terapia ei auta riittävästi

Minulla oli vaikeinta puolen vuoden kohdalla. Tuntui että terapia on vienyt minut entistä pahempaan jamaan. Sen jälkeen olo alkoi parantua toden teolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tieteellisesti todistettu, että psykoterapia ei todellakaan auta kaikkia potilaita. Yleensä sellaiset potilaat, joilla on tarpeeksi älykkyyttä sekä kykyä tarkastella itseään objektiivisesti, hyötyvät terapiasta eniten. Tämä ei siis ole minun mielipiteeni, vaan fakta.

Sellaiset ihmiset pystyvät itsekin auttamaan itseään, ilman terapioita. Kuten minä tein.

Ei aina. Asioita voi järkeillä, mutta traumataustalla järkeilyt ei auta. Siitä tulee vain pakokeino ja paha olo jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...eikä niitä oloja järkeily poista. En tiedä mikä poistaa, ei ainakaan oma pää.

Tiedätkö, mitkä olivat syyt, jotka johtivat traumaattisiin tilanteisiin? Ymmärrätkö, miksi joku teki niin ja toinen toisin? Vaikka ymmärtää, sitä ei tarvitse hyväksyä. Mutta ymmärtäminen auttaa selviämään ja erottamaan hyvän ja pahan. Siinä ikäänkuin valaistuu ajan myötä oma persoonallisuus, josta alkaa välittämään. Lyhyesti, tutkimalla ja etsimällä tietoa kyseisen omakohtaisen trauman syntyjä ja seurauksia psykologian kirjallisuudesta, auttaa eteenpäin. Ensin pitää väkisin riuhtaista itsensä hetkeksi ulos, jos traumavaikutukset ovat liian lähellä.

Terapia on tarkoitettu hiukan yksinkertaisille koska terapeutti ei voi ketään auttaa sormi napsauttamalla. 

Terapian tarpeessa oleva pääsee omatoimisessa ajattelussa ihan samoihin tuloksiin kuin terapeutin kanssa.

Jos menee terapiaan niin on ihan turha syyttää terapeuttia jos terapia ei tehoa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä terapiaan joskus liittyy se, että olon on pahennuttava, ennenkuin se voi parantua. Itselläni oli ensimmäisen terapiavuoden jälkeen entistä paskempi olo ja tuntui ettei terapia auta eikä terapeutti ymmärrä mitään. Vasta toisen vuoden loppupuolella alkoi eteneminen ja vaikka notkahduksiakin on tullut, on suunta koko ajan parempaan nyt kun kolmas vuosi on menossa. Minulla ei kylläkään ole traumataustaa.

Mutta voimia ap! Terapia on rankkaa ja vaatii oikeasti paljon henkistä työtä.

Niinhän se on. Mulla on nyt koko ajan kova pelko ja ahdistus joka juontuu kaukaa.

Terapia on vasta ensi viikolla.

Vierailija kirjoitti:

Terapia on tarkoitettu hiukan yksinkertaisille koska terapeutti ei voi ketään auttaa sormi napsauttamalla. 

Terapian tarpeessa oleva pääsee omatoimisessa ajattelussa ihan samoihin tuloksiin kuin terapeutin kanssa.

Jos menee terapiaan niin on ihan turha syyttää terapeuttia jos terapia ei tehoa.

On niin monenlaista asiaa. Sulla ei varmaan ole varhaislapsuuden traumataustaa joten voit rauhassa vaan ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä terapiaan joskus liittyy se, että olon on pahennuttava, ennenkuin se voi parantua. Itselläni oli ensimmäisen terapiavuoden jälkeen entistä paskempi olo ja tuntui ettei terapia auta eikä terapeutti ymmärrä mitään. Vasta toisen vuoden loppupuolella alkoi eteneminen ja vaikka notkahduksiakin on tullut, on suunta koko ajan parempaan nyt kun kolmas vuosi on menossa. Minulla ei kylläkään ole traumataustaa.

Mutta voimia ap! Terapia on rankkaa ja vaatii oikeasti paljon henkistä työtä.

Niinhän se on. Mulla on nyt koko ajan kova pelko ja ahdistus joka juontuu kaukaa.

Terapia on vasta ensi viikolla.

Kuinka monta kertaa viikossa käyt terapiassa? Onko sinulla mitään lääkkeitä käytössä ahdistukseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tieteellisesti todistettu, että psykoterapia ei todellakaan auta kaikkia potilaita. Yleensä sellaiset potilaat, joilla on tarpeeksi älykkyyttä sekä kykyä tarkastella itseään objektiivisesti, hyötyvät terapiasta eniten. Tämä ei siis ole minun mielipiteeni, vaan fakta.

Sellaiset ihmiset pystyvät itsekin auttamaan itseään, ilman terapioita. Kuten minä tein.

Ei aina. Asioita voi järkeillä, mutta traumataustalla järkeilyt ei auta. Siitä tulee vain pakokeino ja paha olo jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...eikä niitä oloja järkeily poista. En tiedä mikä poistaa, ei ainakaan oma pää.

Tiedätkö, mitkä olivat syyt, jotka johtivat traumaattisiin tilanteisiin? Ymmärrätkö, miksi joku teki niin ja toinen toisin? Vaikka ymmärtää, sitä ei tarvitse hyväksyä. Mutta ymmärtäminen auttaa selviämään ja erottamaan hyvän ja pahan. Siinä ikäänkuin valaistuu ajan myötä oma persoonallisuus, josta alkaa välittämään. Lyhyesti, tutkimalla ja etsimällä tietoa kyseisen omakohtaisen trauman syntyjä ja seurauksia psykologian kirjallisuudesta, auttaa eteenpäin. Ensin pitää väkisin riuhtaista itsensä hetkeksi ulos, jos traumavaikutukset ovat liian lähellä.

Ymmärrän mutta ei se ymmärrys ole poistanut tätä masennusta ja ahdistuneisuutta sekä uniongelmia. Eikä ymmärrys tapahtuneista poista aitomaattisia käytösreaktioita ja tunnereaktioita tietyissä tilanteissa. Eikä ymmärrys ja hyväksyntä ole poistanut yksinäisyyttä ja erillisyyden tunnetta. Joka ikinen päivä jokin arkipäiväinen tilanne laukaisee alitajuntaisesti jonkun reaktion, joka vie voimia. Eikä tähän tosiaan ole järkeily, jooga, urheilu, meditaatio, psykologian kirjallisuuden lukeminen, itsetutkiskelu eikä mikään auttanut riittävän paljon. Toki lieventää huippuja tunnereaktioissa, mutta masennus ja ahdistuneisuus jatkuu kaikesta huolimatta. Ja vie voimat, vaikka pitäisi olla toimintakunnossa. Sitten se koko elämä on yhtä sinnittelyä päivästä toiseen ja omien voimavarojen laskemista. Ja näiden suhteuttamista yhteiskunnan vaatimuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia on tarkoitettu hiukan yksinkertaisille koska terapeutti ei voi ketään auttaa sormi napsauttamalla. 

Terapian tarpeessa oleva pääsee omatoimisessa ajattelussa ihan samoihin tuloksiin kuin terapeutin kanssa.

Jos menee terapiaan niin on ihan turha syyttää terapeuttia jos terapia ei tehoa.

On niin monenlaista asiaa. Sulla ei varmaan ole varhaislapsuuden traumataustaa joten voit rauhassa vaan ajatella.

En ole edellinen, kenelle kommentoit. Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. En aina ymmärrä, miksi ihmiset hakeutuvat niin helposti terapiaan, kun usein tuntuu, että he tarvitsisivat vain älykkään keskustelukumppanin. Itselläni oli traumataustaa ja -elämää vaikka kirjasarjaksi asti. Sarja olisi alkanut varhaislapsuudestani, kertoen narsistivanhempieni lapsuudesta ja miten se vaikutti heidän vanhemmuuteen, kun eivät käsitelleet traumojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapia on tarkoitettu hiukan yksinkertaisille koska terapeutti ei voi ketään auttaa sormi napsauttamalla. 

Terapian tarpeessa oleva pääsee omatoimisessa ajattelussa ihan samoihin tuloksiin kuin terapeutin kanssa.

Jos menee terapiaan niin on ihan turha syyttää terapeuttia jos terapia ei tehoa.

On niin monenlaista asiaa. Sulla ei varmaan ole varhaislapsuuden traumataustaa joten voit rauhassa vaan ajatella.

Ylsinkertainen ihminen puhuu tuolla tavalla, että vain yksinkertaiset ihmiset käyvät terapiassa. Ei ole sisäistänyt mitään kiintymyssuhteesta, varhaislapsuudesta ja turvallisuudesta, temperamentista ja eri persoonallisuuksista yhdistettynä muihin yksilön ominaisuuksiin ja niihin erilaisiin traumataustoihin, jotka vaikuttavat eri ihmisillä eri tavalla. Johtuen ihan biologisista eroista.

Mulla se kiintymyssuhde oli todella rikkonainen. Ketään yhtä vakituista turvallista aikuista ei ollut ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Eikä sen jälkeenkään. Plussana kaiken päälle koulukiusaaminen alaluokilta lähtien. Että en ihmettele omia oireilujani, olen ihmeissäni siitä, että olen ylipäätänsä hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tieteellisesti todistettu, että psykoterapia ei todellakaan auta kaikkia potilaita. Yleensä sellaiset potilaat, joilla on tarpeeksi älykkyyttä sekä kykyä tarkastella itseään objektiivisesti, hyötyvät terapiasta eniten. Tämä ei siis ole minun mielipiteeni, vaan fakta.

Sellaiset ihmiset pystyvät itsekin auttamaan itseään, ilman terapioita. Kuten minä tein.

Ei aina. Asioita voi järkeillä, mutta traumataustalla järkeilyt ei auta. Siitä tulee vain pakokeino ja paha olo jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...eikä niitä oloja järkeily poista. En tiedä mikä poistaa, ei ainakaan oma pää.

Tiedätkö, mitkä olivat syyt, jotka johtivat traumaattisiin tilanteisiin? Ymmärrätkö, miksi joku teki niin ja toinen toisin? Vaikka ymmärtää, sitä ei tarvitse hyväksyä. Mutta ymmärtäminen auttaa selviämään ja erottamaan hyvän ja pahan. Siinä ikäänkuin valaistuu ajan myötä oma persoonallisuus, josta alkaa välittämään. Lyhyesti, tutkimalla ja etsimällä tietoa kyseisen omakohtaisen trauman syntyjä ja seurauksia psykologian kirjallisuudesta, auttaa eteenpäin. Ensin pitää väkisin riuhtaista itsensä hetkeksi ulos, jos traumavaikutukset ovat liian lähellä.

Niin ja riuhtaisen itseni väkisin ulos joka ikinen päivä. Olen riuhtaissut väkisin itseni ylös, vaikka olen vakavasti suunnitellut kallion seinämään ajamista, tai sillalta alas. Silti joka päivä olen saanut riuhtaistua itseni ylös ja tekohymyn naamalle. Eikun vaan kouluun ja töihin. Ja näissäkin pärjään aika hyvin, vaikka olo on toisinaan ihan järkyttävän paska.

Monesti menen salille sillä fiiliksellä, että mikään ei todellakaan kiinnosta ja itken koko matkan. Että ei tämä päättäväisyydestä, tai sen puutteesta ole kiinni.

Mulla ei ollut terapiasta mitään apua. Päinvastoin, se jumitti kiinni sinne menneeseen. Uskoin vuosia että se auttaa, koska ajoittain terapiassa tuli vapauttavan tuntuisia kokemuksia, tunteita että oivalsi jotain, liikuttui ihan kyyneliin siitä vapautumisen tunteesta. Mutta mutta, se oli vain hetken tunnetrippi, ja samat ongelmat jatkuivat ja jatkuivat. Ja ei kun kaivamaan seuraavia luurankoja psyyken sokkeloista ja menneisyyden kaapeista...

Sitten päädyin seurustelemaan itselleni ihan päinvastaisen luonteisen miehen kanssa. Hän oli tomera, eteen päin suuntautunut, ja totesi suoraan mulle kun aina vatvoin niitä asioita ja ongelmiani, että otapa kuule pää pois sieltä omasta perseestä ja haista vaihteeksi raikasta ilmaa! Tietenkin loukkaannuin, ja ajattelin että hän ei ymmärrä millaista on kun on oikeita traumoja ja häiriöitä, joten helppo hänen on sanoa. Se suhde sitten päättyikin, mutta parin vuoden päästä päädyin itse samalle linjalle. Lopetin kaiken menneisyyden ja ongelmieni ajattelun ja päätin vaan elää, välittämättä siitä miltä milloinkin tuntuu. Antaa kaikkien tunteiden vaan tulla, mutta silti eteenpäin kuin mummo lumessa! Ei liikaa keskittymistä omiin oloihin eikä siihen mikä ne ehkä aiheuttaa. Näin pääsin aika piankin irti ongelmistani.

Lue Dolan: Pieni askel

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ollut terapiasta mitään apua. Päinvastoin, se jumitti kiinni sinne menneeseen. Uskoin vuosia että se auttaa, koska ajoittain terapiassa tuli vapauttavan tuntuisia kokemuksia, tunteita että oivalsi jotain, liikuttui ihan kyyneliin siitä vapautumisen tunteesta. Mutta mutta, se oli vain hetken tunnetrippi, ja samat ongelmat jatkuivat ja jatkuivat. Ja ei kun kaivamaan seuraavia luurankoja psyyken sokkeloista ja menneisyyden kaapeista...

Sitten päädyin seurustelemaan itselleni ihan päinvastaisen luonteisen miehen kanssa. Hän oli tomera, eteen päin suuntautunut, ja totesi suoraan mulle kun aina vatvoin niitä asioita ja ongelmiani, että otapa kuule pää pois sieltä omasta perseestä ja haista vaihteeksi raikasta ilmaa! Tietenkin loukkaannuin, ja ajattelin että hän ei ymmärrä millaista on kun on oikeita traumoja ja häiriöitä, joten helppo hänen on sanoa. Se suhde sitten päättyikin, mutta parin vuoden päästä päädyin itse samalle linjalle. Lopetin kaiken menneisyyden ja ongelmieni ajattelun ja päätin vaan elää, välittämättä siitä miltä milloinkin tuntuu. Antaa kaikkien tunteiden vaan tulla, mutta silti eteenpäin kuin mummo lumessa! Ei liikaa keskittymistä omiin oloihin eikä siihen mikä ne ehkä aiheuttaa. Näin pääsin aika piankin irti ongelmistani.

Just näin, tunteitten kuuluukin tulla. Ja lopulta tahdonvoimalla se pää pois sieltä. Ympäristölläkin on vaikutusta. Huono terapeutti voi lilluttaa ongelmassa vuosia, mikään ei etene paitsi rahapussi kevenee. Paras ystävä voivottelee ja kumppani ei välitä, ei auta. (Joskus) usein sitä ei itse näe traumoissaan, että lähellä on hyvä tai huono vaikuttaja.

Vierailija kirjoitti:

Lue Dolan: Pieni askel

Ok!

Hanki koira ja kuntoile. Pääset töihin ja tienaamaan yhteiskunnalle verorahoja

Muu on toissijaista.

Tunteet saakin tulla ja niitä ei turruteta kemiallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira ja kuntoile. Pääset töihin ja tienaamaan yhteiskunnalle verorahoja

Muu on toissijaista.

Noin toimi isäni , kunnes "kylmän isän johtaman perheen" patoutuneet tunteet räjähti ja kuvioihin tuli tuonelakin. Kyllä se on ihmisten välinen hyvinvointi ensisijaista ja sen jälkeen tulee työ, joka sattuu olemaan naimisissa verottajan kanssa.

Kyllä mää kuntoilen mutta se ei poista oireita.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mää kuntoilen mutta se ei poista oireita.

Ei poistakaan. Veri vaan kiertää.

Olen käynyt terapiassa (sekä KELAn tuella ja yksityisesti) useamman vuoden. Ei mitään apua, traumatausta ja niin syvällä, ettei terapiasta ole hyötyä. Tällä hetkellä en näe mielekkäänä enää jatkaa terapiaa. Epätoivo on valtava, tässäkö minun elämäni oli. Ja ennen kuin pääsette tuomitsemaan, olen työssä ja korkeahkossa asemassa, veronmaksaja.