Avomies on alkanut vihjailemaan että haluaisikin lapsia.

Olemme yhdessä olleet kolme vuotta ka olemme nyt kolmekymppisiä. Itse tein jo suhteen alkuvaiheessa selväksi etten lapsia halua. Ja hän myös on sanonut ettei lapsia halua.
Syyt siihen miksi en lapsia halua on seuraavat.
-Minulla on lapsena alkanut nivelsairaus joka periytyy 80% todennäköisyydellä, enkä halua että lapsi joutuisi samaan sairaala rumbaan missä itse olin ikävuodet 5-17.
Enkä halua että me vanhempina jouduttaisiin elämään sairauden ehdoilla. Omat vanhempani erosivat sen takia kun itse olin lapsena sairas eikä heidän yhteinen elämä ollut enää muuta kuin minun sairauteni hoitamista ja sairaalassa ravaamista. Olin 2 kuukautta kotona ja sitten aina 2-4 viikkoa sairaalassa.
-Minulla itselläni on suuri todennäköisyys joutua pyörätuoliin raskauden aiheuttamien hormonaalisten ym muutosten takia.
-Minun suvun puolella on paljon mielenterveydellisiä ongelmiä, maanis-depressiivisyyttä (myös minulla lievänä), psykooseja sekä päihderiippuvuutta niin alkoholista kuin huumeista. Näidenkin on arveltu olevan perinnöllisiä.
-Avomiehen suvussa on lievästi kehitysvammaisia esim. kaksi hänen serkkua (ei ole samassa perheessä) ja hänen siskonsa. Siitä en tiedä voiko olla periytyvää vai onko vain ikävää sattumaa.
-Taloudellinen tilanne ei todellakaan olisi kunnossa, opiskelen uutta ammattia itselleni kun en enää kyennyt tekemään fyysisesti raskasta työtä. Avomies on töissä mutta hän makselee vielä ainakin 2 vuotta nuorena tehtyjä velkoja. Eikä hänellä ole rahan käyttö muutenkaan hallinnassa.
-En pidä lapsista, lapset ei saa aikaan minussa mitään positiivisia tunteita.
-Meillä ei myöskään olisi minkäänlaista tukiverkostoa. Avomies ei ole väleissä vanhempiensa tai muun sukunsa kanssa. Minun äitini on kuollut ja isä sen ikäinen että hyvä kun pystyy vielä itsenäisesti asumaan ja itsestään huolehtimaan. Ja loput minun suvusta asuu suomen toisessa päässä.
Ja tässä ei ollut edes vielä kaikki syyt.
Kaikki nämä asiat olen miehelle moneen kertaa sanonut.