Henkilökohtaisen avustajan työ
Mitä mieltä olette mitkä kaikki asiat kuuluvat henk. koht. avustajan työhön? Olen itse avustaja ja työssä joudun mm. jakamaan asiakkaan lääkkeet pusseista dosettiin. Kuten moni muukin on joskus kirjoittanut, avustettava on myös minunkin työssä melko pikkutarkka monissa asioissa (säikähtää tosi paljon jos ruokaa tippuu syödessään lattialle, jos kaapin ovessa on minimaalisen pieni tahra yms. Ymmärrän että ihmiset on eri tarkkoja tällaisissa asioissa ja jotkut on herkempiä yms., mutta minusta elämässä ei voi olettaa että kaikki menee täydellisesti.
Mitä mieltä olette muuten siitä että henkilökohtainen avustaja jakaa lääkkeet? Jos tapahtuisi joku virhe avustajan ammattitaidottomuuden takia, kuka olisi vastuussa? Työskentelen yksityisen firman alaisuudessa, ja firma välittää avustajia asiakkaille.
Kommentit (32)
Jos jaat lääkkeitä, katetroit jne. Sun kuuluu ainakin saada palkkaluokan B mukaista palkkaa, eli pieni korotus siihen minimiin.
Totuushan on, että henkilökohtaisen avustajan työ on yksi paskimmista hommista nimenomaan juurikin avustettavien takia. Toki palkka on pieni ja avustajan tulee hallita monia hommia ja noudattaa tarkasti ohjeita, mutta raskainta hommassa on se jatkuva kytättävänä ja neuvottavana olo. Ja juurikin se, että avustettavilla on usein jotenkin käsittämättömät vaatimukset, kuten edellä joku sanoikin, että voi nousta hirveä meteli pikkutahrasta keittiön ovessa tai alusvaatteet pitää silittää tai ikkunat pestä joka kuukausi. Lisäksi pitää toimia seuralaisena ja täyttää avustettavan sosiaaliset tarpeet.
Ja tosiaa itseltänikin on pyydetty mitä ihmeellisimpiä juttuja mitkä ei todellakaan kuulu avustajan toimenkuvaan ja joista pitäisi maksaa paljon isompi palkka. (Toki avustajillekin pitäisi maksaa kunnon palkka.) Mutta avustettava on yrittänyt säästää sillä, että avustaja tekee ammatti-ihmisen hommat. Ilmeisesti avustajaa tarvitsevat kuvittelevat, että normaaleilla kyvyillä varustetut ihmiset hoitavat itse hiusten leikkuunsa, kodin pienet sähkötyöt, lääketieteelliset operaatiot ja merkkipäivien juhlakuvaukset.
Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta oma kokemukseni osoittaa muuta.
Hyvä pointti on se, että työn raskaus on yleisesti tiedossa ja henkilökohtaisen avustajan kokemus painaa cv:ssä esimerkkinä sitkeydestä ja paskansietokyvystä.
Vierailija kirjoitti:
Avustaja kirjoitti:
Lisäksi avustettavani kyselee joskus minulta lääketieteellisistä asioista, mutta mielestäni tällä palkalla ei minulla ole velvollisuutta neuvoa sellaisissa asioissa.
Ap
Palkalla ei ole mitään tekemistä neuvomisen kanssa vaan henkilökohtainen avustaja ei ole hoitoalan työntekijä eikä lääkäri eli sinulla ei ole tarvittavaa osaamista voidaksesi neuvoa lääketieteellisissä asioissa.
Täällä onkin sitten paljon lääkäreitä ja psykologeja.
Mikä henk koht avustajan palkka on? Mua vois ehkä kiinnostaa toi työ.
Avustaja kirjoitti:
Lisään vielä että minulle on selvinnyt että asiakas puhuu pahaa meistä avustajista muille avustajille.
Niin ne puhuu ja lisäksi omaiset puhuu pahaa esim sokealle äitinsä sanoo minusta että Läski ja sitten sokea kertoi sen minulle.. Sanoin että kyllä olen ylipainoinen,mutta pystyn liikkumaan hyvin ja jaksan työssä. Vaihtakoon jos ei miellytä!
Vierailija kirjoitti:
Mikä henk koht avustajan palkka on? Mua vois ehkä kiinnostaa toi työ.
Mulla tuntipalkka 11,90.
Kaverini on sellainen hk avustaja, jonka työtehtäviin kuuluu vain koulumatkoilla ja koulussa avustaminen.
Aamulla taksiin puoleksitoista tunniksi mukulan kanssa, sitten koulupäivä ja taas puolitoista tuntia taksissa.
Sellaiseen voisin ryhtyäkin.
Noin 13e.tunti ja tietty lisät päälle. Lääkkeet saa tuoda, antaa eteen jos näin on sovittu.
Olethan sinä käynyt tähän koulutuksen, ja on lääkelaskentaakin ollut,
No henkilökohtaisena avustajana ilman tuota ,Hyväksytyksi suoritettua lääkelaakentaa et saa antaa lääkettä kun Vain täytetyn dosetin, jotka on Terveyden ja hoidon kouluksesta valmistunutnut ,
Sairaanhoitaja, jolle on lääkäri antanut, Ammatillista ohjetta, jonkun lääkkeen ottamiseen.
Eli Avustaja ei saa jakaa lääkkeitä
Pitää olla lähihoitaja .
Muuten kyllä saa olla henkilökohtainen avustaja, mutta tähän on Erillinen koulutus,
esim.koulunkäynti avustaja .
Avustaja saa käyttää ulkona, avustaa kauppa ostoksilla, asioinnilla, .
Mutta ei ilman lähihoitajan tutkintoa , ei saa jakaa lääkkeitä!
Ei pistää , ei mikä toimi Kuuluu Terveyden ja hoidon alan ammattilaiselle.
Avustajat puhuvat ja ilkkuvat avustettavia läpi firmojen ja jos samassa taloyhtiössä niin koko piha tietää kotisi ja muutakin juoruilua mitä ei ole. Solvataan aliarvioidaan ja tehdään toisen kotona mitä vaan eikä kysytä mitään.Tutkitaan joka paikka yms. Ei kaikki mutta eläkeläiset jotka eivät tiedä mitä avustus edes on ovat ikäviä. Avustettava sitten valittaa turhaan ja on aggressiivinen. Kontulassa näin....
Missä muuten on hyvät avustajat jotka rehellisiä ja joille voi tunteja antaa kuulevat asiakastaan? Toivottavasti löytyy...
Entä verensokerin mittaus ja insuliini? Mulle ei kerrottu etukäteen mitään vaan se heitettiin syliin kesken asiakaskäynnin. Sanoin etten tee koska en ole koskaan tehnyt sitä. Ohjaajani hermostui koska hänkään ei osannut ja vetosi siihen että olen ollut lähihoitaja-koulussa (en valmistunut) ja minun pitäisi se tehdä. Minulle on aiemmissa lafkoissa kielletty koskemasta piikkeihin ja lääkkeisiin.
Tee kantelu Valviraan.