Seksuaaliterapeutti käski hankkia tyttöystävän

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mulle 25-vuotiaalle naiselle olisi tarjolla maaseudulla? Ei töitä (en ole hoito- tai opetusalalla), ei ystäviä, ei harrastuksia. Pidän ihmisvilinästä ja haluan tavata monena päivänä viikossa ystäviäni. En halua olla kotiäiti, en halua edes lapsia.

Harmi. Useimmat kaupunkilaismiehet haluaa lapsia.

En tunne yhtäkään miestä, joka haluaisi lapsia :D suurin osa tuntemistani pariskunnista (27-34v.) ovat omasta tahdostaan lapsettomia.

Itsekin kun aloin oikein miettimään, niin en oikeasti tiedä yhtäkään miestä, joka nimenomaan haluaisi tai olisi halunnut lapsia. Suurin osa kellä lapsia nykyään on, on mennyt mukana vaimon/tyttöystävän vauvahaaveissa lähinnä asenteella "no ehkä se voisi olla kivaa, voihan sitä kokeilla". Osalle on käynyt parempi tuuri kuin toisille ja huomasivatkin pitävänsä lapsista, osa on jo eronnut (vaikka kaikki ovat alle 35-vuotiaita) ja lapset jäivät tietysti äidille. Hassua, etten ole koskaan törmännyt edes vauvakuumeiseen mieheen, onko sellaisia edes? Vai onko se miesten lapsikuumeilu sitä, että sanotaan vaimolle "no, ehkä se oma lapsi voisi olla joskus ihan kiva"?

Olimme kolmekymppinen velapariskunta kunnes mies asetti parisuhteen jatkon edellytykseksi lapsen tekemisen. Niin tehtiin ja oli hyvä päätös.

OT, mutta mikäs ihmeen velapariskunta sellainen on, joka tekee lapset suhteeseen juuri silloin kuin keskimäärin pariskunnat Suomessa tekee? Te siis vain odotitte oikeaa aikaa tehdä lapsia, ette ollut velapariskunta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mulle 25-vuotiaalle naiselle olisi tarjolla maaseudulla? Ei töitä (en ole hoito- tai opetusalalla), ei ystäviä, ei harrastuksia. Pidän ihmisvilinästä ja haluan tavata monena päivänä viikossa ystäviäni. En halua olla kotiäiti, en halua edes lapsia.

Harmi. Useimmat kaupunkilaismiehet haluaa lapsia.

En tunne yhtäkään miestä, joka haluaisi lapsia :D suurin osa tuntemistani pariskunnista (27-34v.) ovat omasta tahdostaan lapsettomia.

Itsekin kun aloin oikein miettimään, niin en oikeasti tiedä yhtäkään miestä, joka nimenomaan haluaisi tai olisi halunnut lapsia. Suurin osa kellä lapsia nykyään on, on mennyt mukana vaimon/tyttöystävän vauvahaaveissa lähinnä asenteella "no ehkä se voisi olla kivaa, voihan sitä kokeilla". Osalle on käynyt parempi tuuri kuin toisille ja huomasivatkin pitävänsä lapsista, osa on jo eronnut (vaikka kaikki ovat alle 35-vuotiaita) ja lapset jäivät tietysti äidille. Hassua, etten ole koskaan törmännyt edes vauvakuumeiseen mieheen, onko sellaisia edes? Vai onko se miesten lapsikuumeilu sitä, että sanotaan vaimolle "no, ehkä se oma lapsi voisi olla joskus ihan kiva"?

Olimme kolmekymppinen velapariskunta kunnes mies asetti parisuhteen jatkon edellytykseksi lapsen tekemisen. Niin tehtiin ja oli hyvä päätös.

OT, mutta mikäs ihmeen velapariskunta sellainen on, joka tekee lapset suhteeseen juuri silloin kuin keskimäärin pariskunnat Suomessa tekee? Te siis vain odotitte oikeaa aikaa tehdä lapsia, ette ollut velapariskunta.

Mies oli jo lähemmäs 40 silloin, minä muutaman vuoden nuorempi. Olimme kyllä eläneet siihen asti sinä vakaassa käsityksessä että ei tulla tekemään lapsia. Sitten vain jotenkin kävi niin että elämä rupesi tuntumaan liikaa dejavulta, joten ei minuakaan tarvinnut varsinaisesti painostaa. Lisäksi olin lakannut pelkäämästä lapsia mitä ihan oikeasti tein parikymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mulle 25-vuotiaalle naiselle olisi tarjolla maaseudulla? Ei töitä (en ole hoito- tai opetusalalla), ei ystäviä, ei harrastuksia. Pidän ihmisvilinästä ja haluan tavata monena päivänä viikossa ystäviäni. En halua olla kotiäiti, en halua edes lapsia.

Harmi. Useimmat kaupunkilaismiehet haluaa lapsia.

En tunne yhtäkään miestä, joka haluaisi lapsia :D suurin osa tuntemistani pariskunnista (27-34v.) ovat omasta tahdostaan lapsettomia.

Itsekin kun aloin oikein miettimään, niin en oikeasti tiedä yhtäkään miestä, joka nimenomaan haluaisi tai olisi halunnut lapsia. Suurin osa kellä lapsia nykyään on, on mennyt mukana vaimon/tyttöystävän vauvahaaveissa lähinnä asenteella "no ehkä se voisi olla kivaa, voihan sitä kokeilla". Osalle on käynyt parempi tuuri kuin toisille ja huomasivatkin pitävänsä lapsista, osa on jo eronnut (vaikka kaikki ovat alle 35-vuotiaita) ja lapset jäivät tietysti äidille. Hassua, etten ole koskaan törmännyt edes vauvakuumeiseen mieheen, onko sellaisia edes? Vai onko se miesten lapsikuumeilu sitä, että sanotaan vaimolle "no, ehkä se oma lapsi voisi olla joskus ihan kiva"?

Olimme kolmekymppinen velapariskunta kunnes mies asetti parisuhteen jatkon edellytykseksi lapsen tekemisen. Niin tehtiin ja oli hyvä päätös.

OT, mutta mikäs ihmeen velapariskunta sellainen on, joka tekee lapset suhteeseen juuri silloin kuin keskimäärin pariskunnat Suomessa tekee? Te siis vain odotitte oikeaa aikaa tehdä lapsia, ette ollut velapariskunta.

Mies oli jo lähemmäs 40 silloin, minä muutaman vuoden nuorempi. Olimme kyllä eläneet siihen asti sinä vakaassa käsityksessä että ei tulla tekemään lapsia. Sitten vain jotenkin kävi niin että elämä rupesi tuntumaan liikaa dejavulta, joten ei minuakaan tarvinnut varsinaisesti painostaa. Lisäksi olin lakannut pelkäämästä lapsia mitä ihan oikeasti tein parikymppisenä.

Edelleen, näin se elämä yleensä menee. Muutama vuosi (yleensä alle kymmenen) kun on oltu avoliitossa tai aviossa, niin sitten tulee se olo "mitäs seuraavaksi, mitäs sitten". Ja sitten tehdään ne lapset. Ihan samalla kaavalla teilläkin meni, ei se tee vielä velaksi jos odottaa pari vuotta keskimääräistä pidempään.

Vierailija kirjoitti:

Ja niin he elävät onnellisina naapureina elämänsä loppuun asti? Vähävarainen yksinhuoltajaäiti lapsineen, samanikäinen hyvin toimeentuleva mies yksinään?

Yhdessä heillä olisi kaikki. Mutta jokin estää asioita menemästä niin.

Minulle tuollainen paketti sopisi aivan mainiosti, kunhan siihen ei kuuluisi lapsia. Uusperhekuvioiden onnistuminen edellyttää lähes poikkeuksetta sitä, että molemmilla osapuolilla on omakohtaista kokemusta lapsista. Jos olisin itse lähi- tai etävanhempi, olisin varmasti valmis.

Mutta lapsettomana koen elämäntilanteet aivan liian erilaisiksi. Usko, että hyvässä suhteessa tuollaiset isot lähtökohdat pitäisi olla jotenkuten saman tyyppiset. Pienemmillä yksityiskohdilla, kuten vaikka tulotasolla, koulutukella tai ulkonäölläkään ei ole niin suurta merkitystä. Enhän tavoittele myöskään 20 vuotta itseäni nuorempaa tai 20 vuotta itseäni vanhempaa kumppania.

Sakke kirjoitti:

Varasin ajan koska Konnevedeltä puuttuu ikäiseni seksuaalista halua tuntevat naiset. Keskustelun jälkeen terapeutti totesi että minulla on nuoren miehen normaali seksin tarve. Pitkällä tähtäimellä järkevä ratkaisu on hankkia tyttöystävä ja aloittaa vakituinen parisuhde. Joudun nyt myymään isoisältä perityn maatilan ja muuttamaan naisten perässä kaupunkiin. Muuten mahdollisuudet parisuhteeseen on olemattomat.

Kysyn vaan kenen idea, että tässä maassa pillulla on näin kova hinta?

Pitkältihän syynä on varmaan sota jonka jälkeen alkoi raivokas jälleenrakentaminen ja teollistuminen otti aimo harppauksen. Teollistuminen taas toi mukanaan automaation ja kehityksen jatkuvasti kehittyessä maaseutu autioituu. Olet joutunut ikävään aikakauteen, tulevaisuudessa häämöttää mitä hienoimpia seksirobotteja, mutta kehitys niiden kohdalla on vielä kesken. Otan osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja niin he elävät onnellisina naapureina elämänsä loppuun asti? Vähävarainen yksinhuoltajaäiti lapsineen, samanikäinen hyvin toimeentuleva mies yksinään?

Yhdessä heillä olisi kaikki. Mutta jokin estää asioita menemästä niin.

Minulle tuollainen paketti sopisi aivan mainiosti, kunhan siihen ei kuuluisi lapsia. Uusperhekuvioiden onnistuminen edellyttää lähes poikkeuksetta sitä, että molemmilla osapuolilla on omakohtaista kokemusta lapsista. Jos olisin itse lähi- tai etävanhempi, olisin varmasti valmis.

Mutta lapsettomana koen elämäntilanteet aivan liian erilaisiksi. Usko, että hyvässä suhteessa tuollaiset isot lähtökohdat pitäisi olla jotenkuten saman tyyppiset. Pienemmillä yksityiskohdilla, kuten vaikka tulotasolla, koulutukella tai ulkonäölläkään ei ole niin suurta merkitystä. Enhän tavoittele myöskään 20 vuotta itseäni nuorempaa tai 20 vuotta itseäni vanhempaa kumppania.

Minua on kanssa ihmetyttänyt tuo ihmisten leimaaminen itsekkäiksi ja kusipäiksi sillä perusteella, ettei ole valmis elättämään ja panostamaan aikaansa muiden ihmisten lapsiin? Kuinkahan moni ydinperheellinen olisi valmis ottamaan puolisonsa lehtolapsen kotiinsa asumaan ja huolehtimaan kuin omastaan, varsinkin jos lapsi olisi jo kouluikäinen? Minä en ainakaan olisi missään tilanteessa valmis uusperheelliseksi tai äitipuoleksi kellekään, mutta koska olen itse nainen niin jostain syystä se onkin ihan hyväksyttävää. Harvoin yh-iskät valittelevat ainakaan julkisesti, että harmi kun ei löydy äitipuolta lapsille kun naiset ovat nykyään kaikki niin itsekkäitä ja lapsivihaajia. Jos olisin mies niin olisin itsekäs kusipää joka ei ansaitse naista lainkaan kun en olisi valmis huolehtimaan toisten lapsista kuin omistaan.

Olen itse maalta kotoisin ja mistään hinnasta en tilalle palaisi. Omakotitalo syrjässä on vielä jees, mutta kotitila jossain keskellä ei-mitään on yhtä kuin tuomio hoitaa loppuelämänsä maatalousasioita. Hyi en voi kuvitellakaan kamalampaa, maatalous ei vain kiinnosta minua laisinkaan. Onneksi löysin kaupunkilaismiehen, jolla on ns. "Maalaisjärkeä".

N23

Ps. Millainen tyyppi olet luonteeltasi? Nyt avauksesi kuulostaa vain öyhötykseltä: "Nyt sitä pilluaaa, ettekö te näe kuinka mä huhkin sen eteen, ootte naiset mulle velkaa!".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mulle 25-vuotiaalle naiselle olisi tarjolla maaseudulla? Ei töitä (en ole hoito- tai opetusalalla), ei ystäviä, ei harrastuksia. Pidän ihmisvilinästä ja haluan tavata monena päivänä viikossa ystäviäni. En halua olla kotiäiti, en halua edes lapsia.

Harmi. Useimmat kaupunkilaismiehet haluaa lapsia.

En tunne yhtäkään miestä, joka haluaisi lapsia :D suurin osa tuntemistani pariskunnista (27-34v.) ovat omasta tahdostaan lapsettomia.

Itsekin kun aloin oikein miettimään, niin en oikeasti tiedä yhtäkään miestä, joka nimenomaan haluaisi tai olisi halunnut lapsia. Suurin osa kellä lapsia nykyään on, on mennyt mukana vaimon/tyttöystävän vauvahaaveissa lähinnä asenteella "no ehkä se voisi olla kivaa, voihan sitä kokeilla". Osalle on käynyt parempi tuuri kuin toisille ja huomasivatkin pitävänsä lapsista, osa on jo eronnut (vaikka kaikki ovat alle 35-vuotiaita) ja lapset jäivät tietysti äidille. Hassua, etten ole koskaan törmännyt edes vauvakuumeiseen mieheen, onko sellaisia edes? Vai onko se miesten lapsikuumeilu sitä, että sanotaan vaimolle "no, ehkä se oma lapsi voisi olla joskus ihan kiva"?

Olimme kolmekymppinen velapariskunta kunnes mies asetti parisuhteen jatkon edellytykseksi lapsen tekemisen. Niin tehtiin ja oli hyvä päätös.

OT, mutta mikäs ihmeen velapariskunta sellainen on, joka tekee lapset suhteeseen juuri silloin kuin keskimäärin pariskunnat Suomessa tekee? Te siis vain odotitte oikeaa aikaa tehdä lapsia, ette ollut velapariskunta.

Mies oli jo lähemmäs 40 silloin, minä muutaman vuoden nuorempi. Olimme kyllä eläneet siihen asti sinä vakaassa käsityksessä että ei tulla tekemään lapsia. Sitten vain jotenkin kävi niin että elämä rupesi tuntumaan liikaa dejavulta, joten ei minuakaan tarvinnut varsinaisesti painostaa. Lisäksi olin lakannut pelkäämästä lapsia mitä ihan oikeasti tein parikymppisenä.

Edelleen, näin se elämä yleensä menee. Muutama vuosi (yleensä alle kymmenen) kun on oltu avoliitossa tai aviossa, niin sitten tulee se olo "mitäs seuraavaksi, mitäs sitten". Ja sitten tehdään ne lapset. Ihan samalla kaavalla teilläkin meni, ei se tee vielä velaksi jos odottaa pari vuotta keskimääräistä pidempään.

Yleensä se menee niin että ihmiset haaveissa on parisuhde ja lapset "sitten joskus". Ja sitten tosiaan kun ne nuoruuden kuviot on nähty ja rupeaa toistamaan itseään, aletaan puuhata perhettä. Eikä niin kuin mulla että olin jo teininä kauhuissani kun koin että on painetta tehdä lapsia, suorastaan pelkäsin lapsia ja seurustellessa valitsin miehen sen mukaan ettei tuleva lapsettomuus haittaa. Eihän tää nyt yleensä näin mee... Sitten miehen mieli muuttui ekana siinä vaiheessa kun monen kaverin lapset oli jo teinejä tai esiteinejä. Mm lähes kaikki miehen sisarusten lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänä päivänä on käytössä netti eli sen avulla tutustut sopivaan kumppaniin. Toki tuolla ajatuksenjuoksulla joudut turvautumaan ehkä vähän kauempaa löytyvään vaimoon. 

Ehkä tutustuu, mutta harvassa on ne naiset joille kelpaa asuminen maaseudun läheisillä pikkupaikkakunnilla. Oma sukutila jäi autioksi samasta syystä vaikka vain 85 km Helsingistä.

Pitäisikö kelvata?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mulle 25-vuotiaalle naiselle olisi tarjolla maaseudulla? Ei töitä (en ole hoito- tai opetusalalla), ei ystäviä, ei harrastuksia. Pidän ihmisvilinästä ja haluan tavata monena päivänä viikossa ystäviäni. En halua olla kotiäiti, en halua edes lapsia.

Harmi. Useimmat kaupunkilaismiehet haluaa lapsia.

En tunne yhtäkään miestä, joka haluaisi lapsia :D suurin osa tuntemistani pariskunnista (27-34v.) ovat omasta tahdostaan lapsettomia.

Itsekin kun aloin oikein miettimään, niin en oikeasti tiedä yhtäkään miestä, joka nimenomaan haluaisi tai olisi halunnut lapsia. Suurin osa kellä lapsia nykyään on, on mennyt mukana vaimon/tyttöystävän vauvahaaveissa lähinnä asenteella "no ehkä se voisi olla kivaa, voihan sitä kokeilla". Osalle on käynyt parempi tuuri kuin toisille ja huomasivatkin pitävänsä lapsista, osa on jo eronnut (vaikka kaikki ovat alle 35-vuotiaita) ja lapset jäivät tietysti äidille. Hassua, etten ole koskaan törmännyt edes vauvakuumeiseen mieheen, onko sellaisia edes? Vai onko se miesten lapsikuumeilu sitä, että sanotaan vaimolle "no, ehkä se oma lapsi voisi olla joskus ihan kiva"?

Mun mies halusi lapsia. Mankui niitä jo heti seurustelun alkumetreillä. Viiden vuoden lapsihössötys tehosi ja lämpenin ajatukselle. Nyt lapsia on kaksi, molemmat miehen haluamia. Ei mun ollu tarkotus koskaan tehdä lapsia, mutta kun hoivavietin omaava mies hyppäsi kuvioihin, mieli muuttui. Ihan kivojahan nuo lapset on, hyvä kun tuli tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mulle 25-vuotiaalle naiselle olisi tarjolla maaseudulla? Ei töitä (en ole hoito- tai opetusalalla), ei ystäviä, ei harrastuksia. Pidän ihmisvilinästä ja haluan tavata monena päivänä viikossa ystäviäni. En halua olla kotiäiti, en halua edes lapsia.

Harmi. Useimmat kaupunkilaismiehet haluaa lapsia.

En tunne yhtäkään miestä, joka haluaisi lapsia :D suurin osa tuntemistani pariskunnista (27-34v.) ovat omasta tahdostaan lapsettomia.

Itsekin kun aloin oikein miettimään, niin en oikeasti tiedä yhtäkään miestä, joka nimenomaan haluaisi tai olisi halunnut lapsia. Suurin osa kellä lapsia nykyään on, on mennyt mukana vaimon/tyttöystävän vauvahaaveissa lähinnä asenteella "no ehkä se voisi olla kivaa, voihan sitä kokeilla". Osalle on käynyt parempi tuuri kuin toisille ja huomasivatkin pitävänsä lapsista, osa on jo eronnut (vaikka kaikki ovat alle 35-vuotiaita) ja lapset jäivät tietysti äidille. Hassua, etten ole koskaan törmännyt edes vauvakuumeiseen mieheen, onko sellaisia edes? Vai onko se miesten lapsikuumeilu sitä, että sanotaan vaimolle "no, ehkä se oma lapsi voisi olla joskus ihan kiva"?

Mun mies halusi lapsia. Mankui niitä jo heti seurustelun alkumetreillä. Viiden vuoden lapsihössötys tehosi ja lämpenin ajatukselle. Nyt lapsia on kaksi, molemmat miehen haluamia. Ei mun ollu tarkotus koskaan tehdä lapsia, mutta kun hoivavietin omaava mies hyppäsi kuvioihin, mieli muuttui. Ihan kivojahan nuo lapset on, hyvä kun tuli tehtyä.

Nyt kun tarkemmin mietin, niin voi olla että tuttavapiiriini ei ole vain eksynyt tällaisia "hoivavietillisiä" miehiä, siksi ehkä kuvittelin heidän olevan harvinaisempia kuin ovatkaan. Äidillisiä "hoivaaja"naisia taasen tunnen enemmän kuin itseni kaltaisia, ehkä se selittää nuo jakaumat. Kai tästä jotain tilastoakin on tehty, täytyypä tutkia.