Lue keskustelun säännöt.
Lapsellani ei ole mielikuvitusta.
16.12.2016 |
En edes tiennyt tuollaisen olevan mahdollista ennen tätä lasta. On erittäin älykäs, laskee helposti nyt siskalla esim. lukion pitkää matikkaa, tietää asioista aivan valtavasti jne. Mutta ei keksi tarinoita. Koulussa oli ollut fantasiakirjoitustehtävä. Oli pöllinyt juonen lukemastaan kirjasta, muuttanut vain pieniä yksityiskohtia. Kun kysyin miksi, paljastui, että hän ei osaa keksiä mitään uutta tarinaa. Jäin miettimään menneisyyttä ja tajusin näin olleen aina. Päiväkodin sadutustehtävissä kuvaili menneitä tapahtumia tai referoi keskusteluja. Mielikuvitusleikkejä ei leikkinyt koskaan vaan urheilulajit, sääntöpelit ja rakenteluleikit veivät mukanaan. Yhtään kuvitteellista ainetta ei ole koskaan kirjoittanut. Pitääkö olla huolissaan ja miten hitossa tuo on mahdollista?
Kommentit (47)
Ap, unohda nuo riemuidiootit, jotka sössöttävät aspergeria ja autismia. Voit olla varma, että kukaan heistä ei tiedä aiheesta enempää kuin mitä ovat naistenlehdistä lukeneet. Tuo vain on sellaine tyhmien ihmisten kaakottama muotiselitys asiaan kuin asiaan.
Minulla on paljon parempi diagnoosi sinulle esittää:
http://www.bbc.com/news/health-34039054
Ehkä lapsesi ei yksinkertaisesti kykene mielessään luomaan kuvia. Hänellä kirjaimellisesti ei ole mielikuvitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä vaan. Itse olen koko elämäni kärsinyt vilkkaasta mielikuvituksestani ja mieltymyksestäni taiteeseen ja tarinoihin. Paremman elämän saa kun on teknisempi ja matemaattisempi tyyppi. (Ellei satu olemaan huippulahjakkuus.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole todellakaan autistin merkki, pöh vaan!
Tuo tarinaniskentä on sellanen taito, jota voi treenata. Matemaattisesti lahjakas lapsi helposti pysyy omalla mukavuusalueellaan, ajattelee, että tarinan pitää olla jotenkin täydellinen sisäiseltä logiikaltaan, eikä saa sitten aloitettua.
Itselläni on eskari-ikäinen lapsi, joka on tosi rationaalinen ja matemaattinen, rakentelee legoista upeita rakennuksia ym. Ollaan sitten oikein harjoiteltu sitä, että kerrotaan vuorotellen tarinoita, joihin tulee oikein pöhköjä juonenkäänteitä. Pikkusisaruksensa on mestari tässä: juuri, kun aarrearkun avain on löytynyt, joku henkilöistä nielaisee sen tms.
Kiitos! Meilläkin sisarus on sellainen jutunkeksinnän pohjaton lähde, että lähinnä on pitänyt rajoittaa. Että pysyisi välillä oikeassakin maailmassa eikä aina lentelisi höpöhöpörunoratsunsaselässä pitkin vaaleanpunaisia taivaankansia. Tiesin kyllä ettei tuo ole hänen juttunsa mutta en tajunnut että sitä mielikuvitusta ei ole ollenkaan. Tosin kai jonkinlaista mielikuvitusta on oltava kun voi esim suunnitella ja muokata kolmiulotteisia rakennelmia päässään ja pystyy miettimään shakissa monta siirtoa eteen päin erilaisiin mahdollisiin vastasiirtoihin? Vai onko tuo mielikuvitusta?
Minä ajattelisin, että kaikki lähtee älykkyydestä. Jos pystyy suunnittelemaan päänsä sisällä hienoja rakennuksia tai shakkisiirtoja, pystyy varmasti myös opettamaan itselleen tarinankerronnan. Eihän se ole muuta kuin vapaata assosiointia ja ratkaisujen etsimistä. Kysymys on vain motivaatiosta. Jos ei koe tarinointia itsessään palkitsevana eikä saa siitä sosiaalisesti mitään, miksi siinä pitäisikään kehittyä. Kuten joku täällä sanoi, matematiikassa on aina olemassa oikea vastaus.
Meillä lapsi ihailee minun tarinankertomistaitojani (voin sepittää sadun mistä vain aiheesta), joten hänellä on ollut syy harjoitella. Aluksi se oli tosiaan sitä, että pikkusisarus keksi absurdeja juonenkäänteitä ja tämä lapsi yritti selittää niitä järkevästi, mutta nykyään roolit saattavat kääntyä toisinkin päin.
Lapseni tosiaan ovat aika paljon pienempiä kuin sinun lapsesi, mutta olen itsekin miettinyt sitä, miksi toisille ihmisille on helppoa suunnitella vaikka sukellusvene ja toisille runo.
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen haukkuu lastaan netissä?
Millainen ihminen tahallaan väärinymmärtää ja ylimielisenä yrittää keksiä tekosyytä syytä painaa toista alas? Katso peiliin, ellet muuten asiaa oivalla.
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen haukkuu lastaan netissä?
En hauku! Havaitsin erikoisen asian lapsessani ja kysyn anonyymilla palstalla miten yleistä tuollainen on. Täytyy sanoa että vähän säikähdin. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, unohda nuo riemuidiootit, jotka sössöttävät aspergeria ja autismia. Voit olla varma, että kukaan heistä ei tiedä aiheesta enempää kuin mitä ovat naistenlehdistä lukeneet. Tuo vain on sellaine tyhmien ihmisten kaakottama muotiselitys asiaan kuin asiaan.
Minulla on paljon parempi diagnoosi sinulle esittää:
http://www.bbc.com/news/health-34039054
Ehkä lapsesi ei yksinkertaisesti kykene mielessään luomaan kuvia. Hänellä kirjaimellisesti ei ole mielikuvitusta.
Vau! Kiitti tästä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen haukkuu lastaan netissä?
En hauku! Havaitsin erikoisen asian lapsessani ja kysyn anonyymilla palstalla miten yleistä tuollainen on. Täytyy sanoa että vähän säikähdin. ap
Miksi haluat, että ihmiset diagnosoivat ja päivittelevät lastasi kuin kummajaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Autismi tuli mieleen.
No höpsis. Mulla on aspergerpoika, ja hän keksii todella vauhdikkaita tarinoita kuvituksineen. Aikoo isona kirjailijaksi.
Vierailija kirjoitti:
Auts. Tuota ominaisuutta olisi kyllä tosi vaikea hyväksyä.
paskaläjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko puolisollasi tai mahdollisilla muilla lapsilla samanlaisia piirteitä?
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen haukkuu lastaan netissä?
En hauku! Havaitsin erikoisen asian lapsessani ja kysyn anonyymilla palstalla miten yleistä tuollainen on. Täytyy sanoa että vähän säikähdin. ap
Miksi haluat, että ihmiset diagnosoivat ja päivittelevät lastasi kuin kummajaista?
Entä sinä, oletko lakannut jo lyömästä vaimoasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun kummipoika jolla on Asperger on samanlainen. Hirveän hyvä kaikessa, mutta omia tarinoita tai satuja ei keksi. Ei vain kykene.
MIELIKUVITUKSEN PUUTE EI JOHDU AUTISMISTA:
Anteeksi huuto, mutta kun teitä tampioita on osunut tähän ketjuun jo aika monta.
Toistan: mielikuvityksen puute ei ole autismin oire.
Autismiin kyllä liittyy se, että ihminen voi olla heikosti perillä ihmisten ajatuksista ja logiikasta ja/tai hänellä on omanlaisensa logiikka. Autismikirjon ihmisen keksimät tarinat voivat siten kuulostaa normaalista ihmisestä sekavilta ja epäloogisilta - koska toiminnan logiikka on autistinen!
Mutta se EI ole sama asia kuin että autismikirjolaisella ei olisi mielikuvitusta.
Samoin heillä voi olla kielellinen ilmaisu kömpelöä, minkä vuoksi he eivät osaa KERTOA tarinoita, vaikka osaavatkin niitä keksiä. Esimerkiksi oma syvästi as-poikani kirjoittaa ja piirtää todella hienoja ja vauhdikkaita kertomuksia, on tehnyt jo 5-vuotiaasta lähtien - mutta suullisesti hän ei niitä osaa kertoa.
Heissä on taiteellisesti lahjakkaita siinä missä normaaleissakin ihmisissä.
Ehkä hän ei uskalla keksiä mitään tarinaa, koska tarinaan ei ole oikeaa vastausta. Ehkä hän on oppinut kotona, että ei saa epäonnistua.
Ehkä nyt hän on epäonnistunut äitinsä silmissä, koska ei keksinyt tarinaa.
Mehän emme voi tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole todellakaan autistin merkki, pöh vaan!
Tuo tarinaniskentä on sellanen taito, jota voi treenata. Matemaattisesti lahjakas lapsi helposti pysyy omalla mukavuusalueellaan, ajattelee, että tarinan pitää olla jotenkin täydellinen sisäiseltä logiikaltaan, eikä saa sitten aloitettua.
Itselläni on eskari-ikäinen lapsi, joka on tosi rationaalinen ja matemaattinen, rakentelee legoista upeita rakennuksia ym. Ollaan sitten oikein harjoiteltu sitä, että kerrotaan vuorotellen tarinoita, joihin tulee oikein pöhköjä juonenkäänteitä. Pikkusisaruksensa on mestari tässä: juuri, kun aarrearkun avain on löytynyt, joku henkilöistä nielaisee sen tms.
Juuri näin!
Lapsien mielikuvitus on osin synnynnäinen, mutta myös osin opittu taito. Vanhemmat voivat sitä kannustaa mm. lukemalla lapselle paljon, sallimalla näennäisesti hajanaista ja päämäärätöntä oleilua ja leikkiä, antamalla aikaa ja sijaa "pitkästyä", kannustamalla tarinoiden kertomiseen ja kehittelyyn.
Vihoviimeistä mielikuvituksen kehityksen kannalta on aikuisjohtoinen ja aikataulutettu päivä. Lapsen PITÄÄ saada keksiä itse itselleen leikkejä ja tekemistä, muuten ei mielikuvitus pääse valloilleen.
Esimerkiksi itse olen aina antanut lasten askarrella ja piirrellä omasta päästään. Meillä ei aseteta aikuisen toimesta malleja ja rajoja (ok, aktiivinen kodin sotkeminen toki on kiellettyä), vaan tarjotaan erilaisia välineitä ja neuvotaan lapsen niin toivoessa. Kannustetaan tekemään outoja kyhäelmiä ja kysellään, mitä lapsi näkee niissä.
Iltaisin on kerrottu ja laulettu lapsen keksimästä aiheesta. Lapsi saa keksiä sanan tai nimen ja äiti keksii siitä tarinan. Sitten on lapsen vuoro. Ja aina kannustaen, vaikka välillä ei kummoista tarinaa synnykään.
t. kahden taidekoululaisen ylpeä äiti
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän ei uskalla keksiä mitään tarinaa, koska tarinaan ei ole oikeaa vastausta. Ehkä hän on oppinut kotona, että ei saa epäonnistua.
Ehkä nyt hän on epäonnistunut äitinsä silmissä, koska ei keksinyt tarinaa.
Mehän emme voi tietää.
Emme tosiaankaan voi tietää, mutta emme kai anna sen estää meitä syyllistämästä ap:tä... Oletko sama paskaläjä kuin aiemmin ketjussa, vai uusi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auts. Tuota ominaisuutta olisi kyllä tosi vaikea hyväksyä.
paskaläjä.
Oletko nyt hyvä esimerkki lapsellesi?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän ei uskalla keksiä mitään tarinaa, koska tarinaan ei ole oikeaa vastausta. Ehkä hän on oppinut kotona, että ei saa epäonnistua.
Ehkä nyt hän on epäonnistunut äitinsä silmissä, koska ei keksinyt tarinaa.
Mehän emme voi tietää.
Toivottavasti ei! Minä pikkuisen suutahdin siitä plagioinnista, tunnistin tarinan jota luimme yhdessälapsen ollessa eskarissa. Epäonnistumista tuskin pelkää, ei ole sellainen tiukka ilmapiiri meillä. Mietin tässä, että yhdellälähisukulaisella taitaa olla samaa...
ap
Ehkä voit antaa lapsen adoptioon?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä voit antaa lapsen adoptioon?
Ollaanpa sitä nyt pahalla tuulella. Miksi antaisin rakkaimman lähimmäiseni adoptioon? Onko sinulla ollut niin huono päivä, että tuntemattomalle ihmiselle ja tämän lapselle vittuilu parantaa oloasi? Siinä tapauksessa anna mennä. Mä kestän kyllä ja ehkä se estää sua purkamasta tuota aggressiota lapsiisi tai muihin läheisiisi. ap
Millainen ihminen haukkuu lastaan netissä?