Lue keskustelun säännöt.
Kaksi kissaa ja muutto yhteen allergisen miehen kanssa
29.11.2016 |
Hei! Tilanteeni on siis ehkä tuttu jo monelle ja haluaisinkin vähän uusia näkökulmia ja kenties jotain apua tähän suureen suruun jota koen. Olen siis muuttamassa yhteen miehen kanssa, jonka kanssa olen ollut jo puoltoista vuotta (olemme tunteneet kuitenkin monia vuosia). Minulla oli yksi kissa jo ennen tätä miestä ja toisen hankin suhteen aikana. Ja mies on pahasti allerginen, ei ainoastaan silmien kirvelyä ja nuhaa vaan hengitystieongelmia myös. Lääkkeitä hänen pitäisi siis ottaa jatkuvasti mikäli kissojen kanssa mielii olla. Aiemmin ajattelin että olisimme voineet asua eri asunnoissa niin pitkään kuin mahdollista mutta muutin mieleni koska tajusin että haluan viettää koko elämäni tämän miehen kanssa ja asua yhdessä ja saada lapsia. Jouduin siis todella vaikean päätöksen eteen; rakkaat kissani vai mies jota rakastan yli kaiken ja jonka kanssa haluan perheen? Valitsin tietenkin mieheni, mutta luopuminen kissoista ottaa koville. Varsinkin ensimmäisestä kissastani luopuminen on erityisen vaikeaa, koska meille on muodostunut hyvin vahva tunneside. Päätöksen teko oli siis raskas ja olenkin jo ilmoittanut eläinsuojeluyhdistykselle, että alkaisivat etsimään uutta kotia kissoille. Nyt kun siitä on tullut todellista meinaan romahtaa, enkä pysty ajattelemaan mitään muuta kuin sitä että kuukauden päästä en enää näekään rakasta kissaani. Siitä on tullut niin tärkeä minulle ja tuntuu etten pääse koskaan tästä surusta yli.
En tiedä miten helpottaa oloani, itkeminen ja sureminen kun eivät näytä ainakaan auttavan. Onko muilla samoja kokemuksia? Miten tästä surusta voisi päästä yli?
Kommentit (45)
En sinuna kyllä luopuisi. Mieti sitä sidettä ja ystävyyttä joka sinulla on kissojen kanssa. Jos oikeasti olet kissaihminen tulet todennäköisesti katumaan ja suremaan päätöstäsi vielä pitkään.
Kissa-allergiaan on ensimmäisten allergioiden joukossa tulossa myös rokotus joka vaikuttaa lupaavalta ja joka on todennäköisesti jossain vaiheessa vaihtoehto, joten sekin kannattaa ottaa huomioon.
Mitä mieltä mies on kissoista ja niistä luopumisesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suostuisitteko itse syömään säännöllisesti lääkkeitä toisen ihmisen lemmikkien takia? Maksatteko miehelle allergia- ja astmalääkkeet? Ottaisitteko riskin sairauden pahemisesta? Muuttaisitteko homeille allergisena miehen rakkaaseen hometaloon (sukukartano, omatekemä tmv), jossa hän itse ei saisi oireita ja josta hän ei missään nimessä pystyisi luopumaan? Kyllähän siedättäminen auttaa ja ainakin lääkkeet! Parisuhteen ja perheen vuoksi joutuu yleensä jostakin myös luopumaan. Mistä itse olette valmiita?
Miten te siten olette voineet seurustella, oletko sinä aina miehen luona ja hän ei koskaan luonasi? Voisiko kuitenkin pärjätä lääkkeillä. Minä olin jossain vaiheessa myös allerginen kissoille, en voinut vierailla kissakodeissa. En tiedä mistä johtuu, mutta allergia hävisi itsekseen ja niinpä kissahulluna otin kaksi kissaa, mitään niin rakasta ei mulle voi olla. Kummankin hoidin loppuun asti ja hirveä ikävä on.
Oma on valintasi, mutta miten voit ulkoistaa kylmästi uuden kodin etsimisen. Luulisi, että vähintä, mitä tuossa tilanteessa voit tehdä, on itse etsiä rakkaille uusi koti eikä työntää niihin ylitäysiin eläinsuojelytaloihin pieneen häkkiin vaan makaamaan. Jos rakastat kissojasi sitä et tee etkä edes ajattelisi tuollaista sekuntiakaan.
Itse en luopuisi kissoistani, mutta aivan pakkotilanteessa etsisin niille kyllä kodin jostain lähipiiristäni, että voisin nähdä niitä edelleen.
Vähän jäin ihmettelemään, että miksi hommattu suhteen aikana vielä toinenkin kissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö mitenkään joku tuttu perhe tai sukulainen voisi ottaa kissojasi, vaikka vain sen vanhemman johon olet kiintynyt. Siten saisit edes käydä tervehtimässä ja JOS ero tulisi niin saat kissasi takaisin.
Todella typerää ottaa toinen kissa vielä tuohon tilanteeseen. Kissa ei ole ehtinyt olla sinulla kuin korkeintaan puolitoista vuotta ja nyt olet jo sitä hylkäämässä.
Toivottavasti teet edes suuren lahjoituksen eläinsuojeluyhdistykselle, jonka taakkaa lisäät hylkäämällä eläimesi. Eläinsuojeluyhdistyksillä on varsinkin nyt pulaa ruoasta, hiekasta ja matolääkkeistä, sillä niiden nurkat ovat pullollaan hylättyjä ja luonnossa syntyneitä kissoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en pystyisi luopumaan kissoistani. Olette kuitenki olleet vasta 1,5 vuotta yhdessä. Jos on pystynyt olemaan luonasi vaikka kissat, niin miksei voisi siedättää itseään. Pitte yhden huoneen täysin kissavapaana, vaikka makkarin niin helpompaa. Kyllä se siedättyy.
Itse siedätin itseni, vielä tulee silmien kutinaa ja aivastelua jos kissaa silitän liian kauan, mutta en välitä. Olen asunut jo 4vuotta kissojen kanssa enkä niitä pois heittäisi :)
Anna nuorempi kissa pois. Jutelkaa miehen ja miehen lääkärin kanssa jospa voisitte edes yrittää elää vanhemman kissan kanssa. Mun mielestä se olisi tasapuolista.
Jos mies siedättyisi, kaikki olisi okei.
Mutta jos miehen oireet vaan pahenisivat, sitten mietitte asian uudestaan. Siinä vaiheessa varmaan alkaa olla selvää toimiiko suhde. Jollet muuta eroon miehestä kissan kanssa, niin alatte perustaa perhettä - siinä tapauksessa vanhan kissan on armollisempaa päästä viettämään eläkepäiviä jonkun mummon luo kuin elää riepoteltavana lapsiperheessä.
Tämän sanon siksi, että ymmärrän ap:n tuskan. Mulla on ollut useita kissoja, mutta varsinkin yksi kissa oli niin rakas että sen kuolema oli raskas juttu. Monelle kissa on kuitenkin kuin perheenjäsen eikä pehmolelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ratkaisu on helppo: Haulikolla kissoja niskaan ja multaa päälle. Pistät vanhat vaatteesi tuleen ja desifioit itsesi muuttaessa rakkaasi luokse. Ihme juttuja, että miehesi voisi kyllä ottaa allergialääkkeitä tms. Vastaus on, että ei todellakaan voi. Itse nakkaisin mokomat kissan 12. kerroksen parvekkeelta asfaltille ja sitten päivittelisin vaimolle, että mites se kissa sattui noin putoamaan. Olen siis eläinrakas ihminen, mutta ihminen tulee Aina ensin.
Ööö... Eläinrakkaana ihmisenä sinä viskaisit kissan 12. kerroksen partsilta asvalttiin. Kuulostatkin kyllä niin eläinrakkaalta, etten muista ennen moista tavanneenikaan.
Itse pystyin ratkaisemaan samanlaisen dilemman sijoittamalla kissani lähipiiriin. Ainahan se ei ole mahdollista, mutta vieraalle en koskaan, KOSKAAN antaisi. Vähintään ystävän ystävä tms ihminen, jonka luona voit joskus käydä.
Ikävä helpotti, kun näki muutamien kuukausien päästä, miten hyvin kissat voivat (kolme eri paikoissaan). Yhteyttä pidetään somen kautta.
No kohtalo puuttui isosti peliin, ja nyt olen yksin, mutta yhtään lemmikkiä en ota, ennenkuin noista muruista aika jättää. Samaa luopumista en enää käy läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen juttu on minusta se, että etsit itse kissoillesi uudet kodit. Älä kuormita eläinsuojeluyhdistystä tällaisella asialla, jonka voit hoitaa itsekin. Niillä on siellä eläinsuojelussa ihan tarpeeksi töitä varsinkin tähän aikaan vuodesta ilmankin. Sinun ei ole mikään pakko kiirehtiä omassa muutossasi ennen kuin kissoille on löytynyt hyvä koti. Toimi tässä nyt edes sen verran vastuullisesti, että vastaat itse omista ratkaisuistasi. Luopumisen tuskassakin helpottaa se, jos tietää itse toimineensa parhaan kykynsä mukaan lemmikkiensä hyväksi.
Juu, älä kuormita mitään eläinsuojeluyhdistyksiä, tilanteesi ei todellakaan ole kiireellinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika tuuliviiriltä tuo sun tahti kuulostaa. Olette seurustelleet vasta 1,5 vuotta, tänä aikana olet ollut niin varma siitä, että et tunne tarvetta muuttaa myöhemmin yhteen miehesi kanssa, että otit toisen kissankin. Ja nyt jo olet kääntänyt takkisi ja haluat luopua kissoistasi.
Kannattaisiko jossain vaiheessa pysähtyä oikeasti miettimään valintojaan? Millä tavalla olet varmistunut nyt siitä, että muutto yhteen miehen kanssa on paras ratkaisu, kun vielä vähän aikaa sitten olit täysin päinvastaista mieltä? Oletteko keskustelleet miten syvällisesti siitä, mitä yhteenmuutto teidän kohdallanne todella tarkoittaa? Kumman ajatus tämä kissoista luopuminen ja yhteen muutto alunperin on?
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä voisi alkaa edes seurustelemaan miehen kanssa, joka on niin allerginen, ettei voisi kissan kanssa saman katon alla asua. Olen aikoinani ottanut kissat ajatuksella, että olen niiden loppuelämän koti ja tätä päätöstä tuen omilla valinnoillani.
Tietenkin aina voi tapahtua jotain, johon en voi vaikuttaa. Esimerkiksi voin sairastua vakavasti, etten kykene enää kissoista huolehtimaan. Tai myös oman lapsen VAKAVA allergia olisi tällainen asia, johon ei voi vaikuttaa.
Allergisen miehen valitseminen on kuitenkin nimenomaan valintatilanne ja siihen pystyn vaikuttamaan. Siispä se ei ole estämässä tätä suunnitelmaani toimia loppuelämän kotina näille rakkaille lemmikeilleni.
Kiva, jos jollakulla on niin paljon hyviä miehiä valittavana, että sen kuin vain antaa tämän mennä ja huomenna jo voi valita sen yhtä ihanan ei-allergisen... Kun niitähän on joka oksalla?
Itse ei saa ensimmäistäkään, ja sitten jos kohdalle osuisi, ei saisi häntäkään valita, jos pitäisi lemmikistä luopua.
Valitsisin ja luopuisin. Todellakin, jos se mahdollistaisi suurimman haaveen eli oman perheen.
Heippa.
Itse olen myös allerginen kissoille. Lapsuudenkotiini tuli kissa ollessani 17-vuotias. Aluksi söin allergialääkkeitä, mutta oireet helpottivat parissa kuukaudessa. Oireina oli nuhaa, silmien kutinaa ja näppyjä, jos silitin kissaa. Nämä kuitenkin tosiaan menivät ohi.
Ekassa omassa kodissa mulla oli myös kissa, joka ei jostain syystä allergisoinut yhtään. Olin tosin raskaana tuolloin, ehkä se vaikutti asiaan.
Jokin aika sitten otin jälleen uuden kissan monen kissattoman vuoden jälkeen. Yllätyksekseni sain pahoja oireita, myös hengenahdistusta. Otin ventolinea päivittäin, välillä montakin kertaa. Jouduin miettimään kissasta luopumista, mutta lapsen takia sinnittelin, ja se kannatti - nyt kissan ottamisesta on n. 3kk ja pärjään lähes täysin ilman lääkkeitä. Noin kerran viikossa tai harvemmin otan allergialääkkeen, eivätkä oireet silloinkaan ole pahat vaan lähinnä ehkä aivastuttaa. Pientä yskää on ja limaa kurkussa, mutta ei koko ajan eikä niin että se häiritsisi. Tämäkin oire on lieventynyt koko ajan.
Näinkin voi siis käydä ☺
Mikä pakko teidän on yhteen muuttaa? Paikkakuntasi ainoa asunto?
Etkö saisi kissojasi jollekin ystävälle tai lähisukulaiselle?
Hankit toisenkin kissan vaikka olit jo silloin parisuhteessa allergisen miehen kanssa?
Just, melko hyvää suunnittelua.
En voi olla myötätuntoinen.