X Factor UK CHRISTMAS week 9 OFFICIAL
Uutta ketjua toivottiin, joten tässä, olkaa hyvät. Perjantaina muokkaan tähän kaikkien kilpailijoiden kappaleet. Saa pohtia, mitä kappaleita ensi viikolla rallatellaan!
ONNEA Saaralle, toivottavasti finaalipaikka irtoaa :)
Kommentit (1515)
Ohjelman lauluvalmennus on tehnyt hyvää Saaran äänelle. Samaten esiintymisvalmennus.
Tajusin eilen, mikä minua Saarassa on häirinnyt, kun hän ottaa vastaan palautetta. Hänhän on teknisesti äärimmäisen taitava, monella tavalla jopa suvereeni. Hän keskittyy liikaa teknisen puolen onnistumiseen ja ikään kuin taidollaan kisaamiseen. Ihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta se, kuinka "nero" hän vokaalisesti on vaan se, että esitys on nautittava ja tunnetta luova ja välittävä. Tunnepuolella hän on kehittynyt tämän syksyn aikana ihan uudelle levelille, mutta ei taida vieläkään itse ihan tajuta sen oleellista tärkeyttä, vaikka se hänelle aina vuodesta toiseen sanotaankin.
Katselin ajankuluksi menneiden vuosien finalisteja YouTubesta enkä näe tämän vuoden tasoa lainkaan edellisiä huonompana. Päinvastoin, kaikkina vuosina ei olisi ollut varaa valita edes yhtä loistavaa voittajaa. Ja puolet kisaajista ovat aina olleet varsin heikkoa tasoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei vaikuta negatiivisesti ääntetäjiin saaran äkillinen Suomi- hehkutus somessa joulupukkeineen ja suomen lippuun kääriytymisineen
Saattaa ärsyttää joitain
Äh, aikamoinen virhearviointi tässä vaiheessa. Kyllä kaikille on jo tullut selväksi, että on Suomesta, ja tuo todennäköisesti ärsyttää brittejä.
Sitähän mietin minäkin :(
Olisi jättänyt ne suurlähetystöt ja muut nyt todellakin vaan väliin .. kukahan senkin keksi. Parempi olisi ollut jos Saara olisi vaikka tutustunut paikallisen tavallisen perheen joulunviettoon tai maistellut paikallisia jouluruokia ja sitten lyhyt kohtaus jossa juttelee sukulaisensa kanssa puhelimessa joulusta.
Tajutkaa jo että tuotanto nuo insertit keksii sekä määrää pitkälti mitä niissä sanotaankin. Osallistujat sitten juoksee ja tekee kuten määrätään. He ovat kilpailijoita (lue orjia) tv-sarjassa.
Vierailija kirjoitti:
Kuka keksi kääriä Saaran Suomen lippuun. Hölmö idea
kyllä se varmaan oli suomalainen (mies?).
Vierailija kirjoitti:
Tajusin eilen, mikä minua Saarassa on häirinnyt, kun hän ottaa vastaan palautetta. Hänhän on teknisesti äärimmäisen taitava, monella tavalla jopa suvereeni. Hän keskittyy liikaa teknisen puolen onnistumiseen ja ikään kuin taidollaan kisaamiseen. Ihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta se, kuinka "nero" hän vokaalisesti on vaan se, että esitys on nautittava ja tunnetta luova ja välittävä. Tunnepuolella hän on kehittynyt tämän syksyn aikana ihan uudelle levelille, mutta ei taida vieläkään itse ihan tajuta sen oleellista tärkeyttä, vaikka se hänelle aina vuodesta toiseen sanotaankin.
Kyllä. Hän on laiminlyönyt kaiken muun kuin sen teknisen laulamisen. Ilmeisesti ei hahmota ettei kaikkia edes kiinnosta se. Nyt oli ulkonäköönkin panosetettu hyvin. Näytti aikuiseltal tyylikkäältä naiselta, eikä wannabe-pikkutytöltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa varmaan kaivaa soihdut ja talikot esiin, mutta sanon silti mielipiteeni. Chandelier alkoi todella heikosti, huomasi, että Saara ei saanut jännitykseltään ääntään kontrolloitua. Kertosäe oli hyvä, mutta sen jälkeinen säkeistö meni taas hieman mönkään. Saaran vahvuus on ehdottomasti kovaa ja korkealta laulaminen ja ne kohdat menivät esityksessä mahtavasti. Matalat ja keskiäänet tuottavat hänelle vaikeuksia, varsinkin aina kertosäkeiden jälkeen. Ja se mekko oli aivan kamala.
Silti Saara oli ylivoimaisesti paras ja varmasti finaalissa. Pudotustaisteluun voi mielestäni joutua kuka tahansa kolmesta muusta, jopa Matt.
Eilisessä esityksessä ei tosiaankaan ollut kyse täydellisestä suorittamisesta. Saara oli sisällä biisissä ja tunteessa ja biisin teksti välittyi vahvasti. Chandelier kertoo tyypistä joka bilettää ja ryyppää yötä pois, koska on niin epätoivon/ sekaannuksen vallassa, että omissa oloissaan hirttäisi itsensä kattokruunuun. Saa siinä jo ääni vähän olla hallitsematonkin.
Swing from a chandelier on kyllä sanonta, jolla ei viitata hirttäytymiseen, vaan rankkaan juhlimiseen.
Itseasiassa uskon siinä viitattavan molempiin.
Vierailija kirjoitti:
Taatusti vaikuttaa ulkovaltojen lippuun kääriytyminen äänestäjiin. Mieti ite: ulkomaalainen suomalaisessa kykyshowssa. Loppumetreillä alkaa puhua venäläisistä juuristaan koko aja, poseeraa maatuskan kanssa ja julkaisee itsestään kuvia joissa on kääriytynyt suomenlippuun. Äänestäisitkö?
Oikeassa elämässä kaikki kyvyt ja hyvät tyypit toivotetaan tervetulleiksi heti kun on "tultu tutuiksi". Rasismiksi kutsuttu pelko kohdistuu niihin oman tason tuntemattomiin pulliaisiin, joihin ei ikinä voi tutustua, koska ei ole kanavaa (julkisuus) jonka kautta tullaan tutuiksi.
Suomessakin on vaikka kuinka paljon ulkomaalaisia urheilijoita ja kaikkia palvotaan, jos maaleja syntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin eilen, mikä minua Saarassa on häirinnyt, kun hän ottaa vastaan palautetta. Hänhän on teknisesti äärimmäisen taitava, monella tavalla jopa suvereeni. Hän keskittyy liikaa teknisen puolen onnistumiseen ja ikään kuin taidollaan kisaamiseen. Ihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta se, kuinka "nero" hän vokaalisesti on vaan se, että esitys on nautittava ja tunnetta luova ja välittävä. Tunnepuolella hän on kehittynyt tämän syksyn aikana ihan uudelle levelille, mutta ei taida vieläkään itse ihan tajuta sen oleellista tärkeyttä, vaikka se hänelle aina vuodesta toiseen sanotaankin.
Kyllä. Hän on laiminlyönyt kaiken muun kuin sen teknisen laulamisen. Ilmeisesti ei hahmota ettei kaikkia edes kiinnosta se. Nyt oli ulkonäköönkin panosetettu hyvin. Näytti aikuiseltal tyylikkäältä naiselta, eikä wannabe-pikkutytöltä.
Tiedän itsestänikin, että sellainen juttu, jossa on tosi hyvä, sitä vaan innoissaan hioo enkkaa ja ihailee tuotostaan, miten hyvin taas meni kun tosiaan yleisölle ei riitä se, että nuotit menevät kohdilleen ja ääni kantaa. Se on hyvä lisä, mutta huonommallakin äänellä on saatu yleisö puolelleen.
Vierailija kirjoitti:
Emilyn ääni oli mielestäni vahvempi kisan alussa
Oho, tuohan oli jopa hyvä. En seurannut kisan alussa kuin vain Saaran esitykset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taatusti vaikuttaa ulkovaltojen lippuun kääriytyminen äänestäjiin. Mieti ite: ulkomaalainen suomalaisessa kykyshowssa. Loppumetreillä alkaa puhua venäläisistä juuristaan koko aja, poseeraa maatuskan kanssa ja julkaisee itsestään kuvia joissa on kääriytynyt suomenlippuun. Äänestäisitkö?
Oikeassa elämässä kaikki kyvyt ja hyvät tyypit toivotetaan tervetulleiksi heti kun on "tultu tutuiksi". Rasismiksi kutsuttu pelko kohdistuu niihin oman tason tuntemattomiin pulliaisiin, joihin ei ikinä voi tutustua, koska ei ole kanavaa (julkisuus) jonka kautta tullaan tutuiksi.
Suomessakin on vaikka kuinka paljon ulkomaalaisia urheilijoita ja kaikkia palvotaan, jos maaleja syntyy.
Ja tuo lippuun kääriytyminen ja hurraavat suomalaiset - imartelevaahan se on, kun vieraan maan asukkaat arvostavat noin kovasti menestystä paikallisessa kilpailussa. Suomalaiset ovat iloisia ja ylpeitä kun ulkomailta asti tullaan ilmakitarakisoihin ja eukonkantokisoihin.
Käyttäjä3133 kirjoitti:
Mistä suomenlippuun kääriytymisestä te puhutte?
Twitterissä
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3133 kirjoitti:
Mistä suomenlippuun kääriytymisestä te puhutte?
Twitterissä
Ahaa, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei vaikuta negatiivisesti ääntetäjiin saaran äkillinen Suomi- hehkutus somessa joulupukkeineen ja suomen lippuun kääriytymisineen
Saattaa ärsyttää joitain
Ärsyttää Saaran haukkujia, jotka sanoo että Saara haukkuu Suomea, ei siellä ole mitään minulle.
Vierailija kirjoitti:
Saara on kyllä kehittynyt huimasti. Hän joutuu olemaan tuolla sen verran enemmän varpaillaan, että kova ja kylmä kuori on alkanut ohentua ja ajoittain jopa olla pois.
Minusta tämä ei kuulosta kovin tunneälykkäältä. Jatkuva varpaillaanoleminenko ohentaa kuorta?
J
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin eilen, mikä minua Saarassa on häirinnyt, kun hän ottaa vastaan palautetta. Hänhän on teknisesti äärimmäisen taitava, monella tavalla jopa suvereeni. Hän keskittyy liikaa teknisen puolen onnistumiseen ja ikään kuin taidollaan kisaamiseen. Ihmisiä ei kuitenkaan kiinnosta se, kuinka "nero" hän vokaalisesti on vaan se, että esitys on nautittava ja tunnetta luova ja välittävä. Tunnepuolella hän on kehittynyt tämän syksyn aikana ihan uudelle levelille, mutta ei taida vieläkään itse ihan tajuta sen oleellista tärkeyttä, vaikka se hänelle aina vuodesta toiseen sanotaankin.
Kyllä. Hän on laiminlyönyt kaiken muun kuin sen teknisen laulamisen. Ilmeisesti ei hahmota ettei kaikkia edes kiinnosta se. Nyt oli ulkonäköönkin panosetettu hyvin. Näytti aikuiseltal tyylikkäältä naiselta, eikä wannabe-pikkutytöltä.
Tiedän itsestänikin, että sellainen juttu, jossa on tosi hyvä, sitä vaan innoissaan hioo enkkaa ja ihailee tuotostaan, miten hyvin taas meni kun tosiaan yleisölle ei riitä se, että nuotit menevät kohdilleen ja ääni kantaa. Se on hyvä lisä, mutta huonommallakin äänellä on saatu yleisö puolelleen.
Ja väkisinkin jää se tunnekokemus vähemmälle, kun keskittyy kuuntelemaan täydellistä äänen käyttöä. Vaikka olenkin arvostellut Emilyn ääntä, ostaisin mieluummin hänen levynsä kuin Saaran, jossa todennäköisesti juurikin äänenkäyttö olisi pääosassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kattooko joku oikeasti subukalta tuloslähetystä?!
Kuka? Heikki 49, amispohja?Mistäs se sinun mukaasi pitäisi oikeaoppisesti katsoa? 😂
Siitä linkistä, jota hän on tässä yhdeksän viikon ajan kysynyt joka lauantai ja sunnuntai?
Kyseessä on satavarmasti laiton palvelu (Filmontv), joka varmaan kyllä suljetaan kohta. Ihme että Saara levittelee linkkejä piraattipalveluihin.
Onneksi nyt MTV sai solmittua sopimuksen ITV:n kanssa.
App storestakin sen voi erittäin laillisesti vaikka tablettiinsa tai puhelimeensa ladata. Varmaan 5-6 vuotta sitten latasin, joten ihmettelen, jos ihan kohta suljetaan. Ja tietysti nyt katson subilta, kun se kerran on mahdollista ja kuva tulee 10 s nopeammin. Johtuu varmaan siitä että olen vanha mummeli jo, Heikkiäkin paljon vanhempi 😂.