Lue keskustelun säännöt.
En kelpaa perheelleni
25.12.2016 |
Mun isoveljet ei enää ees puhu mulle, ja pelkään 11-vuotiasta pikkuveljeäni. Toinen pikkuveljeni haukkuu mua läskiks lähes päivittäin, vaikka olen normaalipainoinen. Se sattuu, ja tekee tosi huonoa itsetunnolle, varsinkin kun mulla on jo syömisongelmia. Pidän kuitenkin 2 siskostani, mutta oon silti niitten seurassa vaan se "kolmaspyörä". Iskä ehkä pitää musta jonkin verran, vaikka se onkin väkivaltainen suuttuessaan. Eikä se väkivalta muuten oo mitään pientä. Äiti ei tykkää musta ja mun toisesta siskosta ollenkaan. Aina kun iskä ja äiti riitelee, niin äiti uhkailee että se ottaa kaikki muut mukaansa paitsi mut ja mun toisen siskon. Kaikenlisäksi myös äiti on väkivaltainen ja se haukkuu melkein koko ajan meitä. Sossuille on tehty ilmotus, mutta ne uskoo vaan mun äitii joka ei muka muista mitään väkivallasta. Yritän silti aina välillä mielyttää vanhempia, vaikka eihän se riitä. On mulla sitten muitakin ongelmii, tossa vaan yks esimerkki.
Oon yläasteella, jos sillä on ees mitään välii.
Kommentit (19)
Onko sinulla elämässä positiivisia ihmisiä, sellaisia joiden kanssa voi olla luottavaisesti ja jotka kohtelevat sinua arvostavasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MLL:n nuorten puhelin. Nuortennetissä myös chat ajoittain.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla elämässä positiivisia ihmisiä, sellaisia joiden kanssa voi olla luottavaisesti ja jotka kohtelevat sinua arvostavasti?
On muutama. Mutta ne asuu niin kaukana joten en nää niitä kovin usein
Ap
Olin itse se näkymätön lapsi josta ei ollut kotona "vaivaa" kun vanhempia ei hirveästi kiinnostanut lastenhoito.
Mutta kaikesta voi selvitä.
Olisko sulla mahdollisuus mennä vaikka seurakunnan toimintaan mukaan? siellä on kaikenlaisia kerhoja ja mun vanhin poika tykkäsi käydä niissä (oli myöhemmin siellä ohjaajana).
Voisit kysäistä esim jotain naapurin koiraa lenkkikaveriksi (joku pieni koira). Ulkoilu ja koiranhoito on todella kivaa.
Jos vaikka kävisit terveydenhoitajan juttusilla. Voisit päästä sitä kautta juttelemaan ongelmistasi! Voisi helpottaa sun oloa vaikka itse tilanne ei muuttuisi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo haukkuminen läskiksi on kyllä inhottavaa. Ei taida veljesi oikein ymmärtää mitä puhuu
Voi että..täältä saat virtuaalihalauksen! Toivottavasti se edes vähän lämmittää. Muista, että olet arvokas ja ainutlaatuinen <3 Onko sulla ketään luotettavia aikuisia? Isovanhempia, kummeja, tätejä tai setiä? Koulun terkkari/kuraattori vois olla yks reitti, mitä voisit kokeilla. Käy juttelemassa ja pyydä apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin itse se näkymätön lapsi josta ei ollut kotona "vaivaa" kun vanhempia ei hirveästi kiinnostanut lastenhoito.
Mutta kaikesta voi selvitä.
Olisko sulla mahdollisuus mennä vaikka seurakunnan toimintaan mukaan? siellä on kaikenlaisia kerhoja ja mun vanhin poika tykkäsi käydä niissä (oli myöhemmin siellä ohjaajana).
Voisit kysäistä esim jotain naapurin koiraa lenkkikaveriksi (joku pieni koira). Ulkoilu ja koiranhoito on todella kivaa.
Jos vaikka kävisit terveydenhoitajan juttusilla. Voisit päästä sitä kautta juttelemaan ongelmistasi! Voisi helpottaa sun oloa vaikka itse tilanne ei muuttuisi!
Käyn jo hoitamassa yhtä koiraa pari kertaa viikossa, ja saan siitä myös palkkaa.
Olen myös käynyt juttelemassa kuraattorille, mutta eihän siitä mitään apua ollut, koska vihaan näyttää tunteita kenellekkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Missäpäin asut?
Oulussa. Miksi kysyit?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo haukkuminen läskiksi on kyllä inhottavaa. Ei taida veljesi oikein ymmärtää mitä puhuu
Niin, mutta taidan jättää kokonaan syömättä tästä lähtien. Tai ainakin vähentää paljon
Ap
Olet yläasteella, joten ei sinun tarvitse kovin pitkään tuollaista enää kärsiä ja pääset pakkaamaan kampsusi ja jättämään lapsuudenkotisi pölyt taakseen. Siihen menee ehkä 3-5 vuotta ja sinun on ehkä vaikea tätä nyt uskoa, mutta se on todella lyhyt aika ihmisen elämässä. Älä patoa niitä tunteitasi, vaan puhu luotettaville ihmisille siitä millaista sinulla on. Onko sinulla esim. isovanhempia, jotka kuuntelisivat? Puhu myös sosiaaliviranomaisille, kyllä he rupeavat uskomaan kun viestiäsi toistat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet yläasteella, joten ei sinun tarvitse kovin pitkään tuollaista enää kärsiä ja pääset pakkaamaan kampsusi ja jättämään lapsuudenkotisi pölyt taakseen. Siihen menee ehkä 3-5 vuotta ja sinun on ehkä vaikea tätä nyt uskoa, mutta se on todella lyhyt aika ihmisen elämässä. Älä patoa niitä tunteitasi, vaan puhu luotettaville ihmisille siitä millaista sinulla on. Onko sinulla esim. isovanhempia, jotka kuuntelisivat? Puhu myös sosiaaliviranomaisille, kyllä he rupeavat uskomaan kun viestiäsi toistat.
Häpeän itteeni, joten siks tälläisistä asiosta puhuminen on tosi vaikeaa. En halua myös, että joku sais tietää etten ookkaan onnellinen
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo haukkuminen läskiksi on kyllä inhottavaa. Ei taida veljesi oikein ymmärtää mitä puhuu
Niin, mutta taidan jättää kokonaan syömättä tästä lähtien. Tai ainakin vähentää paljon
Ap
Älä sitä ainakaan tee. Teini-ikäinen vielä kasvaa tai vähintäänkiin kehittyy nopeasti fyysisesti ja henkisesti. Älä rupea sotkemaan kasvuasi turhilla dieeteillä. Laihduttaa voit hieman vanhempanakin, jos sinusta siltä tuntuu. Minunkin luokallani se aikoinaan kaikista pulskin tyttö juoksi keski-ikäisenä maratoneja. Älä kiiruhda mihinkään, sinulla on paljon aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet yläasteella, joten ei sinun tarvitse kovin pitkään tuollaista enää kärsiä ja pääset pakkaamaan kampsusi ja jättämään lapsuudenkotisi pölyt taakseen. Siihen menee ehkä 3-5 vuotta ja sinun on ehkä vaikea tätä nyt uskoa, mutta se on todella lyhyt aika ihmisen elämässä. Älä patoa niitä tunteitasi, vaan puhu luotettaville ihmisille siitä millaista sinulla on. Onko sinulla esim. isovanhempia, jotka kuuntelisivat? Puhu myös sosiaaliviranomaisille, kyllä he rupeavat uskomaan kun viestiäsi toistat.
Häpeän itteeni, joten siks tälläisistä asiosta puhuminen on tosi vaikeaa. En halua myös, että joku sais tietää etten ookkaan onnellinen
Ap
Ihmisillä on hiukan harhainen käsitys siitä, millaista ihmiselämä on. Ei se ole mitään jatkuvaa onnellisuuden tunnetta, vaan sellaista tasaista olemista. Sinulla kuitenkin on aiheita kokea itsesi onnettomaksikin, koska sinua kohdellaan kovaa. Se ei voi mitenkään olla sinun vikasi, vaan vanhempasi vaikuttavat itse olevan onnettomia ja levittävät sitä ympäristöösi. Älä häpeä itseäsi suotta, et sinä ole valinnut syntyä tuohon perheeseen, etkä ole tehnyt mitään väärin. Et myöskään ole ensimmäinen ihminen maailmassa, joka tuntee ja kokee noin. Ammattimaiset terapeutit osaavat sinua auttaa ja myös joku sinua rakastava ihminenkin voi auttaa kuuntelemalla sinua.
Älä rupea pahentamaan oloasi turhalla laihduttamisella. Jos laihduttamisen tarve tulee, voit tehdä sen muutaman vuoden päästä ihan yhtä hyvin, kun olet kotoasi päässyt lähtemään. Et sinä laihtuneenakaan miellytä veljiäsi tai äitiäsi yhtään enempää, koska siitä ei tässä ole edes kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet yläasteella, joten ei sinun tarvitse kovin pitkään tuollaista enää kärsiä ja pääset pakkaamaan kampsusi ja jättämään lapsuudenkotisi pölyt taakseen. Siihen menee ehkä 3-5 vuotta ja sinun on ehkä vaikea tätä nyt uskoa, mutta se on todella lyhyt aika ihmisen elämässä. Älä patoa niitä tunteitasi, vaan puhu luotettaville ihmisille siitä millaista sinulla on. Onko sinulla esim. isovanhempia, jotka kuuntelisivat? Puhu myös sosiaaliviranomaisille, kyllä he rupeavat uskomaan kun viestiäsi toistat.
Häpeän itteeni, joten siks tälläisistä asiosta puhuminen on tosi vaikeaa. En halua myös, että joku sais tietää etten ookkaan onnellinen
Ap
Tiedän, että tätä on vaikea uskoa, mutta sinulla ei ole mitään hävettävää. Kukaan meistä ei voi valita, millaiseen perheeseen syntyy eikä kaikilla käy siinä suhteessa hyvä tuuri. Sinä olet arvokas ihminen ja sinulla on oikeus olla oma itsesi. Toivon, että löytäisit jonkun, jolle uskoutua. Sosiaaliviranomaisten ja kuraattorin pitäisi auttaa sinua. Yritä löytää rohkeutta hakea apua. Olen aivan varma, että sinulla on edessäsi vielä onnellisempia vuosia ja löydät varmasti ihmisiä, jotka pitävät sinusta juuri sellaisena kuin olet. Hyvää joulua ja onnellisempaa ensi vuotta sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet yläasteella, joten ei sinun tarvitse kovin pitkään tuollaista enää kärsiä ja pääset pakkaamaan kampsusi ja jättämään lapsuudenkotisi pölyt taakseen. Siihen menee ehkä 3-5 vuotta ja sinun on ehkä vaikea tätä nyt uskoa, mutta se on todella lyhyt aika ihmisen elämässä. Älä patoa niitä tunteitasi, vaan puhu luotettaville ihmisille siitä millaista sinulla on. Onko sinulla esim. isovanhempia, jotka kuuntelisivat? Puhu myös sosiaaliviranomaisille, kyllä he rupeavat uskomaan kun viestiäsi toistat.
Häpeän itteeni, joten siks tälläisistä asiosta puhuminen on tosi vaikeaa. En halua myös, että joku sais tietää etten ookkaan onnellinen
ApIhmisillä on hiukan harhainen käsitys siitä, millaista ihmiselämä on. Ei se ole mitään jatkuvaa onnellisuuden tunnetta, vaan sellaista tasaista olemista. Sinulla kuitenkin on aiheita kokea itsesi onnettomaksikin, koska sinua kohdellaan kovaa. Se ei voi mitenkään olla sinun vikasi, vaan vanhempasi vaikuttavat itse olevan onnettomia ja levittävät sitä ympäristöösi. Älä häpeä itseäsi suotta, et sinä ole valinnut syntyä tuohon perheeseen, etkä ole tehnyt mitään väärin. Et myöskään ole ensimmäinen ihminen maailmassa, joka tuntee ja kokee noin. Ammattimaiset terapeutit osaavat sinua auttaa ja myös joku sinua rakastava ihminenkin voi auttaa kuuntelemalla sinua.
Älä rupea pahentamaan oloasi turhalla laihduttamisella. Jos laihduttamisen tarve tulee, voit tehdä sen muutaman vuoden päästä ihan yhtä hyvin, kun olet kotoasi päässyt lähtemään. Et sinä laihtuneenakaan miellytä veljiäsi tai äitiäsi yhtään enempää, koska siitä ei tässä ole edes kysymys.
Sillon kun sossut kävi meillä, niin mulle tuli tosi paska olo siitä, kun kaikki haukku et valehtelen. En pystynyt aukaisemaan suutani, ja kertoa totuutta. Pelkään sosiaalisia tilanteita, tai ainakin jännitän niitä tosi paljon. En tuttujen seurassa, vaan juuri tuntemattomien ja veljien kaa.
En pääse myöskään häpeästä yli, vaikka siihen ei olis tarvetta. Pelkään että muut aattelis, et oon vitun ruma ja läski.
Anteeks, kun tää on nii sekavaa. En vaan voi lukea ja vastata kauheen pitkiin viesteihin
Ap
Vihaan oikeesti itteeni. Oon omasta mielestäni kauheen ruma ja läski. Jos joku ottaa musta vaikka huonon kuvan, niin alan itkee sen takii. Otan kaikki ulkonököön liittyvät jutut tosi raskaasti. Tiiän et mun jotkut ongelmat kuullostaa tosi pieniltä. Ahdistaa mennä kouluun, kun vertailisin itteeni muihin. En välttämättä haluu ees apuu. Haluan kuolla, tai olis ees joku joka rakastais. Millään ei oo enää kauheesti mitään välii.
-ap
Sinun olisi hyvä saada joku tukihenkilö jolle voisit puhua. Tapasitko sosiaalityöntekijän kahdestaan ennen kuin tulivat kotiisi? Olisiko sinulla mahdollista saada todisteita väkivaltaisuudesta? Jos jää fyysisiä jälkiä käy näyttämässä lääkärille. Voisitko nauhoittaa tapahtumia? Sossuista voi valittaa eteenpäin.
Ketään ei ees näköjään kiinnosta auttaa