Mitä teet kun lapsi raivoaa?

kuulosti meidän illalta :D tein juuri noin: meni nukkuun rauhoittuneena :)

Vierailija kirjoitti:

Meillä käytiin juuri läpi huutoraivo aiheesta pelaamisen rajoittaminen, alakoululainen veti esille kaikki mahdolliset vetoomukset, väitteet ja uhkailut mitä keksi ja minä istuin tyynesti kirjaa lukien vieressä. Ilmoitin, että ei sellaisella käytöksellä ainakaan paranna tilannettaan ja että en keskustele hänen kanssaan aiheesta kun raivoaa, uhkailee ja puhuu minulle rumasti. Jatkoin lukemista enkä kiinnittänyt huomiota lapseen ennen kuin rauhoittui ja alkoi puhua toisesta aiheesta jo nätisti. Tekisitkö itse näin vai jollain toisella tavalla?

En todellakaan tekisi niin kuin sinä.

Pysyisin toki rauhallisena mutta en välinpitämättömänä niin kuin sinä. 

Selittäisin jo pienestä lapselle että kaikki tunteet ovat sallituja. Jos olet vihainen niin  olet ja saat sen myös näyttää. Sanoisin lapselle että ymmärrän että hän on vihainen, että se on aivan ok. Sitten selittäisin hänelle oman kantani, kuuntelisin tarkkaan hänen kantansa, ja lopulta olisi yhdessä päästävä ratkaisuun ja yhteisymmärrykseen. 

Mitään tunteita ei saa lapselta tukehduttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä käytiin juuri läpi huutoraivo aiheesta pelaamisen rajoittaminen, alakoululainen veti esille kaikki mahdolliset vetoomukset, väitteet ja uhkailut mitä keksi ja minä istuin tyynesti kirjaa lukien vieressä. Ilmoitin, että ei sellaisella käytöksellä ainakaan paranna tilannettaan ja että en keskustele hänen kanssaan aiheesta kun raivoaa, uhkailee ja puhuu minulle rumasti. Jatkoin lukemista enkä kiinnittänyt huomiota lapseen ennen kuin rauhoittui ja alkoi puhua toisesta aiheesta jo nätisti. Tekisitkö itse näin vai jollain toisella tavalla?

En todellakaan tekisi niin kuin sinä.

Pysyisin toki rauhallisena mutta en välinpitämättömänä niin kuin sinä. 

Selittäisin jo pienestä lapselle että kaikki tunteet ovat sallituja. Jos olet vihainen niin  olet ja saat sen myös näyttää. Sanoisin lapselle että ymmärrän että hän on vihainen, että se on aivan ok. Sitten selittäisin hänelle oman kantani, kuuntelisin tarkkaan hänen kantansa, ja lopulta olisi yhdessä päästävä ratkaisuun ja yhteisymmärrykseen. 

Mitään tunteita ei saa lapselta tukehduttaa. 

Ihan pokerilla kertoisit koululaiselle, miten kaikki tunteet ovat sallittuja?

Siis ovathan ne, mutta sen on ehtinyt tuon ikäiselle kertoa jo aika monta kertaa. Jossakin vaiheessa on hyvä antaa toiselle vähän tilaa purkaa tunteitaan. Vähän niin kuin jos aviomiestä kiukuttaa, parempi antaa sen hakata hetki rauhassa nyrkkyilysäkkiä kuin mennä kertomaan, miten kaikki tunteet ovat sallittuja...

Kun lapsi raivoaa, niin yritän rauhoitella ja keskustella asiasta. "Tiedän, että harmittaa, mutta..." jne. Ei millään pahalla, mutta minusta tuo tyylisi on ikään kuin lapsen henkistä hylkäämistä. Lapsi kokee, ettei hänen harmistuksella ja tunteillansa ole minkäänlaista merkitystä äidille. Niin minä tuon tulkitsisin. Minusta toimit julmasti.

Eihän ap ole kieltänyt lasta tuntemasta vaan kieltäytynyt keskustelusta silloin kun lapsi käyttäytyy huonosti. Se taas on minusta loogista, lapsi kuitenkin jo koululainen!

Suljen suureen pimeään matka-arkkuun kunnes rauhoittuu.

Toki lapsen kanssa käytiin tämä pelikielto keskustellen läpi siihen asti kunnes alkoi huutoraivo. Perustelin pelikiellon ja sanoin tietäväni että häntä harmittaa kielto. Sama keskustelu käydään kyllä aina, kyse olikin nyt siitä, miten suhtauduin raivoon ja huonoon käytökseen..

Ap

Niin. On hyvä, ettet kimmastunut, vaan säilytit malttisi. Mutta kuten jotkut tuossa jo ovat huomauttaneetkin, niin tuo viilipyttyily on ehkä kumminkin hiukan ylivedettyä. Viestitit lapselle, että "olet minulle kuin ilmaa, jos et keskustele haluamallani tavalla".

Eli kyllä minusta jollakin tavalla olisi hyvä osoittaa, että lapsesi raivoaminen vaikuttaa sinuun. Vaikkapa ihan vaan osoittamalla, että toisen loukkaukset loukkaavat tunteitasi. Enkä nyt edelleenkään tarkoita, että pitäisi sortua samalle tasolle huutamaan ja haukkumaan, vaan että sentään osoitat, että lapsesi tunnetiloilla on VÄLIÄ.

Ja kun tunnemyrsky on rauhoittunut vähän, kävisin kyllä aiheen lävitse, enkä alkaisi puhua "toisesta aiheesta nätisti"

Joka tapauksessa on jo aina vähän huono juttu, jos tilanne kärjistyy tuollaiselle tasolle. Lapsen pitäisi tuossa iässä jo ymmärtää pelaamisen rajat ilman, että vetää tuollaiset kilarit. Onko rajat sovittu yhdessä, tietääkö lapsi ne ja valvotaanko niitä johdonmukaisesti - VAI tulivatko ne lapselle ns. puskista ja kokiko lapsi rangaistuksen sen takia epäreiluksi?

Vierailija kirjoitti:

Toki lapsen kanssa käytiin tämä pelikielto keskustellen läpi siihen asti kunnes alkoi huutoraivo. Perustelin pelikiellon ja sanoin tietäväni että häntä harmittaa kielto. Sama keskustelu käydään kyllä aina, kyse olikin nyt siitä, miten suhtauduin raivoon ja huonoon käytökseen..

Ap

Joka tapauksessa mielestäni tuossa tilanteessa täydellinen vaikeneminen on mykkäkouluun verrattavissa olevaa henkistä vallankäyttöä.

Raivoavalle lapselle on ihan turha puhua, koska se ei kuule eikä näe yhtään mitään, kun on raivonsa vallassa. Mua huvittaa nämä "tunteden sanoittajat" .   Toimisin varmasti samalla tavalla kuin ap.

No ei raivoava lapsi ole missään vastaanottavaisessa tilassa, saati edes kuule mitä joku mamma lässyttää, kun lapsi karjuu naama punaisena kun tunteet pursuaa yli.

Ap teki ihan oikein, ei tuo kenenkään tunteita tukahduta, eihän ap kieltänyt lasta tuntemasta tai edes suuttunut siitä. Ei todellakaan tarvitse mitään huomiota antaa raivoavalle ja keskustella voi tilanteesta sitten jälkeenpäin. Samalla tavalla voi suhtautua aikuiseenkin raivoavaan ihmiseen, ihan turha siinä on lässyttää että "saat kuule olla vihainen ja plaaplaa", ärsyttäisi ainakin itseäni vain entistä enemmän ja tuntuisi todella alentavalta, pitää antaa toiselle tilaa (usein aikuiset osaa ottaa sen tilan ihan itsekkin ja lähteä esim. kävelylle tuulettumaan) ja keskustella sitten kun tunteet on rauhoittuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä käytiin juuri läpi huutoraivo aiheesta pelaamisen rajoittaminen, alakoululainen veti esille kaikki mahdolliset vetoomukset, väitteet ja uhkailut mitä keksi ja minä istuin tyynesti kirjaa lukien vieressä. Ilmoitin, että ei sellaisella käytöksellä ainakaan paranna tilannettaan ja että en keskustele hänen kanssaan aiheesta kun raivoaa, uhkailee ja puhuu minulle rumasti. Jatkoin lukemista enkä kiinnittänyt huomiota lapseen ennen kuin rauhoittui ja alkoi puhua toisesta aiheesta jo nätisti. Tekisitkö itse näin vai jollain toisella tavalla?

En todellakaan tekisi niin kuin sinä.

Pysyisin toki rauhallisena mutta en välinpitämättömänä niin kuin sinä. 

Selittäisin jo pienestä lapselle että kaikki tunteet ovat sallituja. Jos olet vihainen niin  olet ja saat sen myös näyttää. Sanoisin lapselle että ymmärrän että hän on vihainen, että se on aivan ok. Sitten selittäisin hänelle oman kantani, kuuntelisin tarkkaan hänen kantansa, ja lopulta olisi yhdessä päästävä ratkaisuun ja yhteisymmärrykseen. 

Mitään tunteita ei saa lapselta tukehduttaa. 

Näin minäkin tekisin (kuten jälkimmäinen). Muistan vieläkin omasta lapsuudestani kuinka äitini otti vastaan raivokohtaukseni välinpitämättömästi sukkaa kutoen tmv. (kuten ap). Tuntui ettei mikään saa minua raivoihini niin paljon kun se ettei toinen väliltä. Ja edelleenkin se on niin, täysi huomioimattomuus vain nostaa kierrokset äärimmilleen. Ikinä en voisi omalle lapselleni tehdä niin, sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Niin. On hyvä, ettet kimmastunut, vaan säilytit malttisi. Mutta kuten jotkut tuossa jo ovat huomauttaneetkin, niin tuo viilipyttyily on ehkä kumminkin hiukan ylivedettyä. Viestitit lapselle, että "olet minulle kuin ilmaa, jos et keskustele haluamallani tavalla".

Eli kyllä minusta jollakin tavalla olisi hyvä osoittaa, että lapsesi raivoaminen vaikuttaa sinuun. Vaikkapa ihan vaan osoittamalla, että toisen loukkaukset loukkaavat tunteitasi. Enkä nyt edelleenkään tarkoita, että pitäisi sortua samalle tasolle huutamaan ja haukkumaan, vaan että sentään osoitat, että lapsesi tunnetiloilla on VÄLIÄ.

Ja kun tunnemyrsky on rauhoittunut vähän, kävisin kyllä aiheen lävitse, enkä alkaisi puhua "toisesta aiheesta nätisti"

Joka tapauksessa on jo aina vähän huono juttu, jos tilanne kärjistyy tuollaiselle tasolle. Lapsen pitäisi tuossa iässä jo ymmärtää pelaamisen rajat ilman, että vetää tuollaiset kilarit. Onko rajat sovittu yhdessä, tietääkö lapsi ne ja valvotaanko niitä johdonmukaisesti - VAI tulivatko ne lapselle ns. puskista ja kokiko lapsi rangaistuksen sen takia epäreiluksi?

En ole ap, mutta pakko kysyä että eivätkö muiden lapset uhmaa kieltoja ja sääntöjä vaikka ne olisikin ennalta määritelty ja johdonmukaisesti valvottu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä käytiin juuri läpi huutoraivo aiheesta pelaamisen rajoittaminen, alakoululainen veti esille kaikki mahdolliset vetoomukset, väitteet ja uhkailut mitä keksi ja minä istuin tyynesti kirjaa lukien vieressä. Ilmoitin, että ei sellaisella käytöksellä ainakaan paranna tilannettaan ja että en keskustele hänen kanssaan aiheesta kun raivoaa, uhkailee ja puhuu minulle rumasti. Jatkoin lukemista enkä kiinnittänyt huomiota lapseen ennen kuin rauhoittui ja alkoi puhua toisesta aiheesta jo nätisti. Tekisitkö itse näin vai jollain toisella tavalla?

En todellakaan tekisi niin kuin sinä.

Pysyisin toki rauhallisena mutta en välinpitämättömänä niin kuin sinä. 

Selittäisin jo pienestä lapselle että kaikki tunteet ovat sallituja. Jos olet vihainen niin  olet ja saat sen myös näyttää. Sanoisin lapselle että ymmärrän että hän on vihainen, että se on aivan ok. Sitten selittäisin hänelle oman kantani, kuuntelisin tarkkaan hänen kantansa, ja lopulta olisi yhdessä päästävä ratkaisuun ja yhteisymmärrykseen. 

Mitään tunteita ei saa lapselta tukehduttaa. 

Näin minäkin tekisin (kuten jälkimmäinen). Muistan vieläkin omasta lapsuudestani kuinka äitini otti vastaan raivokohtaukseni välinpitämättömästi sukkaa kutoen tmv. (kuten ap). Tuntui ettei mikään saa minua raivoihini niin paljon kun se ettei toinen väliltä. Ja edelleenkin se on niin, täysi huomioimattomuus vain nostaa kierrokset äärimmilleen. Ikinä en voisi omalle lapselleni tehdä niin, sairasta.

lisään tähän vielä, ettei vihaiselle ihmiselle tarvitse mitään lässyttää tai muuten yrittää keskustella silloin kun kohtaus on päällä vaan aidosti kuunnella ja olla läsnä. Kyllä se ihminen yleensä itsekin ymmärtää että nyt meni vähän yli kun tilanne menee ohi. Mutta välinpitämättömällä käytöksellä voi kaivaa vastapuolesta vielä pahempaa raivoa esiin. Täyttä voimattomuutta. Sitähän sillä raivolla ilmaistaan, etkö huomaa kuinka pettynyt olen.

Asumme kuudennessa kerroksessa ja olen huomannut että kun lapsen vie parvekkeelle ja nostaa kaiteen yli, lapsi rauhoittuu hyvinkin nopeasti.

Annan luunapin. Eikä tarvitse olla edes oma lapsi, annan kun vanhemman silmä välttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä käytiin juuri läpi huutoraivo aiheesta pelaamisen rajoittaminen, alakoululainen veti esille kaikki mahdolliset vetoomukset, väitteet ja uhkailut mitä keksi ja minä istuin tyynesti kirjaa lukien vieressä. Ilmoitin, että ei sellaisella käytöksellä ainakaan paranna tilannettaan ja että en keskustele hänen kanssaan aiheesta kun raivoaa, uhkailee ja puhuu minulle rumasti. Jatkoin lukemista enkä kiinnittänyt huomiota lapseen ennen kuin rauhoittui ja alkoi puhua toisesta aiheesta jo nätisti. Tekisitkö itse näin vai jollain toisella tavalla?

En todellakaan tekisi niin kuin sinä.

Pysyisin toki rauhallisena mutta en välinpitämättömänä niin kuin sinä. 

Selittäisin jo pienestä lapselle että kaikki tunteet ovat sallituja. Jos olet vihainen niin  olet ja saat sen myös näyttää. Sanoisin lapselle että ymmärrän että hän on vihainen, että se on aivan ok. Sitten selittäisin hänelle oman kantani, kuuntelisin tarkkaan hänen kantansa, ja lopulta olisi yhdessä päästävä ratkaisuun ja yhteisymmärrykseen. 

Mitään tunteita ei saa lapselta tukehduttaa. 

Ahaa, näin kasvaa niitä lässyttäjiä, vatvojia ja ruikuttajia, joita on joka työpaikalla. Mutta onneksi vain se yksi. Jonka kaveri ei kukaan halua olla.

No kyllä tietysti aluksi keskustellaan, ja riippuu toki lapsen iästä paljonkin miten keskustelu menee. Hyvin pitkäänkin yleensä pysyn tyynenä, riippuu tilanteesta.

Jos kersa sitten jatkaa ja jatkaa niin kyllä mä voin lopuksi myös korottaa ääntäni ja sanoa että ny perkele loppuu tuollainen, mee huoneesees siitä huutamasta, jossain tulee raja.

Meillä on kaikilla lupa näyttää tunteensa, myös vanhemmilla.

Vierailija kirjoitti:

No kyllä tietysti aluksi keskustellaan, ja riippuu toki lapsen iästä paljonkin miten keskustelu menee. Hyvin pitkäänkin yleensä pysyn tyynenä, riippuu tilanteesta.

Jos kersa sitten jatkaa ja jatkaa niin kyllä mä voin lopuksi myös korottaa ääntäni ja sanoa että ny perkele loppuu tuollainen, mee huoneesees siitä huutamasta, jossain tulee raja.

Meillä on kaikilla lupa näyttää tunteensa, myös vanhemmilla.

Näin myös meillä. Lapsi täyttää 16.

Huutaisin "turpa kiinni vitun äpärä". Onneksi mulla ei ole tuota ongelmaa kun ei ole eikä tule lapsia. Oksettavia pikku paskiaisia.