Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äiti, oletko koskaan kateellinen nuorelle ja kauniille tyttärellesi?
11.12.2016 |
Onko täällä ketään, joka tunnustaa? Oma äitini oli minulle selvästi kateellinen, kun olin nuori. Haukkui ja arvosteli ulkonäköäni ja luulin itsekin olevani ruma tyylitön, kunnes kuulin ulkopuolisilta, ettei asia niin ole. Itselläni on vain poikia, joten olen miettinyt, miten yleistä tuollainen on.
Kommentit (21)
En koskaan! Nautin, kun tyttäreni ovat kauniita ja upeassa kunnossa (urheilevat molemmat). Minua on aikoinaan ihailtu ja nyt on heidän vuoronsa. Niin sen pitää mennäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kateellinen kaikille nuorille, itse en pannut tarpeeks kundei nuorena ja nyt on liian myöhästä... siitä syystä haukun ja ilkeilen noille nuorille tytöille
Ei minulla ole syytä olla hänelle kateellinen. Olen vaan iloinen että hän on nätimpi ja lahjakkaampi kuin minä olen.
Tä? Miksi ihmeessä olisin? Kyllä se on niin, että ihminen syntyy, ikääntyy ja kuolee, ja jokaisella se nuoruus kestää oman aikansa. Minun vuoroni oli jo, nyt on lasteni. Ja olen iloinen siitä, että tytär on nätti ja lahjakas ja persoonana aivan mahtava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti on myös kateellinen meille tyttärilleen. Ei me nyt niin kauniita olla, mutta opiskelleet ja hyvät duunit. Miksei äiti voi olla ylpeä?
No en, tyttö ei ole kaunis vaan romuluinen ja läski, naamakin kuin hevonperse!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmän olen kateellinen pojalleni kuin tyttärelle, en tosin ulkonäöstä. Kauneudesta en ole kateellinen kenellekään.
Ei, mua ahdistaa suunnattomasti nähdä elämän vaatimukset heitä kohtaan!
Pitää opiskella ja olla pätevämpi kuin miehet vastaavissa hommissa, pitää olla kaunis ja hoikka saadakseen edes välttävän kumppanin rinnalleen, teinin pitää olla kaunis ja suosittu ettei jää porukasta, kolmekymppistä katsotaan jo vinoon kun ei ole vielä pariutunut...
Näin on toki ollut aina mutta kun sitä ahdistusta seuraa omissa lapsissaan se on erityisen haikeaa. En tosiaankaan kaipaa sitä ollenkaan. Ainoa mitä kaipaan on maailman avartuminen ja opiskelu ulkomailla, niihin ei ollut mahdollisuuksia duunariperheen tyttärellä 70-80 luvuilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieleltään terve, normaali äiti ei ole, mutta sairas äiti voi olla. Lue se 70-luvulla syntyneiden äidit -ketju...
En ikinä mutta olen kuullut että näin voi olla, se tuntuu sairaalta. Isäni on aina ollut minulle kateellinen koulutuksestani ja ammatistani, emme ole väleissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti on myös kateellinen meille tyttärilleen. Ei me nyt niin kauniita olla, mutta opiskelleet ja hyvät duunit. Miksei äiti voi olla ylpeä?
Minusta kateus ja ylpeys ei pois sulje toisiaan. Voi kadehtia jotkin ominaisuutta samalla kuin olet ylpeä siitä että ystävällä, lapsesi tai joku muu on sellainen kun itsekin haluaisisit olla.
Kateuteen voi liittyä vähättely tai mitätöinti tai voi olla että niitä tapahtuu ilman kateutta. Mielestäni vähättely on se mitä pitää välttää ei niinkään toisen kadehtiminen.
Ihan pimeä aloitus. En usko, että kukaan on kateellinen omalle lapselleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En koskaan! Nautin, kun tyttäreni ovat kauniita ja upeassa kunnossa (urheilevat molemmat). Minua on aikoinaan ihailtu ja nyt on heidän vuoronsa. Niin sen pitää mennäkin.
Sellainen, joka ei aikanaan ole ihailua saanut ja on ehkä elänyt elämän, jota ei olisi oikeasti halunnut elää tai olisi toivonut valitsevansa toisin, saattaa hyvinkin olla kateellinen nuorelle ihmiselle, jolla on elämä vielä edessään. Väittäisin, että aika vaiettu teema tuo äidin kateus tytärtään kohtaan.
Oma äitini ei koskaan kehunut minua erityisesti, vaan jo hyvissä ajoin ennen teini-ikää lihotti minut varmaan tarkoituksella, mutta sitten aloin ottamaan itse selvää miten kuuluisi syödä ja laihduin ja aloin meikkaamaan. Äiti silti haukkui kuinka minä mässytän aina herkkuja ja siksi olen lihava ja vuoroin että minä vaan olen vähän isorakenteisempi niin en voi koskaan olla laiha. Ja sitten kun tiesi että toiveeni olisi mallin työt niin kertoi aina jostain ihan tavallisen näköisistä ja reilusti yli parikymppisistä kuinka ne on enemmän mallimaisia kuin minä. Koskaan ei opettanut miten kannattaa meikata, paitsi aina yritti etten meikkaisi ollenkaan vaikka itsekin käytti kosmetiikkaa.
Jotenkin en itse ainakaan osaisi kuvitella että vaikka olisikin kuinka kateellinen, niin miten voisi omalle tyttärelle olla niin julma, että sabotoisin hänen mahdollisuuksiaan olla kaunis sinä lyhyenä hetkenä minkä nuoruus kestää.
Minun äitini oli kateellinen, myös mustasukkainen. Oli raskasta väkisin kasvaa nätiksi naiseksi, itseään peitellen ja häveten. Ja antaa äidille tilaa olla prinsessa, kuningatar, ainoa kaunis perheessämme. Sain kuulla olevani ruma ynnämuuta. Äiti oli kateellinen myös taidoista, joissa olin parempi kuin hän. Kuuntelin jatkuvaa nimittelyä, vähättelyä ja latistamista. Olin niin yksin, suljin mieleni äidin pahoilta sanoilta. En antanut hänen latistaa minua. Jos olisin, olisimme tekemisissä, enkä olisi tässä, tuskin elossakaan.
Vierailija kirjoitti:
Mieleltään terve, normaali äiti ei ole, mutta sairas äiti voi olla. Lue se 70-luvulla syntyneiden äidit -ketju...
Ei tämä ole rakentava jaottelu. Mielestäni on ilmiselvää, että vanhemmat kokevat kateutta lapsia kohtaan kuten lapsen vanhempia ja kaikki toisiaan. Turha sitä on tabuksi laittaa. Tässäkin keskustelussa kiirehtivät vastaamaan ne, jotka ovat kyllä käsitelleet kateutensa, mutta on kova tarvis vielä julistaa syyttömyyttä.
Paljon demonisointia paremmin pystymme kulttuurin tasolla ottamaan haltuun kateuden äärimuodot, kun rentoudumme asian suhteen ja lakkaamme puhumasta siitä pahaa. Kateus ei ole ongelma, sen seuraukset ovat, jos kateutta ei osata mitenkään hoitaa.
En oo ollut omalle lapselle kade. Ajatuksenakin jo outo!
Alue: Aihe vapaa
En todellakaan.
Mä olen ylpeä siitä että mulla on fiksu ja kaunis nuori nainen tyttärenä.