Onko teillä kaikilla "tiivis naisporukka"?

Älä ole surullinen, voi vain kuvitella sen tuhdin hiivavitun käryn kun peräjälkeen käyvät vessassa ja muista  paskanpuhumisen. Kun selkäsi käännät niin tekemisiäsi arvostellaan varmasti. Tilanteesi on hyvä sellaisenaan.

17 lisää että ystävät ovat aina olleet minulle todella tärkeitä. Yhteyttä on pidetty välimatkasta huolimatta (vuosien varrella moni asunut ja opiskellut ulkomailla, myös minä itse). En ole ollut kranttu ystävien suhteen, parhaat ystävät ovat sellaisia joiden kanssa voi tosiaan tehdä monia asioita ja ennen kaikkea ymmärrämme toisiamme ja voimme jakaa huolet. Mutta myös ns. baarikaverit ovat myös mukavaa seuraa, nähdään silloin tällöin yksillä tai kaksilla ;). Joidenkin kanssa kyläillään puolin ja toisin kaksistaan tai pariskuntina.

Eli olen kyllä panostanut paljon ystävyyssuhteisiini. En ole mikään seurapiirihai, eli en viihdy missään pinnallisissa piireissä kuitenkaan. Voin toki sellaisissa tilaisuuksissakin käydä, mutta oikeat ystävät ovat ihan muista piireistä :).

Näin pikkujouluaikana emme tapaa, koska jokaisella on kiirettä ja stressiä. Toinen kiirehuippu on syksyllä koulujen alettua. Kaveriporukka tapaa silloin kun on luppoaikaa enemmän.

Onnekseni on, kuuden hengen porukka. Nyt tosin elämme jonkin sortin murrosta, sillä seurustelusuhteet ja muualle muuttamiset repivät porukkaa vähän erilleen.

Olemme kaikki 21-23 vuotiaita. Yhden olen tuntenut jo pikkulapsesta ja muihin tutustunut hänen kauttaan tässä vuosien varrella.

Yhteyttä pidetään ihan päivittäin ja yleensä nähdään kaikki yhdessä tai erikseen pari kertaa viikossa.

Tunnen joka päivä suurta kiitollisuutta rakkaista ystävistäni. Muitakin kavereita on, mutta kenenkään muun kanssa en ole yhtä läheinen kun heidän. He ovat kuin toinen perhe, hyvässä ja pahassa.

En halua kuulua naisporukoihin. Miehet on paljon mukavampia.

On, mutta tuntuu, että minun ja (nykyisin ehkä entisen) parhaan ystäväni välillä on niin paha jännite, että vain jommankumman on mahdollista olla porukassa täysillä mukana :( Inhottaa tulla vedetyksi mukaan tällaisiin sosiaalisiin peleihin. Ihan kuin olisin ala-asteella. Kyseessä siis harrastusporukka lapsuudesta asti. Toki koetan nähdä ryhmän muita jäseniä mahdollisimman paljon kahden ja muodosta omia kokoonpanoja, jotta en jäisi ulkopuolelle.

Mutta noin muuten minulla on kyllä seuraa (ei ihan ystäviä, mutta sellaisia tuttuja) ja yllättäen minun on myös helppo löytää sitä. Sanotaanhan, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Minua lähestyvät usein sosiaaliset, elämäniloiset ihmiset. Tästä voi varmaan päätellä, millainen itse olen ja miksi sosiaalisen kanssakäymisen kiemurat tuntuvat aika rasittavilta.

Ap:lle ja muille isoa ystäväporukkaa kaipaaville voin kertoa lohdutukseksi, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Olen sivusta seurannut isosiskoni laajahkoa (noin 8 henkeä, joista ehkä 5 "ydinporukkaa")ystäväpiiriä, ja ei kyllä käy kateeksi. Siis voihan ihan hyviä ja toimiviakin ystäväryhmittymiä olla, mutta usein tällaiset tiiviit piirit ovat muodostuneet jo koulu- tai opiskeluaikoina. Ihmiset eivät välttämättä ole ystäviä sen vuoksi, että nauttisivat toistensa seurasta, vaan sen vuoksi, että ovat tunteneet toisensa "aina", eivätkä osaa irtautua vanhoista ystävyyssuhteista. Sitten piiloilkeillään, kieroillaan ja kilpaillaan aivan naurettavista asioista. Että ei ne ravintolassa näkemäsi hauskaa pitävät ystäväporukat välttämättä oikeasti niin hyviä ystäviä ole keskenään. Kaikki jännitteet eivät välttämättä näy ulospäin.  

Minä en myöskään ymmärrä, miten niin monilla on joku kaveriporukka. Sen kanssa sitten käydään bailaamassa ja järjestetään polttareita ja häitä. Miten ihmeessä sellaisen porukan saa kasaan? Itselläni on yksittäisiä ihmisiä tarttunut kavereiksi sieltä täältä. Ei ole koskaan ollut mitään yhtenäistä porukkaa, enkä käsitä ollenkaan, mistä muut sellaisia löytävät.

Ei, enkä sellaista kaipaakaan. Veljen silloisen tyttökaverin porukkaa kokeilin...ei ollut mun juttu.

Mulla on puoliso, lapsuuden ystävä (nähdään harvakseltaan) ja parhaaksi kaveriksi jäänyt baarituttavuus, sekin on mies. En työkavereidenkaan kanssa hengaa kuin pikkujoulut ja vastaavat.

Sukulaisetkin harvenee siihen malliin, että eivät häiritse kuin muutaman kerran vuodessa.

Ei ole, eikä ole yhtään ystävää tai kaveria.

No en tiedä sanoisinko tiivis, mutta meitä on sellainen 3 ystävän porukka, joka laajenee 4-6 ystävän porukaksi mökkireissulle ja matkoille pari kertaa vuodessa. Ollaan kaikki opiskelukavereita ja juttu jatkuu aina siitä mihin edellisellä kerralla jäi, vaikka kaikki tapaa välillä toisiaan myös pienemmillä kokoonpanoilla. Joskus on isompia kinkereitä miehet tai perheet mukaan lukien, mut harvemmin kun porukkaa on niin paljon ja osalla on mies vaihtunut...

Ei ole koskaan ollut. Mun kaveriporukat on olleet yleensä sekaporukoita. Voishan sellainen naisporukkakin olla kiva.

Kolme opiskelukaveriani ja minä ollaan aika tiivis porukka. Ei kylläkään puuhata enää yhdessä kovin usein, koska asutaan eri paikkakunnilla. Mutta pidetään yhteyttä käytännössä päivittäin. 

Ei mulla ole kavereita, ei edes tuttuja joiden kanssa kyläillä. Itsestäni se on kyllä kiinni hyvin pitkälle. En oikein halua sitoa itseäni mihinkään, vaan tykkään tehdä asiat yksilönä. Tuollainen porukka olisi kiva ehkä kaksi tai kolme kertaa vuodessa, käydä jossain porukalla.  En jaksaisi ja ehtisi enempää. Mutta harva haluaa kai tavata noin harvoin. Enkä tutustu ihmisiin helposti, en tykkää käydä toisten kodeissa ja en ole kamalan innokas vieraitakaan kestitsemään. 

Ei, eikä koskaan ole ollutkaan. 2 hyvää ystävää joista toinen ulkosuomalainen ja toinen kaukana landella. En kaipaa mitään porukkaa, ahdistaa isot porukat enkä osaa olla oma itseni. Mieluiten vietän aikaa harvakseltaa yhden hyvän ystävän kanssa. Joo olen varmaan aika erakko, töissä olen jatkuvassa kontaktissa ihmisten kanssa.

Ei ole, aina kun olen yrittänyt luoda sellaista niin ei niitä muita vaan kiinnosta, ne on mieluummin yksin tai bestiksensä kanssa vaan. Ei yhtään ryhmähenkeä.

Sit oon myös yrittänyt saada omaa "bestistä" sekä miehistä että naisista, miesten kanssa se ei toimi kun ne joko katkeroituu kaveruudesta tai muuten vaan kääntää selkänsä. Naistenkaan kanssa ei ole jostain syystä onnistunut, aina tulee jostain ihme syystä välirikko. En tajua miten joillekin ihmisille ei koskaan tule ja ystävyys vaan kestää. Mutta voi olla ettei ne vaan halua olla mun kanssa.. Jostain kumman syystä sinkkuna en ole ikinä ollut

Paras ja ainut ystäväni on poikaystäväni. Töissä vaan jutustellaan muiden kanssa ei mitään vapaa-ajalla. Kaksi sellaista "kaveria" on joiden kanssa vähän pakotettuna tulee viestiteltyä parin kuukauden välein. Sitten on sellainen kaveri joka oli vielä pari kuukautta sitten läheinen mutta nyt on melkein tuntematon.

Eli ei, ei ole minkäänlaista kaveriporukkaa. Nyt kun en voi olla töiden takia viikonloppua poikaystävän kanssa, tunnen itseni ihan äärettömän yksinäiseksi. En kuvitellut että elämästäni tulisi tällaista. Mutta olen nuori, asiat muuttuvat parempaan kun vaan pääsen opiskelemaan ja asumaan samaan kaupunkiin pysyvästi poikaystävän kanssa. Töiden perässä menin 300km päähän.

Jos joskus harvoin tulee mahdollisuus mennä jollakin porukalla jonnekin, en vain osaa käyttäytyä luontevasti. Kuuntelen sivukorvalla toisten keskustelua ja yritän analysoida kuinka he toimivat tilanteessa: ahaa, nuo puhuvat lapsen synttäritarjoiluista vain muutaman lauseen, aihe vaihtui aasinsillalla isovanhempiin, kokevatkohan he jutustelevansa niitä näitä, no heitänpä itsekin jotain kepeää, minun asiaani ei kommentoitu kuin yhdellä sanalla, katkaisinkohan keskustelun heidän mielestään töykeästi yrittämällä liittyä muina miehinä joukkoon vai eikö heillä vain ollut aiheestani mitään sanottavaa...

En osaa toimia toisten kanssa, vaikka kuinka haluaisin ystäviä ja olla ystävä :(

Minä olen onnellisessa asemassa että meillä on tiivis 8 hlö ystäväporukka joihin olen tutustunut vasta päälle 30v. Me kaikki olemme toisiimme tutustuneet vasta aikuisina. Ei ole joukossa sellaisia jotka olisivat lapsuudenkavereita keskenään.

Olemme siitä harvinaisia naisia että pidämme urheilusta. Käymme seuraamassa otteluita yhdessä. Käymme myös teattereissa ja pidämme illan istujaisia toistemme luona niin usein kuin perhetilanne antaa myöten.

Välillä on puolisotkin mukana.

Täytyy sanoa että olen onnellisessa asemassa että minulla on tämä porukka. Se antaa niin paljon!

Ei ole. Ystäviä on, sanoisin että kolme hyvää ystävää mutta eivät he tunne toisiaan emmekä ole ikinä viettäneet aikaa yhdessä vaan olen heidän kanssaan aina erikseen. Yhdellä heistä oli muutama vuosi sitten kova yritys muodostaa tällainen porukka ja imeä minutkin mukaan (mm järkkäsi minulle yllätyssynttärit kutsuen vain nämä ns omat kaverinsa) mutta karkasin siitä porukasta ja nyt se on kyllä hänenkin ympäriltään jo hajaantunut. 

Tuntui hassulta kun joku sanoi että ei olla tiivis ryhmä kun tavataan vaan pari kertaa vuodessa :D Tuntuu että yhdenkin ihmisen kanssa on vaikea sovittaa aikataulut yhteen puhumattakaan siitä että se pitäisi tehdä useamman kanssa samalle viikonlopulle. Saatan siis tosiaan tavata näitä hyviä ystäviäni vain pari kertaa vuodessa, kaikkien kanssa en asu lähekkäin ja nekin jotka asuvat lähempänä elävät kiireistä arkea kuten itsekin.