Lue keskustelun säännöt.
Tuntuuko teistä pahalta nähdä omien vanhempien vanhenevan?
26.11.2016 |
Olen tässä parin vuoden aikana havahtunut, että äitini on vanhentunut huimasti. Hänellä on lieviä muistiongelmia (on tutkimuksissa, ei alzheimeria), joten ehkä sen johdosta hän nyt vaikuttaa ikäistään (kohta 60) vanhemmalta. Äiti on aina ollut suuri tuki ja turva, jolle olen voinut kertoa kaiken ja saanut hyviä neuvoja ja mielipiteitä asiaan kuin asiaan. Ja nyt hän on yhtäkkiä vähän höppänä mummeli, jota en viitsi joka pikku asialla vaivata, ettei hän murehtisi liikaa. Tekee mieli suojella häntä.
Näin kai se kuuluu mennäkin, mutta jotenkin tuntuu pahalta. En ollut valmistautunut tähän vielä.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Äitini kuulo heikkeni lyhyessä ajassa todella nopeasti. Hänestä tuli yhtäkkiä jotenkin ihan höppänän tai hidasälyisen oloinen vaikka oikeasti kyse on vain siitä ettei kuule kaikkea ja yrittää arvailla mitä toinen on sanonut, tai kyselee kysymyksiä joiden vastauksen joku on hetki aiemmin kertonut (joku saattaa luulla tuon vuoksi jopa dementoituneeksi).
En ymmärrä miksi niin moni vanhus vastustelee kuulolaitteen hankkimista.
Oma päälle kuuskymppinen isä ei lisäksi pahemmin kuulosuojaimia käytä kun heiluu maatilalla kaiken maailman mölykoneiden kanssa joita kuunnellessa itselläkin alkaa jo tärykalvot rapisemaan niin että joutuu korvat tukkia. Että onpa ihme sitten jos on täysin kuuro hetken päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, kun itse aloin murehtimaan vanhempieni lähestyvää pois menoa, kun olivat vähän yli 60-vuotiaita. Elivät molemmat 90-vuotiaaksi. Ehkä vähän turhan aikaisin aloitin murehtimisen :)
Olen enimmäkseen koettanut olla ajattelematta koko tätä asiaa, nopeaa ajan kulua ja vanhempien vanhenemista, vaikka se välillä on ahdistanut kyllä ja vanhempien elintavat muutenkin aiheuttavat ärsytystä. Vähän aikaa sitten isällä tuli sairaalareissu kun ei sisukset kestä elämäntapoja, hetken viitsi noudattaa lääkärin suosituksia ja nyt mennään taas vanhalla tyylillä kun vointi parempi. Kai se on hautakuoppa sitten seuraavaksi jos ei kerran asia kiinnosta ja ärsyttää kun heitä ei tunnu asia kiinnostavan edes omien lasten vuoksi, vaan ikään kuin tarkoituksella koettavat edistää tästä maailmasta poistumistaan.
On tosi haikeaa ja raastavaa, mutta yritän ajatella asiaa niin, että vanhimmaksi sukupolveksi siirtyminen on asia, joka valmistaa mieltä myös siihen omaan kuolemaan ja ajan rajallisuuteen. On onnekasta, jos vanhempien kuolema tapahtuu ns oikeassa järjestyksessä ja ajassa eli että lapsi on ehtinyt itsenäiseksi aikuiseksi ja elää pidempään kuin vanhempansa. Kaikki muut järjestykset ovat huomattavasti surullisempia ja vaikeampia käsitellä. Samalla toki tulee miettineeksi ihan eri tavalla omia valintojaan ja sitä, miltä elämä näyttää kun se vanhempien tukipilari katkeaa.
Tuntuu pahalta. Siinä tajuaa miten nopeasti aika kuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se elämän rajallisuus iskee kuin märkä rätti päin naamaa.
Jostain syystä ei. Vanhempani ovat molemmat nyt 75 hujakoilla aika huonossa kunnossa, toisella varmaan lähtökin pian lähellä äkillisen sairauden vuoksi. Minusta se kuitenkin tuntuu tosi luonnolliselta. Eikä kyse ole siitä etten välittäisi tai pitäisi heistä. En vaan tiedä miten muuten voisi olla kuin niin että he vanhenevat. Minäkin vanhenen samalla ja kypsyn ottamaan vastaan sen ettei vanhempia jossain vaiheessa enää ole.
Ehkä tähän vaikuttaa se että vanhempani ovat itse suhtautuneet aina terveellä tavalla vanhenemiseen ja kuolemaan. Eivät ole syyttäneet ketään eivätkä alkaneet marttyyreiksi, kuten olen joidenkin ystävieni vanhempien kuullut tekevän. Omilla vanhemmillani on aina ollut pilkettä ja positiivisuutta, enkä osaa surra sellaista mitä he eivät itsekään sure.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, että oli vaikeaa aikaa itsellenikin hyväksyä. Viimeiset 10 vuotta oli raskasta, kun tuli vanhuuden oireita vanhemmilleni. Toinen osasi paremmin valmistautua. Toinen ei puolestaan hyväksynyt oireita. Tiedä sitten, kumpi on parempi.
Me ei olla ikuisia. Jos jokin helpottaa, niin se, että kumpikin pääsi täältä pois eikä tarvinnut jäädä katsomaan nykymenoa kuten sodalla pelottelua ym.
Vierailija kirjoitti:
Olen enimmäkseen koettanut olla ajattelematta koko tätä asiaa, nopeaa ajan kulua ja vanhempien vanhenemista, vaikka se välillä on ahdistanut kyllä ja vanhempien elintavat muutenkin aiheuttavat ärsytystä. Vähän aikaa sitten isällä tuli sairaalareissu kun ei sisukset kestä elämäntapoja, hetken viitsi noudattaa lääkärin suosituksia ja nyt mennään taas vanhalla tyylillä kun vointi parempi. Kai se on hautakuoppa sitten seuraavaksi jos ei kerran asia kiinnosta ja ärsyttää kun heitä ei tunnu asia kiinnostavan edes omien lasten vuoksi, vaan ikään kuin tarkoituksella koettavat edistää tästä maailmasta poistumistaan.
Saattaa olla että ajan kulku ja vanheneminen on heillekin hankala asia ja voi olla jopa masennusta, "viimeisiä tässä vedetään muutenkin niin mitäs millään väliä". Omista vanhemmistani ainakin paistaa jonkinlainen ankeutuminen elämään etenkin kun nyt eläkkeelle jäivät ja tavallaan hävisi sellainen tarkoitus kun nyt vain laakereillaan saavat olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lapset vanhenee kovaa kyytiä. Tyttö 17 v. Viikonloput kuuluu sellaisia ääniä hänen huonestaan, kun sen poikkis on siellä yön.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kun itse aloin murehtimaan vanhempieni lähestyvää pois menoa, kun olivat vähän yli 60-vuotiaita. Elivät molemmat 90-vuotiaaksi. Ehkä vähän turhan aikaisin aloitin murehtimisen :)
Masentelin pahemmin joskus parikymppisenä ja stressasin jo silloin tulevaa tilannetta kun olen joku nelikymppinen ja vanhemmat vieläkin vanhempia. Nyt olen yli nelikymppinen ja noh, sellaisella tasaisella ankeudella mennään. Näin vanhan vhs-kotivideon ja siitä tuli aika surkea ja itkuinen olo, kun mietin taas mihin ne kymmenet vuodet tässä välissä on hävinneet, aivan kuin olisin ollut jossain horroksessa. Aivan kuin eilen oltaisiin kaikki oltu nuoria ja videolla näkyneet tavaratkin ja kaikki niin tuttuja vaikkei niitä enää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu pahalta. Isäni on vasta 51 mutta tuntuu että se höperöityy kovaa vauhtia. Oon monta kertaa kuullut kun se puhuu itekseen sanoen mm. "haistakaa p-ska", "ampukaa" ja "ampukaa homoa päähän". Pelottaa että mikäköhän sillä oikein on.
Ei sillä mikään ole. Minäkin elelen yksin ja sanon usein ääneen että haistakaa... ja muuta pientä. Olen ihan skarppi mutta joskus pitää sanoa jotain ääneenkin. Ei yksin puhuminen mikään höperöitymisen merkki ole.
Tuntuu kamalalta. Vanhempani ovat yli 70-vuotiaita, ja ihan järjellä ajateltuna ne eivät enää pitkään voi säilyä nykyisen kaltaisina. Olen onnekas kun he ovat hyväkuntoisia, terveitä ja aktiivisia. Kun he vanhenevat, en tajua, kenelle soitan kun mulla on joku ongelma, eikä kukaan enää ilmaannukaan paikalle hoitamaan asiaa tai korjaamaan tilannetta, sillain kätevästi, ohimennen, tuosta noin vaan... Tai kuka mun aikuisten lasten asiat hoitaa ja huolehtii? Minä olen itse saamaton vätys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
25 vuotiaana minun vanhemmat oli 50 vuotiaita. Nyt itse tullut viisikymppiseksi. Jos vanhemmat eläisi, ne olisivat satavuotiaita.
Pahemmalta tuntuu kun ei päässytkään näkemään. Menehtyivät tapaturmaisesti juuri ennen eläkeikää. Levätkää rauhassa.
Siinä sitä vanhenee itsekin, ei vaan vanhemmat. Kun heitä ei enää ole, on itse sitä vanhinta elossa olevaa sukupolvea. Pakko hyväksyä kun muuta ei voi.
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu. Isä on kuollut ja äiti 77- vuotias. Odotan kyllä, että hänkin kupsahtaisi, jotta pääsen perinnön kimppuun. Olen ainoa lapsi. Ja ei, en tiedä, onko hän testamentannut sitä jollekin muulle. Henkivakuutukset saan ainakin.
Onko sinun todettu olevan autismin kirjolla tai onko sinulla huomiohakuinen persoonallisuushäiriö? Ainakin nämä molemmat tyypit ovat empatiakyvyttömiä.
Vierailija kirjoitti:
Muistan, kun itse aloin murehtimaan vanhempieni lähestyvää pois menoa, kun olivat vähän yli 60-vuotiaita. Elivät molemmat 90-vuotiaaksi. Ehkä vähän turhan aikaisin aloitin murehtimisen :)
Mun anoppini on hyväkuntoinen yksin asuva ja kohta 99-vuotias.
Jaa, meidän äiti sai kuulolaitteen hyvinvointialueen kustantamana.