Turku yrittää taas kaikkien aikojen riman alitusta :(
Aikovat kuulemma sulkea yhden kaupungin parhaista päiväkodeista. Ovat keksineet olemattoman typeriä tekosyitä, miksi hyvä päiväkoti muka pitäisi sulkea. Eivät tiedottaneet meille lasten vanhemmille aikeistaan millään asiallisella tavalla. Saimme tietää asiasta täysin sattumalta, kun paikallislehti tuli tekemään aiheesta juttua päiväkotiin! Ilmeisesti edes henkilökunta ei ollut kuullut asiasta ennen sitä mitään!
Raivostuttaa, ettei Turku näköjään lainkaan piittaa lapsista, vaan pieniä ihmisiä pidetään kuin jonain heittopusseina, joita voi heitellä sinne tänne ympäri kaupunkia ilman mitään varoitusaikaa tai vanhemmille annettua vaikutusmahdollisuutta. Miten lapsille voi muodostua perusturvallisuus tuollaisen politiikan kourissa?!
Meidän päiväkoti on aivan loistavalla paikalla, juuri sopivan pieni, kodikas ja viihtyisä ja aivan ihana henkilökunta ja juuri sopivankokoiset pihat. Tuntuu, että lapset todella nauttivat siellä olosta ja ovat turvassa päiväkodissa, joka ei ole mikään kamala laitoshalli, mitä usein nykyään muualla näkee. Päiväkodissa on juuri sopiva määrä lapsiakin, etteivät altistu lainkaan yhtä paljon influenssa- ja muille tautiepidemioille kuten kävisi suurissa päiväkodeissa. Pienessä päiväkodissa on muodostunut mukava tunnelma, kun lapset, vanhemmat ja hoitajat tuntevat toisensa, ja asiat on voitu hoitaa esimerkillisen joustavasti ja perhelähtöisesti.
Turun sosiaalikeskus näköjään taas näyttää todellisen luontonsa :( Alan pikku hiljaa uskoa niitä kauheita juttuja, mitä siitä kerrotaan.
Jos haluatte antaa hyvän lapsuuden lapsillenne, älkää muuttako Turkuun :(
Kommentit (77)
Se on paaaaaljoon tärkeämpää kuin homeiset koulut ja päiväkodit. Onkos Turku muuten vielä mukana siinä lapsiystävällinen kaupunki hankkeessa???
kadulla/tiellä, josta kulkee puolet Ty:n liikenteestä....Kiva lasten haistella pakokaasuja.
Vierailija:
13, tuo nyt oli vähän kärjistettyä, mutta eihän aikuiset ikipäivänä voi korvata lapselle samanikäisiä kavereita!
joita tapaa säännöllisesti. Mutta jos tuolla tavalla haluatte itsellenne puolustella (tai mitä tahansa), niin ihan vapaasti..
Miksi haluat yliopistolaisilta pois päiväkodin? Oletko joku yliopiston hallintovirkamies, jonka mielestä yliopistolaisilla ei saisi olla lapsia?
koska Helsinginkatua, Piispankatua ja Kerttulinkatua pitkin pääsee yliopistolle paljon helpommin. Jos siis lapsista välitettäisiin enemmän kuin siitä, ettei vaan tarvisi kävellä viittä metriä.
Conanille saataisiin kyllä tontti ja kaupunginjohtajalle järjestettiin 1000e lisäeläke, mutta kun tulee kyseeseen oikeat asukkaita koskevat asiat niin ne ei kiinnosta ketään.
Vierailija:
Kaupunki säästää lapsista ja ensimmäisenä uhrataan ryhmikset, joissa laskennallinen hinta per lapsi on kaikista hoitomuodoista korkein. Kaupungin päättäjät kaikessa viisaudessaan päättivät tasapäistää päivähoidon laadun - alaspäin. Oma ryhmiksemme oli unelma... liian hyvä ollakseen totta. Se ja monet muut ihanat kodikkaat pienryhmät suljettiin viime vuonna. Yli sadan lapsen päiväkoteja on sen jälkeen avattu ainakin kolme... Surettaa meidän kaikkien ja erityisesti lasten puolesta. Espoo vielä mainostaa itseään " lapsiperheiden kotikaupunkina" . Ja p**kat!
hyvin hoitavat hommansa! Lapseni on siinä tarhassa, ja silloin kun hän on hakiessa pihalla, hän on lähes aina täydessä leikissä, aina on jotain mielenkiintoista. Ei noin pienille lapsille ole turvallistakaan mitkään kummalliset vekottimet, mistä on vaara pudota korkealta. Rehtoripellonkadun piha on juuri sopiva alle kouluikäisille.
Jos niin säälittää se, että hoitajat tarkkailevat kaikkien lasten leikkiä, käypä joskus katsomassa oman lastesi tarhan hoitajien toimintaa! Ja mistä sitä paitsi tiedät, etteivät hoitajat ole juuri siinä keskustelemassa vanhempien kanssa lasten asioista? Vai tunnetko kaikki tuon päiväkodin hoitajat ja vanhemmat ulkonäöltä?
lapset voivat hajaantua niin laajalle, ettei heitä lain säätämin hoitajamäärin voi turvallisesti valvoa. Ja ihmettelen suuresti, miten Rehtoripellonkadun pihaa voi sanoa pieneksi. Ei todellakaan!
Rehtorinpellonkatu, Kuraattorinpolku ja...?
Minusta muuten urbaani ympäristö ei ollenkaan haittaa lapsia, tuollainen kivijalkapäiväkoti on ihan hauska ilmiö.
On hiekkalaatikko ja matala kaksipuoleinen liukumäki, jonka alle voi mennä porukalla leikkimään kotia, on iso kaunis puunrungonkappale, jolla voi kiipeillä, on liaani ja vaikka mitä. Toisella pihalla on leikkimökki ja kiipeilyteline, hiekkalaatikko ja nurmikkopohja, ja jotain matalampiakin telineitä taitaa olla. Lapsethan leikkivät siellä ihan tyytyväisen näköisinä. Siitä kohdastahan on mukava katsella aidan takaa ohi matelevia (Rehtorinpellontiellä ei onneksi pääse ajamaan kovaa) autojakin ja käveleviä ihmisiä. Muutamankin kerran oon nähnyt, kuinka lapset siellä selittävät toisilleen, mitä autoja ohi ajaa ja ihmettelevät ohikulkijoita ;)
Ja jotkut päiväkodit sitten vaan on lopetettava ja siirrettävä ne lapset näihin muihin että saadaan kaikki kapasiteetit käyttöön. Minkäs sille voi jos lapsiperheet suosii naapurikuntia ja muuttavat sinne :(
Suosittelen yksityisen hoidon puntaroimista yhtenä vaihtoehtona. Meille se oli kannattavin ratkaisu (palkata hoitaja kotiin), vaikka meidän kunnassa yksityisen hoidontuki on puolet Espoon maksamasta tuesta.
Onko siellä nyt suljettu niin kauheasti päiväkoteja? Mulle kelpais ainakin ne Espoo-lisät..
Kunnallisissa on parempi keskinäinen kontrolli ja yleensä paremmin järjestetyt ruoka-, siivous- ja muut systeemit.
Pitää paikkaansa, että virkamiehet ovat suunnitelleet kolmen päiväkodin lakkauttamista Turussa (ja kuuden uuden perustamista). Ajattelin nyt itse kaupunginvaltuutettuna ja pienen lapsen isänä kirjoittaa, että asiasta ei ole kuitenkaan mitään poliittista päätöstä tehty. Joku kirjoitti, että virkamiehet päättäisivät asiasta, mutta päiväkodin lakkauttaminen vaatii lautakunnan erillisen päätöksen. En tiedä, kuinka hyvä valmistelu tässä taustalla on, mutta lakkautettavien päiväkotien lista vaikuttaa vähän erikoiselta. Totta kai resurssit pitää olla parhaalla tavalla käytössä, ja siitä kai tässäkin asiassa pitäisi olla kysymys. Kun kaavoitetaan uusia alueita, sinnekin tarvitaan päiväkoteja. Mutta lakkauttamispäätös tarvitsee aina erityisen hyvät perustelut, mitkä nyt näyttävät puuttuvan. Esim. Rehtorinpellonkadun päiväkoti sijaitsee tosi hyvällä paikalla keskellä yliopistoa, lähellä monia työpaikkoja ja keskustaa. Ja on vielä kuulemma hyvätasoinen palvelultaan.
Itseänikin ärsyttää tässä taas asian valmistelu, jossa politiikkoja yritetään laittaa seinää vasten (" valmistelut ovat jo niin pitkällä" jne.).
Olen myös ärsyyntynyt siihen, että Turussa on nykyään tapana paikata päivähoidosta kiristämällä muun sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvua. Kaupungin johto tästä puhuu ihan avoimesti sanoen, että koska lasten määrä vähenee, resursseja voidaan siirtää muihin palveluihin. Totta kai lasten määrä vähenee, jos palveluasenne on tällainen ja vanhemmat äänestävät jaloillaan ja muuttavat lähikuntiin!
Mutta asiasta ei siis ole mitään päätöksiä olemassa, ja toivottavasti järki voittaa.
Ville Niinistö
Turun kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen
Esitys tuntuu todella huonosti perustellulta varsinkin, kun korkeakoulujen opiskelijamäärä ja siten opiskelijaperheidenkin määrä on jatkuvasti kasvamassa, ja Ylioppilaskylänkin päiväkotitarjontaa heikennetään.
Rehtorinpellonkadun päiväkoti eli Reksi on todellakin loistavalla paikalla, ja hoitohenkilökunta ollut perinteisesti erittäin taitavaa.
Ikävää, että tätäkin esitystä ilmeisesti valmisteltiin (siltä ainakin näytti) tekemällä jo aiemmin lapsille vahingollisia päätöksiä: osa lapsille tutuista hoitajista laitettiin muualle töihin jokin aika sitten :/ Toivottavasti tällaista kamaluutta ei enää tapahdu! Onneksi osa hoitajista kuitenkin jäi päiväkodille. Lapset viettävät noin puolet valveillaoloajastaan päiväkodissa, joten päiväkodin olosuhteet vaikuttavat olennaisesti lapsen psyyken kehitykseen. Tuttujen turvallisten hoitajien pysyminen vähentää erikoissairaanhoidon (varsinkin psykiatrian), sosiaalihuollon, Kelan kroonisten sairauksien lääkekuluja ja poliisin kuluja muutamien vuosien kuluessa. Lapset, joilla on hyvä perusturvallisuus, ovat terveempiä ja he kykenevät aikuisina käyttämään kykyjään, luovuuttaan ja taitojaan huomattavasti tehokkaammin kuin sellaiset lapset, joiden perusturvallisuus on heikko.
Reksin puolesta puhuu sekin yksityiskohta, että siellä ei ole homevaurioita kuten niin monessa muussa Turun päiväkodissa ja koulussa. Lasten ei tarvitse altistua lisääntyneelle astmariskille homeiden takia eikä siten kalliille erikoissairaanhoidoille.
Riittävän pienen lapsimäärän vuoksi (isojen ryhmä ja pienten ryhmä) lapset eivät altistu myöskään yhtä isolle infektioriskille kuin isoissa " laitoshalleissa" , joten esim. vanhempien korvatulehdusksista johtuvat välittömät ja välilliset poissaolokulut säästyvät, eikä lapsille tule inhimillistä kärsimystä esim. RSV-keuhkokuumeen takia kalliiseen sairaalahoitoon joutumisesta. Voin vain kuvitella, millaiset riskit esim. influenssatartunnalle laitoshalleissa hoidetuilla lapsilla on...
Jos kyse on siitä, että Reksin tilat tarvitaan ruotsinkieliselle päiväkodille, niin jo nythän on Kellonsoittajan päiväkodissa ruotsinkielistä toimintaa. Eikö sitä voitaisi siellä laajentaa? Kellonsoittaja on lähempänä Åbo Akademiakin. On aivan turhaa rikkoa kokonaista lapsiryhmää ja ystävyyssuhteita ja lapsi-hoitajasuhteita, jos voidaan jo olemassaolevaa toimintaa laajentaa toisaalla.
Reksiin olisi tulossa päivähoitolaisia ja esiopetusryhmäläisiä, mutta perheitä on peloteltu, ettei ryhmiä olisi muka tulossa. Tulijoita kyllä siis olisi. Tulijoita on jopa keskustan toiselta laidalta, juuri siksi, että päiväkoti on kaikkineen idyllinen, sopiva määrä lapsia ja siellä on lapsille sopivat tilat ja taitavat, työlleen selvästikin omistautuneet hoitajat.
Entä ajattelevatko virkailijat, että Reksin lapset siirtyisivät suunniteltuun Kohmon päiväkotiin? Aika villejä kuvitelmia. Ei todellakaan. Vai aikovatko virkailijat keinoja kaihtamatta aiheuttaa vielä lisävaurioita lapsille repimällä heidät tutusta ympäristöstä laitoshalleihin, hajottaa heidän ystävyyssuhteensa ja heitellä heidät eri päiväkoteihin, suurempiin yksiköihin, joissa hoitajat vaihtuvat paljon useammin kuin nyt? Eli päättäjät yrittävät viedä lapsiltamme tutun, idyllisen ja turvallisen ympäristön, tutut hoitajat ja vieläpä rakkaat ystävät. Ja mihinkä tällä pyritään? Rahansäästöön? Hoitajamäärien vähentämiseen? Ruotsinkielisen kansanosan parempaan kohteluun? Vaikea ymmärtää viskaalien logiikkaa.
Miten Turun kaupungin virkamiehet kuvittelevat kaupunkirauhan ja työrauhan säilyvän kunnan työpaikoissa, jos jopa pienille puolustuskyvyttömille lapsille kehdataan tehdä tällaisia raakoja päätöksiä (tai edes yrittää sitä) kertomatta asiasta kaupunkilaisille, lasten vanhemmille tai edes henkilökunnalle? Asioista ajoissa tiedottaminen olisi vähintä, mitä hyvään hallintokulttuuriin kuuluisi. Miten pelottavan epädemokraattisesti ja keinoja kaihtamatta kaupungin virkailijat ovatkaan valmiita tekemään pimitettyjä valmisteluja ja ehkä jopa päätöksiä muissa asioissa, jos ei edes pieniä, puolustuskyvyttömiä lapsia ymmärretä kohdella tämän paremmin?
istumatyöläisten on päästä istuen työpaikan portaille asti? Tulee vaan turhia sydäninfarkteja ja aivohalvauksia, kun ihmiset ei liiku tarpeeksi. Ja kyllähän autolla paljon helpommin pääsee yliopistolle Helsinginkadun ja Piispankadun kautta muutenkin.