Miten valmistatte lapsianne pettymyksiä vastaan?

Normaalielämässä pettymyksiä tulee luonnostaan. En tee vartavasten kiusaa. Jos lapset todella toivovat jotakin, hankin sen, jos mahdollista. MItään turhanpäiväsitä sälää sen sijaan en hanki. Tai mitä lapselle milloinkin päähän pälkähtää. Sijoitan siihen, mikä on lapselle itselleen todella tärkeää ja panostamisen arvoista.  Luonnostaan lapset ovat tottuneet siihen että rahaa ei ole kaikkeen, he joutuvat ponnistelemaan koulussa, tekemään kotitöissä. Kun lapsi joutuu huomioimaan myös muiden ihmisten tarpeita, pettymyksiä siihen, ettei ole kaikkivoipa ja maailman napa, tulee ihan itsestään. Siksi tärkein tapa opetella sietämään pettymyksiä on toisten huomioonottaminen ja sosiaaliset taidot, sekä se, että oppii näkemään vaivaa ja harjoittelemaan, ja siinä luonnostaan sietämään sitä, että pitää nähdä vaikaa ja kestää se, ettei kaikki noin vaan onnistu ja ole helppoa ja tipahda ilmaiseksi syliin. Pettymysten opettelminen materian saamisen kautta on pelkkää pintaa.  Lasten kasvatuksessahan haasteellista on se, että vanhempi voi "kasvattaa" eli antaa lapselle elämän eväiksi tasan sen, mitä hänellä itsellään on. Muu on keinotekoista ja pinnallista, ja tuntuu lapsesta mielivallalta ja kiusanteolta. Ja jos lapsi syvästi jostakin asiasta pitää ja tuntee intohimoa, juuri sitähän vanhempien tulisi tukea.

Elämällä!

Lahjatoive listat yleensä on niin pitkiä että väkisinkin niissä tulee pettymyksiä. Pettymyksiä ei yritetä erityisesti välttää vaikka lapsen toiveitakin yritetään täytää mahdollisuuksien mukaan. Pettymysten käsittelyssä lasta autetaan ja lohdutetaan sekä opetetaan hänelle että aina kaikki ei millään voi mennä niin kuin itse toivoisi.

Ennemmin ne pienet arkiset asiat. Eli ei saa joka ikinen kerta sitä pientä karkkipussia kun pyytää yms. Tuntuu, että moni vanhempi ei halua missään vaiheessa aiheuttaa pettymyksen tunnetta lapselleen. Sitten sitä ollaankin jossain vaiheessa pulassa.

Mä autan lasta, en kiusaa. Mutta provohan tää on ja vieläpä huono sellainen, että 0/5

Miksi valmistaa sellaista varten, mitä ei tule kokemaan? Vain häviäjät pettyvät. Me kasvatamme lapsestamme menestyjän.

Tietenkään kaikkea ei saa, jo sillä että lapsi ei aina saa tahtoaan läpi arkipäiväisissä asioissa, opettaa lapselle että maailma ei pyöri niin kuin itse haluaa.

Sen sijaan tuo ainainen lässytys siitä että maailmassa on lapsia joilla ei ole mitään, joo totta, mutta en mä ala omalle lapselle opettamaan että oma menestys olisi väärin, omien kätten töistä saa nauttia, vailla omantunnon tuskia.

koko maailmaa kun ei voi pelastaa ja oman elämän ja tulostason kustannuksella en ala muiden elämää laittaa paremmaksi, eriasia olisi, jos rahaaa olisi miljoonia.

Jos yhtään perii isänsä ulkonäön ja sosiaaliset taidot, pettymyksiä tulee muutenkin. Turha erikseen kiusata

Sairasta.

Tämäkin kysymys vaikuttaa ensi näkemältä tyhmältä ja turhalta, mutta entäpä jos ajatellaan asiaa siltä kantilta, että vanhemmilla ihan oikeasti olisi varaa ostaa lapselle ihan mitä vaan hän haluaa?

Näyttäisi toppi tulevan ipädin kohdalla, sen kalliimmista asioista ei osata uneksiakaan poislukien pelikonsolit, joita nyt ei kannata ostaa minkään ikäisille lapsille.

Tulee toppuuteltua ihan tavan vuoksi, ei siksi, että ei olisi varaa. Onko tässäkään mitään järkeä? Säästyvillä rahoilla ei ostettaisi mitään muuta tai mitään sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

Jos yhtään perii isänsä ulkonäön ja sosiaaliset taidot, pettymyksiä tulee muutenkin. Turha erikseen kiusata

Mitäs otit betamiehen. Eikö ollut alfaa tarjolla?

Ei valmenneta mitenkään erityisesti. Kaupassa ei saa aina haluamaansa, karkkia ei ostella aina kun tekee mieli, peleissä joutuu myös häviämään, ei saa aina valita mitä luetaan iltasaduksi, joutuvat sisarusten kanssa valitsemaan mitä leikitään eli ei saa aina itse päättää leikkejä, ei osteta kaikkia leluja mitä kavereillakin on jne. Eiköhän noita pieniä pettymyksiä tule ihan normaalissa elämässä ilman sen kummempaa koulutusta.

Tämä, että vanhemman tehtävä on aiheuttaa pettymyksiä lapselle, on yksi väärinymmärretyimmistä ohjeista. Aloitus voi olla provo, mutta on vanhempia, jotka käsittävät tuon ohjeen niin, että pannaan lapsi ensin toivomaan jotain ja sitten annetaan jotain muuta. Ohjeella on alun perin tarkoitettu, että vanhemman ei pidä siloitella liikaa lapsen tietä ja yrittää antaa kaikkea, mitä hän toivoo. Yleensä ihan normaali elämä riittää pettymykseksi.

Yhtä väärinymmärretty on hokema rajoista ja rakkaudesta eli rajat ovat rakkautta. Useimmat tuon hokijat unohtavat sen rakkauspuolen kokonaan ja kieltävät vain kieltämisen ilosta niin kuin kieltäminen olisi itseisarvo, kuten pettymysten tuottaminen. Oikeasti lasta ei tarvitse kieltää tekemästä yhtään mitään muuta kuin sellaisia asioita, jotka ovat vahingollisia hänelle tai muille, eikä niitä nyt lopulta niin paljon ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos yhtään perii isänsä ulkonäön ja sosiaaliset taidot, pettymyksiä tulee muutenkin. Turha erikseen kiusata

Mitäs otit betamiehen. Eikö ollut alfaa tarjolla?

Rakkau$ $okai$ee

Vierailija kirjoitti:

Tämä, että vanhemman tehtävä on aiheuttaa pettymyksiä lapselle, on yksi väärinymmärretyimmistä ohjeista. Aloitus voi olla provo, mutta on vanhempia, jotka käsittävät tuon ohjeen niin, että pannaan lapsi ensin toivomaan jotain ja sitten annetaan jotain muuta. Ohjeella on alun perin tarkoitettu, että vanhemman ei pidä siloitella liikaa lapsen tietä ja yrittää antaa kaikkea, mitä hän toivoo. Yleensä ihan normaali elämä riittää pettymykseksi.

Yhtä väärinymmärretty on hokema rajoista ja rakkaudesta eli rajat ovat rakkautta. Useimmat tuon hokijat unohtavat sen rakkauspuolen kokonaan ja kieltävät vain kieltämisen ilosta niin kuin kieltäminen olisi itseisarvo, kuten pettymysten tuottaminen. Oikeasti lasta ei tarvitse kieltää tekemästä yhtään mitään muuta kuin sellaisia asioita, jotka ovat vahingollisia hänelle tai muille, eikä niitä nyt lopulta niin paljon ole.

Pienellä lapsella sitä kiellettävää on sadoittain, mitään yleisohjetta "älä koske sähkölaitteisiin" kun ei voi antaa :)

Ostan lapselle paketillisen suklaata, koska hän toivoi sitä, ja itselle uuden Mersun. Onko oikein? Enkö saisi ostaa Mersua jouluksi?

Meillä on otettu pienestä pitäen tavaksi kertoa lapselle, että hänestä ei ole mihinkään. Ja jos on saanut esim. kokeesta 10, niin olen vain todennut että "Entäs sitten? Mikset saanut 10+?". Sillä tavalla pettymykset tuntuvat lapsesta normaalilta elämään kuuluvalta asialta kuten pitää ollakin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on otettu pienestä pitäen tavaksi kertoa lapselle, että hänestä ei ole mihinkään. Ja jos on saanut esim. kokeesta 10, niin olen vain todennut että "Entäs sitten? Mikset saanut 10+?". Sillä tavalla pettymykset tuntuvat lapsesta normaalilta elämään kuuluvalta asialta kuten pitää ollakin.

Tuossa hommassa ei ole jatkuvuutta, sillä jotkut lapset siitä innostuvat yrittämään seuraavalla kerralla kahta kauheammin. Sen sijaan kannattaa ruveta kyselemään, että eikö ne jo kaveritkin ala kettuilla kun noin ihme numeroita tuot kotiin? Mitä naapuritkin sanoo? Luulevat joksikin lukutoukaksi meitä vanhempiakin. Että otapas ensi kerralla rennommin. Tarvittaessa voidaan rakennella käpylehmiä koko kokeita edeltävä yö. Ajattele edes vanhempiasi!

Vierailija kirjoitti:

Miksi valmistaa sellaista varten, mitä ei tule kokemaan? Vain häviäjät pettyvät. Me kasvatamme lapsestamme menestyjän.

Eli teidän lapsenne kokee sen kauheimman pettymyksen, ikuisen riittämättömyyden. Hän ei kelpaa omille vanhemmilleen tavallisena, keskinkertaisena, keskeneräisenä. Menestyksen edellytys on rautainen pettymystensietokyky. Ja kyky sinnitellä yli suurimmistakin pettymyksistä.  Jos niitä ei ole, lapsi alkaa alisuorittaa ja lopputuloksena on huonolla itsetunnolla varustettu epäonnistuja. Valitettavasti tuollaista toivomaasi oikopolkua  muiden yläpuolelle ei ole. Ne lapset, joiden vanhemmat ajattelevat noin, eivät saa mitään oikeita eväitä elämäänsä ja putoavat kaikkien alapuolelle. Mut varmaan vaan vähän provoilit, eikös niin :)