Te, jotka ette viettäneet perinteisiä häitä, miten sukulaiset/tutut reagoivat?
Menimme mieheni kanssa pari viikkoa sitten naimisiin. Alunperin emme halunneet mennä naimisiin lainkaan, mutta ihan kaikkien laina-asioiden yms. muun juridisen liipalaapan kannalta tämä oli järkevä ratkaisu. Menimme naimisiin maistraatissa, todistajat olivat talon puolesta, emme käytä sormuksia, en vaihtanut sukunimeä yms. Ja nyt on helvetti irti suvussa kun olisi pitänyt pitää ne häät ja kutsua koko suku ja kaikki tutut. Mammat vihoittelee, äiti on loukkaantunut ja mua turhauttaa.
Kommentit (17)
Onnittelivat. Muutamilta tuli lahjoja, mutta ei siinä muuten sen kummempaa. Naimisiin mentiin maistraatissa, oli pari kaveria todistajina ja julkistettiin tieto kun lähdettiin häämatkalle.
Pidimme maistraatissa myös häät. Todistajiksi tuli molemien vanhemmat ja parhaan ystävät.
Muita asia ei hetkauttanut pätkääkään ja siksi luovuimmekin haaveesta pitää perinteiset häät. En halunnut häiti johon ihmiset tulee hammastapurren vaan ilmasen kaljan toivossa ja lopulta kännissä haukkuu meidät lyttyyn.
Ei reagoitu mitenkään, kun miehen sisko teki noin. Harmi, että hän reagoi vahvasti, kun ei saanut lahjoja. Kuuluu kuulemma hyviin tapoihin avioitumisesta kuultuaan tuoda häälahja, vaikka ei ole juhlia.
No me ei olla naimisissa ollenkaan vaikka on lapsiakin. Jos menisimme niin olisi sekin kornia ehkä tässä vaiheessa vetää huntu päähän isän saattaessa alttarille... :D Sellaiset perinteiset häät sopivat mielestäni paremmin parikymppisille lapsettomille ja varmaan meidän sukulaistenkin mielestä, kun ei kukaan ole kummastellut mitenkään.
Ei ole kuulunut muuta kuin onnittelut sitten kun saivat vihkimisestä tietää. Olen aina elänyt omaa elämääni niin kuin haluan, eikä se välttämättä ole aina ollut konservatiivisiin kaavoihin mukautunutta. Ei varmaan ollut yllätys kenellekään, että häitäkään ei pidetty.
Tuntuu kyllä tosi pihiltä ja kliiniseltä mennä naimisiin jossain virastossa. Mihin ne rahat oikeen menee jos ei loppuelämän tärkeimpään päivään viitsi mitenkään panostaa?
Positiivisesti. Mentiin yllärinä lapsen ristiäisissä. Osa aavisti "jotain", osalle tuli totaalisesti puskista. Pidin oman nimeni, sormukset on, kahviteltiin srk:n talossa kirkon jälkeen. Osa antoi kortin/ lahjan jälkikäteen, osa ei, kumpikaan ei ollut meille mikään ongelma.
Lähinnä juridisista syistä mentiin, mutta oli se kirkkovihkiminen ihan romanttinen kokemus kuitenkin. Ja kiva että esim miehen vanhemmat oli paikalla, mies kun on heidän ainoa lapsensa, niin toista tilaisuutta ei ainakaan ihan heti heille tule :P
Me menimme naisimisiin mieheni suvun vastustuksesta huolimatta. En viitsinyt kutsua tietenkään omakaan sukulaisia häihin koska yksikään miehen sukulainen ei olisi tullut häihin. Menimme maistraatissa naimisiin ja kävimme syömässä todistajien kanssa. 20 vuotta olemme olleet naimisissa vaikken ole "tarpeeksi tasokas miehelleni" mieheni sukulaisten mielestä.
Onneksi omat sukulaiseni ottivat mieheni paremmin vastaan ja äitini pitää häntä melkeinpä omana poikanaan. Sukuloimme vain minun sukulaisteni luona. Mieheni sukulaiset eivät edes tervehdi minua tai lapsia jos törmäämme heihin vaikkapa ruokakaupassa. Aluksi itkeskelin nuivaa asennetta mutta nyt en välitä tippaakaan heistä. Omapahan on häpeänsä jos haluavat olla moukkia.
Menime maistraatissa naimisiin, pelkät todistajat paikalla. Emme kuulu kirkkoon. Tämä oli meille sopivaa, ei tullut ketään naputtamaan asiasta. Jokainen pari valitsee omalaisensa tyylin.
Itse panostamme parisuhteeseen ja avioliittoon, emme kalliisiin hääjuhliin.
Vierailija kirjoitti:
Positiivisesti. Mentiin yllärinä lapsen ristiäisissä. Osa aavisti "jotain", osalle tuli totaalisesti puskista. Pidin oman nimeni, sormukset on, kahviteltiin srk:n talossa kirkon jälkeen. Osa antoi kortin/ lahjan jälkikäteen, osa ei, kumpikaan ei ollut meille mikään ongelma.
Lähinnä juridisista syistä mentiin, mutta oli se kirkkovihkiminen ihan romanttinen kokemus kuitenkin. Ja kiva että esim miehen vanhemmat oli paikalla, mies kun on heidän ainoa lapsensa, niin toista tilaisuutta ei ainakaan ihan heti heille tule :P
Jotain tuollaista olen itsekin ajatellut jos tulee vielä lapsi ja tuntuu että olisi kiva avioitua.
T. Viesti nro5
Ei ole tullut kerrottua vieläkään...reilu 3v oltu naimisissa.
Omani on lähimmät kuolleet, miehen sisarukset puhua pälpättävät vain omista asioistaan, kukaan niistä ei tänä aikana ole kysynyt mitä meille kuuluu.
No, oltiin vuosia avoliitossa ja lapsiakin on, joten eivät osaa odottaa tällaista käännettä :)
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu kyllä tosi pihiltä ja kliiniseltä mennä naimisiin jossain virastossa. Mihin ne rahat oikeen menee jos ei loppuelämän tärkeimpään päivään viitsi mitenkään panostaa?
Meillä ne rahat meni taloon ja häämatkaan. Onneksi molemmat inhotaan keskipisteenä olemista, oli helpointa ns. pudottaa pommi ja sulkea puhelin lsaman tien.
Meillä anoppi vaati ostamaan häälahjan naimisiin "karanneelle" miehen siskolle. Naimisiinmenosta ilmoituksen saimme anopilta. Oli hämmentävää katsoa hääkuvaa, jossa morsiamella pitkä valkoinen hääpuku huntuineen kaikkineen, maistrattihäät jossa todistajat talon puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu kyllä tosi pihiltä ja kliiniseltä mennä naimisiin jossain virastossa. Mihin ne rahat oikeen menee jos ei loppuelämän tärkeimpään päivään viitsi mitenkään panostaa?
Mun elämän tärkein päivä oli kun tapasin mieheni.
Yhdessäoloa 8v takana. Jos menemme naimisiin, se hoituu maistraatissa. Rahasta ei ole pulaa, ja miehen äiti luultavasti loukkaantuisi aluksi. Mutta uskon että kuitenkin olisi onnellinen meidän puolesta.
Meillä äitiä ja isää ei haitannut. Asutaan n. 400km päässä toisistamme. Tätiä ja enoo asia haittasi ja he loukkaantuivat, vaikka mitään syytä ei ollut, sillä meidän häissä ei ollut kuin muutamia ihmisiä läsnä. He kokivat sen loukkaavana, että eivät kutsua saaneet. Maistraatin jälkeen käytiin vaimon kanssa syömässä ja parit juomassa ja sit normaalisti kotona oloa. m34
Meillä ei ollu perinteiset häät, vaan ihan poikkeukselliset, mutta häät kumminkin. Vaan tän avauksen pointti taiskin olla häät ilman kutsuvieraita?
Meillä ei tullut jälkipuheita. Tiesivät kai meidän tyylin elää ja olla, joten eivät kummemmin reagoineet. Meidän elämä, meidän tavat.