Itsensä kuunteleminen

Ehkäpä sä sanoit sen jo

"se monesti unohtuu ja jää sivuun, kun muut asiat ja ihmiset kiilaa muka tärkeämpinä edelle."

Itse ainakin usein huomaan ajattelevani ensin muiden parasta, ja sitten omaani. Mutta luonteeltani olen muutenkin kiltti ja avulias, niin se on mulle ok.

Joskus kyllä jälkeenpäin miettii että olisi voinut olla itsekkäämpi joissain tilanteissa.

Kaurismies kirjoitti:

Ehkäpä sä sanoit sen jo

"se monesti unohtuu ja jää sivuun, kun muut asiat ja ihmiset kiilaa muka tärkeämpinä edelle."

Itse ainakin usein huomaan ajattelevani ensin muiden parasta, ja sitten omaani. Mutta luonteeltani olen muutenkin kiltti ja avulias, niin se on mulle ok.

Joskus kyllä jälkeenpäin miettii että olisi voinut olla itsekkäämpi joissain tilanteissa.

Niinpä.

Minulle tuo ei ole itsessäni enää aina ok, koska sillä on pahimmillaan niin tuhoisat seuraukset. Kun tarpeeksi paljon kävelee itsensä yli, jäljelle jää enää märkä läntti. Ja sitten ei pysty enää antamaan muillekaan yhtään mitään, saati että saisi itse mistään iloa.

Jos on perusluonteeltaan kiltti ja hyväntahtoinen ja taipuvainen aina ajattelemaan muiden parasta ensin, ehkä tätä asiaa kannattaakin ajatella niin päin, että itsestään on tärkeää huolehtia siksi, että sitten ja vain sitten pystyy huolehtimaan toisistakin. Se lentokoneen happinaamarivertaus. Ainakin itse olen huomannut, että minusta on eniten iloa muille silloin kun olen itse iloinen ja voin hyvin. Lapsellisen yksinkertaista tämäkin...