Kauheeta kun ei keksitty mieheni kanssa mitään lapsiperhe-elämän plussia?!

Meillä on 1v2kk tyttö.

Miinuksena tietenkin oman ajan menettäminen, siivoton kämppä, huonot yö-unet ( nykyään onneks tyttö nukkuu hyvin,mutta vauva aikana oli hankalampaa).. En tunne enää itseäni, hehh.. olen väsähtänyt ja kireä,kaukana hehkeästä naisesta...j3 a mitähän vielä. Onhan näitä miinuksia.

Plussat: Kämppä saa olla hyvällä omalla tunnolla vähän sotkuinen. Ei voi kaikkkeA ehtiä😅 Saan olla kotona, pieni tauko raskaasta duunista oli tarpeen, elämässä saa keskittyä nyt muuhun tärkeään kuin

työhön. Ja tietenkin saa seurata oman ihanan suloise lapsen kasvua.

Meillä kaksi plussaa: poika ja tyttö. Ovat jo teinejä. En kadu.

Se lapsi itsessään.

Mulla oli lapsettomuutta eli kaipasin kipeästi päästä ns liittymään lapsiperheelliset- ja äitiryhmiin. Tunsin olevani ulkopuolinen ja nyt tunnen olevani osa sellaista ihmisryhmää.

Oi, ne lasten kanssa käydyt keskustelut ja lasten touhujen seuraamiset ovat niitä plussia. Meillä ei ole niitä pikkulapsia enää mutta muistelen hymyssäsuin niitä aikoja usein. Jopa se kerta kun kannoin huutavan muksun pois lähikaupasta, oli mielestäni hiemna huvittavaa jopa silloin. Ei tätä elämää kannata ottaa niin vakavasti. Nauti niistä lapsista nyt. 

Ja kun tullaan teini-ikään, on hauskaa seurata kuinka muuttuvat ja kokevat murkkuiän. Haasteita tulee ja niiden rankkojenkin hoitaminen ja hallitseminen on mielenkintoista. 

En missään vaiheessa ole olllut huoissani siivouksista tai oman ajan menetyksistä..

Herää kysymys, että miksi olette toisen lapsen hankkineet jos jo ekastakaan ei keksitä hyviä puolia?

Itselläni on vuoden ikäinen poika ja koen itse elämän lapsen kanssa paremmaksi kuin lapsettomana.

Ei sitä osaa oikein ruveta luettelemaan kun kokonaisuudessaan on parempaa. Lapsi on rakkain maailmassa, ihana seurata hänen kehitystään ja tehdä hänen kanssaan asioita.

Toinen lapsi käy välillä haaveissa, muttei ole kiirettä. Antaa ensin pojan olla rauhassa se pieni, opetella potalle yms. ja itsekin selvitä univeloista kunnolla ennenkuin lähtee edes vähääkään vakavasti sisarusta miettimään.

+ aina on jotain tekemistä eikä koskaan tartte olla yksin. Itse olen aina tykännyt olla sellainen kodin hengetär, toki joskus lasten kanssa ne tiskit tulee korvista ulos.... 

+ lasten kehitystä on hienoa seurata

+ kiva kuulla lasten ajatuksia ja nauraa heidän vitseilleen

+ vauvan hoito oli pääosin ihanaa... sellainen ihanantuoksuinen mytty, aamuisin ei ollut sängystä ylös kiire mihinkään kun sai vaan olla sen pienen lämpöisen tuhisijan kanssa peiton alla

+ pääsee kivoihin paikkoihin mihin ei muuten ehkä tulis mentyä, esim. muumimaa on ihan huippu. 

+ saa elää lapsuuden ihania muistoja uudelleen ja opettaa ja näyttää niitä omille lapsille; esim. kalareissuja, mökkeilyä, laivamatkoja, majan rakentamisia yms. 

+ kun lapsi sanoo että äiti, mä rakastan sinua

+ kun menet lapsen ensimmäiseen joulujuhlaan tms, se liikutus kun oma pieni iso lapsi on siellä muiden joukossa laulamassa lauluja ihanassa epävireessä. se on liikkistä

+ on mukavaa mennä töihin kun se on hengähdys kotielämästä, toisaalta iltapäivään mennessä on jo kova ikävä lapsia ja kiire hakemaan niitä hoidosta kotiin. Jotenkin työelämän ja kotielämän välille tuli lasten myötä hyvä tasapaino. 

Tuossa nyt jotakin mitä nopeasti miettien tuli mieleen. Tietysti jonkun muun mielestä nuo kaikki voi kuulostaa kauhealle, mutta omia mielipiteitähän tässä kysyttiinkin. 

Omat lapset ovat persoonina hauskoja, ja jutut vaan paranevat vuosien mittaan, vaikka on meidän vauvakin jo ihan mahdoton huumorveikko.

Iso plussa esimerkiksi mun mahan päristelystä jonka toi 8kk ihminen on oppinut kun häntäkin on nauratettu mahasta päristelemällä.

Lapset ovat miehen kanssa myös tämmöinen suuri yhteinen projekti jota on hauska seurata vuosien mittaan

En ole mikään myönteinen ihminen, mutta kyllä toi isompi lapsi on muakin vähän parempaan suuntaan kehittänyt, kun on sellainen aktiivinen ja sosiaalinen ja iloinen.

Ne on semmoisia viiden sekunnin onnenvälähdyksiä nää lapsiperheonnenaiheet ainakin tässä vaiheessa. Niitä seuraa tuntien väsymys ja riittämättömyydentunne, mutta pitää tosiaan itse valita että mitä asiaa haluaa sillä sisäisellä silmällään tarkkailla enemmän, ja mitä vähemmän.

Ja eipähän tarvitse murehtia tekemättömiä kun tekee ne lapset.

Surullista, että perheen isä kokee noin. Toivottavasti hän ei huokaile ja valita lasten kuullen. Kenenkään lapsen ei pidä kuulla olevansa taakka vanhemmalleen. Lapset on meille annettu lahjaksi ja lainaksi ja vain pieneksi hetkeksi.

Lapsiperhe-elämän plussia:

Se, että saa lapsia, vaikka sairastaisi sairautta, jonka vuoksi olisi voinut jäädä lapsettomaksi.

Se, että tajuaa, miten suuri lahja lapsi on eikä pidä häntä itsestään selvyytenä.

Se rakkaus, jota tuntee lastaan kohtaan.

Ne öiset hetket, jolloin vauva syötyään nukahtaa syliin ja koet niin suurta rakkautta häntä kohtaan, että luulet pakahtuvasi siihen. 

Se kaikki, mitä lapselta saa, ilo, lämpö ja se vilpitön rakkaus, pienen lapsen pienet tai jo aikuisen lapsen suuret kädet halaamassa sinua.

Kaikki ne  ihanat yhteiset hetket ja päivät,  jotka antavat voimaa raskaisiin ja vaikeisiin päiviin. 

Se, että pystyy tarjoamaan lapselleen paremman lapsuuden ja elämän, kuin mitä itsellä oli lapsena. 

Se, että pystyy antamaan lapselleen rakkautta ja turvaa, jota ilman itse jäi lapsena.

Se, että kroonisesti sairas erityislapsi on saanut apua ja voi paremmin ja pystyy käymään taas koulua.

Se, miten vaikeudet opettavat arvostamaan ja  tuntemaan kiitollisuutta niistä hyvistä hetkistä.

Sen tajuaminen, että raskaat ajat menevät ohi, että yöheräilyt ja huutamiset ja valvomiset ovat ohi jonain päivänä, että olet taas selvinnyt yhdestä rankasta päivästä kroonisesti sairaan tai muuten hankalasti hoidettavan lapsen kanssa.

Se ilo ja onni, jota kokee lasten kanssa, kun vain osaa sen nähdä niissä pienissä hetkissä.

Listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään.

Kannattaa opetella nauttimaan lasten lapsuudesta, se on ohi ennen kuin arvaatkaan. Tiedän kokemuksesta, miten vaikeaa elämä joskus on lapsiperheessä, ja kannattaa ehdottomasti hankkia apua jaksamiseen, jos tukiverkostoja ei ole. Ettei kävisi niin kuin monelle meistä, että parisuhde hajoaa rankan arjen vuoksi.

Kehotan myös lukemaan jotain kroonisesti sairaan lapsen vanhemman pitämää blogia. Esim. INCL-lapsen tai syöpälapsen vanhemman blogi opettaa kummasti suhteellisuutta ja kiitollisuutta siitä, että itsellä on terve, vaikkakin huutava ja heräilevä lapsi.

No tietysti ne lapset on se plussa, ne on ihmisiä, sun perheenjäseniä. 

Jotenkin outoa miettiä tuollaisia, kuin miettisi että mitä plussia ja miinuksia on omissa vanhemmissa ja sisaruksissa.

En käsitä miksi lapsia pidetään "lapsiperhe-elämänä" ei ne lapset sitä perhe-elämää tee, vaan vanhemmat, vanhemmat päättävät kuinka monta lasta tekevät ja koska, he päättävät mitä koskakin tehdään ja kuinka, vanhemmat päättävät siivoavatko ja pesevätkö pyykit ja koska, syyttömiä ne lapset kaikkiin kotitöihin ym. on joita on "pakko" tehdä. Kyllä lapsettomilla pariskunnillakin on erilaisia tapoja elää, jotkut siivoaa ja tekee ruokaa jatkuvasti, jotkut ei. Esimerkiksi koira teettää paljon enemmänkin töitä kuin lapsi, ja se on vaikeampi saada hoitoon jos jonnekin lähtee, ja harva tänne kirjoittelee että minkälaista on lemmikkiperhe-elämä.

Se oli teidän oma valinta pitää se esikoinen kun tulit raskaaksi, siitä ei voi lapsia syyttää, eikä siitä että teitte toisenkin vaikka lapsen kanssa ei ollut kiva elää. Jokainen ihminen ja perhe itse tekee omasta elämästään sitä mitä se on, jos teillä ei ole kivaa, niin teette jotain väärin. Ehkä olette toisillenne väärät puolisot, ja syytätte siitä sitä että on lapsia.

Minusta on ihana seurata kun lapsi on niin innoissaan uusista jutuista. Esim. Leffaan meno, vapputorit, huvipuistot jne :) eihän niissä nyt minulle juurikaan mitään ole mutta lapsen riemu on niin sen arvoista <3 sama en ole koskaan oikein kokenut yöheräilyä ja vapaa-ajan menetystä mitenkään negatiivisena.. Se nyt vaan kuuluu siihen. Ja ilman lasta pääsemme kuitenkin pari kertaa kk ulos jos haluamme. Elämäni on kyllä parempaa ja merkityksellisempää lapsen kanssa.

Olen introvertti, ja jos minulla ei olisi lapsia niin joutuisin ponnistelemaan paljon enemmän että ylipäänsä saisin itseni ihmisten ilmoille (paitsi töihin tietysti). Olisi paljon luontevampaa vain kökkiä kotona kaikki illat, mutta lasten myötä tulee lähdettyä paikkoihin: leffaan, ravintolaan, matkalle, piknikille... En ikimaailmassa itseni takia lähtisi vaikka Korkeasaareen, mutta sitten kun lasten kanssa siellä on niin huomaa viihtyvänsä hyvin.

Myös kotielämä tuntuu laadukkaammalta nyt kun on lapsia, siis ihan sellaisilla käytännön tavoilla kuin että en esim. kehtaa olla niin paljon tietokoneella kuin muuten olisin, etten anna lapsille huonoa esimerkkiä, tai laitan monipuolisempia, aikaavievempiä aterioita koska haluan lasten syövän terveellisesti ja vaihtelevasti. Siinä samassa saa itsekin parempaa ruokaa.

Ylipäänsä kun en ole sillä lailla ihmisrakas että haluaisin koko ajan hakeutua sosiaalisiin tilanteisiin ulkopuolisten kanssa, on mukavaa kun on omia lapsia ja sitä kautta luontevaa, tavallaan itsestään selvää läsnäoloa ja läheisyyttä. 

Nyt meillä ainakin on ihana hetki kotona. Kuopus (kohta 7v) makaa kainalossa sohvalla ja katselee lastenleffaa. Toinen tuli myös juuri viereen katselemaan.

Kolmas, esiteini, pelaa pleikallaan. Mies nukkuu päikkäreitä. Ihanan rauhallinen hetki 😊

Eilen ostettiin ilmapalloja kaupasta ja tänään illalla mennään saunaan ja täytetään ne pallot vedellä ja heitellään niitä kylppärissä 😃

Koti on sekasin mutta en jaksa stressata, illemmalla siivotaan koko perhe yhdessä.

Plussaa myös se ettei aina tarvitse nousta ylös sohvalta esim janon takia kun joku lapsista tuo sen vesilasin 😉

Myös tuo esiteini tykkää harjoitella ruuanlaittoa joten hänenkin kokkauksista päästään välillä nauttimaan.

Lisäksi ne hauskat jutut ja koko perheen läheisyys. Meillä on lapset jo sen verran isoja että sitä kahdenkeskistä aikaa järjestyy melkein joka päivä kun lapset on kavereillaan. Lapset ei ole enää pitkään aikaan olleet missään hoidossa.

Nyt meille tulee ns iltatähti ja odotan niitä kotivuosia innolla! On aikaa pitää kotikin siistimpänä 😊

En keksi miinuksia.

Lapsen avoin rakkaus ja nauru. Ne korvaavat kaiken sen paskan, mitä lapsiperhe-elämä tuo tullessaan.

Kertoo aika paljon,kun useimpien mielestä ainoa lasten hyvä puoli on kehäpäätelmä - lapset on kivoja koska lapset on kivoja. Pohjimmiltaan kukaan ei siis osaa nimetä hyviä puolia... Niin, mistähän se kertoo.

Mitä sä ap haet sillä että mitä plussia lapsiperhe-elämällä pitäisi olla? Jos lapset on kivoja, niin miksi se ei riitä? Mitä plussia arkisella elämällä yleensäkään on? 

Ihmisellä yleensä on perhe sen takia ettei ihmisen ole hyvä olla ihan yksin. Kun lapsuuden perheestä itsenäistyy, voi elää yksin tai hommata oman perheen. Yleensä yksin eläviä on sen takia että he eivät ole jostain syystä saaneet puolisoa ja/tai lapsia, ja he kärsivät yksinäisyydestä.

Perheen plussa on se, että ei tarvi olla yksin. Plussa siitä ettei ole yksin on se että on seuraa ja joku joka rakastaa ja jota saa rakastaa. On joku jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Plussaa on ne kaikki perheenjäsenet joiden kanssa tykkäät viettää aikaa, jos joku on vaikka juoppo niin sellaisen kanssa ei kannata olla tekemisessä.

Mitä plussia teidän elämässä ap olisi jos teillä ei olisi lapsia? Siis arkielämässä, ei lasketa niitä kertoja kun pääsee ryyppäämään ja riehumaan kännissä, jos se nyt on sitä "juhlimista". Kun vanhempia on kaksi, on erittäin helppo järjestää niin että toinen on lasten kanssa ja toinen saa omaa aikaa, ja parisuhdeaikaakin pystyy halutessaan järjestämään, se ei ole tukiverkoista tai edes rahasta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Kertoo aika paljon,kun useimpien mielestä ainoa lasten hyvä puoli on kehäpäätelmä - lapset on kivoja koska lapset on kivoja. Pohjimmiltaan kukaan ei siis osaa nimetä hyviä puolia... Niin, mistähän se kertoo.

Niin, miksi yleensä toinen ihminen, rakas perheenjäsen on kiva? Eihän se tarvi muuta. Miksi sulla on puoliso, no kun rakastan sitä. Miksi sulla on vanhemmat? Miksi sulla on sisarukset?

Miksi mitään ihmissuhdetta pitäisi laittaa vaakakuppiin että mitä hyvää ja mitä huonoa, jos ei ole avioeroa ottamassa, sekin on aika selkeä, jos rakastaa ei eroa jos ei rakasta niin eroaa.

Perheenjäsenet on kaikki ihmisiä, omanlaisia persoonia kuten sinä itsekin, miksi siitä pitää laskea jotain pisteitä? Jokainen perhe on erilainen, jokainen ihminen on erilainen, ja jokaisella on omat pistelaskurit.

Jos oma (perhe) elämä ei miellytä, sitä voi muuttaa, se on niin yksinkertaista. Jos haluat lisää omaa aikaa, tee jotain että saat sitä, tai sitten vaan odotat että lapset on niin isoja että ne vaan lähtee ovesta ulos ja jäät yksin.

Minulla on nuorimmat lapset 7v. ja usein huomaan olevani kotona yksin, varsinkin lämpimillä keleillä, mies ja lapset on omissa menoissaan tai omissa huoneissaan, mulla on omaa aikaa vaikka lehmät söis. Jos ollaan miehen kanssa kahdestaan ei tehdä mitään erikoista, ihan samaa kuin silloinkin kun lapset on kotona. Jos me halutaan mennä johonkin kahdestaan, niin voidaan mennä.

Meilläkään ei ollut tukiverkkoa. Jättäydyin pidemmäksi aikaa osa-aikatöihin,koska en tahtonut vain suorittaa koko valveillaoloaikaani perhettä ja työtä. Tahdoin myös oma a aikaa. Laitoin lapset päiväkotiin ja käytin pari tuntia päivässä myös omiin juttuihini. Joskus olimme miehenkin kanssa yhtaikaa kotona, kun mies teki etätöitä. Suosittelen siis, että alat hyödyntämään yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia tehdä elämästäsi mukavampaa ilman tukiverkkojakin! Ota huomion sekin, että saatat ehkä heti lasten kasvettua joutua huolehtimaan ikääntyvistä vanhemmistasi, vaikka he eivät olekaan auttaneet sinua. Asuvatkin niin kaukana, että joudut matkustamaan? Ainakaan me ei olla jätetty heitä selviytymään yksin, vaan olemme yrittäneet auttaa ensihädässä ja aina hakea heille sitä yhteiskunnan tarjoamaa apua, joka heille kuuluu. Katkeruus ei kannata. Lapset kasvavat ja ovat kivaa seuraa, kun ovat enemmän omatoimisiakin. Hienoja ihmisiä heistä kasvaa, kun sinä olet heidän äitinsä! Eikö? Nautit vielä!

Vierailija kirjoitti:

Kertoo aika paljon,kun useimpien mielestä ainoa lasten hyvä puoli on kehäpäätelmä - lapset on kivoja koska lapset on kivoja. Pohjimmiltaan kukaan ei siis osaa nimetä hyviä puolia... Niin, mistähän se kertoo.

Ensinnäkin, tämä ole tarkkaan ottaen kehäpäätelmä. Mutta siis eikö kaikkia kivoja, omassa päätösvallassa olevia asioita tehdä vain ja ainoastaan nimenomaan siksi että ne ovat kivoja. Miksi minä matkustan? No koska se on minusta kivaa. Miksi se on minusta kivaa? No se vain on, sen suuremmin erittelemättä. Palapelien tekeminen on kivaa koska se on minusta kivaa.

Nimellisesti siis lapsen teossa plussa on juurikin se lapsi. Lapsi on äärettömän rakas ja tuottaa onnea olemassaolollaan, en minä ainakaan ajattele siinä mitään hyötyaspektia. Lapsiperhe-elämää on aivan yhtä monenlaista kuin on ihmisiä ja sinkku tai dinkkuelämää. Vastaan tulee paljon arkista, puuduttavaa ja välttämätöntä tekemistäkin mutta niin tulee ilman lapsiakin. Auto pitää katsastaa ja töissä tapellaan printterin kanssa. En juurikaan määrittele elämääni lapsiperhe-elämäksi, en määritellyt sitä aiemmin lapsettomaksi elämäksi enkä sitä ennen sinkkuelämäksi hyviä ja huonoja puolia analysoiden. Se on vain elämääni.

Mitä plussaa jokapäiväisessä arjessasi olisi ilman lapsia? Ajatteletko että se olisi kimaltelevaa jetset-elämää ja kaikki tylsyys ja negatiivisuus johtuu vain ja ainoastaan lapsistasi?

Ne lapset nyt itsessään on se plussa!

Mutta toinen iso plussa on se, että olen parempi versio itsestäni äitinä kuin mitä olin sinkkuaikoinani. Vaikka silloin pidin ihan samoista asioista ja tein monia samoja juttuja niin nyt niillä on joku tarkoituskin. Ihanaa tämä elämä, vaikken laskekaan sitä lapsiperhe-elämäksi, vaan ihan vaan elämäksi :)

19: minulla on arkielämässä lukemattomia plussia, joita lasten tekeminen joko vaikeuttaisi huomattavasti tai estäisi kokonaan. Yksikään näistä plussista ei muuten liity alkoholiin (kumma kun se tulee aina ekana mammoilla mieleen!!).

Lasten tekeminen on elämän suurin päätös, ja myös yksi harvoista, joita ei voi perua. Järkyttävää, jos ihmiset eivät tuota päätöstä tehdessään mieti, mitä siitä seuraa (ts listaa plussia ja miinuksia). Ei kukaan puolisoakaan ota, jos kokee että siitä seuraa enemmän haittaa kuin iloa. Ja vanhempia, sisaruksia jne kukaan ei taas pääse valitsemaan.