Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Auttakaa mielipiteillä menikö joulupukin tulo putkeen?

Surullinen aiheesta vai ei
25.12.2016 |

Vietimme tämän joulun anoppilassa. Siellä oli kolmen sisaruksen pikkulapsiperheet mukaanlukien me. Yksi lapsenlapsista on paapalle pienoinen suosikki joka lähtökohtaisesti ok, koska taapero on vanhin ja sitä kautta enemmän historiaa sekä kontaktipintaa.

Oli kyseessä oman alle vuoden ikäisen ensimmäinen joulu.

"Suosikki" istuu pääsääntöisesti tuolilla, mutta nyt hän vei ainoastaan syöttötuoli-ikäiseltä syöttötuoli. Tämä oli appivanhempien mielestä ok, joten emme saaneet esikoistamme mukaan ensimmäiseen joulupöytään, joka olisi ollut meille tärkeää. Vauvalle oli uniajan rajamailla kun aloimme syömään. Joten hän oli todella väsynyt kun ruokailu loppui. Ei hätää nyt hän saisi nukkua kunnon jouluinen ennen pukin tuloa.

Koska vauva joutui nukkumaan normaalissa sängyssä jäin vahtimaan häntä, ettei hän herää ja rytmi reunan yli.

Tällä aikaa pappa kuitenkin oli päättänyt että vauva on herätetään kesken unien koska hän haluaa jakaa lahjat joulupukkina. Puolisoni kieltäytyi herättämistä vauvaa mutta paine oli niin vahvaa että puolisoni joutui käymään 5min välein katsomassa onko vauva hereillä. Lopulta puolisolle ilmoitettiin että vauva herätetään. Puolisoni tuli sanomaan tästä stressaantuneena ja äänekkäästi. Vastustan kuiskaillen mutta lopputulos oli Puolisoni toteamus tämän metaania jälkeen että " nythän se heräsi", ja samantien itkusireeni pamahti käyntiin ja vauva oli itkuinen seuraavan vartin. Usein kun herää ilman herätystä hän on iloinen.

Pian pappa olikin pukin tarinoissa eteisessä kun mietin. Ilmoitamme että 2 lasta tarvitsee vielä vaipan vaihdon. "Suosikki" sai tuoreen vaipan ensin johon pukki reagoi astumalla välittömästi sisään. Menin vaihtamaan vauvalle vaipan olin todella ihmeissäni tästä hässäkästä. Palattuamme huomasimme että pukki sekä muut oli aloittaneet esikoistamme esikoulun kohokohdat ilman meitä.

Sain kuulla jälkeenpäin että pukille on aika milloin tulee eikä sille voi mitään. Tämmöstä aikaa ei koskaan annettu, vaan se tuli täysin sattumanvaraisesti. Vauvalle ensijoulu kohokohta alkoi aivan turhaan ikuisesti, koska meidän vauva jätettiin siitäkin huolimatta pois pukin tulosta. Ja siis tarkennuksen että lahjojen jaon jälkeen ei ollut mitään pakollista tai aikataulutettua ohjelmaa.

Emme voi määrätä miten anoppilassa toimitaan, mutta jatkossa kun lapsemme jo ymmärtää asioista on meidän vanhempien vastuulla lapsemme kehitys ja onnellisuus, korreloivat esim. minkälaisessa ympäristössä lapsemme viettää jouluna jatkossa.

Mietin traumatisoituuko ja tunteeko lapsemme isompana itsensä syrjityksi, jos vietämme jouluna tällaisessa ympäristössä. Omasta mielestäni jokaisen lapsen tulee tuntea itsensä rakastetuksi, varsinkin jouluna?

Miten itse reagoisitte, ylireagoinko kun mietin tällaista?

Kommentit (84)

Vierailija
1/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pahoittelut automaattisesta tekstinsyötöstä. Toivottavasti saa silti selvää 😀

Vierailija
2/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alle 1v lapsi, ihan sama, mitään ei muista eikä tiedä. Olkaa ensi jouluna kotona. Niin ja jatkossa oikolue tekstisi. Tosi vaikea saada selvää, paljon vääriä sanoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

mä ainakin reagoin tuohon sinun sekavaan tekstiisi, puolet täyttä hepreaa.

Vierailija
4/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai alle 1-vuotiasta tarvi huomioida joulupukkijutuissa? Olisitte antaneer nukkua ja sanoneet isovanhemmille, että show vaan pystyyn, ei haittaa vaikka vauva vielä nukkuu.

Vierailija
5/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esikoulusta on loma jouluna, joten tämä kirjoitus on selvästi trolli.

Vierailija
6/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on rosollin joukoon luiskahtanut jotain nappeja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu ihan rennosti voitte ottaa. Muistatte vaan jatkossa, että aina kun olette jonkun muun luona kylässä, ette voi määrätä tapahtumien kulkua.

Itse kuitenkin ihmettelen miksi pienokainen piti herättää väkisin. Olisin itse sanonut, että antaa pukin tulla, meidän lapsi jatkaa nukkumista.

Vierailija
8/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinappia! Sinappia kainaloon! Sinappia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä pitäisi ottaa huomioon vauvakin. Tunteet silläkin on. Ja varsinkin vanhempien kunnioittaminen tuossa unohtui kokonaan. Ymmärrän teitä täysin.

Vierailija
10/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan sama syöttötuolit ja muut. Kyläillessä isäntä määrää tahdin. Ensi vuonna olette joulun kotona. Muistakin se!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sorryyyy kirjoitti:

Pahoittelut automaattisesta tekstinsyötöstä. Toivottavasti saa silti selvää 😀

Paikoin kyllä ajatus katosi. Esikoisen eskarivuoden kohokohdat? Ehkä muutenkin lievää draamaqueenmeininkiä.

Vierailija
12/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä nyt taas mieleni pahoitin mitättömästä pikkujutusta. Olisit tyytyväinen kun teillä sentään oli pukki.

Ihan turhaa valittamista !

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Neuroottisen äidin jollotusta.

Vierailija
14/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja lisään vielä tuosta että vanhemmat ovat muutenkin tuossa vauva vaiheessa sellaisessa tunnemylläkässä että reagoivat herkimmin. Ymmärretään vauvaperheitä eikä turhaan tehdä niille hankalampaa yrittää suoriutua lapsiperhe arjesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhyy yksivuotias heräsi ... yhyy. Hän sai varmaan elinikäisen trauman eikä koskaan valmistu lääkäriksi. Kamala pappa. Kamala joulu. Yhyy....

Vierailija
16/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heillä niin kuin joka perheellä on omat sanomattomat säännöt, joita ei huomata sanoa ääneen. Seuraavaksi avaat suusi ja kysyt. Ja relaat vähän. "Vauvan eka joulu", huhhuh, ne on tärkeitä vaan vanhemmille, ei se lapsi muista.

Vierailija
17/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puolison pieruunko se vauva heräsi?

Vierailija
18/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

syöttötuolisako lapsesi olisi kuulunut nukkua?

Vierailija
19/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yhyy yksivuotias heräsi ... yhyy. Hän sai varmaan elinikäisen trauman eikä koskaan valmistu lääkäriksi. Kamala pappa. Kamala joulu. Yhyy....

Kyllä voi ihminen olla sanoillaan ilkeä! Sinut on selvästi kasvatettu jatkuvasti herättämällä..

Vierailija
20/84 |
25.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Heillä niin kuin joka perheellä on omat sanomattomat säännöt, joita ei huomata sanoa ääneen. Seuraavaksi avaat suusi ja kysyt. Ja relaat vähän. "Vauvan eka joulu", huhhuh, ne on tärkeitä vaan vanhemmille, ei se lapsi muista.

Jos ne ensimmäiset joulut on tärkeitä vain vanhemmille niin miksei niitä sitten kunnioiteta??

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän kuusi