Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa. Se on yksi vallankäytön muoto. Siinä mykkäkoululainen päättää tilanteen etenemisen, eli milloin ja millä tavalla.
Yksi mykkäkoulun yleinen (muttei pakollinen) piirre on, ettei uhri tiedä mistä hänelle vihoitellaan. Mikäli uhri kysyy asiaa, vastaus voi olla esimerkiksi "mietipä sitä". Uhri pakotetaan elämään epätietoisuudessa ja huolessa. Uhri laitetaan etsimään itsestään huonoja puolia.
Ratkaisutilanteessa mykkäkoululainen voi kääntää kaikki aiemmat sanomisensa päälaelleen ja laittaa sanoja uhrin suuhun. Mykkäkoululainen syyttää uhria loppuun asti.
Olivat uhrin todelliset tunteet mitkä tahansa, hänen olisi järkevintä esittää ettei mykkäkoulu haittaa häntä lainkaan. Välinpitämätön vastaanotto vesittää mykkäkoulun alkuunsa, kun mykkäkoululainen ei pääse niskan päälle kyykyttämään.
Jos uhri osoittaa suurta ahdistusta, itkee ja anelee, hän vain todistaa kuinka toimiva vallankäytön väline mykkäkoulu on.
Terveeseen ja tasapainoiseen ihmissuhteeseen ei kuulu mykkäkoulua tai muutakaan väkivaltaa. Ihmiset käyttäytyvät eri tavoin ja aikalisän ottaminen on okei. Saa käydä ulkona rauhoittumassa tai ottaa miettimisaikaa, mutta toiselle osapuolelle on kerrottava kuinka kauan poistuminen arviolta kestää tai millaisia ratkaisuja mietinnästä on mahdollista seurata. Epätietoisuudessa ei kenenkään tarvitse elää.
Näinhän se on. Ja sen lisäksi se on perkeleen ärsyttävää.