Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies varasti tavallaan seksuaalisuuteni itselleen

Vierailija
27.12.2016 |

Taustaa. Olen estoinen nainen, ollut ikäni. Seksi miesten kanssa siksi ollut todella vaikeaa. Uskon kuitenkin, että on mahdollista, että sopivan miehen kanssa hän saisi estoni purettua. Niinpä olisin tarvinnut tällaisen kumppanin. Häntähän ei voi päältäpäin päätellä, mutta aina sänkyyn päästyähän sen huomaa, toimisiko kemiat siinä niin, että saisin estoni purettua. Minuun kuitenkin ihastui eräs itseäni vanhempi mies. Juuri sellainen turvallinen setä, josta luulisi, ettei nyt sitä ainakaan voi kiinnostaa.
Pidin miehestä, mutta seksi ei ole ikinä sujunut, paitsi miehestä on. Itse en saa siiä juuri mitään. Olen sanonut miehelle monestikin, että tarttisin miehen, joka auttaa estojani pois. Niin mies vain haluaa olla minun tai että mä olen hänen. Olen ollut tosi typerä, kun en ole lähtenyt, mutta on se miehelläkin tässä minusta jokin vastuu, että olisi kuunnellut mitä hänelle sanotaan. "Et ole s mies, joka auttaa estoistani". Miksi ihmeessä moes on vain halunnut panna minua? Olemme olleet 10 vuotta yhdessä ja lapsiakin on. Ei tästä enää noin vain erota.
Puolustuksena sille, miksi en itse tomerammin etsinyt kumppaneita oli a) epäilys ettei kelpaa kellekään ja b) estojen taso niin korkealla, että tuntui jopa sille, että niistä vapautumisen haku olisi liian "halukasta".

Kommentit (157)

Vierailija
61/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta ehkä se ei ole mikään ihme etten mä pysty osoittamaan että haluan kun mies on niin paska, ettei ajatellut minua yhtään tässä.

Vierailija
62/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän seksuaalisessa suhteessanne ja ylipäätään suhteessanne jotain että et pysty heittäytymään, ja nimenomaan miehesi kanssa, eli menemään ilman estoja? Sellaista että nyt revitään rintsikat ja pikkarit pois ja mennään täyttä sinne mihin vaan tunteet vie. Eli onko seksinne liian "hienoa", siveää? Ymmärsinkähän yhtään tätä ketjua nyt?

Näyttäisi tämän henkilön ja suhteen suurin ongelma olevan AP:n narsistisuus jonka päämäärä on etsiä asioita missä joku muu olisi syyllinen paitsi AP itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/157 |

Se ei ole mitään narsismia, että kärsii miehestä, jolle oma kulli on se kaikkein tärkein niin että valitsee estoisen naisen eikä auta tätä yhtään!!!!

Vierailija
64/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herranjestas, ota nyt itse vastuu tilanteestasi! Ei ole YHDENKÄÄN miehen homma parantaa sinun estoisuuttasi. Ja vaaleanpunainen päiväuni se ylipäätään on, että tuollainen parantava pelastava täydellinen mies tulee vastaan. Mene terapeutille puhumaan estoisuudestasi, jos se todella häiritsee elämääsi, äläkä syytä siitä miehiä. Ja siis sanon tämän ihan naisena. Ei kukaan nykyinen eikä uusi mies voi noin vain parantaa sinua "oikeanlaisella kemialla", jos olet seksin suhteen estoinen. Ei se ole miehestä, vaan sinusta kiinni.

En sanokaan, että kuka tahansa mies voi, mutta on se silti ihan mahdollista. Täällä on ketju aiheesta tänään. Nainen paransi miehen estoista. Sattui olemaan sille miehelle siihen hommaan sopiva kumppani. Sattumaahan se on.

Onko linkkiä? Tai mikä otsikko oli? Haluaisin lukea tuon ketjun.

Se oli se "poistin poikaystävältä estot, kiva - tai sitten ei" tjsp

Kiitos. Sehän oli aika vitsi ketjuksi. Ehkä tämäkin sitten on pelkkä vitsi?

Mikä siinä oli mielestäsi vitsi ?

ap

No se että nainen sai juuri mitä tilasikin, mutta se ei hänelle kelvannutkaan. Tai siis mukamas, pelkkä provohan se oli. Ehkä sekin oli sinun tekemä?

Vierailija
65/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Estoisuus on hoidettava itse, mutta toki se vaatii kumppanin, joka lähtee siihen mukaan ja ymmärtää. Ja kyllä, sellaisia on olemassa.

Vierailija
66/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä miehen pitäisi tehdä, että estosi poistuisivat? Tai olisi pitänyt tehdä? Millaisilla teoilla se tapahtuisi?

Olisi painunut helvetin kuuseen.

Mikäköhän ap:ta esti lähtemästä..?

Lue aloituksesta lopusta kohdat a j b. Ei ne "estäneet" lähtemästä, mutta koin aivan turhiksi yritykset etsiä muitakaan noiden syiden takia. Se ei toki ole miehen vika.

Mutta olisit silti toivonut että mies lähtisi?

Vapaana olisin pakotettu etsimään. Toki itse valitsin senkin, etten etsi, mutta silti. Mieskin valitsi, etten mä etsi.

Ei, vaan mies valitsi haluavansa olla sinun kanssasi. Sinä valitsit olla miehen kanssa. Vain sinä olet vastuussa siitä että et jatkanut etsintää.

No ihan turhaan valitsi, koska en mä rakasta tuollaista ihmistä. Tosin mies tiesi senkin. Ihme, että joku haluaa olla jonkun kanssa, joka ei rakasta itseä.

Eli sinä olet päättänyt olla suhteessa miehen kanssa jota et rakasta, ja tämä on jotenkin miehen vika?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän seksuaalisessa suhteessanne ja ylipäätään suhteessanne jotain että et pysty heittäytymään, ja nimenomaan miehesi kanssa, eli menemään ilman estoja? Sellaista että nyt revitään rintsikat ja pikkarit pois ja mennään täyttä sinne mihin vaan tunteet vie. Eli onko seksinne liian "hienoa", siveää? Ymmärsinkähän yhtään tätä ketjua nyt?

Näyttäisi tämän henkilön ja suhteen suurin ongelma olevan AP:n narsistisuus jonka päämäärä on etsiä asioita missä joku muu olisi syyllinen paitsi AP itse.

Se ei ole mitään narsismia, että kärsii miehestä, jolle oma kulli on se kaikkein tärkein niin että valitsee estoisen naisen eikä auta tätä yhtään!!!!

Yhtä lailla sinä valitsit sen miehen.

Vierailija
68/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herranjestas, ota nyt itse vastuu tilanteestasi! Ei ole YHDENKÄÄN miehen homma parantaa sinun estoisuuttasi. Ja vaaleanpunainen päiväuni se ylipäätään on, että tuollainen parantava pelastava täydellinen mies tulee vastaan. Mene terapeutille puhumaan estoisuudestasi, jos se todella häiritsee elämääsi, äläkä syytä siitä miehiä. Ja siis sanon tämän ihan naisena. Ei kukaan nykyinen eikä uusi mies voi noin vain parantaa sinua "oikeanlaisella kemialla", jos olet seksin suhteen estoinen. Ei se ole miehestä, vaan sinusta kiinni.

En sanokaan, että kuka tahansa mies voi, mutta on se silti ihan mahdollista. Täällä on ketju aiheesta tänään. Nainen paransi miehen estoista. Sattui olemaan sille miehelle siihen hommaan sopiva kumppani. Sattumaahan se on.

Onko linkkiä? Tai mikä otsikko oli? Haluaisin lukea tuon ketjun.

Se oli se "poistin poikaystävältä estot, kiva - tai sitten ei" tjsp

Kiitos. Sehän oli aika vitsi ketjuksi. Ehkä tämäkin sitten on pelkkä vitsi?

Mikä siinä oli mielestäsi vitsi ?

ap

No se että nainen sai juuri mitä tilasikin, mutta se ei hänelle kelvannutkaan. Tai siis mukamas, pelkkä provohan se oli. Ehkä sekin oli sinun tekemä?

Eihän se nainen oikeasti tilannut miestä, joka ei hänestä, naisesta välitä. Moni ois ollut nimenomaan ko naiselle todella kiitollinen tuosta ja huluttanut ruusuin kynttiläillallisiin, joiden jälkeen luolamiesseksiä. Sinä vastuutat nyt sen ketjun ap:n sen miehen avuttomuudesta.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän seksuaalisessa suhteessanne ja ylipäätään suhteessanne jotain että et pysty heittäytymään, ja nimenomaan miehesi kanssa, eli menemään ilman estoja? Sellaista että nyt revitään rintsikat ja pikkarit pois ja mennään täyttä sinne mihin vaan tunteet vie. Eli onko seksinne liian "hienoa", siveää? Ymmärsinkähän yhtään tätä ketjua nyt?

Miehestä sisään ulos on kivaa.

ap

Niin se on.

T: Mies

Ps. olisit alkanut lesboksi jos yhdyntä ei kiinnosta

Vierailija
70/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä miehen pitäisi tehdä, että estosi poistuisivat? Tai olisi pitänyt tehdä? Millaisilla teoilla se tapahtuisi?

Olisi painunut helvetin kuuseen.

Mikäköhän ap:ta esti lähtemästä..?

Lue aloituksesta lopusta kohdat a j b. Ei ne "estäneet" lähtemästä, mutta koin aivan turhiksi yritykset etsiä muitakaan noiden syiden takia. Se ei toki ole miehen vika.

Mutta olisit silti toivonut että mies lähtisi?

Vapaana olisin pakotettu etsimään. Toki itse valitsin senkin, etten etsi, mutta silti. Mieskin valitsi, etten mä etsi.

Ei, vaan mies valitsi haluavansa olla sinun kanssasi. Sinä valitsit olla miehen kanssa. Vain sinä olet vastuussa siitä että et jatkanut etsintää.

No ihan turhaan valitsi, koska en mä rakasta tuollaista ihmistä. Tosin mies tiesi senkin. Ihme, että joku haluaa olla jonkun kanssa, joka ei rakasta itseä.

Eli sinä olet päättänyt olla suhteessa miehen kanssa jota et rakasta, ja tämä on jotenkin miehen vika?

Saadakseni edes jonkunlaista rakkautta niin ole, joo. Kunnollista rakkauttahan ei kaikille ihmisille ole varattuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/157 |

Ei kiinnosta kenen kanssa tahansa. Jonkun kanssa sekin voi olla taivaallista.

ap

Vierailija
72/157 |

Siitä vaan kokeilemaan ja etsimään. Kukaan ei estä sinua, et sitten pääse muita syyttelemään jos natsaa tai ei natsaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä miehen pitäisi tehdä, että estosi poistuisivat? Tai olisi pitänyt tehdä? Millaisilla teoilla se tapahtuisi?

Olisi painunut helvetin kuuseen.

Mikäköhän ap:ta esti lähtemästä..?

Lue aloituksesta lopusta kohdat a j b. Ei ne "estäneet" lähtemästä, mutta koin aivan turhiksi yritykset etsiä muitakaan noiden syiden takia. Se ei toki ole miehen vika.

Mutta olisit silti toivonut että mies lähtisi?

Vapaana olisin pakotettu etsimään. Toki itse valitsin senkin, etten etsi, mutta silti. Mieskin valitsi, etten mä etsi.

Ei, vaan mies valitsi haluavansa olla sinun kanssasi. Sinä valitsit olla miehen kanssa. Vain sinä olet vastuussa siitä että et jatkanut etsintää.

No ihan turhaan valitsi, koska en mä rakasta tuollaista ihmistä. Tosin mies tiesi senkin. Ihme, että joku haluaa olla jonkun kanssa, joka ei rakasta itseä.

Eli sinä olet päättänyt olla suhteessa miehen kanssa jota et rakasta, ja tämä on jotenkin miehen vika?

Saadakseni edes jonkunlaista rakkautta niin ole, joo. Kunnollista rakkauttahan ei kaikille ihmisille ole varattuna.

No mitäs sitten iniset? Itse oot miehes valinnut, itse oot tilanteestas vastuussa, itse saat sitä halutessas muuttaa.

Vierailija
74/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelisin, että menette yhdessä terapiaan ja otatte ainakin tämän asian käsittelyyn. Mutta siis, millaista teidän seksimeininki, rakastelu, nussiminen, nusuttelu, tai mitä se teillä onkaan, oli yhteistaipaleenne alussa? Onko se aina ollut samanlaista? Millainen yhteys teillä on ollut toisiinne, ja millainen se on nykyään toisiinne? Miten kohtaatte toisenne tunnetasolla? Siis yleensäkin? Onko tunteissa tukahdutusta? Sotkeeko seksi paikkoja? Selvitä ja selvittäkää syitä estoille. Seksissähän ollaan hyvin auki itselle, toiselle, molemmille yhdessä.

Alussa oli sellaista, ettei seksiä ois tarvinnut mun mielestä olla ollenkaan. Kaipasin vain syliä. Mies rikkoi tämänkin. Ei sellaiselle voi eikä tod kiinnosta kovin auki olla.

Siis haluat jonkinlaista luolamiesmeinikiä, mutta kuitenkin vain sylissäpitelyä? Ja, että mies haluaisi sinua, mutta kuitenkaan ei saisi harrastaa seksiä, koska olet estoinen? Miehen pitäisi ymmärtää, mitä haluat, vaikka et tiedä itsekään, mitä oikein haluat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis syytät miestä siitä, että haluaa olla kanssasi ja vieläpä harrastaa seksiä? Mieskö yksin päätti ja päättää vieläkin, että olette yhdessä? Itse olet paitsi haluton myös tahdoton, niinkö?

Vierailija
76/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis syytät miestä siitä, että aikanaan alkoi kanssasi suhteeseen, vaikka tiesi seksuaalisesta estyneisyydestäsi? Logiikkasi mukaan mies ei olisi saanut alkaa kanssasi suhteeseen, koska ei osannut parantaa sinua estoistasi? Ja miehen olisi pitänyt tämä etukäteen tietää?

Vierailija
77/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajatelkaapa vielä kuinka sukupuolittunut tämä case on.

Eihän sukupuolia voi edes ajatella toisinpäin, mies valittaisi että nainen ei osannut parantaa miehen estoisuutta. Vain alkoi suhteeseen ja antoi pillua 10 vuotta, vitun sika ämmä!

Tulisi paskamyrsky vielä tästä toisesta näkökulmasta kun valittaa jos on saanut pillua. AP on saanut seksiä mieheltään ja lisäksi välillä pihdannut, silti valittaa kuinka asiat on päin persettä ja syy tietysti miehen!

Vierailija
78/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelisin, että menette yhdessä terapiaan ja otatte ainakin tämän asian käsittelyyn. Mutta siis, millaista teidän seksimeininki, rakastelu, nussiminen, nusuttelu, tai mitä se teillä onkaan, oli yhteistaipaleenne alussa? Onko se aina ollut samanlaista? Millainen yhteys teillä on ollut toisiinne, ja millainen se on nykyään toisiinne? Miten kohtaatte toisenne tunnetasolla? Siis yleensäkin? Onko tunteissa tukahdutusta? Sotkeeko seksi paikkoja? Selvitä ja selvittäkää syitä estoille. Seksissähän ollaan hyvin auki itselle, toiselle, molemmille yhdessä.

Alussa oli sellaista, ettei seksiä ois tarvinnut mun mielestä olla ollenkaan. Kaipasin vain syliä. Mies rikkoi tämänkin. Ei sellaiselle voi eikä tod kiinnosta kovin auki olla.

Siis haluat jonkinlaista luolamiesmeinikiä, mutta kuitenkin vain sylissäpitelyä? Ja, että mies haluaisi sinua, mutta kuitenkaan ei saisi harrastaa seksiä, koska olet estoinen? Miehen pitäisi ymmärtää, mitä haluat, vaikka et tiedä itsekään, mitä oikein haluat.

Aikoinaan halusin sitä sylissäpitelyä mutta tuo taas oli nykytoive tuo luolamiesmäisempi ote. Ehkä se ois mennyt siitä alun hellyydestä tuohon jos se ois alkuun riittänyt miehelle. Tai sitten ne miehet on eri asia, jotka välittävät särkyneestä sydämestä, eikä mieti omaa saamistaan, ja ne jotka saa sua panna.

Vierailija
79/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis syytät miestä siitä, että aikanaan alkoi kanssasi suhteeseen, vaikka tiesi seksuaalisesta estyneisyydestäsi? Logiikkasi mukaan mies ei olisi saanut alkaa kanssasi suhteeseen, koska ei osannut parantaa sinua estoistasi? Ja miehen olisi pitänyt tämä etukäteen tietää?

Ei etukäteen, vaan tunnettuamme pari vuotta ennen yhtnmuuttoa jne.

Vierailija
80/157 |
27.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole Salosen Ismolla Hämeenlinnassa helppoa...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kaksi