Kuinkakohan moni osa-aikatyössä käyvä tajuaa hakea siihen päälle vielä soviteltua työmarkkinatukea?
Itsekään en ymmärtäny, kun olin työtön työmarkkinatuella ja kun sitten sain osa-aikatyön, että olen pienen kuukausipalkkani vuoksi oikeutettu myös soviteltuun työmarkkinatukeen.
Nimittäin ilmoitin työkkäriin, että työttömyyteni loppuu, sillä aloitan osa-aikatyön. Minulle tuli kirje kotiin, jossa luki, etten ole oikeutettu työmarkkinatukeen enää lainkaan (ja perusteena sillä aloitan kokoaikatyön). En kiinnittänyt väärään perusteeseen mitään huomiota, sillä en tiennyt, että osa-aikatyötä tekevä voi saada työmarkkinatukeakin. Kirjeen sisältö oli siis odotettu, luulin, etten saa mitään tukia, kun pienipalkkainen osa-aikatyöni alkaa.
Sitten jostain keskustelupalstalta luin tämän jälkeen erään osa-aikatyöntekijän kirjoitusta, jossa hän puhui sovitellusta työmarkkinatuesta. Olin ihan että mitä ihmettä, mikä on soviteltu työmarkkinatuki? Ikinä kuullutkaan.
Sitten soitin samantien työkkäriin ja kelaan ja kyselin tästä sovitellusta työmarkkinatuesta ja olenko siihen oikeutettu. Sanoivat heti, että tietenkin olet, nyt on tehty inhimillinen virhe päätöksessä. Toimitin heille työsopimuksen. Vasta tämän jälkeen tuli lausunto, että olenkin oikeutettu soviteltuun työmarkkinatukeen, sillä edellinen päätös oli virheellinen.
Olen siis oikeutettu palkkani lisäksi soviteltuun työmarkkinatukeen.
Kirjoitin tämän siksi, että jos joku muukin on samassa tilanteessa tietämättömänä ja saanut väärän päätöksen työkkäristä eikä älyä kyseenalaistaa ammattilaisten päätöstä.
http://www.kela.fi/maara_tyomarkkinatuki-omat-tulot-vaikuttavat
Kommentit (51)
Sitähän ei sitten saa, jos tekee osa-aikatyötä omasta halusta. Kuten minä. Asumistuen saan. Jos saisin soviteltua työttymyyskorvausta, asumistuki lähtisi. Eli ihan sama mulle kummalla nimellä rahaa saa.
Vierailija kirjoitti:
Sitähän ei sitten saa, jos tekee osa-aikatyötä omasta halusta. Kuten minä. Asumistuen saan. Jos saisin soviteltua työttymyyskorvausta, asumistuki lähtisi. Eli ihan sama mulle kummalla nimellä rahaa saa.
Juu, sillä erotuksella et työttömyyskorvausta saisit enemmän kuin asumistukea.
Kuinkahan moni Sipilän Suomessa tajuaa hakea täyspäivätyön lisäksi asumis -ja toimeentulotukea?
Moni kituu niillä parilla satasella täyden työviikon päälle.
Ja näihin duuneihin SipiOrpo hakee vielä työvoimaa ulkomaita myöten.
Eipä sitä paljoa edes saa. Itse saan 6€/päivä palkkani päälle. Tyhjää parempi, mutta ei paljon.
Mulla meni niin että kun tuli 500 päivää täyteen tuota soviteltua peruspäivärahaa, se jatkui automaattisesti soviteltuna työmarkkinatukena. Ja sitä olen saanut niin pitkään kuin muistan.
Palkka mulla on n. 500€ kuussa ja toiset 500€ saan Kelalta siihen päälle. Aika hyvin.
En vain ymmärtä miten sitä voisi saada jos saa 1/2 palkkaa??
Hain sitä itse 1/2 eläkkern lisäksi enkä saanut mitään vaikka olen toiselta puolelta työnhakija
Eläke 900e - n 600e tmt - ei jää senttiäkään erotusta maksettavaksi??
Itse tiesin sovitellusta rahasta mutta luulin alussa että sitä saa vain tietyn ajan.
Vierailija kirjoitti:
Toveri kirjoitti:
Kiitos Ap ketjusta!
Ole hyvä.
Pakostakin tästä tapauksesta johtuen kävi mielessä, onko tämä se kohta, josta yritetään säästää ja kokeillaan, tajuaako osa-aikatyöläinen oikeuksiaan. Jos ei tajua, hyvä niin.
Ihan kuten karensseja lätkitään urakalla = tehdään säästöä.
Ei ne Kelan virkailijatkaan aina kaikkea osaa.
Vierailija kirjoitti:
Täytyykö tuota soviteltua tukea hakea erikseen, jos osa-aikatyön bruttopalkka jää alle suojaosan eli 300 e/kk?
Voinko hakea osa-aikatyötä sellaiselta alalta, jossa todennäköisesti olisi tarjolla myös kokoaikatyötä saadakseni tienata tuon suojaosan verran tai oikeuden soviteltuun tukeen?
Ilmoitat työkkärille osa-aikatyön,sen jälkeen maksajan pitäisi päättää sovitellusta tuesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyykö tuota soviteltua tukea hakea erikseen, jos osa-aikatyön bruttopalkka jää alle suojaosan eli 300 e/kk?
Voinko hakea osa-aikatyötä sellaiselta alalta, jossa todennäköisesti olisi tarjolla myös kokoaikatyötä saadakseni tienata tuon suojaosan verran tai oikeuden soviteltuun tukeen?
Ilmoitat työkkärille osa-aikatyön,sen jälkeen maksajan pitäisi päättää sovitellusta tuesta.
Siis työkkäri ilmoittaa maksavalle taholle.
Kannattaa muistaa, että todella pitää olla työkkärin asiakkaana ja valmis ottamaan vastaan lisätunteja myös muualta ja samalla hakemaan kokoaikatyötä. Moni ylllättyy huomatessaan, että työtarjoukseen on pakko vastata, jos haluaa säilyttää tuet.