Onko tämä riittävä syy eroon?

En oikeasti tiedä mitä minun kuuluisi tehdä.

Olen 24-vuotias nainen ja seurustellut mieheni kanssa pari vuotta. Lempemme ei leiskunut roihuavasti aluksi, eli suurta alkuhuumaa ja ihastumista ei ollut vaan se tuli mukaan pikku hiljaa kun tutustuimme. Järjellä ajateltuna päätin kuitenkin antaa miehelle mahdollisuuden, ja josain vaiheessa olinkin hyvin tyytyväinen että niin tein. Kiinnyin mieheen ja välitän hänestä kyllä. En vaan tiedä, että ovatko tunteet tarpeeksi isot ja riittääkö se suhteen ylläpitämiseen? Uskoin, että suhteessamme on potentiaalia koska kaikki toimi hyvin. Emme ikinä tappele tai riitele, mutta olen vasta hetki sitten tajunnut, että se johtuu siitä ettemme juuri kommunikoi tai puhu kuin arkisista asioista. Ei meillä ole mitään muuta kommunikoitavaa/puhuttavaa.

Miehessä on kaikki hyvää ja sellaista, mitä mieheltä voisin toivoakin. Hän käy töissä mielellään ja tienaa hyvin, ei ikinä valita siitä että pitää mennä töihin. Osallistuu myös kodin hoitamiseen ja hoitaa muutenkin raha-asiansa mallikkaasti, jotta hänen kanssaan pystymme yhteistä taloutta ylläpitämään (kyllä, minä maksan myös oman osuuteni). Mies on luotettava ja rehellinen, kertoo asiat niin kuin ne ovat eikä valehtele. Seksi sujuu ja on hyvää (saan orgasmin ja hänkin saa), mutta toisaalta joku intohimo/tunneside puuttuu, minusta tuntuu. Mies on siis kaikin puolin ongelmaton, ja minua harmittaa että nyt teen näin pienestä asiasta itselleni suuren ongelman;

Olen tajunnut, kuinka erilaisia olemme. Vaikka arvomaailmamme kohtaa, meillä ei ole yhteistä juteltavaa/keskusteltavaa eikä meillä ole ikinä hauskaa toistemme kanssa! Mies ei ole ikinä saanut minua nauramaan vedet silmissä, enkä minä ole saanut häntä. Olen kai enemmän meistä se nauravaisempi ihminen, mies aika huumorintajuton ja tosikko. Tätä piirrettä en ymmärtänyt aluksi miehessä "tutkailla", koska ajattelin vain liittyvän miehen ujouteen - ja tottakai kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Minulla on paljon kaverimiehiä, joiden kanssa nauramme yhdessä asioita, nauramme toisillemme jne. Meillä ei ole mieheni kanssa lainkaan tälläistä pelleilyä eikä arjessa ole mukana hauskuutta, sellaista tietynlaista "pilke silmäkulmassa" juttuja. Enkä nyt tarkoita mitään jännämiehiä..

Tajusin, että olen itsekin kotona pidättäytyväisempi ja hiljaisempi, mitä olen esimerkiksi koulussa tai töissä. Miehen seura tuntuu tylsälle, mutta kuuluuko sellainen hauskuus sitten parisuhteeseen vai pitäisikö osata elää myös ilman, koska muuten on hyvä mies? Tuntuu, etten pysty olemaan täysin omaitseni miehen seurassa (höpsöttelijä) vaan pidättäytyväinen, koska miestä ärsyttää minun pelleily ja tietynlainen "levottomuus".