Mikroilmeet

Ylitulkintaa, joka ei johda mihinkään. Voi olla tuhat eri syytä.

Jep. Olisi vain kiva kuulla, edes yhden ainoan kerran, hänen olevan pahoillaan. Sanoisi vaikka: "Ikävä kuulla" tai "olen pahoillani". Sitten voisi vaihtaa jo puheenaihetta. 

Nyt kun mietin asiaa tarkemmin, en muista ainuttakaan kertaa, jolloin hän olisi ollut pahoillaan. Ehkä tämä tilanne on kestänyt jo niin kauan, että hän ei enää jaksaisi. Toisaalta itse hän asiasta kysyy. En itse nosta aihetta jatkuvasti esille.

En halua ryhtyä vähättelemään suruani aiheesta puhuttaessa. Tiedän itse faktat siitä, miten hyvin asiamme loppujen lopuksi ovat. Tästä maailmasta löytyy aina joku, jolla menee paremmin tai huonommin. Suruni on kuitenkin omani ja minulla on siihen oikeus. Miten voisin ystävällisesti ilmaista, etten enää halua puhua aiheesta hänen kanssaan?  Vai olisiko minun parempi valehdella? Hänen mielikseen?

Ap

Ainakin minä voin ajatella jotain muuta juttua kun kuuntelen toisen puhetta ja ilmeet eivät aina täsmää kuullun kanssa. Mielessäni voi olla vaikka oma hassu töppäys josta en ilkeä kertoa toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin minä voin ajatella jotain muuta juttua kun kuuntelen toisen puhetta ja ilmeet eivät aina täsmää kuullun kanssa. Mielessäni voi olla vaikka oma hassu töppäys josta en ilkeä kertoa toiselle.

Kyllä, näinhän se menee. Eli kun kerron hänelle perhettäni koskeneesta onnettomuudesta, hänen aloitteestaan, hän ajattelee jotain muuta ja hymyilee?

Minä huomaan joskus hymyileväni väärässä tilanteessa. Aivoni eivät ikään kuin ehdi tajuta, että nyt onkin kyse jostain surullisesta asiasta, kun tapaan esim. jotain ihmistä, josta pidän.

Vierailija kirjoitti:

Ylitulkintaa, joka ei johda mihinkään. Voi olla tuhat eri syytä.

Microilmeet on kylläkin tieteellisesti todistettu, ne ovat ilmeitä, joita on vaikea peittää ja havaita.Äärimmäisen pienen hetken välähdyksenomaisesti kasvoilla käväisevä ilme.Itse olen huomannut sellaisia ihmisillä, joista olen muutenkin vaistonnut etteivät he pidä minusta.Lisäksi arvaan, että jotkut ovat huomanneet niitä omilla kasvoillani, sellaiset ihmiset, joiden seurasta en pidä.Kerran huomasin sellaisen kauempaa erään henkilön kasvoilla, enkä pystynyt lähestymään häntä.Kohtaaminen olisi ollut  teennäistä,koska teeskentelin sydämellistä ja iloista.Hänkin vältti minua tilaisuudessa.Olen havainnut myös joidenkin politikkojen kohtaamisessa mircoilmeitä, samoin seuraamalla ulkopuolisena muiden kohtaamisia.Niistä useimmat ihmiset vaistoavat teeskentelyn ja heille tulee toisesta falski olo.

Vierailija kirjoitti:

Minä huomaan joskus hymyileväni väärässä tilanteessa. Aivoni eivät ikään kuin ehdi tajuta, että nyt onkin kyse jostain surullisesta asiasta, kun tapaan esim. jotain ihmistä, josta pidän.

Esim. kaverisi mies on juuri saanut potkut, mutta et ymmärrä, että se on huono asia, koska olet niin iloinen ystäväsi tapaamisesta?

Minä hymyilen ja nauran epämukavissa tilanteissa. On ollut tapa lapsesta asti ja vanhempiani välillä ärsytti, kun olin pulassa ja "kehtasin virnuilla päälle". En voinut sille mitään, todella vaikea pidätellä. Kiva siinä hymyä pidätellen selittää että otan tilanteen vakavasti.

Usein ensireaktioni on naurunpyrskähdys ja menen aina hilpeänä kyselemään, sattuiko. Myös hankalista aiheista puhuessani hymyilen. 

Olen joutunut tekemään töitä asian eteen, mutta edelleen aikuisiällä mahdoton hallita kokonaan. Yleensä pyrin katsomaan eri suuntaan ja joudun keskittymään puheeseeni, etten kuulosta nauravalta. 

Toki minun kanssani kyse on muusta kuin mikroilmeistä, koska minun hymyni/nauruni kestävät kauemmin kuin sekunnin. Minulla on myös ystävä, joka on kertonut kärsivänsä samasta (ja olen sen häneltä muutenkin huomannut enkä ota asiasta nokkiini kun tiedän ettei sille mitään voi).