Todella avoin seksin suhteen
Olen miettinyt kyseistä asiaa, eli olen todella avoin seksin suhteen. En keksi periaatteessa mitään mihin en seksissä suostuisi tai mitä en haluaisi kokeilla (paitsi "sairaat" jutut,kuten esimerkiksi seksi eläimen kanssa) ja kaikki "normaalit" jutut seksiin liittyen olen kokeillut. Seksikumppaneitakin on 15 tällä hetkellä.
Seksiä haluaisin joka päivä, harmi vain, että erosin juuri, joten seksiä ei saa samalla tavalla kuin ennen..
Minun on myös todella helppo puhua seksistä,eikä aihe minulle ole tabu.
Olen huomannut,että jotkut inhoksuvat näin avointa seksuaalisuutta, mitä mieltä muut ovat?
Jos aiheeseen liittyy niin olen hieman reilu 20v nainen.
Kommentit (14)
Seksi on parasta! Myös naiselle!
T mies joka ei asiasta tiedä mtn
Myös minä olen avoin seksuaalisuudesta puhumisen suhteen, minusta aiheen ei kuuluisi olla tabu vaan siitä pitäisi voida puhua vapaammin. Sillä vähennettäisi myös seksuaalisuuden paineita ja seksiongelmia. Ihmiset kokevat seksistä puhumisen vaivaannuttavana ja ikävänä. Jotenkin ymmärrän sen joidenkin miesten kohdalla, koska jotkut ovat todella herkkiä kiihottumaan ihan asiapuheestakin.
Mutta muuten pyrin ainakin omalta osaltani avoimuuteen. Olisi kurjaa jos ei edes sen oman kumppanin kanssa voi puhua - ja huomata 10v myöhemmin, ettei olekaan seksuaalisesti yhteensopiva kun ei uskaltanut aiemmin niistä mieltymyksistään puhua :/
Seksin suhteen olen pyrkinyt pitämään avoimen mielen, enkä ole koskaan kieltäytynyt mistään mitä mies on ehdottanut. Joitain asioita vain ei ole tehty usein/ollenkaan ensikokeilun jälkeen.
Itse tykkään juuri siitä että voi olla avoin kumppanin kanssa ja kertoa fantasiat ja fetissit ilman pelkoa siitä että ehdotukset torjutaan heti. Jos torjuisikin niin se on hyvä että kumppani silti osaa suhtautua siihen hyvin "kiitti että kerroit mulle, mutta se ei taida olla oikeen mun juttu" kuulostaa paljon paremmalta kun "HYI VITTU SÄ OOT SAIRAS, ei missään nimessä!!".
Hyvä että muut ovat samalla kangalla, sillä lähipiirissä olen saanut kuulla olevani sairas seksiaddikti ja muuta mukavaa 😅
Aika hyvin, kun aloittajalla on tällä hetkellä 15 seksikumppania.
Minulla ei koskaan ole ollut yhtä aikaa noin montaa.
Aivan mahtavaa ap. Tuollaisen naisen minäkin haluaisin. Minulle monipuolinen seksi ja erillaisten asioiden kokeileminen on todella tärkeää. Ja haluaisin kumppanini kanssa puhua kaikkein "likaisimmistakin fantasioista" mutta valitettavasti kumppanini on tämän suhteen kovin estoinen. Seksi on sinäänsä meillä ihan hyvää, mutta vaimoltani vain puuttuu utelijaisuus uusia asioita kohtaan ja jotenkin asioista avoimesti puhuminen on hänelle vaikeaa. M30
Taidat olla sellainen tyyppi joka ylikorostaa sitä avoimuuttaan seksiasioissa ja puhuu aiheesta liikaa ja sopimattomissa tilanteissa. Kaikkia ei kiinnosta puhua seksijuttuja koko ajan ja kaikkien kanssa, mutta se ei tarkoita että aihe olisi tabu tai ihminen estynyt.
Sitä paitsi miten et muka saa seksiä kuten ennen jos sinulla on TÄLLÄ HETKELLÄ 15 seksikumppania?
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla sellainen tyyppi joka ylikorostaa sitä avoimuuttaan seksiasioissa ja puhuu aiheesta liikaa ja sopimattomissa tilanteissa. Kaikkia ei kiinnosta puhua seksijuttuja koko ajan ja kaikkien kanssa, mutta se ei tarkoita että aihe olisi tabu tai ihminen estynyt.
Sitä paitsi miten et muka saa seksiä kuten ennen jos sinulla on TÄLLÄ HETKELLÄ 15 seksikumppania?
Taisit ymmärtää aloitukseni väärin 😊 En jaksa rueta edes korjaamaan...
Olen mies. Sehän on hienoa että pidät seksistä, minä en voisi ajatella seksiä kun fantsioissani. Kohdallani se nyt ei vaan kävisi tuon ( ikäsisuhteen). Sinunlaista villiä naista olisi kouluttaa hyvään ja täysvaltaiseen seksiin missä asioita ei lopeteta kesken. Se mikä minua vituttaa on ikärasismi, tyyliin sä olet niin nuori, tai sinä olet iian vanha. Sehän on niin miltä kannalta asiaa katsoo. Kyllähä siinä pitäisi päässä raksuttaa, esimerkiksi 18v ja minä kohta 50v se olisi mielestäni tolkuton yhtälö. Rahahan voi ratkaista tuon pulman, Mikä on myös samalla hyväksikäyttöä, Jos nuori nainen lähee opiskelemaan ja vaaditaan asunnosta 3-6kk ennakkomaksua, setä voi auttaa kunhan teet näin....... ja näin....... alapeukuttakaa kirjoitukselleni onhan tämänkin hölmöä eikö.
Ap hyvä, tunnistin itseni aloituksesta :D joten normaalia kai se on
Täällä samalainen, vaikka en ole koskaan yltänyt tuohon että olisis tällä hetkeellä 15 sseksikumppania :p mutta tällä hetkellä on ollut noin 100 eri seksikumppania ja ikää 26.
Rakastan kaiken kokeilua ja seksiä tekisi melkein jatkuvasti mieli :D
Ap, pidätkö myös lapsiseksistä. Jos olet itse lapsen roolissa.
Siis 15 kumppania tällä hetkellä kierrossa, vai 15 tällä hetkellä käyty läpi yhteensä koko elämässä? Ensimmäinen vaihtoehto ihan naurettava... Mutta voihan sitä panna vaikka kerran kuussa jokaista, niin aikaa säästyy muuhunkin, juuri ja juuri.
?