Lue keskustelun säännöt.
Onko mitään pahempaa kuin työkaveri joka
01.01.2017 |
kuvittelee että pitää olla parhaat ystävykset niin työ- kuin vapaa-ajalla. Miten sellaisen kanssa selviää hengissä? Työkaverilla ei yhtään ystävää ja nyt kai kuvittelee että minusta saisi sellaisen. Minä taas olen sitä mieltä että töissä ollaan työkavereita, ei sen enempää ja vapaa-ajalla minulla on jo ystävät. Teemme työtä kahden hengen tiimissä, pakoon en pääse.
Kommentit (24)
Järjettömän seksikäs naispuolinen työkaveri saa jatkuvasti ajatukset harhailemaan. Totta puhuen haaveilemaan ihan siitä itsestään. En ole ainoa mies joka kuolaa hänen perään. Pahinta on kun heittää flrttiä niin en osaa päättää onko se viatonta vai vihjailua? Jos olisin sinkku niin olisin jo yrittänyt saada seuraksi työajan ulkopuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Työkaveri, joka valittaa tuollaisesta nettiin.
Kettua koloon vaan, ihme lassukka olet.
Vierailija kirjoitti:
Harmillista teidän molempien kannalta...Toivottavasti tuo työkaverisi löytäisi kavereita muualta.
Harmillista on, minä säälin takertujaa ja hän ei oikein ymmärrä että minulle riittää että ollaan työkavereita.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kettua koloon vaan, ihme lassukka olet.
Ei kiitos, olen nainen ja hetero ja niin on hänkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On. Työkaveri, joka valittaa tuollaisesta nettiin.
Mieluummin tänne kuin päin naamaa. Tuskin hän itseään tästä tunnistaa vaikka palstalla kävisikin.
ap
Katsot että pidät työajan ja vapaa-ajan erillään, niin siitä ei sitten tule sulle riesaa. Eli et ole hänen kanssaan missään tekemisissä työajan jälkeen ja mielellään et liiemmin kerro tekemisistäsi töiden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katsot että pidät työajan ja vapaa-ajan erillään, niin siitä ei sitten tule sulle riesaa. Eli et ole hänen kanssaan missään tekemisissä työajan jälkeen ja mielellään et liiemmin kerro tekemisistäsi töiden jälkeen.
Työaikana vain olemme tekemisissä, kerran hän kulki kyydissäni koulutukseen. Siitä oli paha kieltäytyä koska asui niin reitin varrella eikä hänellä ole autoa. Yksityiselämästäni kerron mahdollisimman vähän, hän sen sijaan kertoo kaiken mahdollisen. Mutta aika rasittavaa on välillä. Osti minulle joululahjan mutta minä en hänelle, pyysi jouluostoksille mutta "en ehtinyt". Pyysi kesämökilleen mutta en päässyt kun oli muuta menoa. Vastaavaa on koko ajan. Pitää minua todella epäkohteliaana, luulisin.
ap
Työpaikalla on mahtavaa sextailla. Kahvipaussin päätteeksi pikapanot wc tai pomon toimistossa on hyvä piristys päivälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä kyllä miten ihmiset voi tuolla tavalla pihdata ystävyyttään. Onko se nyt niin kauheaa jos sinulla olisi vapaa-ajan ystävien lisäksi vielä yksi ystävä? Missä niihin ystäviin sitten voi ja pitäisi tutustua kun joka paikassa ihmisillä on joku ihme tekosyy miksei voida olla ystäväviä. Harrastuksissakin varmaan että "yhyy en nyt voi ystävystyä kun haluan pitää tän harrastuksen vaan tälläsenä harrastuksena ja mulla on jo ystävät". Opiskeluissa sama. Ei millään pahalla mutta en vaan ymmärrä. Ei mua koskaan haittaa jos joku haluaa olla ystäväni.
Onko tämä aikuisen ihmisen tekstiä? Olet säälittävä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli juuri tukala tilanne, kun _pomo_ rupesi höösäämään mua ja yhtä melko uutta työtoveria kavereiksi. Oltiin työskennelty samassa tilassa muttei samojen asioiden parissa. Työpaikalla tuli sitten remontti ja osa työntekijöistä siirrettiin väliaikaisesti toisaalle, kuten minä ja tämä yksi toveri. Pomo siitä onnessaan mainosti muillekin työntekijöille, kuinka kiva on kun "Maija ja Liisa saatiin siirrettyä samaan paikkaan!" Ihmettelin tätä kovasti koska en ko. tyypin kanssa ollut ollut oikeastaan missään tekemisissä, mutta niin vain pomo useaankin otteeseen otti asian esille hehkutettavakseen. No, minulle sitten tarjottiinkin mahdollisuutta siirtyä toisiin työtehtäviin siellä uudessa paikassa, ja osittain tästä kummallisesta pakkokaveruuttamisesta johtuen otin uudet hommat ilolla vastaan. Ja sain kuulla, kuinka pomo "lohdutti" tätä työtoveria sitten, että "Maija on ihan tuossa seinän takana, ja varmaan näette täällä taukotiloissa ja muutenkin vielä :)"
Työtoveri otti vaarin pomon tuputuksista, ja pari ensimmäistä päivää uudessa paikassa olivatkin sitten melkoisen kiusallisia, kun toveri muka huomaamatta yritti hiippailla seuraani. Lopetti sen onneksi sitten ja keskittyi taas vain livistämään taukotiloihin pelaamaan joka kerta kun pomon silmä välttää.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kyllä miten ihmiset voi tuolla tavalla pihdata ystävyyttään. Onko se nyt niin kauheaa jos sinulla olisi vapaa-ajan ystävien lisäksi vielä yksi ystävä? Missä niihin ystäviin sitten voi ja pitäisi tutustua kun joka paikassa ihmisillä on joku ihme tekosyy miksei voida olla ystäväviä. Harrastuksissakin varmaan että "yhyy en nyt voi ystävystyä kun haluan pitää tän harrastuksen vaan tälläsenä harrastuksena ja mulla on jo ystävät". Opiskeluissa sama. Ei millään pahalla mutta en vaan ymmärrä. Ei mua koskaan haittaa jos joku haluaa olla ystäväni.
Töissä on ihan riittävästi puhuttavaa työasioissa, en minä ehdi hölistä omia asioita siinä ohessa. Enkä pysty mitenkään käsittämään miksi minun pitäisi tavata työkaveria vapaa-ajalla? Harrastuskavereita tapaan harrastuksissa, yksi heistä on ystäväni muutenkin. En minä ole uusia ystäviä vastaan mutta eihän se sitä tarkoita että minun pitää käyttää vähäinen vapaa-aika työkaverin kanssa vain siksi ettei hänellä ole ystäviä. Tällä hetkellä elämäntilanteeni on se että en kaipaa elämääni yhtään uutta ihmistä, ei ole paukkuja sellaiseen. Yritän pitää vanhoista ihmissuhteista huolta sen minkä ehdin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä koen vaikeampana sellaisen työkaverin joka puhuu, puhuu, puhuu ja puhuu. Taukoamatta. Ja jonka nauru tunkee läpi metrin paksujen betoniseinienkin. Ei auta vaikka sanoisi kauniisti, että mulla on tässä nyt hommia, ei auta puhelut jotka tulee ja joihin vastaa, tää työkaveri seistä nököttää paikalla niin kauan että puhelu loppuu ja sitten jatkaa.
Ja koko homman paskinta on se, että puhuu käytännössä aina vain ja ainoastaan lapsistaan. Kuinka ovatkaan olleet niin fiksuja että ovat oppineet käyttämään kännyköissä kameratoimintoa (ja sit pitää katsella 4-vuotiaan nappailemia päättömiä, tärähtäneitä kuvia yleensä tuosta työkaverista). Ja tuo piina alkaa taas huomenna.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä aikuisen ihmisen tekstiä? Olet säälittävä
Miksi olen säälittävä? Siksikö että menin jouluostoksille yhden kerran siskoni kanssa ja toisen kerran miehen kanssa enkä työkaverin kanssa? Vai siksi etten ostanut hänelle joululahjaa joka ei kuulu tapoihini, en ole koskaan ostanut työkaverille lahjaa. Tai se etten lähtenyt hänen mökilleen? Minulla on kaikki kesäviikonloput menoa ja jos ei ole niin haluan rauhoittua kotona.
Olen ilomielin säälittävä jos nuo ovat perusteesi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mä koen vaikeampana sellaisen työkaverin joka puhuu, puhuu, puhuu ja puhuu. Taukoamatta. Ja jonka nauru tunkee läpi metrin paksujen betoniseinienkin. Ei auta vaikka sanoisi kauniisti, että mulla on tässä nyt hommia, ei auta puhelut jotka tulee ja joihin vastaa, tää työkaveri seistä nököttää paikalla niin kauan että puhelu loppuu ja sitten jatkaa.
Ja koko homman paskinta on se, että puhuu käytännössä aina vain ja ainoastaan lapsistaan. Kuinka ovatkaan olleet niin fiksuja että ovat oppineet käyttämään kännyköissä kameratoimintoa (ja sit pitää katsella 4-vuotiaan nappailemia päättömiä, tärähtäneitä kuvia yleensä tuosta työkaverista). Ja tuo piina alkaa taas huomenna.
No tämä väkisin ystävyyttä yrittävä on just tuota, koko ajan äänessä. Ja ne valokuvat! paras oli kuva kissasta joka on kuollut jo 10 vuotta sitten. Ei mitään taukoa puheessa tai kykyä nähdä milloin sopii puhua tai ei.
ap
No nyt hän kyllä jo varmaan tunnistaa itsensä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kyllä miten ihmiset voi tuolla tavalla pihdata ystävyyttään. Onko se nyt niin kauheaa jos sinulla olisi vapaa-ajan ystävien lisäksi vielä yksi ystävä? Missä niihin ystäviin sitten voi ja pitäisi tutustua kun joka paikassa ihmisillä on joku ihme tekosyy miksei voida olla ystäväviä. Harrastuksissakin varmaan että "yhyy en nyt voi ystävystyä kun haluan pitää tän harrastuksen vaan tälläsenä harrastuksena ja mulla on jo ystävät". Opiskeluissa sama. Ei millään pahalla mutta en vaan ymmärrä. Ei mua koskaan haittaa jos joku haluaa olla ystäväni.
Ehkäpä se riippuu vähän työstäkin. Jos on työ, joita ei halua "viedä kotiin" edes kavereiden muodossa. Mutta itse ymmärtäisin tämän enemmän niin, että se kyseinen työkaveri ei ole sellainen henkilö, jonka kanssa viihtyisi kaverina. Aina ei vaan kemiat kohtaa. Jos kyseessä olisi joku todella kiva ja hauska 100% sielunsisko, niin aivan taatusti ap alkaisi sen kaveriksi työpaikasta riippumatta.
Itselläni ei ole paljoa kavereita, mutta en silti alkaisi kaveeraamaan ihan kenen tahansa kanssa. Enkä varsinkaan väkisin.
Vierailija kirjoitti:
No nyt hän kyllä jo varmaan tunnistaa itsensä.
Mistä?
Harmillista teidän molempien kannalta...Toivottavasti tuo työkaverisi löytäisi kavereita muualta.