULLAAN JUOPOKSI,NO TÄYTYY SE JUOPPOKIN PELASTAA.Ihminen hänkin on.

Yhdestä ruokapöydässä olosta tuommoinen haloo.On harrastuksia ja tekemistä,arki on arkea.Tuonkin puutteen voi korjata pyhinä.

Usko tai älä, mutta se on todella tärkeä taito sitten vanhempana.

Ne jotka syövät vielä, kokevat sen huonoksi käytökseksi, jos yksi ahmii napansa täyteen pikaisesti ja lähtee pois heti. Lisäksi se on epäkunnioittavaa sitä kohtaan, joka on ajalla ja vaivalla sen ruuan laittanut. Ajattelet nyt ehkä, että mitäs sillä väliä jos äiti ei tykkää mutta "sitten isona" ne ruokailukaverit voivat olla asiakkaita, pomoja tai tärkeitä työkavereita.

On myös tyttöystävän vanhempia, virallisia illallisia, ystävän häitä ja vaikka minkämoisia tilanteita, joissa vaan joudut viihtymään pöydässä vaikka olisit jo oman ruokasi syönyt.

Lisäksi, nopeasti syöminen on epäterveellisempää kuin rauhassa ruokailu.

Kyllä minuakin, aikuista ihmistä tympäisisi jos pöydässä istutettaisiin arkena aina 20 min tekemättä mitään vain siksi että ihmiset syövät huomattavasti eri tahtiin. Ihankuin ruokailun jälkeen ei enää oltaisi samassa asunnossa enää, ja tuo hetki olisi ainoa hetki ottaa kontaktia perheenjäseniin?

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt tuota tapaa naurettavan teennäisenä. Sellaistahan se toki onkin, kun perhettä yritetään pakottaa viettämään jotakin yhteistä aikaa. Normaalilla perheellä sellaista on automaattisestikin, kuitenkin.

Kaikki hyvat tavat ja kohteliaisuus on suomalaisten mielesta naurettavan teennaista. Tulokset nakyvat sitten maailmalla kun ei osata edes liikekumppaneitten kanssa toimia asianmukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina pitänyt tuota tapaa naurettavan teennäisenä. Sellaistahan se toki onkin, kun perhettä yritetään pakottaa viettämään jotakin yhteistä aikaa. Normaalilla perheellä sellaista on automaattisestikin, kuitenkin.

Kaikki hyvat tavat ja kohteliaisuus on suomalaisten mielesta naurettavan teennaista. Tulokset nakyvat sitten maailmalla kun ei osata edes liikekumppaneitten kanssa toimia asianmukaisesti.

Nimenomaan näin. Itsekin olen alkanut ymmärtää teennäisten asioiden arvoa vasta neljänkympin jälkeen. Mitä siitä, vaikka käytäntö olisi tekemällä tehty? Sen rakentamiseen on voinut olla hyvät syyt, tai ainakin sitä voitaisiin kehittää edelleen. Esimerkiksi niissä perheissä, joihin jostain syystä rauhallinen yhdessä ruokailu ei istu, voitaisiin kuitenkin pyrkiä syömään edes kerran viikossa yhdessä. Itse olen ollut huomaavinani, että meidän kolmen polven uusperheessä kaikki selvästi rauhoittuvat ja yhteenkuuluvuudentunne lisääntyy, kun aina tilaisuuden tullen istutaan kaikki pöytään yhdessä, se huonojalkainenkin. Ei se meilläkään ihan joka päivä onnistu kertaakaan, mutta nyt ketään ei tarvitse enää maanitella pöytään. Poiskin noustaan usein kiireisyysjärjestyksessä, mutta jokainen näkyy punnitsevan menemisentarvettaan aina hartaammin.

Ennen kaikkea meidän tuleva puhelinaddikti nauttii nykyisin seurasta, vaikka alun perin piti käydä periaatekeskustelu melkein joka kerta. Tämä näkyy sitten tunteena, että hänestä välitetään ja hänen seuraansa arvostetaan. Mikä sen parempi lahja lapselle? Viisitoistavuotiaanakaan ei ole myöhäistä, koska järki alkaa jo vähitellen vaikuttaa uudelleen päänupissa, kun aivot alkavat muuttua aikuiseen muotoonsa.

Jos perheen henki on niin huono, että pöydässä ei millään opita keskustelemaan edes siedettävästi, vaan joku vaivautuneisuus vallitsee aina vain, niin ehkä sitten voisi ennemminkin miettiä ratkaisumahdollisuuksia siihen, kuin aloittaa luopumalla yhteissyömisestä.