Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pienituloisille omakotitalossa asuvillekin Kelasta toimeentulotukea

toimeentulotuesta
05.12.2016 |

Toimeentulotuki siirtyy Kelan hoitoon nyt joulukuussa 2016. Samalla muuttuu myös toimeentulotukilaki. Sen myötä moni pienituloinen omakotitalossa asuva voi jatkossa saada toimeentulotukea, jos vain viitsii hakea. Toimeentulotuesta voidaan maksaa mm. lämmitys- ja vesi- sekä jätekulut, kiinteistöverot, tontin vuokrat, palovakuutukset, nuohousmaksut, aurausmaksut, lumityökulut, likakaivojen tyhjennyskulut, sähkölaskut, tiemaksut (jos asuu yksityistien varressa, jossa tien käytöstä peritään erikseen) ja kaikki muutkin sellaiset asumisen maksut, joita voidaan pitää "välttämättöminä".

Aiemmin toimeentulotukea on maksettu aika vähän omakotitaloihin: vaikka periaatteessa tukea olisi ennenkin ollut mahdollista saada, mahdollisuudesta ei ole monissa kunnissa juuri kerrottu. Jatkossa tukea ei myönnä enää kunta, vaan Kela. Ja jatkossa tukea pitää lakisääteisesti maksaa myös omakotitaloihin. Lainsäätäjä on todennut, että:

"Merkittävimpiä muun kuin yhtiömuotoisen omistusasunnon välttämättömiä hoitomenoja ovat lämmityskustannukset, vesimaksut ja kiinteistökohtaiset menot. Viimeksi mainittuja ovat muun muussa kiinteistön hoidosta aiheutuvat menot, nuohousmaksut, vakuutusmaksut, kiinteistövero, sekä tontin vuokra. Mainittujen menojen osalta perustoimeentulotuen myöntämisharkinnassa tulisi menojen määrään liittyvän kohtuullisuusharkinnan ohella ottaa muihin menoeriin verrattuna korostetusti huomioon niiden välttämättömyys toimeentulotuen hakijalle. "
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014/20140358

Kommentit (55)

Vierailija
21/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä tämä ole mitään uutta. Ennenkin toimentulotukea voinut saada omakotitalon kustannuksiin kuten sähköön sekä lämmityskuluihin.

Vierailija
22/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän seuraavaksi? Sossutukea kartanoon? Kun ei kiinnosta maksaa elämisestä mitään.

Sinä taidat olla tavan talousnero. Sehän on taloudellisesti järkevää häätää köyhät pois velattomasta omistusasunnosta asuntosijoittajan ylikalliisiin vuokra-asuntoihin, jotta valtio voi tyytyväisenä lyhennellä asuntosijoittajan lainaa, mielummin kuin että antaisi vähän tukea talon ylläpidon kustannuksiin.

Eli annetaan asunnon arvonnousu juosta köyhälle kuitenkin. Onko se järkevää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuttuiko tuossa muka joku?

Itse asuin omakotitalossa opiskeluaikana 90-luvun lopussa ja sain toimeentulotukea.

Vierailija
24/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osa noista kuluista on työllistäviä. Nuohooja, auraaja, likakaivon tyhjentäjä jne. Todennäköisesti saman kylän tai kunnan alueella asuva mies käy hoitamassa asian, ja kun paikkoja on tarpeeksi, niin kokoaikainen työhän se siinä.

Vierailija
25/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän seuraavaksi? Sossutukea kartanoon? Kun ei kiinnosta maksaa elämisestä mitään.

Sinä taidat olla tavan talousnero. Sehän on taloudellisesti järkevää häätää köyhät pois velattomasta omistusasunnosta asuntosijoittajan ylikalliisiin vuokra-asuntoihin, jotta valtio voi tyytyväisenä lyhennellä asuntosijoittajan lainaa, mielummin kuin että antaisi vähän tukea talon ylläpidon kustannuksiin.

Kyllä se on meidän maksajien vinkkelistä kestämätöntä, että jatkossa yhä vaan useampi asuu asunnossa, jonka kulut ylittävät maksukyvyn. Ei voi olla niin, että yhdet asuvat siellä missä lystäävät ja siten kuin lystäävät, ja me muut sitten maksamme tuon lystin!

Kuule se on ihan meidän maksajienkin etu nimenomaan että tuetaan ihmisten asumista niissä taloissa antamalla tukea tiettyihin juokseviin menoihin. Kun mietit asiaa hieman pidemmälle niin ehkä ymmärrät että ei ole mitään järkeä pakottaa ihmisiä pois omistamistaan taloista muuttamaan kalliisiin vuokra-asuntoihin josta se asunnon omistaja vetää voittoa, jonka käytännössä valtio siis maksaa. Ei ole mitään järkeä antaa suoraa tulonsiirtoa valtionkassasta asuntosijoittajille, ainakaan siis yhtään sen enempää kuin tällä hetkellä jo muutenkin.

Taloudellisesti järkevämpää on tukea sen omakotitalossa asuvan köyhän mummon lämmityskuluja 100 eurolla kuussa ja muita pieniä kuluja kuten tiemaksuja yms, kuin että siirretään mummon vuokranantajan tilille vaikka 500 euroa kuussa.

Järkevää on vain jokaisen asuminen maksukykynsä mukaan.

Ei. Kyllä se on järkevämpää tukea sitä asumismuotoa joka on halvempi. Meillä omakotitalon juoksevat kulut ovat noin 400€/kk. Yhteiskunnalle on fiksumpaa tukea tuota 400€ kulua, kuin pakottaa muuttamaan 1000€ kuussa maksavaan vuokra-asuntoon ja maksaa sen kulut.

Vierailija
26/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotain hyvää keskusta hallituksessa on saanut aikaan. Huolehtii maaseudun asukkaista. Kotitila on usein sukutila vaikka maatalousyrittäjyys olisi loppunut ja talo olisi vain asuinpaikka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän seuraavaksi? Sossutukea kartanoon? Kun ei kiinnosta maksaa elämisestä mitään.

Sinä taidat olla tavan talousnero. Sehän on taloudellisesti järkevää häätää köyhät pois velattomasta omistusasunnosta asuntosijoittajan ylikalliisiin vuokra-asuntoihin, jotta valtio voi tyytyväisenä lyhennellä asuntosijoittajan lainaa, mielummin kuin että antaisi vähän tukea talon ylläpidon kustannuksiin.

Eli annetaan asunnon arvonnousu juosta köyhälle kuitenkin. Onko se järkevää?

Hieman järkevämpää kuin antaa sen juosta jollekin riistäjäporvarille kuitenkin. Mielestäni kultalusikka hanurissa syntyneiden tahojen yhteiskunnan verojen kuppaaminen saisi jo riittää; parempia ihmisiä he eivät siltikään ole.

Vierailija
28/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Järkevä päätös. Totta kai vähävaraista on järkevämpää tukea okt, kuin esim. vuokra-asuntotuotantoa, jolla tehdään bisnestä.

Maksan kaikki okt kulut ja n. 100m2

Vuoden polttopuut (lämmitys) maksaa n.500€/v, nuohous 45€/vuosi, auraus 90/vuosi eli kuukauden kulut on 100)200€/kk toisin kuin tuettaisiin kerrostalo tai sijoittajien asuntotuotantoa.

Monet näyttävät olevan ulkona talouden hoidosta, kuin lumiukot.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, siis tuohan menee KOHTUULLISUUSharkinnan mukaisesti kuten siinä todetaankin. Apuja voi saada, jos menot ovat pienemmät kuin esim. kunnan vuokra-asunnossa, mutta rahat eivät riitä. Näin esim. jossain haja-asutusalueella. Muussa tapauksessahan velvoitetaan muuttamaan halvempaan.

Vierailija
30/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muuttuiko tuossa muka joku?

Itse asuin omakotitalossa opiskeluaikana 90-luvun lopussa ja sain toimeentulotukea.

Tuossa muuttui lainsäädäntö. Ennen kunnat saivat vapaaehtoisesti antaa tukea omakotitaloasujille, jos halusivat. Rikkaat kunnat antoivat tukea omakotitaloihin laajemmin kuin köyhät kunnat. Nyt asia on lakisääteistä ja koskee kaikkia kuntia. Esimerkiksi oman vanhan kotikuntani nettisivuilla ei edelleenkään lue, että toimeentulotukea voi saada omakotitaloihin. Se ei halunnut maksaa tukea omakotitaloihin, eikä sitten tästä mahdollisuudesta infonnut, ellei joku sitä erikseen sosiaalityöntekijältä käynyt kysymässä paikan päältä.

Silloin kun asia ei ollut lakisääteinen, kunnat muodostivat omanlaisiaan käytäntöjä siihen, mitä omakotitalossa asuvien asumiskuluina pitävät ja mitä eivät - vaikka asiasta oli periaatteessa ministeriön laatima valtakunnallinen yleisohje, se ohje oli niin yleistasoinen, ettei sen pohjalta asumistukea pystynyt omakotitaloissa määrittämään - eikä se ohje ollut myöskään juridisesti sitova.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotain hyvää keskusta hallituksessa on saanut aikaan. Huolehtii maaseudun asukkaista. Kotitila on usein sukutila vaikka maatalousyrittäjyys olisi loppunut ja talo olisi vain asuinpaikka.

Tästä asiasta ei päättänyt nykyinen hallitus, vaan edellinen, Stubbin hallitus. Siirtymäaika oli lain voimaantuloon sen verran pitkä, että muutos tulee voimaan vasta vuonna 2017, mutta asiaa koskevan lakiesityksen allekirjoittivat silloiset ministerit Antti Rinne ja Laura Räty.

Vierailija
32/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin, siis tuohan menee KOHTUULLISUUSharkinnan mukaisesti kuten siinä todetaankin. Apuja voi saada, jos menot ovat pienemmät kuin esim. kunnan vuokra-asunnossa, mutta rahat eivät riitä. Näin esim. jossain haja-asutusalueella. Muussa tapauksessahan velvoitetaan muuttamaan halvempaan.

Noin asia on mennyt joidenkin kuntien sosiaalitoimessa. Mutta ei mene enää jatkossa, kun tukioikeus on omakotitaloissakin lakisääteinen ja tuesta päättää Kela. Toki asumiskulujen pitää olla kohtuullisia niiden asumismenojen osalta, joissa harjoitetaan kohtuullisuusharkintaa. Esim. lämmitys ei ole sellainen menoerä, vaan jos on vaikka kallis öljylämmitys, niin sitten on, ja korvaukset tulevat sen mukaan. Kohtuullisuusharkinta koskee mm. lämmityksen lisäksi käytettävää sähköä. Jos käyttää vaikka lämmityskulujen lisäksi sähköä 5000 €/vuosi, se ei mene läpi. Mutta lämmityskulut menevät kokonaan läpi ja sähköstäkin se osuus, jonka nähdään olevan normaalin kulutuksen suuruusluokkaa. Sähkö on erihintaista eri puolilla Suomea. Joillain alueilla jo pelkkä yösähköliittymän perusmaksu voi olla 50 €/kk, ja toisaalla perusmaksu on 5 €/kk. Huomioitava meno on sen mukainen, mitä maksut missäkin ovat - jos vain tukea hakiessa esittää omat laskunsa.

Uusi laki ei salli sitä, että jatkossa voisi velvoittaa ihmisiä muuttamaan esim. kunnan vuokra-asuntoon. Suomen perustuslaki takaa oikeuden valita asuinpaikan, eikä muuttovaatimus ole ennenkään ollut aina laillinen, vaikka joissain kunnissa näin on toimittukin. Lain mukaan välttämättömät asumismenot pitää Kelan korvata siinä asunnossa,  jossa ihminen nyt asuu. Toki jos joku asuu jossain valtavassa upouudessa kartanossa yksinään, mitä tahansa ei korvata loputtomiin. Mutta kaikki normaalit asunnot ovat jatkossa toimeentulotuen korvattavuuden piirissä - jos toimeentulotuen ehdot muutoin täyttyvät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän seuraavaksi? Sossutukea kartanoon? Kun ei kiinnosta maksaa elämisestä mitään.

Sinä taidat olla tavan talousnero. Sehän on taloudellisesti järkevää häätää köyhät pois velattomasta omistusasunnosta asuntosijoittajan ylikalliisiin vuokra-asuntoihin, jotta valtio voi tyytyväisenä lyhennellä asuntosijoittajan lainaa, mielummin kuin että antaisi vähän tukea talon ylläpidon kustannuksiin.

Kyllä se on meidän maksajien vinkkelistä kestämätöntä, että jatkossa yhä vaan useampi asuu asunnossa, jonka kulut ylittävät maksukyvyn. Ei voi olla niin, että yhdet asuvat siellä missä lystäävät ja siten kuin lystäävät, ja me muut sitten maksamme tuon lystin!

Kuule se on ihan meidän maksajienkin etu nimenomaan että tuetaan ihmisten asumista niissä taloissa antamalla tukea tiettyihin juokseviin menoihin. Kun mietit asiaa hieman pidemmälle niin ehkä ymmärrät että ei ole mitään järkeä pakottaa ihmisiä pois omistamistaan taloista muuttamaan kalliisiin vuokra-asuntoihin josta se asunnon omistaja vetää voittoa, jonka käytännössä valtio siis maksaa. Ei ole mitään järkeä antaa suoraa tulonsiirtoa valtionkassasta asuntosijoittajille, ainakaan siis yhtään sen enempää kuin tällä hetkellä jo muutenkin.

Taloudellisesti järkevämpää on tukea sen omakotitalossa asuvan köyhän mummon lämmityskuluja 100 eurolla kuussa ja muita pieniä kuluja kuten tiemaksuja yms, kuin että siirretään mummon vuokranantajan tilille vaikka 500 euroa kuussa.

Järkevää on vain jokaisen asuminen maksukykynsä mukaan.

Ei. Kyllä se on järkevämpää tukea sitä asumismuotoa joka on halvempi. Meillä omakotitalon juoksevat kulut ovat noin 400€/kk. Yhteiskunnalle on fiksumpaa tukea tuota 400€ kulua, kuin pakottaa muuttamaan 1000€ kuussa maksavaan vuokra-asuntoon ja maksaa sen kulut.

Järkevintähän olisi lunastaa talo valtiolle tt tukea vastaan.

Vierailija
34/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Järkevintähän olisi lunastaa talo valtiolle tt tukea vastaan.

Ihan hauska idea, joskaan ei toki laillinen. Ehdotuksessa piilee monia ongelmakohtia. Jos lunastusmahdollisuus olisi valtiolla, lunastuskohteiksi tulisi todennäköisesti aika paljon arvottomia kohteita. Purkukohteita vähän parempikuntoisissa asunnoissa asuvat taas voisivat myydä  kämpän vaikka hyvälle tutulleen, ja lätkäisisivät  myyntisopimuksen yhteydessä itselleen vuokrasopimuksen nykyiseen kämpäänsä vaikka 1500 €/kk kuukausilaskutuksella - ja siihen valtio joutuisi maksamaan asumistukea, kuten muihinkin vuokra-asuntoihin. Näin asumismenot tulisivat valtion tuella katetuiksi paljon aiempaa paremmin. Vuokra-asuntoihin kun saa paljon korkeampaa tukea.

Suomen asuntomarkkinoilla on kuitenkin myös omakotitaloja, joiden kunto on huono, sijainti sellainen, jossa asunto ei kaupaksi, ja joissa tontin vuokrat ja kiinteistöveromaksut sekä liittymämaksut (sähkö, vesi ja lakisääteiset jätemaksut) juoksevat. Valtio joutuisi lunastustavalla toimittaessa ottamaan haltuunsa monia purkukuntoisia omakotitaloja. Mutta eroon se ei niistä pääsisi ehkä kuin maksamalla ainakin kymmenen tuhannen euron edestä purkukuluja, jotka useassa tapauksessa ylittävät tontin jälleenmyyntiarvon, ja uudelle omistajalle jäisi silti vielä kiinteistönveromaksuvelvollisuus ja ehkä tontin vuokranmaksuvelvollisuuskin vuosikausiksi. Ja lisäksi valtio joutuisi maksamaan tuet asuntoon, johon aiempi omistaja siirtyisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla menee kuussa 160e tässä talossa asumiseen, jos ei yllättäviä menoja lasketa. Tuohon sisältyy siis sähkö ja vesi ja muitakin menoja vähän. Absurdia, että paljon kalliimmalla asuminen olisi jotenkin parempi vaihtoehto.

Minulla suunnilleen sama,halvempi ehkä.Pitäisikö maksaa tonnin vuokraa tukineen yksiöstä kerrostalossa?

Vierailija
36/55 |

Nyt voin myös pitää autoa josta kerätään veroja valtiolle.Ja ei,en saa toimeentulotukea enkä asumistukea vaan osa-aikatyötä.

Vierailija
37/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurin osa kerrostaloasujista, joille maksetaan tt-tukea asuvat kaupungin vuokrakämpissä. Toisin sanoen rahat tulevat kaupungilta ja menevät sille. Onhan se nyt ihan eri juttu kustantaa omakotitaloasumista. Ei mitään järkeä. Tällainen älytön rahan jakaminen vain vääristää markkinoita.

Vierailija
38/55 |

Ei pidä paikkaansa. Toimeentulotuen saajista enemmistö ei ole kaupungin vuokrakämpissä asuvia ainakaan isommissa kaupungeissa. Y-säätiön asunnot, opiskelija-asunnot ja monet muut ns. "yleishyödylliset" tahot ovat myös yleisiä asuinpaikkoja (VVO ja SATO ovat perinteisiä alan nimiä olleet myös), ja aika moni toimeentulotuen saaja asuu myös yksityisten vuokraamissa asunnoissa. Toki toimeentulotukea voi saada omistusasuntoihinkin, mutta niihin sitä on toistaiseksi jaettu aika vähän.

Sekään ei pidä paikkaansa, että toimeentulotuessa rahat tulisivat (vain) kaupungilta. Puolet toimeentulotuesta rahoittaa valtio. Asumistuen maksaa valtio kokonaan. Kyse on ennen kaikkea valtion rahojen jakamisesta. Kaupungin vuokra-asuntojen kohdalla tulojen saaja on toki kaupunki. Mutta se on eri taho kuin valtio.

Vierailija
39/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta pienissä kunnissa tuo pitänee paikkansa. Niissä vuokra-asunnot ovat usein lähinnä kunnan vuokra-asuntoja. Isoissa kaupungeissa vuokrantajia on monia muitakin, ja edullisemman pään vuokra-asuntoja tarjomassa on myös monia säätiöitä ja firmojakin, ja kuntien omia vuokra-asuntoja on niissä vuokra-asunnoista selvä vähemmistö.

Vierailija
40/55 |
07.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitähän seuraavaksi? Sossutukea kartanoon? Kun ei kiinnosta maksaa elämisestä mitään.

Luultavasti omakodin omistajan kulut on parisataa kuussa ja kaupungissa asujan vuokra 600-700/kk. Valtio saattaa näin säästää 400-500/kk, että tuo ihminen asuu omillaan. Kateelliset paskat tietenkin haluavat verovaroin lihottaa grynderien taskuja. 

Lisäksi jos on omakotitalon saanut hommattua on luultavammin tehnyt töitä tämän yhteiskunnan eteen. Samaa ei voi kaikista vasemmistokaupunkilaisloisista sanoa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän neljä