Kertokaa mulle joku miten tätä elämää pitää elää?

Hanki parempia kavereita

Vierailija kirjoitti:

Hanki parempia kavereita

Eipä oikein onnistu, heti alkaa kauhea mustamaalaaminen :( kokeiltu on sitäkin.

Ainoa neuvoni on, että lakkaa välittämästä muiden mielipiteistä. Et voi koskaan miellyttää kaikkia joten keskity siis miellyttämään vain itseäsi.

No lemppaat ensin noin paskat kaverit ja sitten hakeudut fiksumpien joukkoon. Ei tuollaista ole normaalien ihmisten kesken.

Joskus ryhmästä valikoituu yksi "uhri", jonka dissaaminen vahvistaa muiden joukkuehenkeä.

Jos on terve itsetunto, ei tarvi mitätöidä muita. Kiusaajat ovat pääsääntöisesti itse tunnevammaisia, jotka yrittävät saada toisen häpeämään puolestaan kun eivät itse kestä.

Sinä olet siis vahvempi kuin he, mutta jos et itse saa tilanteesta mitään, hakeudu paskakasoista eroon.

Aikuisella on oikeus valita seuransa.

Niitä pitää lyödä, lyödä niitä pitää. Haet metrisen halon ja pläjäytät oikein kunnolla aina kun arvostelua tai naureskelua kuuluu.

Mietipä ensin ihan tarkkaan, kuka on aina kritisoimassa sinua Se  jälkeen heität sen ihmisen ulos elämästäsi. Lopuksi elät silleen, että maksat laskusi, ja jos jää rahaa pistät vähän säästöön, ja osan saat ihan tuhlatakin.

Älä julkista muille mitä olet tekemässä ja tee niin kuin itse haluat, ei niinkuin muut haluaa.

Näitä raskaita toisten elämään sekaantujia löytyy aina lähistöltä.

Kuulostaa, että ongelmasi on se "ryhmä".

Oletko varma, että tulkitset muiden eleitä ja puhteita oikein?

Kiitos neuvoista, olen varma. Itse ollut paikalla samaa aikaa ja jos nyt vaikka sanon et jos äityisloman jälkee lähtisikin opiskelee johkuu eikä jäisi kotii lorvimaan, niin samantien tulee arvosteluu "kannattaako tuo, ei susta mihkään ole. Miksi edes yrität ." Blablablaa... Joo ei pitäs ottaa itteensä mut ku huono itsetunto ollu lapsest saakka , koska samanlaist ollu koko lapsuus. Yritä siinä sitte nostaa itsetuntoa ylös. Ku ihan mitä teet niin se on väärin. Aina.

Ennen kittasin kiukkua ja surua alkoholiin, josta tuli ongelma, selvisin ja pääsin yli siitäkin ongelmasta. Lopetin juomisen. Nyt ne ongelmat on jo haudattu. Eikä paluuta entiseen ole. Haluaisin vaan nauttia elämästä täysin. Olenhan sentää saannu aivan ihanan pojan. Mulla on ihana koti jota tällä hetkellä sisustetaa/remontoidaan. En ole laiska kotihommissa, tykkään siivota ja laittaa ruokaa. Lenkkeillä. Tietyst rakas koira. Noita ku mietin tuntuu hetken mukavalta. Mutta sitten ku ne jatkuvat arvostelut joka ikisest asiast, saa mut tuntemaan hemmetin heikoks ja ajattelee eiks must tosissaa oo miksikään? Mitä ne muut tekee? Miten ne muut pystyy elää rennost? Ilman et joutuis jatkuvan arvostelun kohteeks?

Jos mä luen mun pojalle satukirjaa mieluummin ku heiluisin tuol ulkona kylmäs kännis, niin voi helvetti mikä show nousee siit. Jos mä laitan rahat tapettiin , se on väärin. Joko mä hoidan siinä vaihees mun poikaa huonosti tai mun ois pitäny laittaa alkoholiin. Mut mä en halua, miksi kukaan ei ymmärrä sitä? Mä en halua pilata mun elämää alkoholilla. PISTE.

Jos mä haluan elää normaalia elämää, opiskella joskus, mennä töihin, viedä poika tarhaan siks aikaa. Tehdä kotihommia, lenkkeillä. Mikä siinä on niin vaikeaa muille ymmärtää ja vaikka antaa olla ihan rauhassa?

Vierailija kirjoitti:

Kiitos neuvoista, olen varma. Itse ollut paikalla samaa aikaa ja jos nyt vaikka sanon et jos äityisloman jälkee lähtisikin opiskelee johkuu eikä jäisi kotii lorvimaan, niin samantien tulee arvosteluu "kannattaako tuo, ei susta mihkään ole. Miksi edes yrität ." Blablablaa... Joo ei pitäs ottaa itteensä mut ku huono itsetunto ollu lapsest saakka , koska samanlaist ollu koko lapsuus. Yritä siinä sitte nostaa itsetuntoa ylös. Ku ihan mitä teet niin se on väärin. Aina.

Ennen kittasin kiukkua ja surua alkoholiin, josta tuli ongelma, selvisin ja pääsin yli siitäkin ongelmasta. Lopetin juomisen. Nyt ne ongelmat on jo haudattu. Eikä paluuta entiseen ole. Haluaisin vaan nauttia elämästä täysin. Olenhan sentää saannu aivan ihanan pojan. Mulla on ihana koti jota tällä hetkellä sisustetaa/remontoidaan. En ole laiska kotihommissa, tykkään siivota ja laittaa ruokaa. Lenkkeillä. Tietyst rakas koira. Noita ku mietin tuntuu hetken mukavalta. Mutta sitten ku ne jatkuvat arvostelut joka ikisest asiast, saa mut tuntemaan hemmetin heikoks ja ajattelee eiks must tosissaa oo miksikään? Mitä ne muut tekee? Miten ne muut pystyy elää rennost? Ilman et joutuis jatkuvan arvostelun kohteeks?

Jos mä luen mun pojalle satukirjaa mieluummin ku heiluisin tuol ulkona kylmäs kännis, niin voi helvetti mikä show nousee siit. Jos mä laitan rahat tapettiin , se on väärin. Joko mä hoidan siinä vaihees mun poikaa huonosti tai mun ois pitäny laittaa alkoholiin. Mut mä en halua, miksi kukaan ei ymmärrä sitä? Mä en halua pilata mun elämää alkoholilla. PISTE.

Jos mä haluan elää normaalia elämää, opiskella joskus, mennä töihin, viedä poika tarhaan siks aikaa. Tehdä kotihommia, lenkkeillä. Mikä siinä on niin vaikeaa muille ymmärtää ja vaikka antaa olla ihan rauhassa?

Kuulostaa siltä että entisenä alkoholistina sinulla on ympärilläsi hyvin ongelmaisia ihmisiä, jotka ovat kateellisia sinulle elämänmuutoksestasi.

Olisi hyvä että hankkisit seuraa esimerkiksi äitikerhoista, jotta näkisit toisenlaistakin vuorovaikutusta.

Kurja tilanne.