Rumat naiset - avaudutaan tänne kokemuksistamme

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi ruma täälläkin. Olen oppinut hyväksymään itseni, ja nykyään pidän itseäni välillä jopa ihan sievänä. Muut eivät toki jaa mielipidettä, mutta muuksi en voi muuttua.

Tässä taannoin yksi mies sanoi mulle että sä oot tuollainen butterface. En tiennyt mitä se tarkoittaa, ajattelin et vähän pyöreäkasvoista. No eipä ollut. :p

Mä taidan olla butterbody. Vartalo on kamalampi vaikka ei naamakaan ole kummoinen. Muistuttaa jotain Katherine Heigliä.

Täh? Tuo Katherinehan on tosi nätti?

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että monilta rumana itseään tai jotain toista pitäviltä puuttuu tuo kyky ja leimaa itsensä tai jonkun toisen rumaksi jonkun yksittäisen piirteen vuoksi.

Kyllä se ihan selväksi on itselleni tullut, etten ole kaunis.

Yläasteella ulkonäöstäni kiusattiin, vanhempana se kiusaaminen loppui, mutta niin että muutuin näkymättömäksi.

Jonkin verran olin saanut itsetunnon rippeitä kasaan, kunnes erehdyin ekaa kertaa vuosikausiin käymään yöelämässä. Kaveriani tultiin jututtamaan jatkuvasti, sai kehuja ulkonäöstään, kyselyjä onko tämä varattu jne. Itse hörpin juomaani ja vilkuilin lopulta kelloa, että milloin kehtaan lähteä kotiin. 

Eipä ollut mikään muuttunut sitten parikymppisen. 

Olen ollut ruma ja lisäksi lihava lapsesta asti. Muistan ekan kerran kun huutelut kadulla alkoivat, olin n 14 v kun kuljin poikaaporukan ohi kauniin kaverin kanssa. He huutelivat peräämme, minulle että toi läski on niin ruma että voisi panna säkki päässä jos ei muutakaan ole, ja kaverille kuinka kaunis pinkki kissa (kaverilla oli pinkki takki) hän onkaan.

Olin aina kaveriporukan rumilus ja köyhä. Kaverit olivat hyvistä ydinperheistä ja vanhemmat kävivät mökeillä oli omakotitalot jne heillä. Minun isä käytti huumeita ja isäpuoli kosketteli 5 v alkaen ja oli alkoholisti,asuimme kunnan asunnoissa. Yritin tappaa itseni teininä jo. Ahdistunut ja masentunut olin, isäpuoli haukkui päivittäin "mene katsomaan kuinka ruma olet ei noiden hiusten laittaminen mitään auta". 

Aloin juomaan reippaasti ja sammuin usein sinne tänne, ja varmaan 3 krt minut raiskattiin kun olin alle 18 v. Tunsin että olin niin ruma ja vastenmielinen etten muuhun kelvannut. Ja sellaisena elämä on jatkunyt, kaikki 3 miessuhdetta jotka on olleet ovat olleet sellaisten miesten kanssa joilla on ollut ongelmia jo valmiiksi. Kunnon kivat miehet eivät minusta ole koskaan olleet kiinnostuneita. Kauniilla kavereilla on perhe, asunnot, hyvät työpaikat. Minulla jääneet opinnot kesken itsetunto-ongelmien vuoksi ja nyt olen ollut työtön 5 vuotta.

Olen yhden tytön yh äiti ja kyllä nämä rumuus ja itsetunto- ongelmat ovat minussa yhä. Säälin lastani kun olen hänen äitinsä. Usein ajattelen ettei minulla ole edes oikeutta elää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun koulukaveri oli niitä ns rumia, korkea otsa,lähekkäin olevat silmät,  ei huulia lähes laisinkaan eli ihan ohuet huulet, iso nenä ns koukkunokka, pieni leuka jne,silti oli suosittu koska oli todella älykäs joka vetäisi pelkästään kymppejä kokeista ja muista aineista, 9 oli hänellä huonoin numero,antoi tukiopetusta ja oli muita todella paljon edellä kaikessa,häntä ei kiusattu ulkonäöstä,oli kaikkien kaveri ja todella mukava kaikille jopa niille koulun "koviksille" jotka kiusas lähes kaikkia paitsi tätä "kamalan rumaa" tyttöä.

Onko korkea otsa muka ruma?

 

Oon käsittänyt että sellainen kauhean korkea on, melkein kuin neandarilaisten otsa todella korkea

Neanderthalilla on matala ja taaksepäin luisu otsa.

Heikon itsetunnon omaavat miehet eivät voi lähestyä meitä tällaisia vähän vaatimattomamman näköisiä naisia! MITÄ NE KAVERITKIN SANOO?

Vierailija kirjoitti:

Heikon itsetunnon omaavat miehet eivät voi lähestyä meitä tällaisia vähän vaatimattomamman näköisiä naisia! MITÄ NE KAVERITKIN SANOO?

Heikon itsetunnon omaavat naiset eivät voi lähestyä meitä tälläisiä vähän vaatimattomamman näköisiä miehiä! MITÄ NE KAVERITKIN SANOO?

Lehmän näköinen nainen. Kai se kelpaa miehelle joka näyttää itse porsaalta.

Toisaalta kauniit ja älykkäät naiset on tunnekylmiä ja vaikea lähestyä suoraan.

Saa olla rauhasss julkisilla paikoilla

"Itse asiassa moni ei edes kiinnitä huomiota toisen ulkonäköön. Nämä itseään rumana pitämiset ovat päänsisäistä ja kertovat mielenterveyden ongelmista."

No, ehkä et ole kokenut tätä puolta. Itseäni haukuttiin nuoreksi aikuiseksi asti, sen jälkeen muutuin näkymättömäksi.

Kun käyt ystävien kanssa viihteellä, ja kaikkia muita tullaan jututtamaan paitsi sinua, siitä alkaa päätellä jotain.

Samoin, kun uskaltautuu kokeilemaan deittisovellusta, ja hetkeksi jo ilahtuu satelevista tykkäyksistä. Mutta mätsin tultua on hiljaista, harva aloittaa keskustelua, ja ne harvatkin ghostaa pian. Kaverinikin kokeili huvikseen liittyä hetkeksi itsekin. Se määrä, mitä hän sai supertykkäyksiä, mätseistä heti alkavia keskusteluita yms. jätti hiljaiseksi.

Enkä syytä kaveriani, että tämän minulle näytti. En ollut kertonut hänelle näitä omia kokemuksiani.

Mutta nämä kokemukset ovat itselleni jo tuoneet sen ymmärryksen, etten ole kaunis. Enkä tule olemaan kenenkään ihastuksen kohde, korkeintaan sellainen johon tyydytään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varmaan sen 10% joukossa, josta löytyy Suomen rumimmat naiset. Oma rumuus iski kasvoille kesällä kunnolla, kun olin Prahassa lomamatkalla. Siellä paikallisista naisista moni oli todella kauniita kasvoiltaan. Lisäksi he näyttivät olevan itsevarmoja ja kantoivat omaa naiseuttaan ylpeänä ja häpeilemättömänä. 

Minä olen saanut kuulla koko ikäni olevani ruma. Tuollaisten kauniiden ihmisten paikassa oma ulkonäkö saa vain lisää kolauksia. Ja olenhan minä ruma, kun vertaa ihan vaikka keskivertoon suomalaiseen naiseenkin. 

Miehille olen kelvannut vain joksikin kännipanoksi, valitettavasti. Mihinkään suhteeseen en ole päässyt koskaan yhdenkään miehen kanssa. Mihinkään tinderiin en edes viitsi mennä, kun se on niin ulkonäkökeskeinen paikka.  

 

Lohdutusta: mä en ole kelvannut edes kännipanoksi. 

Itse taas olen kelvannut suhteeseen sellaiseksi "parempaa odotellessa" -vaihtoehdoksi.

Jolle on ihan suodattamatta kerrottu harmittavan, kun ei ollut parempaa onnea deittaillessa.

Ja ihan tosissaan odoteltu minusta tähän lohduttajaa, hämmästelty kun tämän sijasta pahoitinkin mieleni. Eli minut nähtiin ennemminkin jonain kaverina kuin tyttöystävänä.

Vierailija kirjoitti:

Lehmän näköinen nainen. Kai se kelpaa miehelle joka näyttää itse porsaalta.

 

Toisaalta kauniit ja älykkäät naiset on tunnekylmiä ja vaikea lähestyä suoraan.

Melkoista yleistämistä.

Olin ruma ikävuodet 11-16v. Sitten jotenkin kaunistuin huomattavasti, tämän näen ihan itse vanhoista kuvistakin! Ja aloin yhtäkkiä saada poikien huomiota. Ja hyvin on sujunut miesten kanssa aikuisenakin, vaikka en miksikään superkaunottareksi koskaan muuttunut. Mutta ulkonäkö ilmeisesti ok. Ja nyt nelikymppisenä (vuosia naimisissa olleena) riittäisi jo ihan se, että treenaan ja olen hoikka.

Mutta itsekin muistan, kun juuri noina herkimpinä teinivuosina, kun oikeasti näytin aika kaamealta (olin tosi laiha ja jotenkin "epämääräisen" näköinen), sain kuulla joltain pojalta olevani ruma. Siis hän vain kertoi sen ohi kävellessään. Ja juurikin tehtiin tuota, että kaverille tultiin juttelemaan ja kun itse yritti olla mukana keskustelussa niin "en puhu sulle, etkö tajua!". Esiteini-ikäisiltä pojilta tämän ehkä vielä jotenkin ymmärtää, mutta aivan kaameaa, kun aikuiset naisetkin vielä kertovat ketjussa samoja kokemuksia esim. baarissa.

Miksi pitää sanoa tuntemattomalle tämän olevan ruma?? Ja hävettääkö ruman kanssa juttelu vai miksi ei voi jutella asiallisesti niinkuin muillekin??

Vierailija kirjoitti:

"Itse asiassa moni ei edes kiinnitä huomiota toisen ulkonäköön. Nämä itseään rumana pitämiset ovat päänsisäistä ja kertovat mielenterveyden ongelmista."

No, ehkä et ole kokenut tätä puolta. Itseäni haukuttiin nuoreksi aikuiseksi asti, sen jälkeen muutuin näkymättömäksi.

Kun käyt ystävien kanssa viihteellä, ja kaikkia muita tullaan jututtamaan paitsi sinua, siitä alkaa päätellä jotain.

Samoin, kun uskaltautuu kokeilemaan deittisovellusta, ja hetkeksi jo ilahtuu satelevista tykkäyksistä. Mutta mätsin tultua on hiljaista, harva aloittaa keskustelua, ja ne harvatkin ghostaa pian. Kaverinikin kokeili huvikseen liittyä hetkeksi itsekin. Se määrä, mitä hän sai supertykkäyksiä, mätseistä heti alkavia keskusteluita yms. jätti hiljaiseksi.

Enkä syytä kaveriani, että tämän minulle näytti. En ollut kertonut hänelle näitä omia kokemuksiani.

Mutta nämä kokemukset ovat itselleni jo tuoneet sen ymmärryksen, etten ole kaunis. Enkä tule olemaan kenenkään ihastuksen kohde, korkeintaan sellainen johon tyydytään. 

Tuo on kyllä herkullisen brutaali kokemus, nähdä jonkun hyvännäköisen ystävän tinder tili, ja mitä siellä tapahtuu 😀

Olen kokenut tuon saman: luulin että on ihan normaalia, että kukaan ei aloita keskusteluja, ja että viesteihini ei vastata. Sitten kaunis ystäväni esitteli minulle mitä hänen tinder-tilillään tapahtuu: Miehet pommittivat häntä keskustelun avauksilla jatkuvasti, tupla- tai triplapostasivat jos ystäväni ei heti vastannut yms. 

Siinä kohtaa tajusin, että ei se ongelma ollutkaan tinder. Vaan ongelma olenkin minä, ja se miltä näytän. 

Exäni tuli kerran baarista kotiin, ja kertoi  innostuneena että eräs henkilö oli väittänyt minua tavallisen näköiseksi! No, olipas uutinen ja pitikö kertoa... Otin eron, mutta syitä oli monia... 

Vierailija kirjoitti:

Minullakin tuli paha mieli kaikista kommenteista. En kuulu rumimpien joukkoon, mutta tiedän miltä tuntuu iva ja porukan ulkopuolelle jääminen, koska olen puoliksi espanjalaisen näköinen (isä). Ei nykyään rasistisesti kohdella, mutta jäi minulle teininä siitä silti arvet.

Olisitko kauniimpi, jos isäsi olisi suomalainen ja äitisi espanjalainen.

Vierailija kirjoitti:

Olin ruma ikävuodet 11-16v. Sitten jotenkin kaunistuin huomattavasti, tämän näen ihan itse vanhoista kuvistakin! Ja aloin yhtäkkiä saada poikien huomiota. Ja hyvin on sujunut miesten kanssa aikuisenakin, vaikka en miksikään superkaunottareksi koskaan muuttunut. Mutta ulkonäkö ilmeisesti ok. Ja nyt nelikymppisenä (vuosia naimisissa olleena) riittäisi jo ihan se, että treenaan ja olen hoikka.

Mutta itsekin muistan, kun juuri noina herkimpinä teinivuosina, kun oikeasti näytin aika kaamealta (olin tosi laiha ja jotenkin "epämääräisen" näköinen), sain kuulla joltain pojalta olevani ruma. Siis hän vain kertoi sen ohi kävellessään. Ja juurikin tehtiin tuota, että kaverille tultiin juttelemaan ja kun itse yritti olla mukana keskustelussa niin "en puhu sulle, etkö tajua!". Esiteini-ikäisiltä pojilta tämän ehkä vielä jotenkin ymmärtää, mutta aivan kaameaa, kun aikuiset naisetkin vielä kertovat ketjussa samoja kokemuksia esim. baarissa.

Miksi pitää sanoa tuntemattomalle tämän olevan ruma?? Ja hävettääkö ruman kanssa juttelu vai miksi ei voi jutella asiallisesti niinkuin muillekin??

Hyvin samanlaiset kokemukset täällä. Olin ruma ankanpoikanen lukiossa, oli ylipainoa ja aknea. Mutta parikymppisenä hurahdin täysin tanssiharrastukseen, ja treenasin parhaimmillaan 6 päivää viikossa ja söin puhtaasti kuin kilpairheilija. Laihduin, kroppa muokkautui aivan erilaiseksi, ja jopa ihoni kirkastui. 

Se miten ihmiset alkoivat kohdella minua, oli aivan ällistyttävää. Naiset halusivat olla kaverini. Miehet halusivat minua. Elämänlaatu nousi valtavasti, mutta samaan aikaan meni tietyllä tavalla usko ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Itse asiassa moni ei edes kiinnitä huomiota toisen ulkonäköön. Nämä itseään rumana pitämiset ovat päänsisäistä ja kertovat mielenterveyden ongelmista."

No, ehkä et ole kokenut tätä puolta. Itseäni haukuttiin nuoreksi aikuiseksi asti, sen jälkeen muutuin näkymättömäksi.

Kun käyt ystävien kanssa viihteellä, ja kaikkia muita tullaan jututtamaan paitsi sinua, siitä alkaa päätellä jotain.

Samoin, kun uskaltautuu kokeilemaan deittisovellusta, ja hetkeksi jo ilahtuu satelevista tykkäyksistä. Mutta mätsin tultua on hiljaista, harva aloittaa keskustelua, ja ne harvatkin ghostaa pian. Kaverinikin kokeili huvikseen liittyä hetkeksi itsekin. Se määrä, mitä hän sai supertykkäyksiä, mätseistä heti alkavia keskusteluita yms. jätti hiljaiseksi.

Enkä syytä kaveriani, että tämän minulle näytti. En ollut kertonut hänelle näitä omia kokemuksiani.

Mutta nämä kokemukset ovat itselleni jo tuoneet sen ymmärryksen, etten ole kaunis. Enkä tule olemaan kenenkään ihastuksen kohde, korkeintaan sellainen johon tyydytään. 

Tuo on kyllä herkullisen brutaali kokemus, nähdä jonkun hyvännäköisen ystävän tinder tili, ja mitä siellä tapahtuu 😀

Olen kokenut tuon saman: luulin että on ihan normaalia, että kukaan ei aloita keskusteluja, ja että viesteihini ei vastata. Sitten kaunis ystäväni esitteli minulle mitä hänen tinder-tilillään tapahtuu: Miehet pommittivat häntä keskustelun avauksilla jatkuvasti, tupla- tai triplapostasivat jos ystäväni ei heti vastannut yms. 

Siinä kohtaa tajusin, että ei se ongelma ollutkaan tinder. Vaan ongelma olenkin minä, ja se miltä näytän. 

Juurikin tuo. Tuosta ei mennyt montaa päivää, kun poistin koko profiilin.

Ja kyse ei ole mistään paremmin otetuista kuvista tms, kaverini kokeili niin spontaanisti, että laittoi itsestään pikaisesti otetun selfien. Itse kun olin ottanut itsestäni kuvia ihan hemmetisti ja yrittäny valita niistä parhaimmat 

Ekat viikot vähän ihmettelinkin tuota sovelluksen suosiota, kun oli lopulta pitkä rivi mätsejä, joiden kanssa ei kuitenkaan ollut mitään keskustelua. 

Lopulta vielä kuulin tästä, miten swaippailuja vedetään todella rennosti, ja karsintaa tehdään sitten mätseistä. Eli turha enää kadehtia niistä tykkäyksien määristä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että monilta rumana itseään tai jotain toista pitäviltä puuttuu tuo kyky ja leimaa itsensä tai jonkun toisen rumaksi jonkun yksittäisen piirteen vuoksi.

Kyllä se ihan selväksi on itselleni tullut, etten ole kaunis.

Yläasteella ulkonäöstäni kiusattiin, vanhempana se kiusaaminen loppui, mutta niin että muutuin näkymättömäksi.

Jonkin verran olin saanut itsetunnon rippeitä kasaan, kunnes erehdyin ekaa kertaa vuosikausiin käymään yöelämässä. Kaveriani tultiin jututtamaan jatkuvasti, sai kehuja ulkonäöstään, kyselyjä onko tämä varattu jne. Itse hörpin juomaani ja vilkuilin lopulta kelloa, että milloin kehtaan lähteä kotiin. 

Eipä ollut mikään muuttunut sitten parikymppisen. 

Mitä sinä niiden miesten huomiolla edes teet? Eihän sellainen lähentely ole edes sallittavaa tai haluttavaa nykymaailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että monilta rumana itseään tai jotain toista pitäviltä puuttuu tuo kyky ja leimaa itsensä tai jonkun toisen rumaksi jonkun yksittäisen piirteen vuoksi.

Kyllä se ihan selväksi on itselleni tullut, etten ole kaunis.

Yläasteella ulkonäöstäni kiusattiin, vanhempana se kiusaaminen loppui, mutta niin että muutuin näkymättömäksi.

Jonkin verran olin saanut itsetunnon rippeitä kasaan, kunnes erehdyin ekaa kertaa vuosikausiin käymään yöelämässä. Kaveriani tultiin jututtamaan jatkuvasti, sai kehuja ulkonäöstään, kyselyjä onko tämä varattu jne. Itse hörpin juomaani ja vilkuilin lopulta kelloa, että milloin kehtaan lähteä kotiin. 

Eipä ollut mikään muuttunut sitten parikymppisen. 

Mitä sinä niiden miesten huomiolla edes teet? Eihän sellainen lähentely ole edes sallittavaa tai haluttavaa nykymaailmassa.

Parisuhteen muodostuminen yleensä vähän vaatii sitä, että joku on sinusta kiinnostunut, alatte jutella ja tutustutte.

Tosin nykyään olen jo niin itsetietoinen, että jos joku tulee minulle puhumaan, vilkaisen vaistomaisesti olkani ylitse, että puhuuko jollekin takanani olevalle.

Vierailija kirjoitti:

Olin ruma ikävuodet 11-16v. Sitten jotenkin kaunistuin huomattavasti, tämän näen ihan itse vanhoista kuvistakin! Ja aloin yhtäkkiä saada poikien huomiota. Ja hyvin on sujunut miesten kanssa aikuisenakin, vaikka en miksikään superkaunottareksi koskaan muuttunut. Mutta ulkonäkö ilmeisesti ok. Ja nyt nelikymppisenä (vuosia naimisissa olleena) riittäisi jo ihan se, että treenaan ja olen hoikka.

Mutta itsekin muistan, kun juuri noina herkimpinä teinivuosina, kun oikeasti näytin aika kaamealta (olin tosi laiha ja jotenkin "epämääräisen" näköinen), sain kuulla joltain pojalta olevani ruma. Siis hän vain kertoi sen ohi kävellessään. Ja juurikin tehtiin tuota, että kaverille tultiin juttelemaan ja kun itse yritti olla mukana keskustelussa niin "en puhu sulle, etkö tajua!". Esiteini-ikäisiltä pojilta tämän ehkä vielä jotenkin ymmärtää, mutta aivan kaameaa, kun aikuiset naisetkin vielä kertovat ketjussa samoja kokemuksia esim. baarissa.

Miksi pitää sanoa tuntemattomalle tämän olevan ruma?? Ja hävettääkö ruman kanssa juttelu vai miksi ei voi jutella asiallisesti niinkuin muillekin??

Mäkin olin ikävuodet 12-15 aika ruma. Mutta toisin kuin sinä, olin pullea ja naamani oli jotenkin turvonneen näköinen, sillä hormonien takia pyöristyin todella nopeasti. En tiennyt yhtään miten pukeutua, joten aloin käyttää ylisuuria, roikkuvia vaatteita. Enkä myöskään osannut meikata, äitini tai kukaan muukaan ei neuvonut ulkonäköasioissa. Kävi kyllä muutenkin herkässä iässä itsetunnon päälle, kun ulkonäköäni naureskeltiin niin koulussa kuin ulkona liikkuessa - mieleen on jäänyt pari kertaa, kun porukka ihan tuntemattomia tyttöjä räjähti nauruun ja osoitteli minua kävellessäni ohi. 

Vähitellen helpotti, kun turvotus katosi pikkuhiljaa ja opin pukeutumaan paremmin. Mutta se ajatus, että olen ruma ja naurettava kyllä kulki mukanani useita vuosia. Nämä kokemukset ovat kyllä opettaneet minulle empatiaa ja olenkin opettanut omille lapsilleni pienestä pitäen, ettei kenenkään ulkonäköä pidä kommentoida tai pilkata.