Erosin ja nyt anoppi käy siivoamassa yli 40-vuotiaan luona

Valinnoilla on väliä kirjoitti:

Ja nyt sitten olet kaikkien poikamiesten tavoittelema prinsessa ?

Lähes 40v yh2 lihava virtahepo ja miehiä on jonoksi asti vai ? 😀

+35v yh2 jälleenmyyntiarvo = matala tai olematon

Silti hyvää joulua

Heh, jopas vaikutat todella hehkeältä ja älykkäältä yksilöltä! ;)

Minä en aio enää uutta miestä ottaa. Ei ole mitään tarvetta. Miestä ei tarvitse mihinkään. Itseltäni sujuvat kaikki työt, myös ne ns. miesten työt. Elämässäni on lapset ja paljon ystäviä ja läheisiä.

Rauhallista joulua vaan sinullekin! :D

Mun äiti ei ole siivonnut mun luona koskaan. Minun kämppähän tämä on.

N24

Kävin siivoamassa pojallani, kunnes hän muutti asumaan tyttöystävänsä luokse. Käsittämätöntä, mutta tyttöystävältä meni 2 vuotta tajuta, että poikani ei tehnyt kotitöitä. Ja miksi olisikaan, kun tyttöystävä mielellään teki kaiken ja jotenkin oletti, että koska pojan kämppä oli aina supersiisti, niin elämä jatkuisi samanlaisena.

Poikani kunniaksi on sanottava, että hän laittaa aina tavarat paikalleen, ei visko sukkia ympäriinsä jne. , mutta hän ei ole vielä oivaltanut, että jos tyttöystävä noin tekee, pitäisi hänen ne sotkut siivota.

Ai miksi tein noin? Yövyin kerran kuukaudessa pojan luona, korvaukseksi siivosin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu sulle mitenkään. Minunkin luonani on käynyt äiti siivoamassa.

t. 40-vuotias naisyrittäjä

LOL! Siinä toinen "sankari". Mikset yksinkertaisesti palkkaa ulkopuolista siivoojaa sen sijaan, että äitisi käy luonasi siivoamassa? Mutta on se tosiaan varmaan kivaa kun muut ihmiset palvelevat ja huolehtivat, ilman, että itse tarvitsee tehdä mitään. Hyväksikäyttäjiä on aina ollut ja tulee olemaan.

Äiti pyysi, että saa tulla siivoomaan jäätyään eläkkeelle, joten irtisanoin siivoojan. Nyt äidin kuoltua taas käy siivooja tarpeen mukaan. 

t. antisankari, joka on työllistänyt sekä itsensä että siivoojaa että antanut äidin tuntea itsensä tarpeelliseksi ja täyttää päiväänsä

Omg

Olen pojan äiti ja pelkään, että hänestä tulee tuollainen. Voin niin nähdä itdeni siivoamassa hänen kotiaan, kun on muuttanut omilleen aikanaan. Nytkin passaan liikaa.

Sanokaa, mistä normaalin 11-v pojan pitäisi jo osata huolehtia itse kotona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus pitää antaa periksi avioliitossa tai tavallisessa parisuhteessa. Jokaisessa on vikoja. Ei pelkästään ne rusinat, vaan koko pulla.

Ihan okei, että äitee käy lapsensa luona. On myös henkisenä tukena puolin ja toisin. Musta on ihan ok. Oot vaan kade ku exälläs on joku tukena ja se pärjää ilman sua.

t. nainen +30 ja parisuhteessa, siivoon itse itseni ja paikkani :)

Joo, annoin kieltämättä periksi. Vuosikaudet keskustelin ja yritin hyvällä ja perustellen muuttaa tilannetta. Jos pulla on mätä ei sitä voi tuoreeksi enää muuttaa. Peli on menetetty.

Kuten jo aikaisemmin sanoin, en ole kateellinen. Minulla ei ole mitään syytä olla. Olen nyt erottuani niin onnellinen ja tunnen kuinka olisin vapautunut vankilasta. En edes tarvitse mitään erityistä tukea, sillä ero oli minulle kuin taivaan lahja - silkkaa iloa.

Lähinnä olen surullinen siitä, että ex ei todellakaan näytä pärjäävän itse, vaan tarvitsee äitinsä kotiinsa siivoilemaan. Miten aikuinen mies edes kehtaa ottaa tuollaisen vastaan? Luulisi hävettävän kun kohta 70-kymppinen äiti käy hänen sotkujaan siivoamassa.

ap

Äitistä nyt saattaa vaan tuntua hyvältä tuntea itsensä tarpeelliseksi. Ja samalla poitsulle tulee siistiä.

Tosin nuo sotkut ovat tässäkin tapauksessa suuresti liioiteltuja, arvaan. Palsmammat ovat "hyviä" suurentelemaan asioita omaksi edukseen.

Se on myös hyvää harjoitusta lasten vieraannuttamiseen isästään.

Vierailija kirjoitti:

Juu, juu! Näitä raivaajakansan mammoja on tällä palstalla vinkumassa joka päivä. Ettekö jo voisi otta opiksi näistä tarinoista ja tehdä jotakin muutakin asian hyväksi kuin erota?

Samalla lailla siivoatte eron jälkeenkin lisänä talouden heikentyminen.

Mikä siinä onkaan lopputulema? Köyhtyminen, mutta siivous jatku ja jatkuu. Tunnette oikein elävänne siivouksen kautta?

Tuo mielikuva siitä miten siivoamisen jättäisi miehen harteille on naurettava. Hän todennäköisesti järjestäisi siivousapua jostakin. 

Mutta sehän ei olekaan pointti , vaan Teidän halu päästä niuhottamaan ja vittuilemaan purkaaksenne itseänne jonkin muun syyn takia. Syyn, jota ette koskaan voi tuoda julki!

News Flash: siinä vaiheessa kun erosin, helpotti sotkujen siivoaminen 95 %. Syynä noin radikaalille siivouksen vähenemiselle on se, että mies ei enää asu täällä. Lasten sotkut ovat pientä häneen verrattuna.

Olen myös hyvin toimeentuleva, joten pieni elintason lasku ei haittaa. Mielellään siitä hieman tinkii ja saa oman vapautensa ja henkisen hyvinvointinsa takaisin.

Joo, mies järjesti oman vanhan äitinsä siivoamaan - siinäpä vasta oikein miehekäs ja arvostettava teko? Itse arvostan kyllä ihan erilaisia miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tämä sinulle kuuluu? 

Onhan se tosi säälittävää ja millaisen kuvan antaa lapsille? Että isän ei tarvitse tehdä mitään eikä kantaa vastuutaan mistään? En haluaisi sellaista mallia heille antaa. Samaan aikaan anoppi ihmettelee miksi halusin erota ja on surullinen ja katkera. Luulisi jo omienkin älynystyröiden kertovan syyn.

ap

Annoit jo tuon mallin, joten lapsilla on tarkasti tiedossa se, että isän ei tarvitse tehdä kotitöitä. Epäilen, että he saavat myös sellaisen mallin, että isä tekee ahkerasti töitä, saa kunnollista palkkaa ja voi sillä ostaa asioita, joita kotitöihin jumittunut uhrautujaäiti ei osta.

Se kotitöitä tekevä äiti saattaa saada ihan kunnollista palkkaa. Meillä minä tienaan yli tonnin enemmän kuin mieheni. Mies on mahdollistanut tekemällä oman osansa kotitöistä, hoitamalla oman osansa sairaista lapsista jne. Me molemmat tienaamme enemmän kuin keskitulo on asiantuntija-ammateissamme. Ja ymmärrämme myös tukea toisiamme kotona tekemällä oman osuutemme.

Vierailija kirjoitti:

Joskus pitää antaa periksi avioliitossa tai tavallisessa parisuhteessa. Jokaisessa on vikoja. Ei pelkästään ne rusinat, vaan koko pulla.

Ihan okei, että äitee käy lapsensa luona. On myös henkisenä tukena puolin ja toisin. Musta on ihan ok. Oot vaan kade ku exälläs on joku tukena ja se pärjää ilman sua.

t. nainen +30 ja parisuhteessa, siivoon itse itseni ja paikkani :)

Ei hemmetti. Minä opetin poikani siivoamaan itse, ei tulisi pieneen mieleenkään mennä heidän luokseen siivoamaan ellei siihen olisi jotain painavaa syytä. Eroamisen jälkeinen yksinjääminen ei ole sellainen.

Silloin oli apuna, kun pojat muuttivat pois kotoa. Ostin heille läksiäislahjaksi niin hyvät siivousvälineet ja -aineet, että niillä pärjää pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Kävin siivoamassa pojallani, kunnes hän muutti asumaan tyttöystävänsä luokse. Käsittämätöntä, mutta tyttöystävältä meni 2 vuotta tajuta, että poikani ei tehnyt kotitöitä. Ja miksi olisikaan, kun tyttöystävä mielellään teki kaiken ja jotenkin oletti, että koska pojan kämppä oli aina supersiisti, niin elämä jatkuisi samanlaisena.

Poikani kunniaksi on sanottava, että hän laittaa aina tavarat paikalleen, ei visko sukkia ympäriinsä jne. , mutta hän ei ole vielä oivaltanut, että jos tyttöystävä noin tekee, pitäisi hänen ne sotkut siivota.

Ai miksi tein noin? Yövyin kerran kuukaudessa pojan luona, korvaukseksi siivosin.

Kaikista ei ole kasvattajiksi.

Sama juttu, mutta mies on jo 58.😕😑

Jos äitinsä siivoaa mielellään, niin miksi exäsi pitäisi palkata siivooja? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu sulle mitenkään. Minunkin luonani on käynyt äiti siivoamassa.

t. 40-vuotias naisyrittäjä

LOL! Siinä toinen "sankari". Mikset yksinkertaisesti palkkaa ulkopuolista siivoojaa sen sijaan, että äitisi käy luonasi siivoamassa? Mutta on se tosiaan varmaan kivaa kun muut ihmiset palvelevat ja huolehtivat, ilman, että itse tarvitsee tehdä mitään. Hyväksikäyttäjiä on aina ollut ja tulee olemaan.

Äiti pyysi, että saa tulla siivoomaan jäätyään eläkkeelle, joten irtisanoin siivoojan. Nyt äidin kuoltua taas käy siivooja tarpeen mukaan. 

t. antisankari, joka on työllistänyt sekä itsensä että siivoojaa että antanut äidin tuntea itsensä tarpeelliseksi ja täyttää päiväänsä

Meilläkin isän kuoltua äiti jäi henkisesti kuin tyhjän päälle. Pyysin häntä katsomaan lapsia ja pyysin leipomaan joulutorttuja yms. vaikka lapset ei tarvinneet vahtia ja tortutkin olisin saanut leivottua itse. Mutta tunne, että on tarpeellinen, auttoi äitiä vaikeat vuodet yli. Jos pyysin häntä meille kylään, ei lähtenyt, kun ei halunnut olla vaivoiksi. Kotonansa sitten yksi suri ja masentui. Mutta kun pyysin lapsenvahdiksi (katsomaan esiteinejä, jotka ei vahtia kyllä tarvinneet), koki, että hänellä on elämässä jotain tärkeää ja tuli aina innoissaan meille tekemään ruokaa ja "auttamaan" minua.

Nyt, kun on jo tosi vanha ja me autamme häntä, hän aina muistelee, kuinka sai auttaa meidän perhettä ja urhea hän oli, kun tuli aina auttamaan kesken suruaikaa. Kehun äitiä aina kovasti ja sanon, että emme olisi tulleet toimeen millään ilman sinua ja hienoa, kun pystyit surusi keskellä meille tulemaan ja auttamaan leipomisessa ja muissa kotihommissa.

Nämä auttamiset ei ole aina yksinkertaisia asioita. Jokuhan voi meistäkin ajatella, että riistimme suruaikaa läpikäyvää äitiämme ja itsekkäästi revimme hänet yksinäisestä kodistaan meille, vaikka hänelle olisi ollut parempi istua siellä ja itkeä kuukaudesta toiseen.

Karhunpalvelus äidiltä pojalle, jos ei meinaa elää ikuisesti. Kuuskymppisenä on vielä ikävämpää opetella niitä kotitöitä kuin nelikymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eikö ole hyvä että anoppi siivoaa, niin lapset ei joudu kyläilemään saastaisessa kodissa. Yritä päästä omasta kateudestasi ja ole onnellinen että anoppi auttaa exääsi eron jälkeen. Parempi sekin kuin että saat lapsillesi äitipuolen vain sen perusteella että exäsi tarvitsee kotiapulaisen.

En koe kateutta pätkääkään. Lähinnä sääliä ja surullisuutta. Tunnen myös oloni hyväksikäytetyksi, sillä olenhan ollut miehen varaäiti vuosia. Omaa tyhmyyttä se toki on. Luulisi, että olisi aika miehen kasvaa aikuiseksi, mutta ei näköjään.

ap

 

Ja kuitenkin piti täällä avautua. Asia ei kuulu Sinulle.

Niin kauan kuin lapset katselevat menoa siellä, asia todellakin kuuluu minulle.

Jos teillä ei olisi yhteisiä lapsia, niin sanoisin että mitä väliä jos mies on niin rassukka ja äiti niin lapanen että paapoo aikuista lastaan. Mutta mies antaa huonon esimerkin lapsilleen, että miehen ei tarvitse osallistua kotitöihin, että se homma kuuluu vain naisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eikö ole hyvä että anoppi siivoaa, niin lapset ei joudu kyläilemään saastaisessa kodissa. Yritä päästä omasta kateudestasi ja ole onnellinen että anoppi auttaa exääsi eron jälkeen. Parempi sekin kuin että saat lapsillesi äitipuolen vain sen perusteella että exäsi tarvitsee kotiapulaisen.

En koe kateutta pätkääkään. Lähinnä sääliä ja surullisuutta. Tunnen myös oloni hyväksikäytetyksi, sillä olenhan ollut miehen varaäiti vuosia. Omaa tyhmyyttä se toki on. Luulisi, että olisi aika miehen kasvaa aikuiseksi, mutta ei näköjään.

ap

 

Ja kuitenkin piti täällä avautua. Asia ei kuulu Sinulle.

Niin kauan kuin lapset katselevat menoa siellä, asia todellakin kuuluu minulle.

Itse asiassa lapset ovat isänsä luona, joten sinulle ei kuulu, mitä he isänsä kanssa tekevät ja mitä isänsä tekee nyt, kun asuu yksin. Yritä päästä irti ex-miehestäsi. Hänen tekemisensä eivät enää kuulu sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu sulle mitenkään. Minunkin luonani on käynyt äiti siivoamassa.

t. 40-vuotias naisyrittäjä

LOL! Siinä toinen "sankari". Mikset yksinkertaisesti palkkaa ulkopuolista siivoojaa sen sijaan, että äitisi käy luonasi siivoamassa? Mutta on se tosiaan varmaan kivaa kun muut ihmiset palvelevat ja huolehtivat, ilman, että itse tarvitsee tehdä mitään. Hyväksikäyttäjiä on aina ollut ja tulee olemaan.

Äiti pyysi, että saa tulla siivoomaan jäätyään eläkkeelle, joten irtisanoin siivoojan. Nyt äidin kuoltua taas käy siivooja tarpeen mukaan. 

t. antisankari, joka on työllistänyt sekä itsensä että siivoojaa että antanut äidin tuntea itsensä tarpeelliseksi ja täyttää päiväänsä

Meilläkin isän kuoltua äiti jäi henkisesti kuin tyhjän päälle. Pyysin häntä katsomaan lapsia ja pyysin leipomaan joulutorttuja yms. vaikka lapset ei tarvinneet vahtia ja tortutkin olisin saanut leivottua itse. Mutta tunne, että on tarpeellinen, auttoi äitiä vaikeat vuodet yli. Jos pyysin häntä meille kylään, ei lähtenyt, kun ei halunnut olla vaivoiksi. Kotonansa sitten yksi suri ja masentui. Mutta kun pyysin lapsenvahdiksi (katsomaan esiteinejä, jotka ei vahtia kyllä tarvinneet), koki, että hänellä on elämässä jotain tärkeää ja tuli aina innoissaan meille tekemään ruokaa ja "auttamaan" minua.

Nyt, kun on jo tosi vanha ja me autamme häntä, hän aina muistelee, kuinka sai auttaa meidän perhettä ja urhea hän oli, kun tuli aina auttamaan kesken suruaikaa. Kehun äitiä aina kovasti ja sanon, että emme olisi tulleet toimeen millään ilman sinua ja hienoa, kun pystyit surusi keskellä meille tulemaan ja auttamaan leipomisessa ja muissa kotihommissa.

Nämä auttamiset ei ole aina yksinkertaisia asioita. Jokuhan voi meistäkin ajatella, että riistimme suruaikaa läpikäyvää äitiämme ja itsekkäästi revimme hänet yksinäisestä kodistaan meille, vaikka hänelle olisi ollut parempi istua siellä ja itkeä kuukaudesta toiseen.

Sepä. Ja minä vastavuoroisesti hoidin äitiä, istuin vieressä viimeiseen henkäykseen asti, käytiin syöpäklinikalla, nukuin sohvalla monet ja monet yöt, jotta olin seurana ja apuna. 

Itsekin kävisin siivoamassa masentuneen luona. Auttaisin arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Erosin miehestäni ja yhtenä suurena syynä eroon oli miehen osallistumattomuus kotitöihin ja muutenkin vastuun kantamiseen arjen pyörityksestä. Jotenkin ajattelin, että nyt senkin vätyksen täytyy alkaa kantaa vastuuta elämästään ja asunnostaan, mutta ei – anoppi käy siivoamassa yli 40-vuotiaan poikansa kotona. Käsittämätöntä!

Samaisella anopilla ei ollut mitään tarvetta tarjota siivous- tai muutakaan apuaan silloin kun meillä oli taapero ja vastasyntynyt.

P.S. Ero oli yksi elämäni parhaita päätöksiä.

Anopilla ei ole omaa elämää.