Muita ahdistuksesta kärsiviä? Pelkäättekö ikinä että sekoatte?

Tuttua. Just tuo epätodellinen olo. 824

En enää, hyvä lääkitys ja psykoterapia.

Pelkäsin joskus, mutta sitten aloin pitää päiväkirjaa ja tarkistan sieltä ja tiedän, että jaaha, tää on taas niitä päiviä...

Kuulostaa tyypilliseltä ahdistukselta. Tärkeintä on ap, että tajuat, että et ole sekoamassa!

Tuo ei liity sekoamiseen tuo on kehon puolustautumistila jolla se pyrkii estämään sekoamista.

Kyllä on tuttua. Sairauksien pelko on se suurin ahdistuksen aiheuttaja. Koko ajan pelkään kaikista pikku oireista itseni ja läheisteni puolesta. Ihan mielettömän uuvuttavaa.

Panikkihäiriön oireita kaikki. Varaa aika lääkärillesi, lääkityksellä on monelle suuri apu tähän vaivaan.

opettele rentoutumiskeinoja, jo valmiiksi ennen ahdistusta. esim. mielenterveysseuralla on hyvä videa youtubessa "metsäkävely"-niminen. auttoi mua pahimman yli. ja vielä: et ole sekoamassa ahdistuksen takia. koita keskittyä niihin aisoihin, jotka ovat sulle tärkeitä elämässä, koita ottaa rennosti, äläkä ala pelkäämään ahdistusta, se menee kuitenkin aina ohi. toivottavasti tästä oli jotain iloa, tsemppiä :) kevätkin lähestyy!

Jatkuvasti. Omituisin on ehkä masentumisen pelko, sillä luultavasti olen jo masentunut... mutta pelkään, että joku kaunis aamu herään ilman elämänhalua ja kykyä kiinnostua enää mistään.

Jonkinasteinen dementian pelko on myös, vaikka olen vielä kolmekymppinen. Joskus ahdistuksen ja paniikin ollessa päällä unohdan kaikki salasanat ja puhelinnumerot, ja voi pojat, se vasta riemukasta onkin...

Mulla ei ihan samanlaista kuin ap:lla mutta kommentoin nyt kun sattui mielessä pyörimään sama aihe.

Mulla on viime aikoina puhjennut kasvava ahdistus, vaikka kaiken pitäisi olla nyt hyvin. Takana stressaava ajanjakso elämässä. En osaa nauttia asioista joiden eteen olen taistellut - en uudesta työtehtävästä, en parisuhteesta, en ystävien seurasta. Olen myös alkanut pelätä koko ajan että jotain pahaa tapahtuu, kuten että sairastun itse vakavasti, läheiseni sairastuu, lemmikkini kuolee, tai että tapahtuu jokin muu onnettomuus. Nämä ajatukset pyörivät päässäni koko ajan ja on vaikea keskittyä. Näen ja etsin vain pahoja merkkejä ympäriltäni ja sitähän löydät mitä etsit --> lisää ahdistusta. Vaikka oikeasti järjellä ajatellen ei ole mitään hätää. Tämä on myös täysin epätyypillistä minua, yleensä olen rauhallinen enkä murehdi turhista, nyt lähes hysteerinen vainoharhojeni kanssa. Kyllähän tässä alkaa jo sekoamistakin pelätä. Mitä pitäisi tehdä ja milloin tämä alkaa mennä muun kuin "jälkistressin" piikkiin?

Teini-ikää kun muistelee, niin pelkkää ahdistusta ja mustaa. Monesti pelkäsin pääni hajoavan lopullisesti, mutta terapian avulla sain itseni kuntoon ennen täysi-ikäisyyttä.

Nyt kolmenkympin kynnyksellä ainoat tilanteet, jossa tuo samankaltainen ahdistus nostaa päätään on krapula. Ei tietenkään aina, vain silloin kun on tullut otettua liikaa ja muisti on mennyt jossain vaiheessa iltaa. Onneksi nuo tuollaiset darrat on harvassa, muutaman kerran vuodessa kärsin tuollaisesta krapulasta. Ahdistaa, pelottaa, enkä kestä olla yksin. Silloin myös tulee mieleen, että miten teininä sitä kesti monta kuukautta tuollaista oloa, ennen kuin uskalsin alkaa syödä lääkärin määräämiä rauhottavia. Nyt jos muutaman päivän tuntisin tuota oloa, hakisin välittömästi napit työterveydestä. Onneksi tuokin ahdistus on vain sitä itse aiheutettua ja tiedän sen menevän päivässä ohi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ihan samanlaista kuin ap:lla mutta kommentoin nyt kun sattui mielessä pyörimään sama aihe.

Mulla on viime aikoina puhjennut kasvava ahdistus, vaikka kaiken pitäisi olla nyt hyvin. Takana stressaava ajanjakso elämässä. En osaa nauttia asioista joiden eteen olen taistellut - en uudesta työtehtävästä, en parisuhteesta, en ystävien seurasta. Olen myös alkanut pelätä koko ajan että jotain pahaa tapahtuu, kuten että sairastun itse vakavasti, läheiseni sairastuu, lemmikkini kuolee, tai että tapahtuu jokin muu onnettomuus. Nämä ajatukset pyörivät päässäni koko ajan ja on vaikea keskittyä. Näen ja etsin vain pahoja merkkejä ympäriltäni ja sitähän löydät mitä etsit --> lisää ahdistusta. Vaikka oikeasti järjellä ajatellen ei ole mitään hätää. Tämä on myös täysin epätyypillistä minua, yleensä olen rauhallinen enkä murehdi turhista, nyt lähes hysteerinen vainoharhojeni kanssa. Kyllähän tässä alkaa jo sekoamistakin pelätä. Mitä pitäisi tehdä ja milloin tämä alkaa mennä muun kuin "jälkistressin" piikkiin?

Tuo kuulostaa "yleistyneeltä ahdistuneisuushäiriöltä." Googlaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ihan samanlaista kuin ap:lla mutta kommentoin nyt kun sattui mielessä pyörimään sama aihe.

Mulla on viime aikoina puhjennut kasvava ahdistus, vaikka kaiken pitäisi olla nyt hyvin. Takana stressaava ajanjakso elämässä. En osaa nauttia asioista joiden eteen olen taistellut - en uudesta työtehtävästä, en parisuhteesta, en ystävien seurasta. Olen myös alkanut pelätä koko ajan että jotain pahaa tapahtuu, kuten että sairastun itse vakavasti, läheiseni sairastuu, lemmikkini kuolee, tai että tapahtuu jokin muu onnettomuus. Nämä ajatukset pyörivät päässäni koko ajan ja on vaikea keskittyä. Näen ja etsin vain pahoja merkkejä ympäriltäni ja sitähän löydät mitä etsit --> lisää ahdistusta. Vaikka oikeasti järjellä ajatellen ei ole mitään hätää. Tämä on myös täysin epätyypillistä minua, yleensä olen rauhallinen enkä murehdi turhista, nyt lähes hysteerinen vainoharhojeni kanssa. Kyllähän tässä alkaa jo sekoamistakin pelätä. Mitä pitäisi tehdä ja milloin tämä alkaa mennä muun kuin "jälkistressin" piikkiin?

Juu nyt stoppi, toteat vaan että tyhmää mielikuvitusta, ja ajattelet ihan muita juttuja :) eli relaa! itse koitin kehittää itselleni syksyllä skitsofreniaa X) Kun tein jostain äänestä väärintulkinnan. No, kuukausia on mennyt, enpä ainakaan vielä ole seonnut. Tosin huomasin, että mulla varmaan on paniikkihäiriö, suht hallinnassa sekin jo, kun pääsin uupumuksesta yli.