Lue keskustelun säännöt.
Kertovatko teidän miehet mihin menevät?
28.12.2016 |
Mieheni isällä on ollut tapana vaan lähteä. Joskus menee kioskille käymään, joskus on hävinnyt viikoksi ulkomaille. Nyt omalla miehelläni on vähän ilmaantunut samaa. Ei nyt pitkäksi aikaa lähde ilmoittamatta, mut saattaa lähteä pariksi tunniksi naapuriin sanomatta mitään tms. Sit jos ihmettelen, minne meni, käyttäytyy, kuin olisin kohtuuton, kun kyselen. En siis valita siitä, että menee ja vierailee, vaan siitä, ettei kerro, että menee. Nytkin tuli töistä puoli kolmen maissa, kävi alaovella, mutta ei sanonut mitään. Lähti jonnekin, en tiedä mihin. Ärsyttää tuommoinen! Onko muiden miehillä samaa?
Kommentit (41)
No onhan tuo todella huonoa käytöstä ja toisista piittaamattomuutta. Ei meilläkään mitään raporttia menoista kysellä tai vielä vähemmän mitään lupia anneta puolin jos toisinkaan, mutta kyllä ihan normaaleihin käytöstapoihin kuuluu sanoa, jos lähtee jossain käymään että mihin menee. Aika outoa käytöstä tuollainen että tuppisuuna vain luikahdetaan ovesta. Moukkana pitäisin tuollaista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni teki tuota ennen aika usein. Jos sulla pysyy neula ja lankaa käsissä, niin helppo juttu ommella miehen takin taskuun pieni jemma, johon gps-paikannin. Mun miehellä vain pari takkia, joita käytti, niin molempiin. Oli helpompi laittaa viestiä, että "Milloin tulisit sieltä Kaislasta kotiin?" kuin ihmetellä, "Missä sä oot ollut?". Eli sen verran utelias olen, että haluan tietää. Kun ei itse ymmärrä ilmoittaa, niin tiedän sen itse sentään ilman sanomisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mielestähän hänen käytöksessään ei oo mitään vikaa. Menee heti puolustuskannalle, jos kysyn syytä siihen, miksi ei kerro.Muutenkin, jos hän huomaa, et mua joku hänen tekemisensä haittaa (esim. ajaa autolla todella piittaamattomasti), hän oikein kiusaa minua ja tekee enemmän. En enää juurikaan suostu hänen kyytiinsä. En voi häntä muuttaa ja kysymys kuuluukin, kuinka kauan jaksan elää suhteessa, jossa on asioita, johon olen tyytymätön. /ap
Mun mielestä tuollainen on kumppanistaan täydellistä piittaamattomuutta. Vaikka hänellä tuo ilmoittaminen on opittu tapa.
Kyllä parisuhteen pitää joustaa, eikä tarvii minuuttiaikataulua tietää, mutta suurinpiirtein.
Mun miehellä neljänkympin kriisissään tuli hetki, kun se jätti ilmoittamatta asioita. Hävis vaan. Kerroin, etten tykkää tuosta uudesta tavasta. Sitten sain kuulla olevani kyylä ja rasittava roikkuja. Hän ei ole mulle selitysvelvollinen mistään. Jaha, jos näin on, niin mies voi sitten uudestaan miettiä tätä parisuhdetta ja sen miellekkyyttä. Samoilla "säännöillä" menty se 15 vuotta, että jos nyt vituttaa, niin herra on kyllä vapaa lähtemään. Ei lähtenyt, mutta oli vielä jonkin aikaa hankala. Puolivuotta meni ja sitten otti itse puheeksi, että olipa hän ajattelematon. Pyysi anteeksikin. Hän otti sen hetken niin raskaasti, että kaikesta pitäisi tehdä kirjaa.. No, kun ei tarvinnut. Ei mun tarvii tietää kenen kanssa ja mitä tekee. Kunhan suurinpiirtein tiedän, missä on ja monelta tulee.
Juuri tuota tarkoitan! Miehelläni kyl varmaan myös ikäkriisiä. Samoin anoppi sanonut, et appi muuttui neljänkympin tienoossa. Voiskohan mitenkään vaikuttaa, et ei oma mies menis samaa reittiä.. /ap
Alkuunhan mä tosiaan sanoin rumastikin. Sen takia tuli noita äkäsiä vastauksia. Tajusin, ettei kiukuttelemalla tuloksia saada, joten pyysin keskustella asiasta. Siihen ei mies ensin suostunut, häntä kuitenkin taas syytellään älyttömyyksistä ja haukut vaan. Mielelläni en, vaan jospa pyrittäis keskustelemaan ihan rauhaksiin..
Ajatuksen piti muhia viikon pari, kunnes mies oli aloitteellinen keskustelussa. Kerroin miltä musta tuntuu ne lähdöt ja mitä odotuksia mulla on. En mä tosiaan minuuttiaikataulua vaatinut. Mies oli sen omassa päässään kehittänyt, että häntä kohdellaan kuin perheen teinejä (ehkä joskus teinkin niin, koska hänkin uhmas! ;))
Pahoittelin omaa kärkästä tapaani tuoda asiat esille, että lupaan jatkossa miettiä ennenkuin sanon. Ei aina onnistu, luonteessa, ettei se yhdessä yössä väänny toisin.
Eikä se miehen uusi tapa hetkessä loppunut. Mä olen huolestuja, joten häneltäkin tosiaan uhmaa, että katotaas mitä akka tästä meinaa, kun vaan menen!
Alkoihan tuo taas ymmärtämään huoleni ja ainahan on näin tehty. Eikä hänkään kyllä tykkäis, jos mä vaan häviäisin kavereideni kanssa reissuun ja perhe jäisi ymmyrkäisenä.
Epäsuorasti erolla uhkasin. Hän siihenkin tuntui uhmakkaalta, että selvä, jos hän ei saa päätään läpi, niin se on sitten niin.. Kunnes hoksas, etten mä olen hänen menojaan rajoittamassa, vaan todellakin entiseen malliin vinkki: käyn kaverilla. Olkoon vaikka 10 tuntia ja ihan sama kellä kaverilla, mutta noin tieto, ettei ole hukassa.
Lisäksi mä en ole se nainen, joka tavallisesti soittelee miehen perään, mitä tekee, missä ja kenen kanssa. En ole koskaan tehnyt niin, en edes tuolloin kun "katoili". Olin aivan hajalla, kun ei ollut käsitystäkään missä oli ja miksi. Teinkö mä kenties jotain, että lähti? -enkä naputtanut, kun tuli. Usein olin huojentunut, että saapui kotiin. Myöhemmin sitten kerroin noista tunteista ja siitähän se sitten suuttui. Kiukutteli aikansa, mökötti.. (hänelle täysin epänormaaleja asioita tavallisesti)
Jälkeenpäin ollaan nyt keskusteltu, että aikuisen ikäkriisit ovat juuri kuin lasten uhma ja teinien kilarit. Asiat vaan on toisenlaisia. Se vaan pitää ensin tajuta ja pitkää pinnaa kumppanille. Niin, eikä missään nimessä saa sanoa ääneen, että onko sulla ikäkriisi. Silloin se helvetti vasta repeääkin, ei tietenkään ole! ;)
Meillä on hyvä parisuhde ja minusta omista menoista on todella fiksua ilmoittaa. Ilmoituksesta toinen sitten tietää kertoa muille, missä äiti/isä/poika/tytär on ja mahdollisen ajan kulun, jos sitä joku kysyy tai tarvii tietoonsa.
-käytän koiraa (tarkoittaa noin max 15 min). Pidemmät lenkit erikseen.
-menen salille/uimaan/pelaamaan (n. pari tuntia)
-menen lenkille ja tarkennus siitä minne (metsään, pyörätietä tai mihin suuntaan ja arvoitu kesto)
-peruskauppareissu (puolisen tuntia), lähtiessä vielä kysytään, tarvitsevatko muut jotakin erityistä
-vien lapset/lapsen paikkaan x, käyn samalla paikassa y ja tuon lapset tullessani/en tuo
-töissä voi mennä pidempään tai vaihtoehtoisesti lähden töihin aiemmin/myöhemmin
Ihan normaalia ilmoittaa, eikä todellakaan mitään kyttäämistä, vaan huolehtimista ja välittämistä. Lisäksi arki on sujuvaa, kun suurinpiirtein tietää missä/mitä/milloin.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni teki tuota ennen aika usein. Jos sulla pysyy neula ja lankaa käsissä, niin helppo juttu ommella miehen takin taskuun pieni jemma, johon gps-paikannin. Mun miehellä vain pari takkia, joita käytti, niin molempiin. Oli helpompi laittaa viestiä, että "Milloin tulisit sieltä Kaislasta kotiin?" kuin ihmetellä, "Missä sä oot ollut?". Eli sen verran utelias olen, että haluan tietää. Kun ei itse ymmärrä ilmoittaa, niin tiedän sen itse sentään ilman sanomisia.
:DDD
Ei jööses. Kiitos tästä. Suomalainen nainen keksii parhaimmat keinot elää puhumattoman suomalaisen miehen kanssa: ompelutaito ja gps-paikannin! :DDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni teki just äskön noin ja mua ärsytti suunnattomasti. Ei sanonut mitään, lähti vaan autolla. Soitin perään, kun lapset kyselivät.
Sanoi kysyneensä ohjelmaa aamulla ja mulla ei ollut mitään erityistä, niin päätti lähteä. Sanoin, että pitää sanoa, kun lähtee. Hän sanoi, että ei olis sitten muka päässyt, kun mulla on muka niin paljon tarpeita. Tuo ei ole totta! Tietty olis päässyt.
Mulla on nyt enemmän tarpeita, kun loukkasin käteni kuukausi sitten ja en voi tehdä kaikkia tähän asti tekemiäni töitä. Miestä ärsyttää, lun joutuu auttelemaan (esim ruokahuollossa)
Onko meillä sama mies? Tämä on muissakin asioissa samanlainen marttyyri. Tekee omia päätelmiään, ei kerro niistä, sitten on etäinen ja kommunikoimaton. Mutta kun se on aina sitä enemmän tai vähemmän muutenkin, en edes tiedä onko se johonkin tyytymätön vaiko vain muuten omissa ajatuksissaan. Hautoo rajattomiin samoja asioita, ja vielä moneen kertaan vaikka ne on mukamas selvitetty.
Vuoden yhdessä asumisen jälkeen en edelleenkään tunne olevani kotona hänen talossaan. Aiemmin etsin itsestäni vikaa, ja yritin suostutella itseni rauhoittumaan. Nyt olen havahtunut miettimään, miksi minun pitäisi valehdella itselleni ja jättää kuuntelematta tuntemukset, jotka varoittavat luottamasta ja yrittämästä kotiutua ympäristöön, jossa koko ajan joudun suorittamaan hyväntuulisuutta ja vaatimattomuutta, ja silti olen riistokone. Tämä käy omanarvontunteen päälle aika rajusti. Kaikki angstit projisoidaan minun ongelmikseni ja vioikseni, joista on turha edes yrittää keskustella. Samaan aikaan miehen mielestä hän on positiivinen ihminen, minä taas negatiivinen.
Kyllä me yleensä menoista ja arvioidusta kotiintuloajasta ilmoitellaan jo ian ruokahuollonkin kannalta. Meillä ei ole lapsia mutta yleensä syödään iltaisin yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos meillä mies lähtisi noin, kuten ap, olisin kyllä tosi ihmeissäni.
Kyllä me kerrotaan toistemme menemiset ja viivästykset.
Ei se ole todellakaan mitään kyttäämistä, se on normaalia käytöstä.
Ex-mies mennä viipotti milloin missäkin, välillä yötä myöten, äärimmäisen rasittava tyyppi, ihminen johon ei voinut todellakaan luottaa missään asiassa.
Nykyisen aviomiehen kanssa ei tarvitse koskaan kummastella, että missä on, ei odotella turhaan, aikataulut pitää ja aina kerrotaan puolin sun toisin missä mennään ja puhelimeen ja soittopyyntöihin vastataan heti, kun mahdollista. En silti odota, että nyt tyyliin joka kauppa- ja autonpesureissusta tarvitsee selkoa tehdä, mutta yleensä ne tulee jutusteluissa esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimo tekee tuota. Melko usein lähtiessään sanoo mihin on menossa, mutta sekin suunnitelma tuntuu useimmiten muuttuvan matkalla. Lähtee esimerkiksi pikaisesti käymään kaupassa hakemassa tarvikkeen x tai kävelyllä, mutta tuleekin vasta kolmen tunnin päästä. Ja selitys: kävinkin kaverilla kahvilla tai lähdinkin etsimään kummilapselle naapurikaupungista kivaa synttärilahjaa. Jos puhutaan hänen työreissusta, niin saattaa sanoa tilaisuuden päättyvän vaikka kello 15 ja kotimatkaa on pari tuntia. Tulee kotiin kymmenen aikaan illalla mukanaan uudet juoksutrikoot ja jotain vaatteita lapsillekin.
Ongelmani ei ole niinkään se missä hän käy ja milloin tulee, vaan se etten voi tietää koska hän oikeasti kotiutuu. Monilapsisessa perheessä kun olisi välillä puuhaa kahdellekin aikuiselle samaan aikaan. Ja kiva vastata lasten kysymyksiin äidin tulemisesta, että en tiedä. Nykyään kehotankin lapsia soittamaan ja kysymään. Niille kun vaimoni antaa hieman täsmällisempiä vastauksia.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni teki tuota ennen aika usein. Jos sulla pysyy neula ja lankaa käsissä, niin helppo juttu ommella miehen takin taskuun pieni jemma, johon gps-paikannin. Mun miehellä vain pari takkia, joita käytti, niin molempiin. Oli helpompi laittaa viestiä, että "Milloin tulisit sieltä Kaislasta kotiin?" kuin ihmetellä, "Missä sä oot ollut?". Eli sen verran utelias olen, että haluan tietää. Kun ei itse ymmärrä ilmoittaa, niin tiedän sen itse sentään ilman sanomisia.
En mäkään kyllä tähän lähtisi. Kun ihan tavallinen puhuminen riittäisi. En halua ryhtyä kyttääjäksi, kun tämä menemisten ilmoittaminen on kuitenkin ihan normaalia toimintaa parisuhteessa. Täytyy ottaa asia puheeksi illalla, kun lapset ovat rauhottuneet nukkumaan.
Kiitos kaikille tosi asiallisesta keskustelusta!! /ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä meillä kaikki perheenjäsenet kertovat minne menevät ja milloin suurinpiirtein tulevat. No, teini yleensä sanoo vaan menevänsä ja aikuisen pitää sitten kertoa milloin pitää palata kotiin.
Meillä saa mennä ja tulla lupia pyytelemättä, mutta lähdöstä pitää kertoa muille.
Mies ei ole poikkeus tässä toimintatavassa.
Mun mies teki tota ennen, silloin kun olimme juuri alettu seurustelemaan. Olin heidän vanhempien talossa kylässä, mies yhtäkkiä lähti ovesta ulos ja kaasutti tiehensä. Kyllä tuli niin epätodellinen olo että. Jäin sitten miehen huoneeseen kysymysmerkkinä hengailemaan. No hetken päästä tuli takaisin maitopurkki mukanaan, maito oli ollut loppu.. Kyllä vähän keitti, ettei voinut sanoa ääneen käyvänsä kaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni teki just äskön noin ja mua ärsytti suunnattomasti. Ei sanonut mitään, lähti vaan autolla. Soitin perään, kun lapset kyselivät.
Sanoi kysyneensä ohjelmaa aamulla ja mulla ei ollut mitään erityistä, niin päätti lähteä. Sanoin, että pitää sanoa, kun lähtee. Hän sanoi, että ei olis sitten muka päässyt, kun mulla on muka niin paljon tarpeita. Tuo ei ole totta! Tietty olis päässyt.
Mulla on nyt enemmän tarpeita, kun loukkasin käteni kuukausi sitten ja en voi tehdä kaikkia tähän asti tekemiäni töitä. Miestä ärsyttää, lun joutuu auttelemaan (esim ruokahuollossa)
Onko meillä sama mies? Tämä on muissakin asioissa samanlainen marttyyri. Tekee omia päätelmiään, ei kerro niistä, sitten on etäinen ja kommunikoimaton. Mutta kun se on aina sitä enemmän tai vähemmän muutenkin, en edes tiedä onko se johonkin tyytymätön vaiko vain muuten omissa ajatuksissaan. Hautoo rajattomiin samoja asioita, ja vielä moneen kertaan vaikka ne on mukamas selvitetty.
Vuoden yhdessä asumisen jälkeen en edelleenkään tunne olevani kotona hänen talossaan. Aiemmin etsin itsestäni vikaa, ja yritin suostutella itseni rauhoittumaan. Nyt olen havahtunut miettimään, miksi minun pitäisi valehdella itselleni ja jättää kuuntelematta tuntemukset, jotka varoittavat luottamasta ja yrittämästä kotiutua ympäristöön, jossa koko ajan joudun suorittamaan hyväntuulisuutta ja vaatimattomuutta, ja silti olen riistokone. Tämä käy omanarvontunteen päälle aika rajusti. Kaikki angstit projisoidaan minun ongelmikseni ja vioikseni, joista on turha edes yrittää keskustella. Samaan aikaan miehen mielestä hän on positiivinen ihminen, minä taas negatiivinen.
Onko miehesi minun eksä? Kuulostaa aivan häneltä, ja tunteesi kuulostavat aivan minun tunteiltani kun olin hänen kanssaan. Vinkki: ei tule tuosta muuttumaan tai paranemaan, itsetuntosi vain murskataan lopullisesti. Se helpotuksen tunne kun lopulta erosin, huh, taisi olla elämäni paras päätös.
Olen se kätensä loukannut. Menin sanomaan miehelleni, että tuollainen käytös on töykeää ja perheessä pitää sanoa erikseen, jos lähtee jonnekin. Kerroin, että täällä on sattumoisin tällainen ketjukin aiheesta.
Ei suostunut lupaamaan, että jatkossa kertoo eikä suostunut pyytämään anteeksi käytöstään. Syytteli vain minua, että mulla on hänelle liikaa tekemistä ja että ostin sukulaisille ja lapsille liikaa joululahjoja ja että meillä on liian sotkuista jne. Eli ihan asiattomaksi meni taas puhe. Hän ei milloinkaan myönnä omia virheitään. Ahdistaa.
Oho, mulle kätensä loukanneelle, oli vastattu. Juu, samalta kuulostaa.
Mieheni määrää meillä tunneilmaisun. Vain hän saa olla kiukkuinen. Jos minä olen kiukkuinen, en saisi näyttää sitä, sillä hän tulee vain siitä minuakin kiukkuisemmaksi. Ei suinkaan pyytele anteeksi eikä koskaan myöntäisi, että mulla olisi jostain syytä olla vihainen.
En toisaalta saa olla hyvällä tuulella. Sekin ärsyttää, jos hän sattuu olemaan huonolla tuulella. Olen siis kuin lasinsiruilla kävelisi: varovainen.
Kyllä tekstissäsi oli paljon samaa.
Ja nimenomaan, miksi minä jatkuvasti jätän huomiomatta omat varoituskelloni.
Miksi mieheni on sellainen, että hautoo asioita sisällään, ne kasvavat ja sitten räjähtää. Miksei niistä puhuta aiemmin.
Ja tekee omia päätelmiään jopa minun ilmeistäni ja voi suuttua jopa niistä, mutta vielä enemmän tekee omia päätelmiään muista jutuista, jotka eivät ole totta ja sitten elää niiden omien päätelmiensä mukaan.
Jatkan vielä: me ollaan oltu aviossa jo 15 vuotta.
Jatkan vieläkin, että meilläkin kaikki muualta tulevat kiukut ovatloppujen lopuksi minun syytäni.
Meidän pitkän (22v) suhteen toimivuus on ollu juuri siinä, että molemmat menee miten haluaa ilman kummempia viestittelyjä tai kuulustelua, mutta tietenkin ilmoitetaan toisille jos reissuun tai töissä menee pitempään jo ihan lasten harrastustenkin takia.
Antakaa toiselle tilaa ja rakkautta ja heilutelkaa peittoa ainakin kerran viikossa ; )
M42