Parisuhde isompien lasten kanssa
Niin, mietin tässä kun seksin määrä on lähes 0, että miten ihmeessä te muut useamman lapset kanssa hoidatte seksin? Meillä isompia 11v ja 8v joista isompi valvoo itseänikin myöhempään ja ei voi nukkua/ olla huoneessaan ilman että ovi auki. En jaksa valvoa 24 että lapsi nukahtaa jotta voin harrastaa mieheni kanssa seksiä. Lapset harrastavat aktiivisesti ja ovat todella paljon kotona muun ajan. Eivät enää leiki pihalla kuten nuorempana eivätkä ole kavereillaan. Ennen oli toisin kun lapset nukahti aiemmin. Nykyinen talomme on pieni ja KAIKKI äänet kuuluvat joka paikkaan. Vanhempi lapsi vahtii herkeämättä minua ja se että suudellaanko tai jutellaanko ja vaatii tietää mistä jutellaan ja on äärimmäisen mustasukkainen minusta. On siis tyttö. Ole yrittänyt antaa huomiota, käynyt ostoksilla, kuljetan harrastuksiin mutta isiin en saa koskea.. alan jo olla hermoraunio kun kesä ei meinaa tulla millään. Silloin ovat sosiaalisempia ja enemmän ulkona. Kolme lasta aina joku kotoa ja tarkkailevat tosi paljon mitä teemme tai emme tee. Lukko ollut ostoslistalla makkarin oveen mutta tuntuu jopa ällöttävältä mennä harrastamaan seksiä kun lapset tietää tasan tarkkaan mitä mennään tekemään ja tekevät siitä vielä numeroa. Emme voi laittaa heitä koko ajan yökyläänkään. Miten muilla kestetään ruuhkavuosien seksirintamalla vai onko meillä jotain jäänyt keksimättä? Haluja on mutta ei aikaa eikä paikkaa.
Kommentit (22)
Lasten, varsinkin sen 11-v:n, käytös ei kyllä ole normaalia.
Tämän aloituksen otsikon ja ensimmäisen lauseen muotoilu ovat oikein hyvä esimerkki siitä että Suomen peruskoulusta pääsee läpi ihmisiä, joiden kirjoitustaito on varsin heikko.
Muutenkin ap:n perheen meno kuulostaa omituiselta, jos lapset tosiaan käyttäytyvät noin. Voi tietysti olla, ettei ap osannut siinäkään muotoilla sanottavaansa oikein.