Tutkimus: 92% alatiesynnyttäneistä kokenut synnytyksen myönteisenä

Vierailija kirjoitti:

Kai tajuatte, että tuonkin artikkelin takana on pelko, että soten vapaavalinnassa kaikki naiset ryntäävät sektioon uusiin perustettaviin yksityissairaaloihin ja sitten Suomi ei ole enää ykkönen alateiden määrässä, yhyy.

Oletko sinä jotenkin yksinkertainen? Ei Suomessa synnytetä yksityissairaaloissa vaan aina julkisella puolella, ja niiden sairaaloiden määrää vähennetään sote-uudistuksessa. 

[/quote]

Olen ollut töissä äitiysneuvolassa kohta 15v. Mun kokemuksella hyvää synnytyskokemusta yhdistää eniten se, että kommunikaatio synnyttäjän ja henkilökunnan välillä on toiminut ja synnyttäjä on kokenut saavansa hyvää hoitoa ja riittävästi tietoa silloinkin, kun tulee jotain lääketieteellistä mutkaa matkaan.[/quote]

Juuri näin. Mulla oli lääketieteellisesti ajatellen ihan OK synnytys, mutta en saanut YHTÄÄN henkistä tukea enkä tietoa, kuin vasta ponnistusvaiheen puolivälissä (kätilö ei uskonut, että synnytys etenee niin nopeasti, joten minut jätettiin selviämään käytännössä koko synnytyksestä yksin), ja silloin olikin sitten niin kiire, että kaikki toimenpiteet tehtiin selittämättä niitä minulle. Kun kyselin epiduuralia, tiuskittiin, että on liian myöhäistä (aikaisemmin oli liian aikaista, joten en sitten saanut mitään kivunlievitystä koko synnytyksen aikana). Olin niin paniikissa et välillä valvon yöllä sydän hakaten miettien synnytystäni. Vaikka aluksi luulin, että shokkini johtui siitä, etten saanut mitään kivunlievitystä, olen myöhemmin ymmärtänyt, että trauman aiheutti juuri henkisen tuen puuttumisen aiheuttanut avuttomuus ja pelko.

Kolmena peräkkäisenä vuotena synnyttäneenä voin sanoa että kaikki alatiesynnytykset ovat olleet myönteisiä kokemuksia. Kipu ja tuska kuuluu asiaan. Ensimmäinen synnytys käynnistettiin ja se kesti 12 tuntia, vauva oli iso ja alapäätä viillettiin että mahtui syntymään. Viimeisessä synnytyksessä ei ehditty kivunlievitystä antamaan, vauva syntyi vauhdilla, mutta en siltikään muistele sitä pahalla. Kivut unohtuvat, alapää paranee ja lapset ovat terveitä. Minulla ei ole negatiivisia muistoja synnytyksistä. Ymmärrän kuitenkin synnytyspelkoisia ja äitejä jotka eivät koe synnytystä myönteisenä. Me naiset ollaan kaikki erilaisia, jos minä olen realisti ja rauhallinen tyyppi, asiat otetaan sellaisena kun ne eteen tulee enkä stressaa juuri mistään, voi toinen olla täysin päinvastainen joten oma asenne ja aikaisemmat kokemukset vaikuttaa siihen tapahtumaan hyvinkin paljon.

Kuuluuko tuohon 8 prosenttiin ne, jotka ovat koettaneet ensin alakautta ja päätyneet sitten kiireelliseen tai hätäsektioon? Vai eikö heitä lasketa tässä ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi elämän horveimmälle hetkelle pitäisi antaa hyvä arvosana, vaikka se suijuisikin ihan hyvin lääketietellisesti katsottuna? Sehän on ihmisen paskin ja rumin hetki.

No vaikka siksi, ettei koe sitä hirveänä, paskana tai rumana.

No onhan se sitä, kamalaa. Vai väitätkö muka, että olet mieluummin synnyttämässä, kuin cocktail-tilaisuudessa? Lastensaantia tässä ei nyt lasketa, vaan kumpaa teet mieluummin? Jos olet cokctai-ltilaisuudessa (tai muu oikeasti ylevä hetki elämässä, jokin menestys, joka myös tuntuu kivalle kun se tapahtuu) niin miten voit kehua synnytystä???

Väitän. Minun elämässäni on ihan liikaa coctailtilaisuuksia, illallisia ja kaikenmaailman kissanristiäisiä. 

Kolme lasta olen synnyttänyt ja ne olivat ihania kokemuksia; kaikki tulivat ulos nopeasti ja lähes kivutta. Kun lääkäri ensimmäisen kohdalla katsomaan tullessaan totesi, että nyt on jo liian myöhäistä laitta epiduraalia, katsoin häntä hämmästyneenä, sillä enhän minä ollut pyytänyt edes aspiriinia enkä tosiaankaan tarvinnut yhtään mitään kivunlievitystä. Synnytyksen jälkeisessä epikriisissä lukikin: Upea synnyttäjä, ponnistaa upeasti :D! Naapurihuoneessa joku karjui kuin pieni eläin, kun minä synnytin hiljaa ja rauhallisesti...

Itseäni jännitti synnytys, mutta kaikki meni hyvin tästä tärkein kiitos kuitenkin kätilölle,harjoittelijalle ja miehelleni. Sain kuitenkin synnytyksessä 2 asteen repeytymät, mutta se tuki jonka sain ensisynnyttäjä oli korvaamaton ja sen jälkeinen hoito

Juuri näin. Mulla oli lääketieteellisesti ajatellen ihan OK synnytys, mutta en saanut YHTÄÄN henkistä tukea enkä tietoa, kuin vasta ponnistusvaiheen puolivälissä (kätilö ei uskonut, että synnytys etenee niin nopeasti, joten minut jätettiin selviämään käytännössä koko synnytyksestä yksin), ja silloin olikin sitten niin kiire, että kaikki toimenpiteet tehtiin selittämättä niitä minulle. Kun kyselin epiduuralia, tiuskittiin, että on liian myöhäistä (aikaisemmin oli liian aikaista, joten en sitten saanut mitään kivunlievitystä koko synnytyksen aikana). Olin niin paniikissa et välillä valvon yöllä sydän hakaten miettien synnytystäni. Vaikka aluksi luulin, että shokkini johtui siitä, etten saanut mitään kivunlievitystä, olen myöhemmin ymmärtänyt, että trauman aiheutti juuri henkisen tuen puuttumisen aiheuttanut avuttomuus ja pelko.[/quote

Mulla valitettavasti samanlainen kokemus Taysista.

En usko, että nuo luvut pitää oikeasti paikkaansa. Tai siinä mielessä pitää, että ihmiset antaa parempia arvosanoja synnytykselle kuin mitä haluaisi. Itse ainakin sanoin vaan jonkun luvun (olisko ollu 7) kun sitä kysyttiin. Tuntui ettei voi huonompaa antaa kun saatiin kuitenkin terve lapsi. Todellisuudessa itkin puolivuotta joka kerta kun synnytystä tuli ajateltua. Jos arvosana oltaisiin kysytty vaikka ensimmäisellä kotikäynnillä olisin varmaan uskaltanut antaa realistisemman arvosanan.

Itsellä takana tosi onnistunut alatiesynnytys. En mä tiedä miten niiden "kuuluisi" mennä, mutta kätilö oli ihana ja tsemppaava, synnytys eteni mukavan jouhevasti. Saliin kun olin 4cm auki, neljä tuntia myöhemmin lapsi oli jo sylissä. Olin alusta asti asennoitunut niin, että salissaolijoista minä tiedän synnyttämisestä vähiten ja olen ammattilaisten osaavissa käsissä, olin ehkä naiivin luottavainen siihen että kaikki tulee menemään hyvin.

Ei synnyttämisen kuulukaan olla mikään hupiretki tai firman virkistyspäivä, kyllä sen vähän kuuluukin tuntua.