Nyt vituttaa ja raskaasti!!!!
Pojan olisi tarkoitus hakea Ressun lukioon, matka meiltä n.35min yhdellä bussilla jonka jälk muutama sata metriä kävelyä ja olisi perillä.
Nyt huomattiin että kys opinahjo onkin peruskorjauksen pyörteissä hetimmiten 1-lukiovuoden alettua eli tammikuusta-18 kesään-19. Ja sitä myöten opiskelu siirtyykiin Meikkuun Lehtikuusentielle. Se taas tarkoittaisi käytännössä sitä, että tuon bussimatkan lisäksi pojalle tulisi toinenkin bussimatka koulumatkaansa eli Elielinaukiolta n.10-15min tuonne Lehtikuusentielle.
Meneeköhän hieman liian rankaksi tuollainen...puhutaan 1h koulumatkasta/suuntaansa silloin. Koko peruskoulun ajan matka ollut 5-15min riippuen millä kulkee.
Oikeasti, nyt ottaa päähän ja raskaasti:/
Kommentit (37)
No jaa, mulla oli jo ala-asteella 10km ja yläasteella ja lukiossa 20km koulumatka, kun bussi kierteli eri kylien läpi, niin tunti suuntaansa. Eipä ollut vaihtoehtoja, mikäs siinä kun ehti mennen tullen bussissa ottaa torkut. Kehäkolmosen ulkopuolella pakkaa välimatkat olemaan pitempiä monilla, eikä siitä heti aleta itkemään.
Kirpaisee kyllä vaan aika helvetisti liikaa ettei poika voisi hakea lukioon johon rahkeet ns riittäisivät tällaisen seikan vuoksi. Toinen vaihtoehto on lukio johon ka-raja 8,2 ja matkaan kuluisi 35-40min/suuntaansa. Lähilukio ei ole vaihtoehto 7,3 ka-rajallaan.
ap
Kannattaisi ensin katsoa pääseekö edes sisälle...
Itse kävin lukion 30 km päässä ja matkohin meni bussin vaihdolla yli tunti suuntaansa. Ei se mitenkään hankalaa ollu. Nyky kakarat on oppineet niin helppooon
Pikkusen meinää naurattaa, kun itsellä on ollut, eikä ollut likimainkaan kotikuntani pisin matka, eka luokasta alkaen matkaa kouluun 18 km ja yläasteelle ja lukioon 40 km, jonka kulkemiseen reittilinkkureissa meni 45 min! Ja ihmeellistä - me jaksettiin kulkea!
1.5 vuotta ja bussimatka kasvaa yhteen suuntaan n. 15 min. Ei nyt niin pahalta kuulosta! Ja siinähän se motivaatio punnitaan!
No on sulla vitutusten aiheet. Haluut luoda lapselles mahdollisimman helpon elämän? No elämä ei ole aina helppoa ja jos se pumpulissa kasvaa nii sun poikas särkyy lasin lailla kun on itsenäistymässä. Tekeekö edes kotitöitä?
No annappa pojan ihan itse päättää mihin lukioon menee.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi ensin katsoa pääseekö edes sisälle...
No ehkä tämä asia ei näin meitä kirvelisi, jos sisäänpääsystä olisi epäilystäkään.
ap
Voe pumpulipoikaa, mamman kultaa. Ennen vanhaan sivakoitiin tuohireppu selässä rivakasti suksella suihkien 50 km suuntaansa. Siinä sai lyly ja kalhu kyytiä. Kuusen näreen alla hörpättiin termarista kuumaa viinimarjamehua ja palan painikkeeksi rukiista limppua. Sudet vaan ulvoivat kuutamon loisteessa yksinäisen matkaa vauhdittaen. Voe voe.
Tuommoinen tunnin matka ihan tavallista pkseudun sisälläkin.
Esim naapurin muksu toinen käy ressua ja toinen on kallion lukiossa.
Vantaan Päiväkummusta
Mistä suunnasta tuo teidän bussi tulee? Sillä vaan, että voisko miettiä vaihtoa aikaisemmin ja siten matka-aika vähenis.
Vaikkei tuo nyt mikään kummonen aika ole. Ehtii ottaa vaikka tirsat tai lukea dösäs.
Tää kuulostaa nyt ihan Porvoon suunnalta tulijalta, kun näin pienet asiat vituttaa ja rankasti. :D
Matkakin täsmäis.
No tuota anteeksi nyt vaan mutta olet monta kertaa hehkuttanut poikasi erinomaisuutta ja "halveksinut" seiskan keskiarvon lukioita. Joten en nyt hirveän pahoillani jaksa olla. Mutta jos koulumatka käy ylivoimaiseksi niin ainahan voi vuokrata asunnon lähempää koulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi ensin katsoa pääseekö edes sisälle...
No ehkä tämä asia ei näin meitä kirvelisi, jos sisäänpääsystä olisi epäilystäkään.
ap
Nyt on kyllä pakko tarkistaa, että olethan sinä kysynyt pojankin mielipidettä, että mihin lukioon hän itse haluaa, vai haluaako lukioon ylipäätään? Kommenttiesi perusteella saa sellaisen fiiliksen, että olet vain päättänyt omassa päässäsi, että meidän nico-petterihän menee sitten Ressuun ja sen jälkeen lääkikseen ja sitten erikoistuu aivokirurgiaan ja sitten nai sievän ruotsinsuomalaisen elovenatytön mieluiten vanhasta aatelissuvusta jne. jne. :D
Vierailija kirjoitti:
Voe pumpulipoikaa, mamman kultaa. Ennen vanhaan sivakoitiin tuohireppu selässä rivakasti suksella suihkien 50 km suuntaansa. Siinä sai lyly ja kalhu kyytiä. Kuusen näreen alla hörpättiin termarista kuumaa viinimarjamehua ja palan painikkeeksi rukiista limppua. Sudet vaan ulvoivat kuutamon loisteessa yksinäisen matkaa vauhdittaen. Voe voe.
Päivän naurut! Kiitti!! :)
No provohan ton täöytyy olla. Ei kukaan vittuuntuisi 10-15 min matkalisästä ja vielä vertaisili matkoja ja aikoja desimaalin tarkkuudella. Paitsi ehkä joku mielipuoli insinööri...
Kyllä sieltä keskiarvorajalta huonommastakin lukiosta kirjoittaa niitä älliä, jos vaan on älliä, heh. Mutta joo, joko poika kulkee sen matkan lukioonsa, jos sinne eliittikouluun haluaa (ja pääsee), tai sitten menee siihen lähilukioon. Tai sitten poika muuttaa Helsinkiin. Siinähän ne vaihtoehdot. Ota tai jätä. Elämä on.
Minä kuljin aikoinaan kouluun omalla autolla, matkaan meni noin 2h/suunta. Eli yhteensä 4h päivässä matkaamiseen. 1,5v kesti onneksi vain opiskelut, mutta rankkaa oli.
Etenkin talvi oli helvettiä. Jos 8.00 alkoi koulu, piti lähteä ennen kuutta, kun liukkaat tiet ja jos luntakin pyrytti niin ei helvetti..
Ihminen jaksaa ja pystyy kyllä melkein mihin vain.
On se liikaa.
Ite kävin isommas kaupungissa lukioo ja sit muutin sinne 3 kk jälkeen ku en jaksanu enää kulkea sitä yli tuntia yhteen suuntaan. Oli raskasta ku meni 2-3 h bussissa istumiseen joka pvä ja nukahtelin sit jo koulussakin...
Plus bussien aikataulut ei sopinu koulun kanssa ja aina piti oottaa ikuisuus bussia.
En suosittele