Onko tämä normaalia, tapailu kestänyt muutaman kuukauden eikä vieläkään seksiä?
Olen tapaillut viehättävää jätkää noin kolmen kuukauden ajan, eikä hän ole tehnyt koko tapailun aikana yhtä ainutta aloitetta seksiin kanssani. Muuten hän on tosi viehättävä ja ihana, aloittaa keskustelut järkkää tapaamiset lähes aina, mutta hän ei ole halunnut seksiä kanssani vaikka miten olen yrittänyt nättää, vihjailla ja sanoa hänelle, että haluan enemmänkin kuin pelkkää halailua ja yhdessä nukkumista. Silti jätkä ei ole halunnut seksiä! Olen hänestä vakavasti kiinostunut ja hänkin sanoo olevansa minusta, mutta miksei hän sitten halua seksiä kanssani?
Mies on reilu kolmikymppinen eikä vaikuta yhtään estyneeltä tai ujolta tapaukselta näin muutenkaan. Eikä ole mikään uskovainenkaan. En siksi tajua miksei hän halua seksiä, vaikka hän onkin vakavissaan kanssani.
Kommentit (62)
Monien mielestä seksi kuuluu avioliittoon.
Kysy asiasta suoraan, että tapahtuuko mitään vai leikitäänkö sisaruksia. Jos on noin heikot halut alkuvaiheessa, tiedossa on kuivaa kautta vuosikausia. Se kiinnostus pitää olla molemminpuolista ja alkuvaiheessa erityisen suurta.
No miksi et ole nostanut kissaa pöydälle? Ei siinä vihjailut auta. Pitää mennä suoraan asiaan. Kysyt ensin onko seurustellut ja kuinka monen kanssa?
Sitten miten pian on ennen seksi tullut kuvioon?
Oletko nähnyt hänen kalun? Jos et on outoa. Menkää yhdessä saunomaan.
Mies on täys aseksuaali, jos viisari ei värähdä.
Ei uskalla tehdä aloituksia seksin suhteen. Nykyaikana tuo toiminta on ollut pakko muuttaa naisten hommaksi koska metoo
Mitäs jos kysyis siltä mieheltä???
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin mun kirjoittama teksti! Tapailin kahteen otteeseen oikein unelmamiestä, joka halusi olla kanssani, mutta ei halunnut seksiä. Sanoin asiasta ja hän perusteli asian jollain kunnioituksella mua kohtaan. Ajattelin hänen olevan esim.neitsyt, mutta kielsi asian.
Sitten kerran kokeilimme ja se oli KAMALAA! Mies oli kömpelö ja huono käsistään enkä missään vaiheessa koskenut häneen. Tajusin sillä hetkellä hänen olevan sinkku, koska hänellä oli niin pieni penis. Olisin kyllä erektion huomannut tai muuten peniksen hahmottanut esim.vaatteiden läpi. Mutta ei. Hemmetin iso mies ja housuissa katkarapu. Onnea hänelle.
Ihan normaalia toimintaa, mies tekee kaiken ja nainen ei koske mieheen millään tavalla ja ainoastaan nauttii saamastaan huomiosta. Tuo on itseltä tappanut mielenkiinnon seksiin
Lopeta vihjailu ja kysy suoraan: mitä mieltä olet seksistä/koetko, että me olisimme valmiit ottamaan suhteeseemme mukaan myös seksin?
Jotkut erityisen "viehättävät" miehet kyllästyvät seksiin, kun sitä on liian helposti saatavilla. Joutuvat outoon tilanteeseen,kun kuitenkin kaipaavat läheisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Se on niin turtunut nettipornoon ja runkkaamiseen ettei usko kykenevänsä seksiin oikeassa elämässä. Tämä on yhä useammin syynä siihen, miksi nuorehkoilla miehillä on ongelmia seksuaalisessa kanssakäymisessä. Tai sitten on jokin kaappihomo, erektio-ongelmia tai vastaavaa.
Näin on. Juttu luistaa siksi tosi hyvin kun ei tule paineita seksissä onnistumisesta. Nettiporno virittää miehen aivot pitkittyneessä käytössä liian kapealle naissektorille, sellasia superbeibejä ei sitten kuitenkaan tule saamaan oikeassa elämässä joten jää fantasioidensa vangiksi ja kohdalle osuva tosi hyväkin treffinainen jää kamunaiseksi.
Nettiporno pilasi yhden suhteeni.
Vierailija kirjoitti:
Hän on nyt varmaan sitten sellainen jokaisen tämän palstan naisen unelmamies, joka haluaa seksittömään parisuhteeseen, jossa paijaillaan ja välitetään vailla takaa-ajatuksia.
Nauti! Olet siis löytänyt sen mitä niin moni himoitsee! Älä pilaa tätä märällä vaginallasi.
On tiedätkö olemassa välimuotokin, normaali fiksu mies.
Minulla oli sama tilanne. Mies paljastui aseksuaaliksi.
Tapailin nuorena tuollaista hyvännäköistä naista. Nainen oli jotenkin estynyt kun hän ei esimerkiksi suostunut mennä uimahallissa alasti saunaan.
Aseksuaali tai erektio-ongelmia. Voi niitä erektio-ongelmia nuorillakin olla ja senkös vasta kokevatkin nolona asiana eikä tuollaista ole helppoa ottaa puheeksikaan. En ymmärrä mikset itse tee aloitetta jos asia noin mietityttää? Tai kysy suoraan? Tuskin sitä tällä palstalla tiedetään.
Luultavasti aivan normaalia. Täällä vaan on täysin vinoutunut käsitys siitä, että seksin pitää tulla kuvioon mahdollisimman pian ensitapaamisesta tai muuten ei ole seksuaalinen ylipäänsä. Puhu asiasta, onko läheisyys ja seksi missä asemassa hänen elämässään ja miten hän sen näkee. Ehkä käyttäisin tätä keinoa sen sijaan että kuuntelisin näitä huutelijoita.
Olen nyt seurustellut vuoden alle 30-vuotiaan miehen kanssa, joka ei aluksi halunnut edetä suutelua pidemmälle. Oli kyllä aktiivisesti sopimassa tapaamisia ja nukuimme useita öitä yhdessä, eli kiinnostuksen puutteeseen en uskonut. Noin 3kk tapailun jälkeen otin asian puheeksi, että onko hän tyytyväinen suhteen tasoon näin, vai miten olisi seksuaalinen aspekti.
Mies vastahakoisesti myönsi, että jokaisen suhteen alussa (tiesin että hänellä oli ollut parisuhde/muita suhteita) häntä jännittää niin paljon, ettei seksistä aluksi tule mitään. Asiasta käytiin hyvä keskustelu ja mies muutaman harjoituskerran jälkeen kävi lääkärissä. Muutaman ensimmäisen onnistuneen seksikerran jälkeen sinisiä pillereitä ei ole tarvittu.
Vierailija kirjoitti:
Aseksuaali, katkis tai erektio-ongelma.
Mikropenis.
Kaapissa oleva homo. Siis kaapissa itseltään. Ei myönnä totuutta edes itselleen.
Onko AP tämä mies ollut kauan sinkku?