Törmäsin entiseen terapeuttiini
Hyvin vapaamuotoisessa tilanteessa.
Tervehdimme. Aluksi häpeilin ja halusin paeta. Totuin kuitenkin ajatukseen ja käänsin tilanteen mielessäni hyväksi: että hyväksyn itseni ja elämänu, ettei minulla ole hävettävää.
Selvisi, että terapeutti ei ollut aluksi tunnistanut minua, ja tapahtuman päätteeksi juteltiin ja terapeutti halusi halata lopuksi.
Olen nyt myös terapiassa, mutten ole kertonut nyk. terapeutille että olin aiemmin käynyt toisen luona. Ihan kuin pettäisin. Haluaisin puhua tuosta kohtaamisesta, mutta pelkään että nyk. terapeutti ei pidä salailustani.
Kommentit (14)
Katsokaa eteenne, kamalaa tuollainen ihmisiin törmäileminen. Kaatuessaan saattaa loukata itsensä pahoin.
Mielenkiintoista, että tämä on jo leimattu "porvoolaiseksi".
Oikeastaan totuus on vielä aloitustani ihmeellisempi, mutta yksityiskohtaista versiota ei uskoisi täällä kukaan :D
Taisit löytää juuri ongelmiesi ytimen. Kaivele ajatus- ja tunnekuvioitasi vielä hetki, niin saat varmasti oivalluksen.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, että tämä on jo leimattu "porvoolaiseksi".
Oikeastaan totuus on vielä aloitustani ihmeellisempi, mutta yksityiskohtaista versiota ei uskoisi täällä kukaan :D
Kokeile!
Ja huomaatko miten salailit meiltäkin asioita. Petturi.
Juu sorry vaan, sille sä olet asiakastapaus, niihin paneudutaan silloin kun ne on työssä läsnä, siten kun asiakkuussuhde loppuu ne unohdetaan.
Samoin nykyiselle terapeutillesi on ihan yksi v*n sama, ootko ennen ollu terapiassa jonkun muun luona, se ei ole susta mustis. Kannattaa jutella tuosta kohtaamisen aiheuttamista tunteista, ehkä nykyinen terapeutti voisi auttaa sinua oivaltamaan itsestäsi jotain olennaista.

Vaikea jutella kahden vuoden jälkeen "hei muuten, olin terapiassa". En vain saa auki muitakaan salaisuuksien vyyhtejä. Ilen solmussa.
Enkä siis kuvittele, että entinen terapeutti minua on muistellut tai kaivannut. Enkä halua panna :D
Joopa joo. Patologinen valehtelija.
Jos olet elänyt monta vuosikymmentä, miten olisit voinut tunnustaa kaiken noin sadassa tunnissa?
Mitä hyötyä tuosta terapiasta on, jos et pysty kertomaan terapeutillesi edes sitä, että olet aikaisemmin ollut terapiassa? Ei sun terapeutti siitä suutu. Se luultavasti olisi vain tyytyväinen, että uskallat kertoa itsestäsi enemmän. Jos sä oot kaksi vuotta käynyt tällä terapeutilla, etkä uskalla tuollaisia asioita kertoa, niin selkeästikään teille ei ole syntynyt sellaista luottamuksellista suhdetta, mitä toimiva terapeuttinen suhde edellyttää. Kantsis yrittää puhua tästä asiasta terapeuttisi kanssa, että mikä estää avautumasta ja luottamasta edes vaitiolovelvolliseen terapeuttiisi, tai sitten etsiä uusi terapeutti, johon luotat enemmän, jotta pysty näistä epävarmuuksistasi avautumaan ja puhumaan.
...unelmissasi.