Nyt saat kysyä uskovaiselta, jos jokin askarruttaa, ärsyttää tai ihmetyttää!

Minä olen ateisti ja usein mietin asioita eri kanteilta huvikseni. Uskallan myöntää, että voin olla väärässä. Aika monet uskovaiset sanovat, että he eivät pysty eivätkä halua leikilläänkään kuvitella todeksi mitään muuta kuin sen, mihin he jo uskovat.



Onko syynä pelko siitä, että " kääntää jumalalle selän" , vaikka hetkeksikin? Vai mistä, mitä luulet?

Uskon Raamattuun, ja siellä ei aiheesta puhuta juurikaan. Eräässä vanhan testamentin kohdassa sanotaan, ettei kuolleisiin tulisi ottaa yhteyttä. Tässä mielessä siis pidän yhteyksiä henkimaailmaan mahdollisina, mutta en näe niille erityistä merkitystä.

ap

2

Itse ei voi pakottaa itseään uskomaan kuin tiettyyn pisteeseen. Järkeilemällä voi tulla siihen(kin) tulokseen, että Jumala on, mutta varsinainen usko syttyy sydämessä, kun Jumala sytyttää sen. Sitä voi pyytää. Ehkä myös asetat uskolle jonkinlaisen mittarin? Pienikin usko on uskoa. Jeesus sanoi opetuslapsilleen, että jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, voisitte siirtää vuoria. Melko iso aikaansaannos pienelle uskolle. ;)

Mietin todella usein sitä vaihtoehtoa, ettei Jumalaa olisikaan! Minulla on ollut uskossani erilaisia aikoja - joskus ei ole ollut epäilyksen häivääkään hänen olemassaolostaan, ja toisinaan taas kelaan mielessäni kaikki mahdolliset elämänkatsomukset ja vertaan omaa uskoani niihin.



On siis mahdollista, että olen väärässä. En kuitenkaan katso menettäväni mitään uskomalla Jumalaan. Jos kuoleman jälkeen ei olekaan mitään, niin enhän sitten osaa olla pettynyt. ;)



ap

Vierailija:

varsinainen usko syttyy sydämessä, kun Jumala sytyttää sen. Sitä voi pyytää.

Miksi olen edelleen ateisti, vaikka olen aikanaan pyytänyt tuota " uskon syttymistä sydämeeni" ? Mikä syy jumalalla on jättää yhden sielun sydän sytyttämättä?

Äläkä anna vastaukseksi, " jumala on sytyttänyt kipinän jo sydämeesi, koska mietit tällaisia" . En todella tunne pienintäkään kipinää missään kohtaa, olen aina ollut pohdiskeleva ja mietiskelevä ihminen. Tällä kertaa pohdin tällaista :)

4

vaikka rakkaamme " ilmeistyisivät" meille, niin kyse olisi silti uskonasiasta. Eihän kukaan pystyisi todistamaan nähneensä henkiolentoa. Minä saan lohtuni Raamatun lupauksesta, että jokainen Jeesukseen uskonut on taivaassa. Ne joiden kohdalta en asiaa tiedä, jätän Jumalan rakastaviin käsiin. Minä en voi arvioida kenenkään uskon määrää tai taivaskelpoisuutta. Vain Jumala tietää, mitä on ihmisen sisimmässä ja uskon, että hänen rakkautensa vie taivaaseen paljon sellaisia, joita me ihmiset emme sinne päästäisi.

ap

Siskoni on kaltaisesi uskova. Hänen kanssaan käydyt keskustelut ovat herkullisia, koska kumpikin osaa kuvitella olevansa toisen asemassa. Kumpikaan ei liian kärkkäästi huuda omaa kantaansa, vaan enemmänkin pohdiskelee eri kanteilta juttuja.



Osaatko arvailla, miksi niin moni uskova ei halua mietiskellä muista vaihtoehtoja? Onko se niin, että he eivät vaan ole pohdiskelevia luonteeltaan vai liekö taustalla pelkoa jumalan " kieltämisestä" ? Senkin ymmärtäisin vallan hyvin.



4

Vierailija:

Miksi olen edelleen ateisti, vaikka olen aikanaan pyytänyt tuota " uskon syttymistä sydämeeni" ? Mikä syy jumalalla on jättää yhden sielun sydän sytyttämättä?

Äläkä anna vastaukseksi, " jumala on sytyttänyt kipinän jo sydämeesi, koska mietit tällaisia" . En todella tunne pienintäkään kipinää missään kohtaa, olen aina ollut pohdiskeleva ja mietiskelevä ihminen. Tällä kertaa pohdin tällaista :)

4

En vastaa noin kuten kielsit. ;) Sen sijaan kaksi muuta vastausta tuli mieleeni: ensinnäkin, ehkä Jumala vastaa sinulle myöhemmin. Usko ei välttämättä syty hetkessä. Minulla on hieman samankaltainen tilanne tällä hetkellä. Olen jonkinlaisessa uskonkriisissä, ja toivoisin että kaikki olisi selvää ja yksiselitteistä. En kuitenkaan ole saanut lapsenomaista uskoani takaisin sormia napsauttamalla eikä Jumala ole antanut sitä, vaikka olen rukoillut. Siitä huolimatta uskon, että Jumala pitää minusta huolta ja ehkä muovaa ajan myötä uskoni sellaiseksi kuin on hyvä.

Toisekseen ajattelin sitä vaihtoehtoa, että kuinka tosissasi olit pyytäessäsi uskon kipinää? Halusitko todella saada sen vai olitko liikkeellä kokeilumielessä? En halua loukata tällä kysymyksellä, toivottavasti löydät siitä ystävällismielisin pointtini.

ap

Vierailija:

Vain Jumala tietää, mitä on ihmisen sisimmässä ja uskon, että hänen rakkautensa vie taivaaseen paljon sellaisia, joita me ihmiset emme sinne päästäisi.

ap

Hmm....tarkoittaako tuo sitä, että sinun mielestäsi( raamatun mukaan?) taivaaseen pääsee vaikka massamurhaaja-raiskaaja-ryöväri, kunhan tunnustaa uskovansa? Siis teoillansa elämän aikan ei ole mitään merkitystä?

Ja minä, moraalisesti ja tunnollisesti lähimmäisiäni auttaen ja kunnioittaen elänyt (melkeinpä 10 käskyn mukaan, tietenkin 1 käsky jää pois) joudun helvettiin, jos en tunnusta uskoani jumalaan?

Minusta tuo kuulostaa todella epäloogiselta, julmalta ja jopa naurettavalta. Mitä sinä ajattelet?

4

Vierailija:

Osaatko arvailla, miksi niin moni uskova ei halua mietiskellä muista vaihtoehtoja? Onko se niin, että he eivät vaan ole pohdiskelevia luonteeltaan vai liekö taustalla pelkoa jumalan " kieltämisestä" ? Senkin ymmärtäisin vallan hyvin.

4

Varmasti kumpikin noista esittämistäsi vaihtoehdoista voi pitää paikkansa, tietenkin ihmisestä riippuen. Yksi syy voi olla myös kyseenalaistamisen pelko. Oman uskon tai näkemysten kyseenalaistaminen kun saattaa johtaa siihen, että joutuu muuttamaan mielensä. Tämä toki pätee asiaan kuin asiaan, mutta ehkä uskon/uskonnottomuuden kysymyksissä vielä enemmän. Kukapa haluaisi kovin helpolla myöntää, ettei oma vankkumaton käsitys olekaan ehkä se oikea!

ap

Vierailija:

En vastaa noin kuten kielsit. ;) Sen sijaan kaksi muuta vastausta tuli mieleeni: ensinnäkin, ehkä Jumala vastaa sinulle myöhemmin. Usko ei välttämättä syty hetkessä. Minulla on hieman samankaltainen tilanne tällä hetkellä. Olen jonkinlaisessa uskonkriisissä, ja toivoisin että kaikki olisi selvää ja yksiselitteistä. En kuitenkaan ole saanut lapsenomaista uskoani takaisin sormia napsauttamalla eikä Jumala ole antanut sitä, vaikka olen rukoillut. Siitä huolimatta uskon, että Jumala pitää minusta huolta ja ehkä muovaa ajan myötä uskoni sellaiseksi kuin on hyvä.

Toisekseen ajattelin sitä vaihtoehtoa, että kuinka tosissasi olit pyytäessäsi uskon kipinää? Halusitko todella saada sen vai olitko liikkeellä kokeilumielessä? En halua loukata tällä kysymyksellä, toivottavasti löydät siitä ystävällismielisin pointtini.

ap

Enhän toki loukkaannu, en ole herkkänahkainen. Toivottavasti et sinäkään, kirjoitan aika suoraan (enimmäkseen aikaa säästääkseni ja välttääkseni jännetuppitulehduksen...öh) , mutta en ikinä tarkoita olla ilkeämielinen. Utelias ja mietiskelevä olen ennemminkin.

Ihan niin tosissani pyysin, kuin ikinä ihminen voi tosissaan pyytää. Ja jaksoin rukoilla ja etsiä monta vuotta. Olisin TODELLA tarvinut silloin jumalaa. Olin isossa hädässä, syvässä pimeässä kaivossa näin vertauskuvallisesti, ja ihan yksin vielä. Ei ketään, kelle puhua. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo yli 10 vuotta ja tavallaan kriisini jatkuu vieläkin.

On erittäin vaikea kuvitella, mikä syy jumalalla voisi olla pitää minut yksinään elämästä selviämässä näin pitkään. Minun mielestäni tuo, että rukouksiin ei vastattu, on todiste, että jumalaa ei ole.

Heitän uuden kysymyksen:

Mitä jos jumalaa ei ole, ja sinä turvallisuudenkaipuusi ja vahvan HALUSI vuoksi uskoa, uskottelet itsellesi, että jumala on. Näet merkkejä jumalasta sielläkin, missä niitä ei ole?

4 ystävällismielisesti hän :D

Vierailija:

Hmm....tarkoittaako tuo sitä, että sinun mielestäsi( raamatun mukaan?) taivaaseen pääsee vaikka massamurhaaja-raiskaaja-ryöväri, kunhan tunnustaa uskovansa? Siis teoillansa elämän aikan ei ole mitään merkitystä?

Ja minä, moraalisesti ja tunnollisesti lähimmäisiäni auttaen ja kunnioittaen elänyt (melkeinpä 10 käskyn mukaan, tietenkin 1 käsky jää pois) joudun helvettiin, jos en tunnusta uskoani jumalaan?

KAIKKI ihmiset ovat tehneet syntiä ja niin kuin Raamatussa sanotaan, ovat " Jumalan kirkkautta vailla" . Hyvin eläminen on toki kunnioitettavaa ja ylipäätään kyky tehdä hyvää on Jumalan ihmiseen luoma ominaisuus. Pelkästään hyvin eläminen ei kuitenkaan tuo ketään Jumalan yhteyteen, koska Jumalan luo pääsemiseen vaaditaan synnittömyys, eikä kukaan täytä tätä kriteeriä. Synnittömyys toteutuu vain sen takia, että Jeesus kuoli uhrikuoleman syntiemme vuoksi (ennen Jeesusta uhrattiin eläimiä). Jeesuksen kautta ihmiselle tarjotaan pääsy Jumalan luo.

Tässä mielessä kaikki olemme samalla viivalla: kukaan ei ole synnitön PAITSI Jeesuksen kautta, joka " pesee meidät puhtaaksi synnistä" (taas näitä lainauksia Raamatusta). Murhaajan, raiskaajan ym. teot eivät ole missään mielessä hyväksyttäviä, mutta hänelläkin on oikeus saada Jumalan armo, jos hän sydämestään tunnustaa tehneensä syntiä. Tähän kuuluu toki myös se, ettei aio enää jatkaa entisillä teillään.

Ja me jotka emme ole murhanneet ketään, saamme toki olla iloisia ja ja pitää kunnia-asianamme siitä, että pyrimme elämässämme hyvään. Silti tarvitsemme Jeesusta siinä missä murhamieskin, sillä synti se on pienikin synti.

ap

Vierailija:

Varmasti kumpikin noista esittämistäsi vaihtoehdoista voi pitää paikkansa, tietenkin ihmisestä riippuen. Yksi syy voi olla myös kyseenalaistamisen pelko. Oman uskon tai näkemysten kyseenalaistaminen kun saattaa johtaa siihen, että joutuu muuttamaan mielensä. Tämä toki pätee asiaan kuin asiaan, mutta ehkä uskon/uskonnottomuuden kysymyksissä vielä enemmän. Kukapa haluaisi kovin helpolla myöntää, ettei oma vankkumaton käsitys olekaan ehkä se oikea!

ap

Niin. Syitä voi toki olla niin monta kuin on uskoviakin.

Minä ajattelen niin, että kyllä uskon tulisi olla niin vahva, että se kestää kriittisen tarkastelun! Jos osaisi avoimin mielin asettaa oman uskonsa kyseenalaiseksikin (edes leikkimielellä) voisi oppai paljon uutta ja mieltä avartavaa. Jopa uskoa vahvistavaa!

Minä olen lukenut raamattuakin ihan mielenkiinnosta, eikä lukemiseni mitenkään minua ja ajatuksiani muuttaneet. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän vahvistui se, että en usko. Mutta, en voi mitenkään väittää, että se mikä on minulle virkistävää, olisi sitä automaattisesti muille myös. Kaikilla ei kai ole tarvetta tonkia elämänkatsomuksellista kirjoa pohjia myöten :D

4

Vierailija:

KAIKKI ihmiset ovat tehneet syntiä ja niin kuin Raamatussa sanotaan, ovat " Jumalan kirkkautta vailla" . Hyvin eläminen on toki kunnioitettavaa ja ylipäätään kyky tehdä hyvää on Jumalan ihmiseen luoma ominaisuus. Pelkästään hyvin eläminen ei kuitenkaan tuo ketään Jumalan yhteyteen, koska Jumalan luo pääsemiseen vaaditaan synnittömyys, eikä kukaan täytä tätä kriteeriä. Synnittömyys toteutuu vain sen takia, että Jeesus kuoli uhrikuoleman syntiemme vuoksi (ennen Jeesusta uhrattiin eläimiä). Jeesuksen kautta ihmiselle tarjotaan pääsy Jumalan luo.

Tässä mielessä kaikki olemme samalla viivalla: kukaan ei ole synnitön PAITSI Jeesuksen kautta, joka " pesee meidät puhtaaksi synnistä" (taas näitä lainauksia Raamatusta). Murhaajan, raiskaajan ym. teot eivät ole missään mielessä hyväksyttäviä, mutta hänelläkin on oikeus saada Jumalan armo, jos hän sydämestään tunnustaa tehneensä syntiä. Tähän kuuluu toki myös se, ettei aio enää jatkaa entisillä teillään.

Ja me jotka emme ole murhanneet ketään, saamme toki olla iloisia ja ja pitää kunnia-asianamme siitä, että pyrimme elämässämme hyvään. Silti tarvitsemme Jeesusta siinä missä murhamieskin, sillä synti se on pienikin synti.

ap

Ymmärrän, mitä tarkoitat, ja kuinka tuo asia kristinuskossa opetetaan. Silti se ei minun mielestäni tunnu järkevältä, eikä ole oikeudenmukaista lähelläkään! Tuntuu aivan uskomattoman lapselliselta tuollainen, että voisin tehdä ihan mitä tahansa, vaikka tästä suunnitella murhan ja pyytää sitten syntini anteeksi ja uskoi tunnustaa -> taivaaseen. Ja taas jos elää koko elämänsä 10 käskyn mukaan (muuten kuin uskon osalta) ja siten toisaalta jumalan tahtoa noudattaen(?), ei pääse taivaaseen...N' äistä olisi kiva keskustella nenäkkäin :)

Ja synti se on pienikin synti, mutta murha-raiskaus-ryöstö(mahdollisesti useammankin kerran)...vastaan valkoisen valheen kertominen+pyhäivän pyhittämättä jättäminen?? Ei oikein tunnu järkevältä.

Herääkö lisää ajatuksia?

Tämäpäs onkin mukavaa. Sinun kanssa on kiva keskustella :)

4

Vierailija:

Ihan niin tosissani pyysin, kuin ikinä ihminen voi tosissaan pyytää. Ja jaksoin rukoilla ja etsiä monta vuotta. Olisin TODELLA tarvinut silloin jumalaa.

Heitän uuden kysymyksen:

Mitä jos jumalaa ei ole, ja sinä turvallisuudenkaipuusi ja vahvan HALUSI vuoksi uskoa, uskottelet itsellesi, että jumala on. Näet merkkejä jumalasta sielläkin, missä niitä ei ole?

Jos minulla olisi antaa sinulle vastaus nappia painamalla, niin antaisin! Toivon ja rukoilen kuitenkin, että vielä joskus saisit vastauksen siihen, miksi silloin etsit etkä löytänyt.

Tuohon uuteen kysymykseen: en tiedä, näenkö mitään merkkejä Jumalasta missään! ;) Kaikki " merkitkin" ovat ovat viime kädessä uskon asioita. Vaikka muistan ainakin kaksi tilannetta, jotka ovat olleet joko Jumalan yliluonnollista toimintaa tai sitten yhteensattumaa todennäköisyydellä 1/100000, niin eivät nekään asiat " todista" minulle, että Jumala on. Jumalan olemassaoloa ei voi mitenkään todistaa, kuten ei sitäkään, ettei häntä ole. Kyse on uskosta.

Olen minä tuotakin miettinyt, että uskonko varmuuden vuoksi, vaikka välillä en edes jaksaisi tai haluaisi uskoa. Myönnän kyllä, etten halua ottaa riskiä siitä, että joutuisin helvettiin jos lakkaisin uskomasta ja valinta olisikin väärä. Toisaalta en tiedä, mihin uskoisin, jos lakkaisin uskomasta Jumalaan. Millä tavalla elämäni muuttuisi, mitä parempaa saisin? Se mitä olen saanut Jumalalta/uskosta ja siihen liittyvästä elämänasenteesta on ollut niin hyvää, etten vaihtaisi sitä pois. Toki voisin aina jatkaa kristinuskon kaltaista elämänasennetta ja -tyyliä ja ajatella, että elänpähän näin, vaikka en uskokaan. Mutta tässä vaiheessa joutuisin kysymään, että miksi ihmeessä en sitten uskoisi, miksi en kiittäisi Jumalaa siitä hyvästä mitä minulla on jne jne. :)

ap

Tai ehkä vielä tarkemmin sanottuna ajattelen, että jos Jumala on, HÄN kyllä kestää ihmisen kysymykset, kapinan ja vihan. Ja tätä kautta myös usko voi säilyä läpi kriisien tai siinä voi tapahtua hienosäätöä.



Onhan se ihan ymmärrettävää, että lepopäivän unohtaminen ja murha tuntuvat eri suuruusluokan synneiltä. Minäkin ajattelen, että ovathan ne tietenkin kaksi täysin eri asiaa, jos vertaa niiden seuraamuksia. Lepopäivän unohtaja tekee ehkä hallaa omalle jaksamiselleen, mutta murhaaja aiheuttaa mittaamatonta kärsimystä toisille ihmisille. Murhaaja pitää asettaa vastuuseen teostaan, niin kuin yleensä onneksi tapahtuukin. Mahdollinen uskoontulo ei vapauta siitä, että joutuu kärsimään rangaistuksensa. Luulenpa myös, että jokainen oikeasti uskoontullut rikollinen joutuu itsensä kanssa todella koville, kun tajuaa syntinsä vakavuuden ja seuraukset. Eli ei murhaajakaan pääse kuin koira veräjästä.



Nyt vastaukseni alkavat varmaan mennä jo aika sekaviksi. Väsyttää tosi paljon, tulin juuri megastressiä aiheuttaneesta tentistä. ;) Taidan lähteä kotiin. On ollut mielenkiintoista jutella! (Vastaan lyhyesti jos olet tällä välillä vielä kysynyt jotain).



ap

Olen pahoillani, jos ihan uuvuksiin jouduit vuokseni ;) Tuli mukava mieli, paljon pohdiskelun aihetta taas tästä eteenpäin.



Aurinkoisia päivä sinun kevääseesi!

4, et sinä minua uuvuttanut, vaan se tentti! Kiitos sinullekin keskustelusta.



Sinä joka kysyit fossiileista: en pidä evoluutiota mitenkään mahdottomana. Uskon, että Jumala on luonut maailman. Mutta sitä miten asiat ovat käytännössä tapahtuneet, en tiedä eikä minua oikeastaan edes kiinnosta. Jos kehitys on tapahtunut evoluution tai vastaavan kautta, niin uskon joka tapauksessa Jumalan olleen kaiken taustavoima.



ap

Ajattelet kuten minä, mutta en itse saisi asioita noin selkeästi ja ymmärrettävästi ulos. Olen samaa mieltä synnistä, armosta ja jopa evoluutiosta (se on mahdollista, onhan siitä todisteita vaikka miten paljon, MUTTA! Jumala on kaiken senkin takana, näin uskon.)



Keskustelitte nro 4 kanssa synnistä. Kristinuskossahan on kysymys armosta. Tämä tarkoittaa sitä, että kristinusko on ainut maailmanuskonto, jossa syntien anteeksisaamiseen ei tarvita temppuja, ei mitään saavutuksia eikä kauniita tekoja, anteeksiantoa ei tarvitse ikäänkuin ansaita - armo tulee Jumalalta, häneen uskomalla ja häneen sitoutumalla synnit annetaan anteeksi. Eli kuten 4 kysyi hyvien tekojen merkityksestä - niitä ei tavallaan " tarvita" , ne tulevat osin jopa itsekseen, kun kulkee sitä Jumalan viitoittamaa tietä, mutta silti koska olemme inhimillisiä ihmisiä, ei meistä täällä tule täydellisiä ja synnittömiä. Hyvillä teoilla ei pääse taivaaseen vaan uskolla Jumalaan. Pyrkimys hyvään ja usko Jumalaan - se riittää. Kuten ap sanoi, Jumala näkee ihmisen sisimpään, tietää tarkkaan onko katumus aitoa, usko häneen aitoa. Ap sanoi tähän liittyvät asiat niin hienosti, ettei siihen voi oikein lisätä muuta.



Noniin, sekavaa sekavaa, mutta toivottavasti ymmärsitte :) Luotan itse siihen, että koska Jumala on minut luonut, hän näkee sydämeeni asti - joten ei minun tarvitse teeskennellä hänelle mitään, yrittää olla parempi edes uskossa kuin olen. Yritän säilyttää yksinkertaisen lapsenuskoni ja pitää Jumalan lähellä sydäntäni omasta puolestani. Niillä eväin jaksan olla.



Neloselle ja Ap:lle oikein hyvää kevään odotusta!