Auttakaa mielipiteillä menikö joulupukin tulo putkeen?
Vietimme tämän joulun anoppilassa. Siellä oli kolmen sisaruksen pikkulapsiperheet mukaanlukien me. Yksi lapsenlapsista on paapalle pienoinen suosikki joka lähtökohtaisesti ok, koska taapero on vanhin ja sitä kautta enemmän historiaa sekä kontaktipintaa.
Oli kyseessä oman alle vuoden ikäisen ensimmäinen joulu.
"Suosikki" istuu pääsääntöisesti tuolilla, mutta nyt hän vei ainoastaan syöttötuoli-ikäiseltä syöttötuoli. Tämä oli appivanhempien mielestä ok, joten emme saaneet esikoistamme mukaan ensimmäiseen joulupöytään, joka olisi ollut meille tärkeää. Vauvalle oli uniajan rajamailla kun aloimme syömään. Joten hän oli todella väsynyt kun ruokailu loppui. Ei hätää nyt hän saisi nukkua kunnon jouluinen ennen pukin tuloa.
Koska vauva joutui nukkumaan normaalissa sängyssä jäin vahtimaan häntä, ettei hän herää ja rytmi reunan yli.
Tällä aikaa pappa kuitenkin oli päättänyt että vauva on herätetään kesken unien koska hän haluaa jakaa lahjat joulupukkina. Puolisoni kieltäytyi herättämistä vauvaa mutta paine oli niin vahvaa että puolisoni joutui käymään 5min välein katsomassa onko vauva hereillä. Lopulta puolisolle ilmoitettiin että vauva herätetään. Puolisoni tuli sanomaan tästä stressaantuneena ja äänekkäästi. Vastustan kuiskaillen mutta lopputulos oli Puolisoni toteamus tämän metaania jälkeen että " nythän se heräsi", ja samantien itkusireeni pamahti käyntiin ja vauva oli itkuinen seuraavan vartin. Usein kun herää ilman herätystä hän on iloinen.
Pian pappa olikin pukin tarinoissa eteisessä kun mietin. Ilmoitamme että 2 lasta tarvitsee vielä vaipan vaihdon. "Suosikki" sai tuoreen vaipan ensin johon pukki reagoi astumalla välittömästi sisään. Menin vaihtamaan vauvalle vaipan olin todella ihmeissäni tästä hässäkästä. Palattuamme huomasimme että pukki sekä muut oli aloittaneet esikoistamme esikoulun kohokohdat ilman meitä.
Sain kuulla jälkeenpäin että pukille on aika milloin tulee eikä sille voi mitään. Tämmöstä aikaa ei koskaan annettu, vaan se tuli täysin sattumanvaraisesti. Vauvalle ensijoulu kohokohta alkoi aivan turhaan ikuisesti, koska meidän vauva jätettiin siitäkin huolimatta pois pukin tulosta. Ja siis tarkennuksen että lahjojen jaon jälkeen ei ollut mitään pakollista tai aikataulutettua ohjelmaa.
Emme voi määrätä miten anoppilassa toimitaan, mutta jatkossa kun lapsemme jo ymmärtää asioista on meidän vanhempien vastuulla lapsemme kehitys ja onnellisuus, korreloivat esim. minkälaisessa ympäristössä lapsemme viettää jouluna jatkossa.
Mietin traumatisoituuko ja tunteeko lapsemme isompana itsensä syrjityksi, jos vietämme jouluna tällaisessa ympäristössä. Omasta mielestäni jokaisen lapsen tulee tuntea itsensä rakastetuksi, varsinkin jouluna?
Miten itse reagoisitte, ylireagoinko kun mietin tällaista?
Kommentit (84)
Siis pukki astui tuoreelle vaipalle ja sä vaihdoit vaipan ja olit siitä ihmeissäsi :D
Mahtoi olla melkoinen joulu teillä siellä.
Kannattaa ehkä ensi jouluna pysyä omassa kodissa, jos on noin vaikeaa. "Vauvan ensimmäinen joulu..." Seriously!?
Ap tule kertomaan tunnelmistani nyt kun olet lukenut vastaukset
Kuulostaa että teillä oli esikoisen ensimmäisenä jouluna kovat odotukset ja varmasti vauvavuoden väsymystä. En olisi herättänyt vauvaa vaan istunut rauhassa ja nauttinut muiden tarjoamasta ateriasta ja jouluohjelmasta, kun olo kerrankin hetki vapaata teillä vanhemmilla
N45
Päätin alapeukuttaa heti kun bongasin alusta "kontaktipintaa"... kuten arvata saattoi, loppuviesti oli yhtä sekavia ilmaisuja täynnä. Siis mitä helkkaria mä just luin. Automaattinen oksennuksensyöttö pois päältä!
Älä ap välitä noista törpöistä ilkimyksistä. Jo se että sinä loukkaannuit, kertoo että pappasi on idiootti.
Vierailija kirjoitti:
Älä ap välitä noista törpöistä ilkimyksistä. Jo se että sinä loukkaannuit, kertoo että pappasi on idiootti.
Onpa tahditonta haukkua ap:n pappaa, jota ei koko aloituksessa mainittu sanallakaan.
Mun mielestä koko joulua ei voi toteuttaa yhden vauvan ehdoilla kun paikalla on lukuisia perheitä.
Vauvan tarpeista on vastuussa vanhemmat ja he huolehtivat niistä oman kykynsä mukaan ja valitettavasti se tarkoittaa että joskus joutuu hiukan menettämään jotain ja joustamaan.
Isommille lapsille oli varmasti tärkeämpää joulupukki, koska lapsenne on vielä noin pieni.
Mun mielestä lapset saavat sukujouluista niin paljon, että pienet pettymyksetkin ovat ihan ok, lapsi kyllä selviytyy niistä kun vanhemmat auttavat.
Toivottavasti saat nyt käsiteltyä tämän itsesi kanssa, etkä mene ensi vuonna valmiiksi katkerana ja kiukkuisena paikalle. Silloin lapsennekin on jo vanhempi ja saa enemmän irti joulusta ja sen traditioista.
Muttaku mä haluun, että meidän eskoisvauva istuu joulupöydässä, kun me aikuiset siinä syödään yhdessä! Se on vauvan ensimmäinen joulu! Nii!
Ihan kamalaa, kun jotku ajattelee, että esikoisvauvan vanhemmat vois syödä jouluruuan vaikka eri aikaan, kun toinen vahtii vauvan nukkumista. Kyllähän se vauva on onnellinen, kun istuu joulupöydässä ja molemmat vanhemmat siinä syö pitkän kaavan mukaan!!!11!!
Ja ei me mitää lapasia yhtään olla, kun painostuksesta herätetään vauva... Me ajatellaan koko ajan tän meidän esikoisvauvan parasta ensimmäisenä jouluna!!1!
Voi hellanjestas kun pikkuselle tuli nyt elinikäinen psyykkinen vamma- Ole huoletta se kyllä korjataan 10 vuoden terapialla.
Siis oikeesti mitä ihmettä alle 1-vuotias tajuaa näistä jutuista, ei yhtään mitään. Sinä äitinä hae itelles äkkiä apua , sinähän kasvatat lapses ihan vikaan.
Ajattele maailman kurjuutta . Syyriassa kaiken ikäiset lapset näkevät kuinka esim. naapurin sedän irtopää lentää kadulle, ja sinulla on otsaa omilla asioillasi kipuilla.
Meillä ei vielä miniöitä ole. Mutta emme todellakaan aiko sitten joskus kutsua poikien perheitä meille jouluksi. Ei tällaisia jaksa pirukaan.
Karkaamme miehen kanssa kahdestaan hemmottelemaan toisiamme.
Ootteko te kaikki jo kännissä tähän aikaan päivästä? Siltä nimittäin vahvasti vaikuttaa tämän keskustelun perusteella :D.
Ylireagoit ihan liikaa. Tänä vuonna vauva ei tajunnut mistään mitään = ei traumoja. Seuraavista vuosista sulla ei oo vielä hajuakaan joten turha niistä on mitään stressiä ottaa.
Voi luoja mitä tekstiä, ap! Miten vaikeaa on LUKEA se oma viesti läpi ennen lähettämistä? Ja jos et itsekään jaksa lukea noin pitkää läpi, niin kirjoita lyhyemmin! Miten kuvittelet että kukaan muu viitsii lukea tuollaista romaania, jossa joka toinen sana on väärin?
Sisällöstä sen verran, että tulipa hienosti demostroitua miksi vauvojen äitejä ei kestä kukaan :D
Terve ap kirjoitti:
Ensimmäinen joulu ei ole tärkeä lapselle muistijälkenä, mutta kun se heijastelee varmasti tulevien joulujen tapahtumia, joista muistijälki jo jää? Meinaatko että tältä pohjalta asiat todnäk menee jatkossa toisin?
Vauva ei ollut pöydässä mukana vaan syrjässä lattialla. Josta meni nukkumaan kun muut oli syöny.
Enkä ymmärtänyt mitä voisin kysyä kun joka asia oli kysytty ja ilmoitettu että hetki menee, mutta siitä ei välitetty.
No jos mä miettisin jouluna 2016 lapsen muistijälkiä vuonna 2019 ni olisin aika huolissani omasta mielenterveydestä. Ajattelitko että lapsesi esim. 3 vuotiaana laitetaan syrjään makaamaan kun muut syö, nukkuu ruuan jälkeen päikkäreitä ja paskantaa herätessä housuun ja samalla hetkellä pukki tulee ja sama ralli vuonna 2026, kouluikäinen makaa syrjässä, nukkuu päikkärit ja paskantaa housuun ja taas pukki tulee.
Mä en ihan nyt ymmärrä sun tapaa ajatella.
Meillä pukki on tullut eniten pukkia jännittävän lapsen tahdissa, ei sen mukaan kenen kamera ja muistijälki ja mitä lie on ollut valmiina. Appi rakasti lapsenlapsiaan ja keksi kaikkea hassua innokkaimman mukaan, näin meillä. Appi kuoli pari vuotta sitten täysin yllättäen, eikä joulut tunnu enää niin hassuilta.
Ole iloinen että isovanhemmat on vielä elossa ja mukana jouluissa, heidän kuolemansa aiheuttavan muistijäljen kanssa saat painia pidempään kuin yhdenkään joulun.
Siis teille ehdittiin monta kertaa pyytää, että vauvan voisi herättää joulupukin vierailua varten ja te kieltäydyitte, mutta ette myöskään sanoneet, että pukki voi käydä vaikka vauva nukkuisikin.
Minusta näyttäisi siltä, että aikatauluja venytettiin jo nyt teidän takianne, mutta pitää sen taaperonkin aikatauluja ajatella. Vai olisiko taaperon pitänyt odotella pari tuntia pukkia, koska kaiken olisi pitänyt mennä teidän vauvan ehdoilla? Yleensä ne lahjat kuitenkin kai lapsiperheissä jaetaan aika pian jouluaterian jälkeen, joten ehkä olisit itsekin voinut ennakoida?
Terve ap kirjoitti:
Tietysti talon väki päättää säännöt, kyse olikin siitä antaisitteko oman lapsenne jäädä syrjään mm. Joulupukin tulosta ainoana lapsena vai viettäisittekö joulun mieluummin sellaisessa paikassa jossa ilmapiiri on sellainen , että lapsesi ei varmasti kohtaa pettymystä, eikä vanhemmat.
Miten vauva on nyt jälkeenpäin osoittanut pettymystään? Ehkä vauva ei halunnut tavata pukkia ja päätti h-hetkellä ladata vaipan täyteen. Onko vauva aiemmin tänä vuonna ilmaissut halukkuutensa nähdä pukin päikkäreiden kustannuksella? Oliko vauvalla puhe tehtynä jouluateriaa ajatellen ja joutuikin syrjään. Näitä asioita olisi hyvä miettiä myös vauvan kannalta.
Esikoulua ja metaania? Meni vähän yli ymmärryksen...
Minusta nuo tekstin epäloogisuudet tekivät viestistä tavallista hauskemman, kuin lukisi jotain arvoitusta. Mitähän kummaa tuossa on oikeasti tarkoitettu? :D