Tsunamista 12 vuotta tänään.
Kommentit (66)
Miten paikallisten tunnistus?
Oliko heistä edes kadonneiden listoja?
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni syntyi 27.12 aamulla ja muistan kun synnytyksen jälkeen sairaalassa alkoi tulemaan uutisia paikalta. Ainakin 9 Suomalaista menehtynyt....ja kuinka kadonneiden määrä vain lisääntyi ja lisääntyi. Aikaero kai teki sen, että Suomeen uutiset tulivat vasta 27 päivä ja eikö siinä mennyt oma aikansa, ennen kuin uutiset alkoivat kuulumaan maailmalle.
Olin sairaalassa vastasyntyneen kanssa ja kuulin uutiset jo illalla 26.12. Tosin siinä vaiheessa koko karmeis ei ollut tiedossa.
Kertoo ihmisten tyhmyydestä. Eläimet olivat juosseet mäkeä ylöspäin, jopa eläintarhasta pakenivat. Ihmiset menivät rannalle ihmettelemään tilannetta.
Myös Sti Lankassa oli silloin suomalaisia, jotka juoksivat tsunamia pakoon henkensä edestä ja odottivat pitkään apua. Jäi mieleen tuttu järkyttynyt perhe, joka selvisi dieltä hengissä, mutta henkisiä traumoja tuli.
Vierailija kirjoitti:
Niin , rikkaiden kermaperseiden menetys on aina raskaampaa länsimaissa kuin vaikkapa sadantuhannen paikallisen köyhän ihmisen, jotka menettivät ihan kaiken. Niin tyypillistä...
Kypsempi tapa ymmärtää ja ilmaista asiaa on se, että mitä lähemmäs joku asia osuu, sitä enemmän se koskettaa. Vai luuletko, että indonesialaiset surevat enemmän suomalaisia menehtyneitä kuin omia läheisiään?
Muistan aamuisen puhelinsoiton sisareltani "Hei, me ollaan hengissä." Käsitin sen verran, että jossakin oli joku tulva ja siitä sattaa Suomenkin uutisissa tulla mainintaa. Että älkää turhaan olko huolissanne.. Kesti jopa päiviä, ennen kuin puhelun koko merkitys alkoi avautua täällä Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Samalla sairaala-alueella oli kanssani samanikäinen nuori tyttö, joka oli myös kadottanut perheensä. Sen sijaan, että olisi seurannut opastusta ja ohjeita, hän draamaili koko sen vuorokauden kauhhuen ja käskyttäen muita. Lopulta veti raivarit, kun kukaan ei kiinnittänytkään huomiota häneen. Hän vaati esimerkiksi päästä heti lääkäriin, vaikka ainoa vammansa(asenteen lisäksi) pieni skriivu reidessä. Hän huusi koko yön siitä, miten on hirveää, ettei meillä ollut edes kunnollisia sänkyjä, joissa nukkua. Itse olisin vain halunnut nukkua, ilman huutoa.
Tästähän oli juttua lehdissä jo tapahtumien aikaan. Länsimaiset turistit, joilla vammat lähinnä henkisiä ja joitain maksimissaan murtuneita luita pitivät isointa mekkalaa kuinka heidät on jätetty hoidotta ja kuinka parissa päivässä ei ole järjestetty paluulentoa. Samaan aikaan perheensä ja kotinsa menettäneet paikalliset auttoivat ja tekivät kriisin keskellä enemmän kuin mihin voimat riittivät.
Vierailija kirjoitti:
Kertoo ihmisten tyhmyydestä. Eläimet olivat juosseet mäkeä ylöspäin, jopa eläintarhasta pakenivat. Ihmiset menivät rannalle ihmettelemään tilannetta.
Tuskin ainakaan paikalliset jäävät enää ihmettelemään jos näkevät meren katoavan.
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten jäi mieleen se ekojen tuntien vähättely, jonka mukaan tsunami ei koskenut suomalaisia tai Suomea.
Kyse oli ihmisten väärinymmärryksestä. Ulkoministeriö kertoi että TÄLLÄ hetkellä ei ole tiedossa suomalaisuhreja. Eivät väittäneet etteikö suomalaisia olisi voinut olla loukkaantunut tai kuollut. Kertoivat vain sen hetkisen tilanteen. Tästä jotkut saivat käsityksen että UM tiedotti että suomalaisia ei ole kuollut/loukkaantunut ja uutisoivat asian niin. Lukutaitoon kannattaisi siis monenkin panostaa.
Vierailija kirjoitti:
Edelleen puhutaan "Thaimaan tsunamista" ja silti Indonesiassa menehtyi moninkertaisesti ihmisiä. Banda Acehin maakunnassa tuhot aivan toista luokkaa, mutta eipä ne lööppejä kiinnosta, kun ei ollut suomalaisia. Tuskin on vieläkään jälleenrakennus lopussa.
Kyllä Acehistakin uutisoitiin. Mutta tietysti Suomessa keskitytään siihen mitä suomalaisille on käynyt. Eipä Filippiineillä surtu Estonian uhreja eikä taas meillä Doña Pazin uhreja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten jäi mieleen se ekojen tuntien vähättely, jonka mukaan tsunami ei koskenut suomalaisia tai Suomea.
Kyse oli ihmisten väärinymmärryksestä. Ulkoministeriö kertoi että TÄLLÄ hetkellä ei ole tiedossa suomalaisuhreja. Eivät väittäneet etteikö suomalaisia olisi voinut olla loukkaantunut tai kuollut. Kertoivat vain sen hetkisen tilanteen. Tästä jotkut saivat käsityksen että UM tiedotti että suomalaisia ei ole kuollut/loukkaantunut ja uutisoivat asian niin. Lukutaitoon kannattaisi siis monenkin panostaa.
No olihan siinä toiminnassakin kyllä rehesllisesti sanottuna vikaa, katastrofin mittaluokkaa ei ymmärretty alkuunkaan. Onhan tämä todettu kaikissa raporteissakin ja toimintaa on pyritty parantamaan sen jälkeen. Muistan hyvin, kun vanhempani olivat meillä jouluna ja kansainväliset uutismediat kertoivat tapahtuneesta, Suomessa ei ollut mitään tietoa. Seurattiin CNN:ltä ja BBC:ltä. Netti huusi jo katastrofin laajuutta. Jossain vaiheessa oli pieni uutinen teksti tv:ssä että Kaakkois-Aasiassa on sattunut maanjäristys ja sen seurauksena hyökyaalto, jossa ei tiettävästi ole menehtynyt suomalaisia. Vähän myöhemmin kerrottiin, että yksi suomalainen on kateissa.
Muistan oikein hyvin sen jutun, kun eräs suomalainen matkatoimiston johtaja sanoi jossain jutussa, että Khao Lakista ei ole kuulunut mitään raporttia mistään aallosta, eli siellä on kaikki hyvin. No, selvisi sitten Suomessakin ajan kanssa syy sille, ettei Khao Lakista kuulunut mitään.
Suomalainen Janne Miikkulainen kavereineen rupesi pitämään listaa kadoksissa olevista suomalaisista ihmisistä siinä vaihessa kun täällä oli viranomaisilla vielä kinkut lautasella ja sormi suussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iltalehden toimittaja ei ole vielä vuosipäivää muistanut.
Tuo mieleen
- Sirkesalot
- miehen, joka menetti vaimonsa ja kolme lastaan ja hävitti heti kaikki muistot heistä
- pikku Paavon, joka huuhtoutui mereen
- lukuisat vuosien varrella luetut haastattelut ihmisistä, jotka menettivät puolisonsa ja lapsensaMikä tämä mies joka hävitti kaikki muistot ... miksi? Mitenhän hänellä menee nyt?
Teki varmaan shokissa niin. :(
Samassa työssä kuin tsunamin aikaankin, nyt vain isänsä yrityksen toimitusjohtajana. Muistojen hävittäminen meni niin että otti itselleen talteen muutamia kuvia lapsistaan ja ilmoitti sitten sukulaisille/tutuille että saa tulla hakemaan näitä perheeltä jääneitä tavaroita yms. Joten varmasti paljon meni talteen valokuvia jne.
Löysi pian tsunamin jälkeen uuden vaimon ja saivat lapsiakin. En tiedä ovatko vielä yhdessä.
Sinänsä tuo käytös on ihan ymmärrettävää. Koki varmasti ettei pysty elämää jatkamaan jos ei tee radikaalia eroa entiseen elämään. Häneltähän meni vaimo, kaikki lapset, vanhemmat, vaimon veli vaimoineen ja lapsineen ja vaimon äiti. Lisäksi ystäväperheestä mies ja lapset.
Mummoni kertoi tapaninpäivän aamuna nähneensä yöllä unta suuresta hyökyaallosta, joka vei hänen naapurit. Koko kauheus valkenikin kun isä avasi telkkarin ja myöhemmin näin mummon naapurit kadonneiden listalla.. muistelen heitä aina joulunalla, olivat kuin vara-vanhemmat meille lapsille :):/
Täältä meiltä päin tiedän siellä olleen kaksi perhettä, joista toisesta ei kukaan tullut takaisin ja toisesta kaikki. Hautausmaalla töissä ollessa tuli usein kuljettua niiden haudan ohi ja surullinen fiilis.
Mä enää ollut siinä koulussa, jossa toi kadonnut opettaja oli töissä. Musikaalilippuja hakiessani tuli puhuttua kanslistin kanssa asiasta, mutta silloin ei vielä tiedetty, että perhe on kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten jäi mieleen se ekojen tuntien vähättely, jonka mukaan tsunami ei koskenut suomalaisia tai Suomea.
Kyse oli ihmisten väärinymmärryksestä. Ulkoministeriö kertoi että TÄLLÄ hetkellä ei ole tiedossa suomalaisuhreja. Eivät väittäneet etteikö suomalaisia olisi voinut olla loukkaantunut tai kuollut. Kertoivat vain sen hetkisen tilanteen. Tästä jotkut saivat käsityksen että UM tiedotti että suomalaisia ei ole kuollut/loukkaantunut ja uutisoivat asian niin. Lukutaitoon kannattaisi siis monenkin panostaa.
No olihan siinä toiminnassakin kyllä rehesllisesti sanottuna vikaa, katastrofin mittaluokkaa ei ymmärretty alkuunkaan. Onhan tämä todettu kaikissa raporteissakin ja toimintaa on pyritty parantamaan sen jälkeen. Muistan hyvin, kun vanhempani olivat meillä jouluna ja kansainväliset uutismediat kertoivat tapahtuneesta, Suomessa ei ollut mitään tietoa. Seurattiin CNN:ltä ja BBC:ltä. Netti huusi jo katastrofin laajuutta. Jossain vaiheessa oli pieni uutinen teksti tv:ssä että Kaakkois-Aasiassa on sattunut maanjäristys ja sen seurauksena hyökyaalto, jossa ei tiettävästi ole menehtynyt suomalaisia. Vähän myöhemmin kerrottiin, että yksi suomalainen on kateissa.
Muistan oikein hyvin sen jutun, kun eräs suomalainen matkatoimiston johtaja sanoi jossain jutussa, että Khao Lakista ei ole kuulunut mitään raporttia mistään aallosta, eli siellä on kaikki hyvin. No, selvisi sitten Suomessakin ajan kanssa syy sille, ettei Khao Lakista kuulunut mitään.
Suomalainen Janne Miikkulainen kavereineen rupesi pitämään listaa kadoksissa olevista suomalaisista ihmisistä siinä vaihessa kun täällä oli viranomaisilla vielä kinkut lautasella ja sormi suussa.
Jo heti aamulla oli Suomenkin televisiossa uutislähetyksiä. Jos viittaat tuolla matkatoimiston johtajan haastattelulla Aurinkomatkojen Jukka Salaman haastatteluun niin siinä todettiin ettei Khao Lakiin ole saatu yhteyttä. Ei missään vaiheessa sanonut että on kaikki hyvin. Jo heti tsunamiaamuna Aurinkomatkoilla (ja muissakin matkatoimistoissa) arveltiin että Khao Lakissa on todennäköisesti paljon kuolleita. Tuo Aurinkomatkojen haastattelu oli muuten leikattu niin että siitä sai kuvan että AM välittää vain omista rahallisista tappioistaan.
Suomessa UM alkoi mm. järjestää evakuointilentoja jo heti tsunamipäivänä. UM:n muistioista selviää että asiaan on suhtauduttu heti vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iltalehden toimittaja ei ole vielä vuosipäivää muistanut.
Tuo mieleen
- Sirkesalot
- miehen, joka menetti vaimonsa ja kolme lastaan ja hävitti heti kaikki muistot heistä
- pikku Paavon, joka huuhtoutui mereen
- lukuisat vuosien varrella luetut haastattelut ihmisistä, jotka menettivät puolisonsa ja lapsensaMikä tämä mies joka hävitti kaikki muistot ... miksi? Mitenhän hänellä menee nyt?
Teki varmaan shokissa niin. :(
Samassa työssä kuin tsunamin aikaankin, nyt vain isänsä yrityksen toimitusjohtajana. Muistojen hävittäminen meni niin että otti itselleen talteen muutamia kuvia lapsistaan ja ilmoitti sitten sukulaisille/tutuille että saa tulla hakemaan näitä perheeltä jääneitä tavaroita yms. Joten varmasti paljon meni talteen valokuvia jne.
Löysi pian tsunamin jälkeen uuden vaimon ja saivat lapsiakin. En tiedä ovatko vielä yhdessä.
Sinänsä tuo käytös on ihan ymmärrettävää. Koki varmasti ettei pysty elämää jatkamaan jos ei tee radikaalia eroa entiseen elämään. Häneltähän meni vaimo, kaikki lapset, vanhemmat, vaimon veli vaimoineen ja lapsineen ja vaimon äiti. Lisäksi ystäväperheestä mies ja lapset.
Lahtelainen asianajaja/lakimies, kirjansakin lukenut. Muistan heränneeni aamulla aikaisin ja silloin uutisoitiin maanjäristyksestä, suomalaisuhreista ei tietoa. Koko päivä tuli seurattua uutisia enkä muista, missä vaiheessa tuo kauheus tuli ymmärrettyä. Eräs (lahtelainen myös?) lääkäri menetti myös lapsensa, muistan iltapäivälehden jutun hänestä. Muistan myös sen pojan ilman kenkiä Hslsinki-Vantaan lentoasemalla, jota Kari Lumikero haastatteli. Siinä vaiheessa ei tiennyt perheensä selviytyneen. Muistan kauhistelleeni, että häntä haastateltiin. Muistan Miikkulaisen ja muut Thaimaassa. Hiljaiseksi vetää edelleen.
Muutin äidin luo, kun palasin kotiin. :(