Lasten liikuntatunnit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että ymmärtää miksi liikkuu on iso osa ahaa- elämystä. Miksi on hyvä nostaa sykettä ja miksi tarvitaan vahva tukilihaksisto. Mitä kropassa tapahtuu kun syke nousee. Miten syke laskee ja miten saadaan hermosto rentoutumaan. Ei niinpäin että nyt vedetään teidät aivan piippuun koska se nyt vaan on hyvä asia.

Minä ymmärrän, miksi liikkuminen olisi tärkeää. Mutta ei sen ymmärtäminen auta minua kokemaan iloa liikuntasuorituksesta. Samaa pakkopullaa se on edelleen.

Entä jos siitä yritettäisi tehdä mielenkiintoista? Kaikki voisi oppia tuntemaan omaa kroppaansa ja tutkia mitä on meneillään. Opitaan tuntemaan stressi (joka johtaa kroonisena sairauksiin). Eikä vain luettelona ministeella vaan tuntemuksena kropassa. Opetellaan rauhoittamaan hermosto. Nostetaan syke ja tunnetaan seuraukset kropassa samalla kun selitetään mekanismit.

Tunnen kroppani erinomaisesti. Se ei saa minua tuntemaan liikunnan iloa. 

Tunnen erinomaisesti sen, että minun esimerkiksi pitäisi venytellä pohkeitani ehkäistäkseni plantaarifaskiittia. Siis tunnen tämän kropassani, en ainoastaan ole lukenut jostakin. Venyttely on silti ikävää.

Ehdotuksesi ongelma on, että se sopii sinulle ja kaltaisillesi kilteille tytöille, jotka tykkäävät opettajasta ja tekevät mielellään sen mukaan mitä se kertoo. Mutta oppilaita on muunkinlaisia. Ei kaikkia tosiaan kiinnosta keskittyä kuuntelemaan jotain oman kropan tuntemuksia.

Mä taas mielelläni näkisin, että opetettaisiin niitä eri lajien tekniikoita ja vähemmän olisi painoa sillä, että kuka osaa suorittaa sen heti parhaiten. Vältettäisiin sitä tunnetta, että lapsi ei osaa, eikä tällä ole mitään käsitystä, kuinka edes pitäisi tehdä, kun suoritusta ei ole näytetty ollenkaan tai kahden sekunnin nopeana demonstrointina. Ja tekniikan harjoittelu voi olla mielekkäämpää kuin paikasta toiseen juoksentelu päämäärättömästi, varsinkin huonompikuntoisille.

Lisäksi pitäisi opettaa teoriassa, kuinka omaa kuntoa kehitetään intervalliharjoitteilla ja tarpeeksi hitaalla alkuvauhdilla juoksussa sekä jatkuvasti nousevina painoina painoharjoittelussa. Samoin keskivartalon lihasten hallinnasta eri tasoille mukautettuja variaatioita, alkaen niin yksinkertaisista liikkeistä, että huonokuntoinenkin pystyy ne tekemään oikeilla lihaksilla.

Tuo kunnon ylläpidon tärkeys ei välttämättä mene perille siinä hetkessä, mutta jos lapsi myöhemmin yrittää kuntoa parantaa, niin hänellä olisi siihen työkalut.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas mielelläni näkisin, että opetettaisiin niitä eri lajien tekniikoita ja vähemmän olisi painoa sillä, että kuka osaa suorittaa sen heti parhaiten. Vältettäisiin sitä tunnetta, että lapsi ei osaa, eikä tällä ole mitään käsitystä, kuinka edes pitäisi tehdä, kun suoritusta ei ole näytetty ollenkaan tai kahden sekunnin nopeana demonstrointina. Ja tekniikan harjoittelu voi olla mielekkäämpää kuin paikasta toiseen juoksentelu päämäärättömästi, varsinkin huonompikuntoisille.

Lisäksi pitäisi opettaa teoriassa, kuinka omaa kuntoa kehitetään intervalliharjoitteilla ja tarpeeksi hitaalla alkuvauhdilla juoksussa sekä jatkuvasti nousevina painoina painoharjoittelussa. Samoin keskivartalon lihasten hallinnasta eri tasoille mukautettuja variaatioita, alkaen niin yksinkertaisista liikkeistä, että huonokuntoinenkin pystyy ne tekemään oikeilla lihaksilla.

Tuo kunnon ylläpidon tärkeys ei välttämättä mene perille siinä hetkessä, mutta jos lapsi myöhemmin yrittää kuntoa parantaa, niin hänellä olisi siihen työkalut.

Olen samaa mieltä siitä että harjoittelu tulisi suorittaa niin matalalla kynnyksellä että kaikki pystyisivät. Kilpailutilanne tuo epäonnistumisia ja sitä pitäisi välttää, ja jos kynnys onnistumiseen on tarpeeksi matalalla niin kaikki saisivat niitä positiivisia onnistumisen kokemuksia. Tekniikan harjoittelu taas, no, kuinkahan paljon sitä ehtii parissa tunnissa harjoittelemaan tekniikkaa ja kuinka hyvin se sitten pitäisi osata? Mun mielestä tärkeintä olisi saada lapset tykkäämään liikunnasta, tekniikasta viis. Jos lajia lähtee harrastamaan niin kyllä siellä sitten tekniikat opetetaan. Tekniikan harjoittelu olisi todella tylsää eikä siitä varmasti oppisi ne jotka suorittaa liikuntaa "väärin". Vaatisi aika paljon aikaa että saisi omat tekniikan muutettua, siksihän harrastajat käyttävät siihen hirvittävästi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi pitäisi opettaa teoriassa, kuinka omaa kuntoa kehitetään intervalliharjoitteilla ja tarpeeksi hitaalla alkuvauhdilla juoksussa sekä jatkuvasti nousevina painoina painoharjoittelussa. Samoin keskivartalon lihasten hallinnasta eri tasoille mukautettuja variaatioita, alkaen niin yksinkertaisista liikkeistä, että huonokuntoinenkin pystyy ne tekemään oikeilla lihaksilla.

Tuo kunnon ylläpidon tärkeys ei välttämättä mene perille siinä hetkessä, mutta jos lapsi myöhemmin yrittää kuntoa parantaa, niin hänellä olisi siihen työkalut.

Eipä kuulosta kovin iloa tuottavalta tuo teoriaopetus.

Jos lapsi myöhemmin yrittää kuntoa parantaa niin työkaluja on netti pullollaan. 

Useimmat lapset ovat luonnostaan liikunnallisia, jos sitä ei heistä kitketä tyyliin "lakkaa riehumasta!", "pois sieltä puusta heti, katkaiset vielä niskasi", "varo nyt sotkemasta niitä vaatteitasi", "kyllä mä voin heittää sut autolla niin ei tarvii kävellä", "istu nyt kunnolla!" jne. Noita kun aikansa kuuntelee niin vaurioita ei pari liikuntatuntia viikossa enää korvaa.

Liikuntatunteja tärkeämpää olisi kieltää pakkoistuttaminen koulun muilla tunneilla. Tuoli taitaakin olla vaarallisin asia, jonka ihmiskunta on keksinyt!

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä ihmettelen miksi telinevoimistelu on edelleen liikuntatunneilla mukana, se vie liikunnasta ilon.

Itse luokanopettajana opetan liikuntaa alakouluikäisille, ja telinevoimistelu on ollut oppilaista hurjan kivaa! Tosi olen sen jo pitkän aikaa toteuttanut parkour-tyyppisenä temppuilu- ja esteratana, jossa telinevoimisteluliikkeitä, ketteryyttä, motoriikkaa, voimaa ja kehonhallintaa tulee treenattua ihan huomaamatta. Varsinkin poikien suosikkitunteja!

Lisään vielä, että hauskemmaksi tunnit tekee se, että oppilaat saavat olla itse ideoimassa rataa ja sijoitella hevosia, patjoja, tramppoja ym.

Meillä on tilanne se, että lapset pitäisi vaan saada liikkumaan keinolla millä hyvänsä. Ihan sama, vaikka sitten "lajintuntemus" kärsisikin. Nyt kun liikuntatunnit aiheuttavat vain inhoa. Jos ohjelma olisi vapaamuotoisempaa, saisi jokainen tehdä sellaista mistä tykkää ja pääsisi oikeasti liikkumaan. Muistan, että kun itse esimerkiksi vihasin koripalloa, tunti kului lähinnä pelaamisen välttelyyn. Metsään sen sijaan olisin voinut mennä samoilemaan tunneiksi, mutta kukaan ei antanut mahdollisuutta. Sekin sitten vähän jäi, kun opettajan mukaan se ei ollut liikuntaa. Hien sain kyllä aina pintaan, kun taapersin polvia myöten hangessa metsäreittejä pitkin. Liekö sitten ihan jotain huuhaata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä ihmettelen miksi telinevoimistelu on edelleen liikuntatunneilla mukana, se vie liikunnasta ilon.

Itse luokanopettajana opetan liikuntaa alakouluikäisille, ja telinevoimistelu on ollut oppilaista hurjan kivaa! Tosi olen sen jo pitkän aikaa toteuttanut parkour-tyyppisenä temppuilu- ja esteratana, jossa telinevoimisteluliikkeitä, ketteryyttä, motoriikkaa, voimaa ja kehonhallintaa tulee treenattua ihan huomaamatta. Varsinkin poikien suosikkitunteja!

Meillä oli jotain tuon tyylistä. Vihasin joka sekuntia. Vieläkin pelkkä ajatuskin telinevoimistelusta tuottaa lähinnä vihan tunteita kun opettaja nillittää etten tehnyt liikkeitä oikein tai vaatii tekemään jotain mitä en tahdo tai osaa.

Ihanko oikeasti kaikki oppilaat tykkää sun telinevoimistelutunneista? Epäilen.

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä siitä että harjoittelu tulisi suorittaa niin matalalla kynnyksellä että kaikki pystyisivät. Kilpailutilanne tuo epäonnistumisia ja sitä pitäisi välttää

Siitä samaa mieltä että kilpailuttaminen on pahasta. Ja jos lapset omia aikojaan rupeavat kilpailemaan keskenään niin opettajan on tarkoituksella tasoitettava tilannetta, sopivasti kannustamalla niitä heikompia.

Mutta koettaisin välttää tuota "harjoittelu"-mielikuvaa myös. Siis sitä, että liikunta itsessään ei ole iloa vaan toimintaa, joka tähtää johonkin muuhun, eli kunnossa pysymiseen. Useimmat lapset tykkäävät ainakin jonkinlaisesta liikunnasta ihan sen itsensä vuoksi, riemuitsevat kun pääsevät kiipeilemään, tanssimaan, telmimään jumppamatoilla, pelaamaan palloa - tähän pitää luoda mahdollisuuksia, sen sijaan että selitetään, kuinka tärkeää on harjoitella.

Siitä samaa mieltä että kilpailuttaminen on pahasta. Ja jos lapset omia aikojaan rupeavat kilpailemaan keskenään niin opettajan on tarkoituksella tasoitettava tilannetta, sopivasti kannustamalla niitä heikompia.

Mutta koettaisin välttää tuota "harjoittelu"-mielikuvaa myös. Siis sitä, että liikunta itsessään ei ole iloa vaan toimintaa, joka tähtää johonkin muuhun, eli kunnossa pysymiseen. Useimmat lapset tykkäävät ainakin jonkinlaisesta liikunnasta ihan sen itsensä vuoksi, riemuitsevat kun pääsevät kiipeilemään, tanssimaan, telmimään jumppamatoilla, pelaamaan palloa - tähän pitää luoda mahdollisuuksia, sen sijaan että selitetään, kuinka tärkeää on harjoitella.

Ehkä minun ei olisi pitänyt käyttää sanaa harjoitella, mutta tarkoitin sitä että liikuntatunnilla tehdään asioita niin, että kaikki onnistuisivat ja saisivat niitä positiivisia kokemuksia. Kaikki ei tykkää kiipeilystä tai tanssimisesta, ja jos niitä kuitenkin liikuntatunnilla olisi, niin ne pitäisi olla järjestettynä niin että ne heikoimmin pärjäävätkin onnistuisivat.

Vierailija kirjoitti:

 Jos ohjelma olisi vapaamuotoisempaa, saisi jokainen tehdä sellaista mistä tykkää ja pääsisi oikeasti liikkumaan.

Tuohan se olisi ihanne. Mutta taitaa törmätä opetussuunnitelman lisäksi myös vastuukysymyksiin: ajattele mikä haloo siitä syntyisi, jos yksi osa luokkaa lähtisi uimaan, toinen pelaa lätkää ja kolmas telinevoimistelee, ja sitten yhdessä ryhmässä tapahtuu onnettomuus eika ole ollut opettajaa valvomassa? 

Sulla on vanhempana velvollisuus kasvattaa lapsesi. Älä jätä kaikkea koululle.

Koulussa pitäisi lopettaa kaiken liikuntaan liittyvän mittaaminen! Meillä MOVE-testi oli se viimeinen pisara, jonka jälkeen 5-luokkalaiselle liikunta on ollut pakkopullaa ja inhotuin aine koulussa.

Lapset ovat pienestä pitäen kiipeilleet, hyppineet, pelanneet pihassa jalkapalloa ja viskoneet frisbeegolfia. He ovat suunnistaneet ja pelanneet porukassa sählyä. Kyse ei ole liikuntaa kaihtavista lapsista vaan sellaisista lapsista, joille on opetettu liikunnan sinänsä olevan kivaa, vaikka ei kilpailla eikä mitata.

Koulussa liikuntatunnilla asiat tehdään verenmaku suussa. Varsinaisesti mitään ei opeteta, mutta odotetaan, että tapahtuu edistymistä. Se vanha vertaus cooperintestin ja japaninkielen opiskelun välillä pätee MOVEssakin eli joka vuosi tehtiin juoksutesti, johon ei mitenkään harjoiteltu ja joka vuosi ihmetetiin, miksi tulokset eivät parane. Ei japaniakaan samalla metodilla opittaisi.

Seiskaluokkalaisella on ensi vuonna MOVE-testi ja jo nyt hän on todennut, että aikoo alisuoriutua siinä siksi, että kyse ei ole yksilöiden motivoimisesta iloiseen liikuntaan, vaan massatestistä, jonka ei ole edes tarkoitus johtaa muuhun kuin syyllistämiseen. Tuollainen noin 15v nuori onkin parhaassa iässä ottamaan vastaan palautetta siitä, että ei edes osaa istua suorassa, vaikka on käynyt baletti- ja tanssitunneilla viimeiset 10 vuotta. Sellainen kun ei ole liikunnanopettajien mielestä liikuntaa lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Jos ohjelma olisi vapaamuotoisempaa, saisi jokainen tehdä sellaista mistä tykkää ja pääsisi oikeasti liikkumaan.

Tuohan se olisi ihanne. Mutta taitaa törmätä opetussuunnitelman lisäksi myös vastuukysymyksiin: ajattele mikä haloo siitä syntyisi, jos yksi osa luokkaa lähtisi uimaan, toinen pelaa lätkää ja kolmas telinevoimistelee, ja sitten yhdessä ryhmässä tapahtuu onnettomuus eika ole ollut opettajaa valvomassa? 

Meillä on ryhmällä samaan aikaan 3 opettajaa eli liikuntatunti on yhtä aikaa 4 rinnakkaisluokalla. Oppilaita on noin 80 ja jako ryhmiin tehdään omien valintojen mukaan. Yksi ope lähtee vetämään luisteluporukkaa, yksi  lähtee osan kanssa kuntosallille ja yksi  ohjaa lentopalloryhmää. Näin siis esimerkiksi. Sukupuolijakoa ei ole ja ainoa valintakriteeri on se, että lukukauden aikana on osallistuttava vähintää 3 eri lajiin. Toimii erittäin hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Sulla on vanhempana velvollisuus kasvattaa lapsesi. Älä jätä kaikkea koululle.

Kasvatankin. Kyse on nyt siitä että kaikki saisi kokea onnistumisia ja oppia tällä saralla. Näidenkin viestien perusteella on paljon vanhempia jotka inhoavat liikuntaa ja tällöin ajatus että se voisi olla kivaa ei välttämättä välity lapsille. Toinen on se ettei vanhemmat välttämättä tiedä kaikkia näitä asioita ja luonnollinen paikka oppia näistä olisi lapsille koulu. En minäkään enää muista kaikkia matematiikan kaavoja jotta voisin ne lapsilleni opettaa. Oma terveys ja taito pitää sitä yllä erilaisin keinoin on kuitenkin todella tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä siitä että harjoittelu tulisi suorittaa niin matalalla kynnyksellä että kaikki pystyisivät. Kilpailutilanne tuo epäonnistumisia ja sitä pitäisi välttää, ja jos kynnys onnistumiseen on tarpeeksi matalalla niin kaikki saisivat niitä positiivisia onnistumisen kokemuksia. Tekniikan harjoittelu taas, no, kuinkahan paljon sitä ehtii parissa tunnissa harjoittelemaan tekniikkaa ja kuinka hyvin se sitten pitäisi osata? Mun mielestä tärkeintä olisi saada lapset tykkäämään liikunnasta, tekniikasta viis. Jos lajia lähtee harrastamaan niin kyllä siellä sitten tekniikat opetetaan. Tekniikan harjoittelu olisi todella tylsää eikä siitä varmasti oppisi ne jotka suorittaa liikuntaa "väärin". Vaatisi aika paljon aikaa että saisi omat tekniikan muutettua, siksihän harrastajat käyttävät siihen hirvittävästi aikaa.

Samaa mieltä siitä, että mitään syvällistä tekniikkaopetusta on turha liikuntatunnilla antaa. Mutta toisaalta jokaisessa lajissa on jotkin alkeet, joiden avulla päästään parhaiten etenemään, ja kyllä näitä pitäisi jo liikuntatunnilla opettaa. Esimerkiksi itse muistan, millaista tuskaa hiihtäminen oli, kun lähinnä suksia nostelemalla liikuin vaivalloisesti eteenpäin. Aikuisena kävin hiihtokoulussa ja jo yhdellä kerralla opettaja neuvoi, että miten suksia potkitaan ja liu'utetaan, ja vaikka nopeus oli edelleen hidasta, niin hiihtämisestä tuli sata kertaa helpompaa ja vaivattomampaa.

Koululiikunnasta on muutenkin päällimmäinen muisto se, että opettaja vain katsoo sivusta ja tuomitsee. Ja vaikka samaa lajia olisi ollut monta kertaa, niin eihän siinä mitenkään kehity, jos opettaja antaa kerta toisensa jälkeen vain tehdä samalla tavalla ja palautteena on, että "ei noin."