Nauttikaa vanhemmat omista rahoistanne ja älkää kaikkia lapsillenne syytäkö!!! Tienatkoon itse rahansa!
Kommentit (11)
En ole siitä mennyt pilalle. Vanhempani ovat vain katsoneet tärkeämmäksi sen, että keskityn kouluun ja opiskeluihin kuin että tienaan itse rahani tonnikalaan ja nuudeleihin.
Ja tästä huolimatta heille on jäänyt ihan mukavasti itsellekin varoja, joten ei ole heidän talouttaan kauheasti heilauttanut. Nämä ovat toki perhekohtaisia kysymyksiä, mutta jos joillain vanhemmilla on mahdollisuus ja halua avustaa lapsiaan taloudellisesti, sen ei pitäisi olla kenenkään ulkopuolisen murhe.
on huono omatunto kun kulkee merkkivaatteissa, matkustelee ja ajelee hienolla autolla, mutta lapset kituuttaa. Lakkaa olemasta itsekäs ja hanki lapsellesi ajokortti ja matkustele vaikka vähän vhemmän.
Yleensä nämä kaiken valmiina saaneet ovat vielä kaikkein kärkkäimpiä tuomitsemaan muita. Ei ymmäretä että kaikilla ei ole varaa esim. matkustaa. Helppo se on itse opiskelijana matkustella kun vanhemmat kustantaa kaiken.
En ymmärrä tuollaista aikuisen paapomista. Milloin nuo ihmiset oppivat selviytymään itse? Eivät varmaan milloinkaan, aina odottavat rahaa vanhemmiltaan. Ikävää että joillain on noin rahakeskeinen elämä.
Tuo on juuri sitä uusavuttomuutta! Jos asiat on noin huonosti niin esim. sosiaalitoimistosta saa apua tai muutat halvempaan asuntoon. Ja jos todella on työpaikka niin todellista avuttomuutta jos pitää vanhemmilta pyytää joka kuukausi rahaa vuokraan.
Jos työssä käy, niin siinä tapauksessa vanhempien ei todellakaan tarvitse enää osallistua noihin kustannuksiin. Tai ei muutenkaan tietenkään tarvitse ;). Mutta mun mielestä on ihan ok tukea taloudellisesti opiskelevia lapsia.
ettei liikaa ole paapottu ja rahaa ei ole todellakaan syydetty säkkikaupalla. Nyt kun jouduin työttömäksi niin olen osannut elää pienilläkin rahoilla mutta monella ois katastrofi jos ois tottunut saamaan ties mitä. Taas kun palaan työelämään joskus niin palkka tuntuu ihanalta vaikka sais pienempääkin.
Verottaja suhtautuu lapsien avustamiseen hivenen omalla tavallaan eli lahjaverohan iskee, jos yli 3400 kolmessa vuodessa lapselle lahjoittaa. Käytännössä siis lasta voisi tukea siinä nuoressa aikuisuudessa 90 euroa kuussa ilman veroseuraamuksia. Siinä tuskin kukaan menee piloille ja toisaalta tuskin hyvätuloisten vanhempien talous menee kovin tiukalle.
Elatukseen voi antaa rahaa tuon summan ylikin. Siis, jos rahaa on annettu lapsen elatukseen, niin ei lasketa mukaan tuohon lahjoitussummaan. Tämä on minun käsitykseni. Mielestäni äitini, verovirkailija, on sanonut niin. Tarkastakaa toki jostain.
Aikuiset lapset ovat tottuneet saamaan kaiken. Kun rahapula iskee, kävellään pankkiin ottamaan kulutusluottoa ja siitä alkaa velkaantuminen.
Mun ystävä on koko opiskeluaikansa hassannut rahansa (opintolainatkin) ties mihin; vaatteita, koruja, meikkejä, biletystä, leffoja... Eipä häntä huolettanut kun vanhemmat avustivat kun kaverini heille ruikutti ja kirosi " köyhää opiskelijaelämää" .
Viime keväänä sitten ottikin ohraleipä. Isä päätti pistää rahahanat kiinni ja äiti joutui sairaseläkkeelle. Kaverin elämä on vieläkin täysin sekaisin. Kesätöitäkään ei herunut kun ei ole YHTÄÄN työkokemusta.
Että näin...
Minne sitä sitten kannattaisi laittaa, jos ei lasten hyvinvointiin?