Lue keskustelun säännöt.
Kanmattaako muuttaa yhteen uusperheeseen?
05.01.2017 |
Olen eronnut muutama vuosi sitten lapsen isästä, ja asun teinipojan kanssa kahden. Olimme exän kanssa pitkään yhdessä, kunnes lopulta väsyin hänen pahenevaan alkoholinkäyttöön. Jonkun aikaa eron jälkeen tapasin mukavan miehen, ja aloimme seurustella. Hän olisi piankin halunnut muuttaa kanssamme asumaan, mutta jokin pidättelee minua.
Olisihan se järkevää luopua toisesta asunnosta. Asumme nyt puolen tunnin automatkan päässä toisistamme, joten on helppoa viettää aikaa yhdessä.
Hän on myös eronnut, hänen lapsensa ovat jo aikuisia, joten meitä asuisi vain me kolme. Mies ja poika tulevat toimeen ihan ok keskenään. Mies tienaa vähän enemmän, mutta meillä on saman verran velkaa ja omaisuutta noin muuten. Olemme melko samanlaisia rahankäyttäjiä. Miehellä ei juuri ole ystäviä ja sukulaisia, minulla on ihan kohtuullisesti.
Jostain syystä olen vaan vastahakoinen muuttamaan yhteen. Miehestä on yhä kurjempaa asua erillään, hän on yksinäinen kun ei ole kanssani.
Missä vika?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakiintunut on ja ollaan sitouduttu, ja mies on rauhallinen ja luotettava. Ehkä kuitenkin hiukkasen voi olla nipo joissakin asioissa. Minun kyllä antaa olla sellainen kun olen, ehkä kun olen aika voimakastahtoinen, nykyään, enkä anna myöten.
Hän jollain tasolla ei haluaisi olla valinnaisesti isäpuoli kun kokee syyllisyyttä että ei ole ollut läsnä omille lapsilleen. Mutta olisi toinen aikuinen kyllä. Että lähtökohtaisesti ei sellainen perhe. Tai näin hän koki jossain vaiheessa ja kipuili.
ApEi kuulista hyvältä. Itse näen, että voisitte onnistua vain, jos mies ja poika todella tulevat toimeen hyvin ja miehellä olisi tietoinen pyrkimys muodostaa kaveruutta/ystävyyden kaltainen kaverisuhde aikuistuvaan lapseen. Mikään rajoittava toinen vanhempi hän ei voi olla. Näin sanovat iham psykologitkin,että isä/äitipuoli voi olla "toinen" vanhemmista ansaiten kunnioituksen ja luottamuksen vain, jos hän on ollut lapsen elämässä jo ennen kouluikää.
Odotin kyllä alun perin että mies alkaisi ottaa kontaktia poikaan, vähän jututtaa tätä, kiinnostua tämän jutuista. Sen verran että tulisi kaverilliset välit. Mies on kuitenkin enemmän keskittynyt minuun ja löytämään kahdenkeskisiä hetkiä kanssani. On ollut kyllä auttavainen pojalle jos jotain miehen apua on tarvittu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muuttaisi yhteen. Voitte ihan hyvin asua erillänne ja vierailla yökylässäkin toistenne luona mutta ei vakituisesti samassa asunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Olen eronnut muutama vuosi sitten lapsen isästä, ja asun teinipojan kanssa kahden. Olimme exän kanssa pitkään yhdessä, kunnes lopulta väsyin hänen pahenevaan alkoholinkäyttöön. Jonkun aikaa eron jälkeen tapasin mukavan miehen, ja aloimme seurustella. Hän olisi piankin halunnut muuttaa kanssamme asumaan, mutta jokin pidättelee minua.
Olisihan se järkevää luopua toisesta asunnosta. Asumme nyt puolen tunnin automatkan päässä toisistamme, joten on helppoa viettää aikaa yhdessä.
Hän on myös eronnut, hänen lapsensa ovat jo aikuisia, joten meitä asuisi vain me kolme. Mies ja poika tulevat toimeen ihan ok keskenään. Mies tienaa vähän enemmän, mutta meillä on saman verran velkaa ja omaisuutta noin muuten. Olemme melko samanlaisia rahankäyttäjiä. Miehellä ei juuri ole ystäviä ja sukulaisia, minulla on ihan kohtuullisesti.
Jostain syystä olen vaan vastahakoinen muuttamaan yhteen. Miehestä on yhä kurjempaa asua erillään, hän on yksinäinen kun ei ole kanssani.Missä vika?
Meillä on lähes sama tilanne, mutta yhdellä perustavanlaatuisella erolla. Olen mies, joka seurustelee kaltaisesi naisen kanssa. Hän haluaisi yhteisen kodin, minulla ei ole mihinkään kiire. Vietämme paljon aikaa hänen luonaan ja poikansakin kanssa tulen hyvin toimeen, mutta omasta kodistani minulla ei ole mikään hinku luopua.
Missä vika?
Up