Helvetillinen avioliitto, helpottava ero, silti elämäni raskainta aikaa :(

Up

Hyväkin muutos aiheuttaa aina stressiä. Sinulla on ollut monta isoa muutosta muutaman vuoden sisään, joten ei ihme jos olet väsynyt ja arki painaa.

Voimia! Hyvä että olet ottanut eron, se on parhaaksi kaikille.

Tsemppiä! Hienoa, että uskalsit ja jaksoit lähteä huonosta avioliitosta. Toivottavasti saatte lasten kanssa viettää rauhallisen joulun.

Minulle tuli 5v sitten psykoosi mieheni henkisenväkivallan takia,hän havahtui vasta sitten mitä teki minulle,hakeutui terapiaan ja muuttui sen myötä ihan toisenlaiseksi,10v jaksoin henkistä väkivaltaa sitten hajos psyyke ja kroppakin.sinä olet nyt uupumassa kun enää ei ole pakko jaksaa,keskity itseesi vaikka meditoimalla,löydä sisäinen vahvuutesi,mieti mistä olet selvinnyt ja nyt olet vapaa,tsemppiä oikein paljon tulevaisuuteen!

Kiitos kaikille. Pelkään jo sairastuneeni johonkin vakavaan tautiin kun joka paikkaa kolottaa ja päähän vihloo. Kädet on voimattomat ja ruoka ei maistu. Heräilen öisin ja olen pohjattoman väsynyt. Muisti on mennyt ja päätöksenteko on mahdotonta. Haahuilen kaupassa hyllyväleissä tyhjän korin kanssa, enkä saa päätettyä mitä ostaisin. Kun lapset ovat isällään niin istun sohvalla enkä millään saa järjestettyä itselleni suunnittelemaani rentouttavaa iltaa. Kökötän siinä niskat jumissa ja selaan pakonomaisesti netin tyhjänpäiväisyyksiä päästäkseni pakoon todellisuutta. Sisälläni on niin paljon itkua, mutta jos aloitan niin sille ei ole loppua ja en voi mennä töihin silmät ja naama umpeen muurautuneina. En tiennyt että ihminen voi olla näin lopussa. Jo vuosia sitten mietin että nyt olen ylittänyt rajan. Ap

Voisitko jäädä sairauslomalle? Kuulostat masentuneelta. Tarvitsisit siihen apua. Tai voisit varata ajan esim. yksityiseltä terapeutilta ja käydä juttelemassa. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan loppu. Valitkaa puolisonne tarkoin. Toki minunkin exäni aloitti henkisen väkivallan vasta lasten synnyttyä. Mutta luulin että 10 vuoden helvetin jälkeen elämä alkaisi hymyillä kun sain erottua. Mutta raskasta on ollut. 2 vuotta olen elänyt kädestä suuhun ja yrittänyt rakentaa meille kotia, jatkuvaa ikävää, syyllisyyttä, lasten oireilua ja tuskaa, en pysty yksin ostamaan asuntoa tältä alueelta... Raskasta. Niska on ollut aivan jumissa koko syksyn, sattuu, kolottaa, pyörryttää...Miksi elämäni piti mennä näin? :(

Jaksamista sinulle! Kyllä elämä vielä hymyilee ja sinulla on aina lapset.

Selviät kyllä!

Minä tunnen ajautuvani kohti samanlaista tunnetta, en tosin mieheni, vaan työni vuoksi. Olen tehnyt viitisen vuotta töitä ihan äärimmilleen vedettynä (vaativa esimiestehtävä, joka seuraa mukana vaikka mitä tekisi). Tein jopa todellisen elämäntaparemontin pari vuotta sitten, jotta jaksaisin töissä. Jaksankin tällä hetkellä jollakin lailla, mutta uupumus hiipii ajoittain esille. En nuku kunnolla, herään öisin työasioihin, puhelin soi ja sähköposti laulaa. Olen kuluneellakin viikolla lukenut jopa itseeni kohdistuneita arvioita sanomalehdistä. En sentään pääministeri ole, mutta muitakin arvioidaan :)

Seuraava askel on työn vaihtaminen, ei tämä ole sen arvoista.

Sinä olet jo ensimmäiset askeleesi ottanut. Nyt kehottaisin hakemaan apua sinulle itselle. Olet sen tarpeessa.

Se on se, kun ei toivoa ole. Tottakai ole viimeiseen saakka toivonut, että tilanne muuttuisi. Kun olet tehnyt konkreettisen eropäätöksen, niin suret kaikkia niitä vuosia ja päiviä, jotka olivat onnettomia. toisaalta suret sitä, että ette saaneet koskaan ihanaa tulevaisuutta.

Muutama, jotka ovat kokeneet sekä leskeytymisen että avioeron, ovat sanoneet, että henkisesti leskeytyminen oli helpompaa.

Mutta miten kestää se erossa oleminen lapsista? Minä hoidin kaiken avioliiton aikana ja nyt sitten jaoimme huoltajuuden. Tuntuu että kuolen tähän ikävään ja ahdistukseen. Minulla on pieni vuokra-asunto ja teini protestoi luonani olemista kun ei ole omaa huonetta ja muita ylellisyyksiä, ja ymmärtäähän sen. Isä ostaa ja antaa periksi, menetän hänet pian kokonaan. Ex ei myönnä virheitään ja minä kannan kaiken vastuun ja olen kaikkien sylkykuppi ja "syypää" tähän eroon. Kun vien lapsia isälle niin entiset naapurit kääntävät pään pois ym. En jaksa...

Edellinen oli ap.

Voimia ap! Toivoa on, koska jonain päivänä tuo huono olo helpottaa. Sinun pitäisi päästä juttelemaan jonkun ammattiauttajan kanssa, oikeasti. Ei se ole häpeä, koska se saattaa nopeuttaa parantumistasi ja mitä nopeammin paranet, sitä onnellisempi olet ja lapsesi myös.

Lapsetkin oireilevat erosta tottakai. Teini varmasti käyttää tilannetta hyväkseen kun isä antaa kaiken. Teinien elämä on muutenkin vaikeaa kaikenlaisine muutoksineen. Joten älä ota sitä itseesi! Sano että vaikka sinulla ei olekaan rahaa, niin rakastat häntä senkin edestä. Teinit kasvavat ja eriytyvät vanhemmistaan ja tämä on luonnollista. He irtautuvat vanhemmistaan ja saattavat tuntea heitä kohtaan negatiivisia tunteita. Tämä hämmentää tietenkin entisestään ja se saa oireilemaan enemmän.

Osoita teinillesi, että vaikka hän kuinka kiukuttelisi ja valittaisi, niin rakastat häntä kaikesta huolimatta ja hän on tärkeimpiä asioita elämässäsi. Sano että sinäkin olet vain ihminen, et voi tarjota kaikkea materiaa kuten isä, mutta teet parhaasi. Teinit eivät ole tyhmiä. Heille voi sanoa että olet stressaantunut ja surullinen, ja voi selittää asiat kuten jo melkein aikuiselle. Voit sanoa että rahasi eivät riitä isompaan asuntoon joten sitä ei ole tulossa, tiedät että teiniä harmittaa mutta asialle ei voi mitään. Sano että muutaman vuoden päästä teini on jo täysi-ikäinen ja pääsee muuttamaan ihan omaan asuntoon. Siihen asti asiat menevät näin. Mutta älä kaada ongelmiasi teinin niskaan, älä syytä tätä äläkä hauku isää.

Yritä jaksaa ja hae apua. Älä välitä muiden mielipiteistä, mitä sitten vaikka kaikki syyttävät sinua erosta? Ulkopuoliset saavat pitää mielipiteensä, sinä tiedät totuuden. Ole onnellinen että nykyään mies edes tekee jotain lasten eteen kun ennen sinä teit kaiken. Se on hyvä asia! Kun itsetuntosi kasvaa, voit vaikka tekopirteästi tervehtiä niitä naapureita, jotka juoksevat häntä koipien välissä karkuun. Voimia.

Sun pitää ap ihan oikeasti tehdä iso asennemuutos. Ole onnellinen ja helpottunut tilanteestasi. Yritä löytää se vapaudentunteen tuottama ilo! Nyt mietit vain mitä muut ajattelevat:naapurit, teini, työkaverit jne. Jos teinisi valittaa, niin muista että teinit löytävät aina jotain valittamisen aihetta. Ja noilla muilla nyt ei ole edes väliä. Kuulostaa siltä ettet osaa nyt keskittyä itseesi. Käy vuoropuhelua itsesi kanssa itsestäsi, kuulostele tuntemuksiasi. Älä ainakaan jää vellomaan tuohon surkeuteen ja itsesääliin.

Minulla sama tilanne tosin en lähtenyt itse vaan henkistä väkivaltaa oli pitkään, sitten mies hylkäsi meidät toisen naisen matkaan lähtemällä. Missäpäin asut? Kaipaan vertaistukea.