Kuinkakohan moni osa-aikatyössä käyvä tajuaa hakea siihen päälle vielä soviteltua työmarkkinatukea?
Itsekään en ymmärtäny, kun olin työtön työmarkkinatuella ja kun sitten sain osa-aikatyön, että olen pienen kuukausipalkkani vuoksi oikeutettu myös soviteltuun työmarkkinatukeen.
Nimittäin ilmoitin työkkäriin, että työttömyyteni loppuu, sillä aloitan osa-aikatyön. Minulle tuli kirje kotiin, jossa luki, etten ole oikeutettu työmarkkinatukeen enää lainkaan (ja perusteena sillä aloitan kokoaikatyön). En kiinnittänyt väärään perusteeseen mitään huomiota, sillä en tiennyt, että osa-aikatyötä tekevä voi saada työmarkkinatukeakin. Kirjeen sisältö oli siis odotettu, luulin, etten saa mitään tukia, kun pienipalkkainen osa-aikatyöni alkaa.
Sitten jostain keskustelupalstalta luin tämän jälkeen erään osa-aikatyöntekijän kirjoitusta, jossa hän puhui sovitellusta työmarkkinatuesta. Olin ihan että mitä ihmettä, mikä on soviteltu työmarkkinatuki? Ikinä kuullutkaan.
Sitten soitin samantien työkkäriin ja kelaan ja kyselin tästä sovitellusta työmarkkinatuesta ja olenko siihen oikeutettu. Sanoivat heti, että tietenkin olet, nyt on tehty inhimillinen virhe päätöksessä. Toimitin heille työsopimuksen. Vasta tämän jälkeen tuli lausunto, että olenkin oikeutettu soviteltuun työmarkkinatukeen, sillä edellinen päätös oli virheellinen.
Olen siis oikeutettu palkkani lisäksi soviteltuun työmarkkinatukeen.
Kirjoitin tämän siksi, että jos joku muukin on samassa tilanteessa tietämättömänä ja saanut väärän päätöksen työkkäristä eikä älyä kyseenalaistaa ammattilaisten päätöstä.
http://www.kela.fi/maara_tyomarkkinatuki-omat-tulot-vaikuttavat
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mulla sitten tällaiseen oikeutta jos firmani joudun sulkee eli y tunnuksen lopetan. Ja saisin töitä esim 30h vko?
Olen työttömyyskassan jäsen toki yksityisen yrittäjyyden vuoksiMiksi et saisi?
Jos saat osa-aikatyön ja pidät työnhakusi voimassa, olet oikeutettu soviteltuun työmarkkinatukeen.
Onko jotain karenssiaikaa muuten siitä, jos lopettaa yrityksen?
Soita kelaan ja kysy. Ja kerro tänne, mitä vastasivat.
Se raja menee juurikin siinä 30 tunnissa, joten en tiedä onko oikeutettu niillä tunneilla saamaan soviteltua?
Te-virkailija kysyi ensimmäisenä sovitellusta korvauksesta kun ilmoitin osa-aikatyöstä.
Toveri kirjoitti:
Kiitos Ap ketjusta!
Ole hyvä.
Pakostakin tästä tapauksesta johtuen kävi mielessä, onko tämä se kohta, josta yritetään säästää ja kokeillaan, tajuaako osa-aikatyöläinen oikeuksiaan. Jos ei tajua, hyvä niin.
Ihan kuten karensseja lätkitään urakalla = tehdään säästöä.
Työmarkkinatuen ehtona on se, että hakija hakee kokopäivätyötä. Opiskelijat eivät voi hakea kokopäivätyötä. Suuri osa näistä silpputyöntekijöistä on opiskelijoita.
Minä kerroin aiemmin, että työtunnit vähenivät olemattomiin. Työsopimuksessa mainittiin kyllä täysi työaika. Kyseisessä yrityksessä lähes kaikkien työaikaa vähennettiin niin paljon että ihmiset kyllästyivät. Sama firma hakee tällä hetkellä noin kolmeakymmentä uutta työntekijää.
Jos joskus teen vastaavanlaista työtä, niin sitten vain kuukauden mittaisia sopimuksia. Olisin ollut fiksumpi, jos olisin tehnyt vain tunnin työtä kuukaudessa, ja sitten ilmoittautunut työkkäriin kokopäivätyön hakuun.
No, toimeentulotuki toivottavasi paikkaa asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko mulla sitten tällaiseen oikeutta jos firmani joudun sulkee eli y tunnuksen lopetan. Ja saisin töitä esim 30h vko?
Olen työttömyyskassan jäsen toki yksityisen yrittäjyyden vuoksi
Olet, mutta ennenkuin kaikki täällä hihkuu soviteltua työmarkkinatukea, niin se kyllä leikkautuu pois jo aika pienillä tuloilla. Elikä kun tulot on jotain 1500-1600 niin päiväraha on enää satasen luokkaa jos sitäkään.
Kelan sivuilta.
Täydestä työmarkkinatuesta vähennetään 75 % tulorajan ylittävistä tuloista.
Avio- tai avoliitossa asuvalla ja perheellisellä työttömällä tuloraja on 1 044 e/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mulla sitten tällaiseen oikeutta jos firmani joudun sulkee eli y tunnuksen lopetan. Ja saisin töitä esim 30h vko?
Olen työttömyyskassan jäsen toki yksityisen yrittäjyyden vuoksiOlet, mutta ennenkuin kaikki täällä hihkuu soviteltua työmarkkinatukea, niin se kyllä leikkautuu pois jo aika pienillä tuloilla. Elikä kun tulot on jotain 1500-1600 niin päiväraha on enää satasen luokkaa jos sitäkään.
Kelan sivuilta.
Täydestä työmarkkinatuesta vähennetään 75 % tulorajan ylittävistä tuloista.
Avio- tai avoliitossa asuvalla ja perheellisellä työttömällä tuloraja on 1 044 e/kk.
Mutta monet osa-aikatyötä tekevät saavat maksimissaan 1000 euroa bruttona palkkaa ja sekin palkka on muuten jo tosi hyvin. Kun kokoaikatyötä perusduunia tekevien palkka on useimmiten noin 2000 euroa.
Sellaisella palkalla kuin noin 1000 euroa kuussa bruttona, niin saa siihen päälle työmarkkinatukea vielä bruttona noin 500 euroa jos on alaikäisiä lapsia taloudessa.
Jokainen osa-aikatyötä tekevä voi laskurilla selvittää, kuinka paljon saisi työmarkkinatukea päälle. Huomioikaa, että laskurin antama summa on summa per päivä. Se pitää kertoa luvulla 21.
https://easiointi.kela.fi/tmlaskenta_app/LaskentaApplication?&lang=fi
Eli uskaltaisinpa väittää, että lähes jokainen osa-aikatyötä tekevä saa niin pienen palkan, että suurin osa on oikeutettu soviteltuun työmarkkinatukeen siihen rinnalle.
Mulla työaika 25 tuntia/viikko ja palkka 1850 €. Saan silti pari euroa päivälle soviteltua.
Täytyykö tuota soviteltua tukea hakea erikseen, jos osa-aikatyön bruttopalkka jää alle suojaosan eli 300 e/kk?
Voinko hakea osa-aikatyötä sellaiselta alalta, jossa todennäköisesti olisi tarjolla myös kokoaikatyötä saadakseni tienata tuon suojaosan verran tai oikeuden soviteltuun tukeen?
Vierailija kirjoitti:
Mulla työaika 25 tuntia/viikko ja palkka 1850 €. Saan silti pari euroa päivälle soviteltua.
Mitä teet työksesi?
Kiitos aloittajalle keskustelun avaamisesta!
Vaikka onkin jo vanha avaus, pätee tänäkin päivänä.
Enpä tiennyt en. Yritin elättää itseni pienellä osa-aikatyön palkalla, ja jouduin jopa turvautumaan pikavippeihin....Sitten kun pääsin kokoaikatöihin, kuulin työkaverilta, että tälläinen mahdollisuus olisi ollut olemassa...
En ole tajunnut hakea. Tai luin kyllä jotain, mutta olen unohtanut koko jutun. Teen 4 tuntia päivässä ja saan alle 900 euroa. Asumiseen ja laskuihin menee 700 euroa. Olen menettänyt ilon työnteosta ja elämästäkin kokonaan ja menossa työterveyteen valittamaan ahdistuksesta. Osa-aikatyö ei ollut oma valintani vaan työnantaja vähensi tuntejani.
Ihan kuule riippuu siitä, paljonko tienaat ja teet työtunteja.
Itse en saa mitään.
En penninlatia.
Menee rajat yli.
Tiedossa kyllä on, mutta en ole hakenut. Ja ymmärtääkseni minulla ei siihen olisi oikeuttakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mulla sitten tällaiseen oikeutta jos firmani joudun sulkee eli y tunnuksen lopetan. Ja saisin töitä esim 30h vko?
Olen työttömyyskassan jäsen toki yksityisen yrittäjyyden vuoksiMiksi et saisi?
Jos saat osa-aikatyön ja pidät työnhakusi voimassa, olet oikeutettu soviteltuun työmarkkinatukeen.
Onko jotain karenssiaikaa muuten siitä, jos lopettaa yrityksen?
Soita kelaan ja kysy. Ja kerro tänne, mitä vastasivat.
Tuntimäärää pitää olla alle 30.
up